sunnuntaina, tammikuuta 02, 2011

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 72

Panssarilaiva Potemkin (Pronenonets Potemkin, NL 1926) ohjaus ja käsikirjoitus: Sergei Eisenstein., kuvaus: Eduard Tissé, W. Popov, musiikki: Edmund Melsel, pääosissa: Aleksander Antonov, Wladimir Barski, Grigorij Aleksandrow.





Vedin 1975 Oriveden Kesässä kurssia, jonka nimi oli "Elokuva ja kritiikki". Osanottajia riitti, koska Suomessa vallitsi vakava kiinnostus elokuvataiteeseen. Ehkäpä moni nuori filmientusiasti halusi päästä kirjoittamaan elokuvasta. Kurssilla tapasin jyväskyläläisen nuorukaisen Jarmo Valkolan, joka perusti myöhemmin elokuvakerhon ja ryhtyi kirjoittamaan elokuvasta. Valkola kirjoitti 1980-luvulla elokuvakirjoja. Hän väitteli Jyväskylän yliopistossa tohtoriksi, opponoijanaan britti Raymond Durgnat, joka muistetaan arvostetusta Buñuel-kirjasta. Valkola kirjoittaa edelleen elokuvasta ja julkaisee systemaattisia elokuvatutkimuksia. Valitettavasti Valkolan tapainen elokuvatutkija ei saa Suomessa laajempaa huomiota, koska kaikki arvostus jakautuu Filmihullu-lehden päätoimittajalle.
Luennoitsijoina kesän 1975 kurssilla toimivat muun muassa tuleva Vaasan yliopiston professori Tarmo Malmberg ja elokuvakoulun käynyt Tapio Suominen. Hän on Kajaanin elokuvakerhon Kate-Kinon kasvatteja. Suominen ohjasi viisi vuotta myöhemmin hienon nuorisoelokuvan Täältä tullaan, elämä!, joka saavutti valkokankaalla lähes puoli miljoonaa katsojaa. Kirjoitin siitä haltioituneen ensi-ilta-arvion.
Tapio Suomisen luennon aiheena oli Sergei Eisenstein ja Panssarilaiva Potemkin. SEKL oli julkaissut muutama vuosi aikaisemmin Malmbergin uraauurtavan elokuvavihkosen "Vertov ja Eisenstein". Suominen ei käyttänyt sitä luentonsa pohjana, vaan hän oli laatinut intomielisen, loistokkaan esitelmän Eisensteinista. Julkaisin kurssin annista paksun monisteen "Elokuva ja kritiikki", mutta valitettavasti en ole löytänyt sitä enää mistään. Sen voin tässä sanoa, että Tapio Suomisen luento oli jo puhetaidon oppituntina aivan uskomaton. En ole kuullut vastaava kuulijat lähes hypnoottisesti valtaansa ottavaa esitystä myöhemmin, en edes Mikko Niskaselta.
=====================================================================================================
Miksi Panssarilaiva Potemkin?
Miksi elokuva, joka kuuluu epäonnistuneen sosialistisen valtiokokeilun Neuvostoliiton historiaan?
Siksi, että Eisensteinin elokuva on elokuvallisen ilmaisun taidonnäyte. Mykkäfilminä se osoitti mestarillisesti sen, mihin luova ohjaaja pystyy ja tulee pystymään. Toisaalta kannattaa muistaa, että Potemkin on valittu monena vuosikymmenenä Sight and Soundin äänestyksessä maailman 10 parhaan elokuvan listalle. Siellä se on jököttänyt siinä kuin amerikkalainen Citizen Kane, ranskalainen Pelin säännöt, italialainen Yö tai ruotsalainen Mansikkapaikka. Ja mykän elokuvan "maailmaan parhaiden" äänestyksissä Potemkin on kilpaillut aina Chaplinin Kultakuumeen ja von Stroheimin Greedin kanssa (Kultakuumeesta on saatu vastikään levikkiin entisöity, uskomattoman hienoksi sanottu lopullinen, Chaplinin alkuperäiset aivoitukset ja tavoitteet lunastava versio).
