Gran Torino - Magnum opus * * * * *






Ajatelkaa! Amerikkalaisen elokuvan ikoni, näyttelijä-ohjaaja Clint Eastwood täyttää 79 vuotta toukokuun viimeisenä päivänä. Nyt Eastwoodilta pyörii ohjelmistossa uusi elokuva Gran Torino, jonka sanotaan olevan maestron viimeinen esiintyminen näyttelijänä valkokankaalla. Ohjaajana hän on ilmoittanut jatkavansa - ilmeisesti niin kauan kuin kunnostaan hyvin huolehtineen miehen henki pihisee.
Gran Torino kertoo ärhäkkäästä, eristäyneestä eläkeläismiehestä Walt Kowalskista, joka asuu nuhistuvan amerikkalaisen kaupungin lähiössä. Hänen naapuristoon on muuttanut kinalaisperäisiä asukkaita. Mies ei tule toimeen naapureiden kanssa. Waltin siivoton kieli tuottaa jatkuvasti rasistisia kommentteja. Niin, ei katkeroitunut eläkeläismies tule toimeen sukulaistensakaan kanssa. Se ilmenee elokuvan alkupuolella, kun vietetään miehen rakkaan vaimon hautajaisia.
Eastwoodin körmy, tupakkaa vetävä ja tölkkiolutta juova, Korean sodan veteraani Walt Kowalski on antanut elämänsä työläisenä amerikkalaiselle autoteollisuudelle. Hänen autotallissaan seisoo Fordin 1970-luvun Gran Torino -malli, jota ei enää tehdä. Waltin auto symbolisoi muuatta amerikkalaisen elämäntavan kivijalkaa. Eastwood ottaa vaivihkaa kantaa amerikkalaisen autoteollisuuden nykyiseen alennustilaan: Auto, liikkuminen ja halpa bensa ovat pitäneet maata draivissa, mutta nykyisin ei ole enää kuin ennen. Siksi ilmastonmuutoksen aikana Eastwoodinkin eläkeläismiehen täytyy muuttua.
===================================================================
Gran Torinon voi nähdä Clint Eastwoodin uran itsekriittisenä yhteenvetona. Erilaisissa ammateissa nuorena kokeillut Eastwood tuli 1955 Hollywoodiin. Hän sai työtä pikkunäyttelijänä kunnes westernsarja Rawhide nosti hänet kuuluisuuteen. Sarja juoksi televisiossa kahdeksan tuotantokautta 1950-luvun lopulta 1960-luvulle.
Westernistä koitui nuoren Clintin kohtalo: italialainen Sergio Leone palkkasi amerikkalaisen pääosiin italowesterneihin, jotka olivat 1960-luvulla erittäin suosittu lajityyppi. Ei vain Italiassa, vaan myös kansainvälisesti. Eastwood näytteli "miestä ilman nimeä" 1964-66 Leonen kolmessa väkivaltaa pursuavassa italowesternissä Kourallinen dollareita, Vain muutaman dollarin tähden ja Hyvät, pahat ja rumat. Siitä se sitten lähti, ja muutaman elokuvan jälkeen Eastwood räjäytti 1971 valkokankaat Don Siegelin väkivaltaisessa poliisielokuvassa Likaisessa Harryssa. Elokuvan tv-esitys aiheutti meilläkin 1980-luvun alussa ison mielipidekirjoittelun.
Kiinnostavasti Gran Torino ikään kuin puhdistaa tuota Eastwoodin uran kyseenalaista Harry-vaihetta. Harrry Callahan palasi 1973 Magnum 44 - ja 1988 Likainen Harry ja murhapooli elokuvissa. Gran Torinossa vanhalla Eastwoodilla on ollut selvä tarve sanoutua irti nuoruuden väkivaltaisesta asepoliisista. Rasisti ei vain muutu humanistiksi, vaan rakentaa henkisen sillan kiinalaisperäisen perheen poikaan ja hylkää lopullisesti aseet.
Gran Torinon loppuraratkaisu on nerokasta Eastwoodia, sellainen moraalinen elokuvateko, jonka soisi toimivan esimerkkinä lukuisille nyky-Hollywoodin nuorille ja vähän vanhemmillekin action-ohjaajille.
==================================================================================
Ei liene uutta todeta, että Clint Eastwoodin elokuvat ovat kypsyneet mitä iäkkäämmäksi hän on tullut. Eastwood aloitti ohjaajana jo 1971 pienimuotoisessa Yön painajaisessa, jossa kuvataan radion tiskijukan henkilökohtaista ahdinkoa. Eastwoodin tuotteliaan 1970-luvun ohjaustyöt eivät niin hirveästi innostaneet (kauhea Mies San Fernandosta), eivätkä vaihtelevat suoritukset 1980-luvullakaan (kehno Lällärit lakoon, hyvä Kalpea ratsastaja). Mutta näyttelijänä hän oli unohtumaton 1979 tutun Don Siegelin mestarillisessa Pako Alcatrazista -elokuvassa.
Clint Eastwoodin ohjaajan uran lopullinen käännekohta tapahtui 1992. Syntyi mahtiwestern Armoton. Sen jälkeen Eastwoodin ohjaustyöt ovat olleet laatutyötä - parhaimpina Tulilinjalla, Täydellinen maailma, Menneisyyden ote, Million Dollar Baby ja Iwo Jima -kaksikko.
Gran Torino on Armottoman ohella Clint Eastwoodin magnum opus. Se on elokuva, jota raiteiltaan syöksyneen talouskriisin ja moraalikadon maailma tarvitsee oppitunniksi. Tämän elokuvan jäkeen Eastwoodia voi hyvällä syyllä verrata Hollywoodin kultakauden suuriin ohjaajanimiin - kuten Fordiin, Hawksiin ja Hitchcockiin.

