perjantaina, huhtikuuta 29, 2011

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 89

Perhetarina (Kohayagawa-ke no Aki, Japani 1961) ohjaus: Yasujiro Ozu, käsikirjoitus: Ozu ja Koko Noda, kuvaus Asakazu Nakai, musiikki. Toshiro Mayuzumi, pääosissa: Ganjiro Nakamura, Setsuko Hara,Yoko Tsukasa, Michiyo Aratama, Reiko Dan. tuotanto: Toho.

Japanin sodanjälkeisen elokuvan kolme suurta ohjajaanimeä olivat Kenji Mizoguchi, Akira Kurosawa ja Yasujiro Ozu. Mizoguckin Kalpean kuun tarinoita on erittäin arvostettu maailmalla, Kurosawan Seitsemän samuraita kohoaa monella elokuvaentusiastilla kymmenen kaikkien aikojen parhaan elokuvan listalle. Ozun teoksista ehkä tärkein on 1950-luvulla valmistunut Tokyo Story. Yasujiro Ozun (1903-1963) elokuvat tulivat länteen myöhemmin ja harvemmin kuin Mizoguchin ja Kurosawan. Suomessa Aito Mäkinen esitteli elokuva-arkiston sarjassa 1963 Ozua, muutama kuukausi ennen ohjaajan kuolemaa. Pian Ozun muitakin elokuvia saatiin meillä teattereihin.
Yasujiro Ozu oli japanilaisista japanilaisin ohjaaja. Hän kuvasi perhettä muuttuvassa sodanjälkeisessä Japanissa. Hän tarkkaili pääkaupunki Tokion katujen ja kortteleiden katveessa etenevää hiljaista elämää. Ozu oli perheen ja suvun kuvaaja, sukupolvien elämäntapojen havannoitsija ja tutkija. Jo 1920-luvun lopulla aloittaneen Yasujiro Ozun tuotanto oli pitkä. Juuri kuolemansa aikana hän viimeisteli 55. elokuvaansa. Ozu oli kansallinen ohjaaja. Kadun mieskin tunsi aikanaan Ozun nimen. Länteen Ozun pohtivat elokuvat tulivat vasta 1960-luvulla. Hänet otettiin vastaan heti japanilaisen elokuvan mestarina, joka toi Mizoguchin ja Kurosawan rinnalle kolmannen näkökulman Japaniin - modernisoituvaan Japaniin. Lännessä Ozun elokuvia ymmärrettiin välittömästi, sillä syvällisestä japanilaisuudestaan huolimatta hänen perhekuvauksensa olivat lopulta yleispäteviä. Ozun arvo tunnustettiin kotimaassa myöhään. Kuolemaansa edeltävänä 60-vuotispäivänä hän sai ison valtion palkinnon. Syöpään menehtynyt Ozu ohjasi kaikkiaan 54 elokuvaa. Lännessä Ozun tuotantoa esiteltiin 1963 ensin Pariisissa, Lontoossa, Tukholmassa, Berliinissä, Amsterdamissa, Kööpenhamissa ja Helsingissä. Suomen pääkaupunki oli tuohon aikaan elokuvakulttuurin kukkiva keidas. Ozu-sarjan menestys elokuva-arkiston sarjassa johti siihen, että Tokyo Story otettiin kaupalliseen elokuvateatteriohjelmistoon. Perhatarinan ja Tokyo Storyn ohella Yasujro Ozun tuotannon helmiä ovat Myöhäinen kevät (1949) ja Hyvää huomenta (1959). Jasujiro Ozu tuli japanilaiseen elokuvaan vuonna 1927. Hän ohjasi ensin pikkukomedioita, joissa näkyi amerikkalaisten mykkäfarssien vaikutteita. Mutta melko aikaisin Ozu löysi oman tarinansa, oman hiljaisen maailmansa, keskiluokan elämänpiiri japanilaisessa yhteiskunnassa. Japanilaista elokuvaa tutkineet Anderson & Richie hyväksyvät Ozun pohdiskelevan tyylin, jonka lähtökohta oli ihmisen kuunteleminen. Tutkijakaksikko on kuitenkin todennut, että Ozun levollisuus ilmenee pintakuvastossa, mutta sen alle on kätketty japanilaiseen perhejärjestelmään sisältyvä ehkäisy, jopa mahdollinen väkivalta. Ozun kuvien pinnan alta saattaa paljastua ajoittain omaa perhettään vastaan joutuneen jäsenen hiljainen sankarillisuus.
=====================================================================================================
Kirjoitin Perhatarinasta ja Yasujiro Ozusta laajan arvostelun ja esittelyn 21.3. 1981. Ei voi mitään, mutta silloin elokuva-arviot ilmestyivät isoina sivun blokkeina Helsingin Sanomien Horisontti-sivulla. Elokuva sai valtalehdessä ansaitsemansa arvostuksen, etenkin se hyvä, tärkeä elokuva, se taiteilijan luoma elokuva.