=====================================================================================================
Panssarilaiva Potemkin saattaa olla kaikkien aikojen tutkituimpia elokuvia. Sergei Eisensteinkin analysoi paljon elokuvaansa, avasi montaasin teoriaa ja leikkauksen merkitystä, selvitti Potemkinin jaksotuksia. Jos Lenin sanoi aikanaan, että elokuva on taiteista merkittävin, niin Panssarilaiva Potemkin merkitsi jotakin ainutlaatuista henkistä innoitusta 1920-luvulla nuorelle valtiolle. Eikä maailmalla Eisensteinin elokuvaan suhtauduttu minään sosialismin sankarityönä, vaan sitä on aina katsottu, tutkittu ja arvostettu silloin vielä niin nuoren elokuvataiteen kielellisenä riemuvoittona.
Elokuvan tapahtumakuvio sijoittuu vuoden 1905 Odessaan. Kysymys on historiallisesta tilanteesta. Tsaarinarmeija on kokenut tappion sodassa Japania vastaan. Vallanpitäjien merkitys on heikentynyt. Odessassa vallitsee rauhattomuus. Samaan aikaan kuuluisa panssarilaiva Potemkin uinuu satamassa. Laivan matruusi kysyy oireellisesti: "Onko Venäjä vielä olemassa, olemmeko viimeisiä." On aamu, 14.6. 1905. Näyttää siltä, että laivan miehistö ei saa jokapäiväistä leipäänsä.
Laivalta siirrytään rauhalliseen satamaan. Mutta sitten Wakulintschuk (Aleksander Antonov) ammutaan. Hänen ruumiinsa kannetaan satamaan. Vähitellen rauhattomuus leviää, vallankumouksellinen toiminta herää. Kansan joukossa syntyy solidaarisuus. Sitten sotilaat saapuvat ja alkavat ampua väkijoukkoa. Paniikki on kauhistuttava. Lapsi saa surmansa. Äiti nostaa hänet käsivarsilleen. Potemkinilla mietitään, pitäisikö miehistön nousta maihin.
Sergei Eisenstein totesi, että Panssarilaiva Potemkin näyttää tapahtumien kronikoinnilta, mutta se toimii draaman tavoin. Eisenstein kuvasi Potemkinin ja sen ympärille muodotuneet tapahtumat "miltein alastomina faktoina". Hän muistutti myöhemmin, että matruusien, panssarilaivan ja meren elimillistä yhteyttä ei tavoitettu trikin, kaksoisvaloituksen tai mekaanisen leikkauksen avulla. Kaiken a ja o oli rakenteen sommittelu.
Tapahtumat jakaantuvat elokuvassa viideksi tragediaksi. Kysymys oli viiden näytöksen pukeminen vallankumoukselliseksi veljeyden teemaksi. Nuo viisi näytöstä ovat Eisensteinin mukaan seuraavat: Purjekangaskohtaus= laivan kehnot olosuheet, kieltäydytään syömästä matoista keittoa, kapina; Wakulintshukin sureminen= suuttumusta kuohuva kokous; lyyrinen veljeys= ampuminen; Odessan portaat, muun muassa teurastus portailla, panssarilaiva tulittaa; eskaaderin levoton odottaminen= riemuvoitto.
Panssarilaiva Potemkinin kuuluisin jakso, johon aina viitataan, tapahtuu Odessan portailla. Väkijoukko pakenee ampuvaa sotajoukkoa alas portaita, ja Eisenstein kuvaa intensiivisen jakson kokokuvien ja yksityiskohtia napsivien lähikuvien kavalkadina (irtoavat lastenvaunut, silmälasit jne.). Odessa sijaitsee Ukrainassa Mustanmeren luoteisrannalla. Kaupunki oli 1905 vallankumousliikkeen keskus.