Ajankohtainen kommentti

Mika Lintilän (kesk.) parlamentaarinen työryhmä jätti iltapäivällä mietintönsä viestintäministerille. Komitean tehtävänä oli selvittää Yleisradion rahoitusta ja julkisen palvelun toiminnan edellytyksiä. Ja tietenkin Ylen asemaa muuttuneessa mediakentässä.
Kansalaisia on kiinnostanut eniten kysymys, jatketaanko tv-lupamaksujen keräämistä niin kuin on tehty aina aikaisemmin. Ei jatketa työryhmän ehdotuksen mukaan. Nyt siirrytään julkisen palvelun mediamaksuun, joka peritään automaattisesti kaikilta talouksilta, asuntokunnilta ja yrityksiltä, joiden liikevaihto on vähintään 400 000 euroa vuodessa.
Työryhmän laskelmien mukaan maksajakunta laajenisi entisestään. Eli: tv-vastaanottimen omistuksesta ei enää peritä tv-lupamaksua, vaan vuonna 2011 siirrytään mediamaksuun, jota voi kutsua pakkoveroksi. Sen hinta vuodessa on 175 euroa (nykyinen tv-lupa maksaa 220 euroa). Työryhmä tarkoittaa asuntokunnalla henkilöitä, jotka asuvat vakituisesti samassa asunnossa tai osoitteessa.
Mika Lintilän työryhmän perusajatuksen mukaan julkisen palvelun riippumattomuuden turvaamiseksi rahoituksen on edelleenkin koostuttava kansalaisten ja yhteisöjen maksamista maksuista. Työryhmä on ottanut kantaa myös Ylen tehtävään. Lainaan suoraan mietintöä: "Julkisen palvelun tehtävän määritelmää ehdotetaankin täsmennettäväksi. Nykyinen velvoite täyden palvelun ohjelmistoista muutetaan velvoitteeksi tuoda monipuolinen ja kattava ohjelmisto jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin.
Työryhmä korostaa, että julkisen tehtävän täyttäminen edellyttää nyt ja tulevaisuudessa uuden teknologian hyödyntämistä sisältöjen ja jakeluteiden kehittämistä.
Työryhmä ehdottaa lisäksi, että Yleisradiolle asetettaisiin velvoite säilyttää ohjelma-aineistoa ja näin täyttää tärkeä tehtävä toimia kansakunnan muistina.
Nykyiseen määritelmään velvollisuudesta painottaa lapsille suunnattuja ohjelmistoja ehdotetaan lisättäväksi myös nuoret ikäryhmät tavoittava ohjelmatarjonta."
=================================================================
Ei siis oikeastaan mitään uutta! Yle voi jatkaa toimintaansa samalla tavalla kuin aikaisemmin. Varmasti kaupalliset tahot ärähtävät, sillä Ylelle ikään kuin taataan lisenssi laajentaa ja viihteellistää tarjontaansa. Toki Yle saa suorittaa tärkeää tehtäväänsä kansakunnan viusaalisen muistin arkistona. Mutta ei puhuta mitään tv-draaman tuottamisen tärkeydestä tai oteta kantaa massiiviseen urheilutarjontaan.
Työryhmän mietinnön vastaanottanut vietintäministeri Suvi Lindén pitää ehdotuksia mielenkiintoisina, mutta haluaa ottaa kantaa niihin myöhemmin. Hän toteaa: " On selvää, että julkisen palvelun sisällön ja tavoitteiden on elettävä ajassa. Tämä myös edellyttää julkisen palvelun rahoitusmallin sekä ohjauksen ja valvonnan tarkastelua, kuten nyt työryhmä onkin tehnyt."
Keskustelu varmasti pyörähtää huomenna käyntiin. Mitä sanovat ne nuoret talouksissaan, jotka eivät enää katso televisiota, vaan seuraavat maailmaa netin kautta. Miten he toimivat, kun mediamaksulappu (lue vero) tipahtaa automaattisesti postiluukusta? Tätä ongelmaa ei ainakaan nopean ensitarkastelun jälkeen ole mietitty työryhmässä. Ei oikeastaan koko media-ilmaston rajua muutosta, jossa pakkomaksut ja -verot eivät enää toimi. Mutta palataan asiaan, kun mietintöön on päästy tutustumaan syvemmin.