Muuan 1980-luvun ohjaajasuosikkejani oli Lawrence Kasdan. Hänet muistetaan myös käsikirjoittajana. Kasdan oli laatimassa seikkailutarinan Philip Kaufmanin ja George Lucasin aiheesta Steven Spielbergin Kadonneen aarteen metsästäjiin (1981). Elokuvan teksti osoitti, että Kasdan haki vaikutteita amerikkalaisen elokuvan perinteestä.
Lawrence Kasdan syntyi 1949 Miami Beachissa, Floridassa. Hän varttui Länsi-Virginiassa ja teräskaupunki Pittsburghissa. Hän on kertonut viettäneensä 1950-luvulla aika tavallisen ja turvatun lapsuuden. Collegessa toimiva isä oli kirjoittaja. Äitikin halusi kirjoittaa, mutta unelmista ei tullut totta. Lawrencen mukaan kotona leijui kirjoittamisen ja kirjallisuuden henki. Ja vanhemmat kannustivat lapsiaan ilmaisemaan itseään.
Lawrence meni kolmentoista ikäisenä katsomaan veljensä kanssa David Leanin englantilaisen autiomaaspektaakkelin Arabian Lawrencen. Lawrencen viisi vuotta vanhempi veli oli kiinnostunut elokuvasta. Vaikka Lawrence katsoi paljon amerikkalaisia elokuvia, niin Arabian Lawrence teki häneen suurimman vaikutuksen. Hienot eeppiset kuvat jäivät kummittelemaan mieleen, ja Lawrence unelmoi tekevänsä joskus elokuvia.
Lawrence Kasdan opiskeli Michiganin yliopistossa. Lawrencesta piti tulla äidinkielen opettaja. Suunnitelmat muuttuivat, sillä hän "sekaantui" tv-mainoksiin ja kirjoitti käsikirjoituksia. George Lucas huomasi Lawrencen kyvyt ja palkkasi hänet vuonna 1980 osa-käsikirjottajaksi Tähtien sodan toiseen osaan Empire Strides Back/Imperiumin vastaisku. Lawrence Kasdan laati myös kiinnostavan tarinan John Belushi -elokuvaan Kotkis/Contidental Divide (1981) ja oli kirjoittamassa Tähtien sodan kolmatta osaa Jedin paluuta.
Lawrence Kasdan ei kuitenkaan halunnut jäädä "vain" elokuvakäsikirjoittajaksi, vaan pyrki ohjaamaan. The Ladd Company antoi vuonna 1981 Kasdanille mahdollisuuden. Elokuvayhtiön juuri perustanut Alan "Laddy" Ladd Jr. ehdotti Kasdanille: "Tule tapaamaan minua käsikirjoituksen kanssa, niin tuotan elokuvasi". Näin kävi. Tosin Laddy vaati esikoisohjaajalle mentoria, joten Kasdan meni George Lucasin puheille. Hän hyväksyi pitkän harkinnan jälkeen tukijan aseman, jos hänen nimeään ei mainita krediteissä. Näin tapahtui.
=====================================================================================================
Ned Racine haluaisi iskeä seksikkään Mattyn, mutta suunnitelmat eivät taida onnistua. Sitten tapahtuu käännekohta. Ned tapaa yllättäen Matty Walkerin pinehavenilaisessa baarissa, mutta tajuaako mies Mattyn todelliset tarkoitusperät. Mattyn aviomiehelläkin on juonikas osuus tulevassa petoksellisessa tapahtumakuviossa.
Lawrence Kasdanin esikoistyö on hyvin perinnetietoinen elokuva. Ohjaaja on tajunnut, että ennen kuin voi tehdä jotakin omaa, niin täytyy tuntea elokuvataiteen vanhat saavutukset. Huuma on 1940-luvun film noir -suuntauksen moderni, kuumaa seksiä tihkuva muunnelma.
Huumassa kaikki jännittävät ja kiehtovat osaset loksahtivat paikoilleen. Elokuva on ilmapiiriltään erittäin privaatti ja herkkätuntoinen. Ohjaaja ja työryhmä jännittivät jälkituotannon aikana hermostuneina seksikohtauksia. Miten yleisö ottaa ne vastaan? Toisaalta pääosanäyttelijät olivat vielä kokemattomia - William Hurt oli tehnyt aikaisemmin pari elokuvaa ja televisiosta tullut Kathleen Turner oli ensimmäisen kerran mukana.