=====================================================================================================
Sergei Eisenstein
Alussa totesin Sergei Eisensteinin (1898-1948) saavuttaneen suuren arvostuksen maailmalla. Usein on mainittu, että Eisensteinin merkitys elokuvataiteen kehitykselle oli yhtä merkittävä kuin amerikkalaisen David W. Griffithin. Potemkinin lisäksi Eisensteinin suppeaan tuotantoon kuuluivat sellaiset elokuvat kuin Lokakuu (1927), ensimmäinen julkaistu äänielokuva Aleksanteri Nevski (1938) ja Iivana Julma I-II (1944-46). (Teokseen kuvattiin myös väriversio).
Tiedämme, että Sergei Eisenstein vieraili 1930-luvun alussa Yhdysvalloissa ja Meksikossa. Kaikki romanttisen ja sosiaalisen Paikka auringossa -tragedian (1952) nähneet muistavat, että elokuva perustuu Theodore Dreiserin yhteiskunnalliseen romaaniin "An American Tragedy". Paramount tarjosi 1930-luvun alussa romaanin elokuvaversion ohjaustyötä Eisensteinille. Yhtiön tavoitteiden ja Eisensteinin pyrkimysten välille kasvoi ratkaisematon ristiriita. Venäläinen ohjaaja luopui projektista (version toteutti Josef von Sternberg). Eisenstein matkusti Meksikoon ja ohjasi siellä torsoksi jääneen elokuvan Que Viva Mexico!
Sergei Eisenstein lähti lännen toivioretkelle 1929. Matka länteen ei ollut vain matka Hollywoodiin, vaan Eisenstein kohtasi toivioretkellään monta ajan taiteilijaa. Merkittävin lienee irlantilaiskirjailija James Joycen kohtaaminen. Joyce esitti, että "Odysseuksen" elokuvaversion ainoa mahdollinen toteuttaja olisi Sergei Eisenstein. Niin ei käynyt, vaan Eisenstein palasi nopeasti Neuvostoliittoon. Hän sai ohjata vielä Aleksanteri Nevski -eepoksen ja Iivana Julman kaksi osaa. Venäjällä puhalsivat 1930-luvun alussa uudet tuulet, joten vallankumousohjaaja ja elokuvataiteen luova kehittäjä joutui vähitellen paitsioon.
Symbolistinen, spektaakkelimainen ja näyttäviä lavastusratkaisuja tulviva Iivana Julma I-II oli Sergei Eisensteinin viimeinen ohjausyö. Eisenstein latasi teokseen yleistä ja henkilökohtaista. Loistokkaan historiallisen draaman ytimessä verrataan tsaarinajan Venäjän ja sosialistisen Neuvostoliiton voittoja ja ongelmia. Mestari suunnitteli vielä kolmattakin osaa. Se ei toteutunut, sillä Eisensteinin sydän petti 11.2. 1948.
=====================================================================================================
Kirjoitin helmikuussa 1989 televisiossa esitetystä Gian-Carlo Bertellin kiinnostavasta dokumentista Lähikuvassa Sergei Eisenstein, miten neuvostoelokuvan mestarin pyrkimykset olivat usein suurempia kuin saavutukset. Tarkoitin tällä sitä, että Eisenstein (kuten varmasti myöhemmin Andrei Tarkovski) olisi ohjannut vielä monta mestariteosta, jos neuvostojärjestelmään iskostunut stalinismi ja sensuuri eivät olisi kohdelleet häntä kaltoin. Dokumentin iso ansio oli huomio, että vaikeuksista ja Stalinin terrorista huolimatta Sergei Eisenstein oli aikalaistensa yläpuolella ja hänellä on meille edelleen paljon annettavaa. Siksi Panssarilaiva Potemkin kuuluu maailman elokuvakouluissa opiskelijoiden "ehdottomasti katsottavien ja analysoitavien" elokuvien joukkoon.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Elämää suurempi elokuva ja erittäin hyvä arvostelu. Kiitos taas kerran.