Huumassa toistetaan film noir -elokuville tyypillinen kohtalokkaan naisen asetelma. Nainen kuvattiin usein paholaiseksi ja mies surkeaksi uhriksi. Kasdanilla asetelma ei ole staattinen, vaan se on koko ajan jännitteisessä liikkeessä. Kasdan on saanut yllätykselliseen juonikuvioon tarpeeksi ironiaa ja vastakohtia. William Hurtin ja Katheleen Turnerin ovelat roolityöt syventävät jatkuvasti elokuvan tillanteita, jotka Richard H. Kline kamera on tavoittanut tunnelmoivalla sävykierrolla.
Draamallisen kerronnan kehityksen ja visuaalisen tarkkuuden kannalta tärkeitä kohdennuksia ovat loppupuolen sankka sumu ja ratkaisevia tapahtimapaikkoja venevaja. Esineistöstä erottuvat tuulikellot sekä silmälasit. Jotkut ovat väittäneet, että Kathleen Turnerissa ei ole persoonallisuutta, mutta huomauttaisin, että hänen arasti väreilevä ulkoinen aistillisuus ja tietoisesti jarrutteleva naiskuvaus riittävät kameran edesä, koska Matty Walkerin olennaisimmat juonittelut tapahtuvat kuvan ulkopuolella ja ne paljastuvat vähitellen Ned Racinelle sanallisia vihjeinä ja kertomuksina elokuvan loppupuolella. Jos Turnerista vielä haluaa jotakin sanoa, niin Huuman jälkeen hän puhkesi kukkaan kaksi vuotta myöhemmin Vihreän timantin metsästyksessä ja oli loistokkaimmillaan (persoonallisimmillaan) Jack Nicholsonin kanssa John Hustonin Prizzin kunniassa (1985).
Huuma on 1980-luvun suuria esikoiselokuvia, josta olen löytänyt uusilla katsomiskerroilla enemmän ja enemmän merkityksellisiä asioita. Ehkä Huumaan verrattuna toinen ajankohdan film noir -muunnelma Postimies soittaa aina kahdesti viritettiin hiukan liian realistiseksi. Tosin täytyy muistuttaa, että pääosakaksikko Jack Nicholson ja Jessica Lange on Rafelsonin elokuvan magneettinen voimapesä.
Lawrence Kasdanin elokuvan pienessä sivuosassa esiintyy tuleva 1980-luvun suuri miesnäyttelijä Mickey Rourke. Nuoren Rourken suoritus räjähdysasiantuntijana hätkähdyttää. Viettelevät jazz-taustat sointuvat hyvin ovelan rikostarinan juonikehittelyyn.
Huuma ei saanut aikanaan ansaitsemaansa arvostusta. Lahjakkaan esikoisohjaajan aistillinen rikoselokuva sivuutettiin etenkin Yhdysvalloissa. Sitä pidettiin film noir -klassikoiden jäljitelmänä. Ei ymmärretty, että Lawrence Kasdan hyödynsi modernin elokuvan tarpeisiin kirjailija James M. Cainin "kovaksi keitetyn" romaanin perinnettä. Rohkenisin vielä väittää, että Kasdan osoittaa kuvien pinnan alla kunnianosoituksen Billy Wilderin 1940-luvun film noir -klassikolle Nainen ilman omaatuntoa.
=====================================================================================================
 |
| Lawrence Kasdan |
Sisärenkaan idea syntyi Huuman leikkausvaiheen aikana. Kasdan halusi ohjata laajempaa näyttelijäryhmää, halusi tutkia lukuisten ystävien välisiä jännitteitä ja sukupolvien välistä kitkaa, koska oli tuntenut klaustrofobisia väristyksiä ohjatessaan pelkästään toisiinsa intohimoisesti kietoutuvia Kathleenia ja Williamia.
Lawrence kirjoitti Sisärenkaan raikkaan käsikirjoituksen yhdessä juristivaimonsa Barbara Benedictin kanssa. Näyttelijöistä itseoikeutettu oli William Hurt, ja mukaan tulivat myös ohjaajalle tärkeät Kevin Kline, Jeff Goldblum, Glenn Close ja Tom Brenger, Jobeth Williams ja Mary Kay Place. Nuorta polvea edusti Meg Tilly. Lawrence on tunnustanut, että henkilöissä oli hitusen heitä molempia Kasdaneita. Eikä 1960-luvun sukupolven haaksirikosta tehty mitään poliittisesti korrektia elokuvaa.
Kevin Klinen, Scott Glennin, Kevin Costernin ja Danny Gloverin näyttelemä Silverado (1985) oli moderni western, ohjattu Howard Hawksin Rio Bravon (1958) hengessä. Pariisissakin pistäytyvä Yksinäinen matkustaja (1988) peilasi sykähdyttävästi miehen ja naisen välistä vaikeaa suhdetta. Hurt ja Turner ovat jälleen pääosissa, mutta aivan erilaisissa rooleissa kuin Huumassa, sillä elokuvan sivuteema on aviopuolisoiden hiljaisen eron kuvaaminen.
Lawrence Kasdanin tahti hiljeni vähitellen, mutta mainittavia ovat crazykomedia, Kevin Klinen näyttelemä Rakastan sinut kuoliaaksi (1990), elämän haikeutta peilaava monitapahtumainen draamakomedia Crand Canyon (1991) ja kaikessa ristiriitaisuudessaankin loistava eeppinen western Wyatt Earp (1994). Kevin Costner ja Dennis Quaid näyttelivät rohkeasti legendaarisia villin lännen hahmoja Wyatt Earpia ja Doc Hollidayta, jotka tunnetaan parhaiten John Fordin 1940-luvun My Darling Clementinesta (Suomessa käytetty nimiä Erämaan laki ja Aavikon laki).
Lawrence Kasdanin 2000-luvun elokuvia oli Stephen Kingn romaaniin perustuva kauhuteos Unensieppaaja, joka ei onnistunut. Ehkä on niin, että Kasdanin tapaisella vakavasti elokuvataiteeseen suhtautuvalla ohjaajalla ei ole kovin suuria mahdollisuuksia nyky-Hollywoodissa. Kasdan totesikin happamena Robert J. Emeryn haastattelukirjassa "The Directors - Take one 1" (2002), että amerikkalainen elokuva näyttää pahemmalta kuin koskaan aikaisemmin.
Lawrence Kasdan arvosteli myös median tapaa esitellä megafilmejä. Kasdanin mukaan Hollywoodia hallitsi päättäjäsukupolvi, joka tuskin muistaa Midnight Cowboyn tapaisia 1980-luvun lopun elokuvia. Kasdanin mielestä amerikkalaisessa kulttuurissa juuri elokuva on kauheassa tilanteessa.
=====================================================================================================
Warner-Columbian maahantuoman Huuman innostava, muistiin jäänyt esitys tapahtui 12.2. 1982 Kluuvikadun Maxim 1:ssä. Elokuvan värisyttävät tunnelmat liittyvät aikaan, jolloin kuuden hengen perheemme asui Koivuhovin rivitaloasunnossa, jonne olimme muuttaneet Leppävaarasta. Nuorin poikamme oli vielä vauvaiässä, vanhin poika oli täyttänyt kymmenen vuotta. Vanhin tyttäremme kävi koulua Leppävaarassa ja nuorin oli päiväkodissa.
Työni Helsingin Sanomissa jatkui samaa tahtia - tv:stä tulevien elokuvien ja osittain ensi-iltafilmien arviointia. Elokuvajutuille annettiin silloin lehdessä paljon palstatilaa. Helsingin teatteriensi-iltaelokuvat olivat vielä laadultaan hyviä. Aika oli toinen. Haikailuun en ryhdy, mutta vinha perä oli erään brittikriitikon toteamuksessa: "Ennen oli elokuva".
1 kommentti:
Huuman katsoin varmastikin elokuvateatterissa 1982 ja seuraavaksi videolta 1980-luvun puolivälissä. Varsinkin ensimmäinen kerta oli vaikuttava, filmin loppu yllätti täysin ja kuumuus oli käsin kosketeltava. Turner ja Hurt olivat hyviä, Hurt näytteli vähän tyhmempää kuin Turner. Filmi on jäänyt 1980-luvulla katsomistani filmeistä ehkä parhaiten mieleen, muita vastaavia kokemuksia olivat: Ilmestyskirja Nyt, ja Viimeinen keisari ainakin.
Lähetä kommentti