Perhetarinan ensi-ilta tapahtui 20.3. laatuelokuvateatteri Dianassa, siellä hohtavien elokuvamuistojen Dianapuistossa, vastapäätä lehtemme Ajankohtaistoimitusta, jossa työskentelin. Vajaa kuukausi myöhemmin perheeseemme syntyi neljäs lapsi, poika, joka toimii nykyisin omassa mediassaan kriittisenä mutta sydämellä kirjoittavana jalkapallotoimittajana.
Perhetarinan kaupallinen ensi-ilta Suomessa oli samalla Euroopan ensi-ilta. Kirjoitin haltioituneena, että elokuvan tulo meille on juhlan arvoinen tapaus. "Perhetarina on poikkeuksellisen vahvan elokuvakevään suurtapaus, elokuva joka vuoden 1981 umpeutuessa tulee varmasti asettumaan monen elokuvan ystävän suosikkilistalla ykköseksi. Perhetarinaa ei kannata pelätä minään vanhana elokuvana. Se on helmeilevänä värifilminä tavattoman moderni, juuri sellainen iätön elokuva, joka viihdyttää ja puhuttaa, hauskuttaa ja itkettää. Perhatarina tulee säilymään elokuvahistoriassa."
Näin on käynyt.
=====================================================================================================
Perhatarinan ihmisiä ovat osakalaisen Kohayakawa-suvun jälkeläiset. Suvun hallussa on ollut vuosikymmeniä pieni, mutta tuottoisa panimo. Mailman muuttuessa vanha patruuna Manbei on kovan tosiasian edessä: Pitäisi fuusioitua suurempaan panimoon, sillä pienyrityksillä ei ole enää elintilaa nopeasti muuttuneessa kilpailutilanteessa. Suvun nuorilla on ahne halu uuteen, mutta patruuna Manbei näyttäisi luovuttavan, jättävän firmaan liittyvän ratkaisun teon kuoleman huostaan. Ongelmia perheessä aiheuttavat tyttären naimapuuhat ja naittamisyritykset. Mutta kaiken ylle asettuu Manbein uudelleen liekkiin roimahtava romanssi. Hän on seurustellut vuosia sitten Tsune-nimisen naisen kanssa. Suhteesta on syntynyt tyttö, joka on nyt 21-vuotias. Viehättävä tyttö tapailee ulkomaisia, etenkin amerikkalaisia poikaystäviä.
Perheen totuuden hetki on edessä, kun patruuna saa sydänkohtauksen, pienyritys on lopullisesti umpikujassa, ja kaunis kesä muuttuu syksyksi. Ozu näyttää havainnollisesti, miten uusi aika tulee Japaniin. Uudet tavat työntyvät esille, kulutus kasvaa, arvot amerikkalaistuvat. Ozu selvittää, onko kehitys todella edistystä, onko se hyvä asia pienelle ihmiselle. Tapansa mukaan Ozu ei saarnaa, opeta, vaan näyttää ja todistaa muutoksen rauhallisin kuvin ja mielin. Hän jättää vastauksen tekemisen katsojalle. Perhetarinan valmistumisen aikaan Yasujiro Ozukin oli muutoksen partaalla. Esimerkiksi Kiertolaisten valoisuus ja optimistisuus on himmentynyt. Ozu tekee ihmissuhdekomediaa, mutta loppujen lopuksi Perhatarina on ohjaajan yhteiskunnallisin elokuva. Elokuvan merkkikieli on olennainen, joskin se jätetään taka-alalle. Kirjoitin vuonna 1981: "Uuden ajan tuloa havainnoivat merkit, kilvet, neonvalot, puvut, savukkeet, cocacola-pullot." Ja samaan aikaan kellot käyvät, mittaavat ajan väistämätöntä kulkua.
Suurista japanilaisista elokuvaohjaajista Yasujiro Ozu oli tarkka tilakäsityksestä: Miten arkkityyppiset henkilöt sijoitetaan aina tiettyihin tapahtumapaikkoihin. Niitä on sanottu olevan koti, toimisto, teesalonki, ravintola ja baari. Ozun henkilöiden vuoropuhelu sopeutetaan hallitusti eri tapahtumapaikkoihin. Taksikuskin tuleva kirjoittaja Paul Schrader taisi muistuttaa kuuluisassa artikkelissaan "Transcendental Style in Film: Ozu, Bresson, Dereyer", että japanilaismestarin elokuvissa yksityisaioiden käsittely sijoitetaan kotiin, muistojen verestäminen ja sosiaalinen osallistuminen tapahtuu ravintoloisssa, nostalgia ja vastahakoisuus kuuluvat baarimiljööseen (University of California Press/1972). Itse vertasin Ozun Perhetarinaa suurin piirtein samoihin aikoihin julkaistuun amerikkalaiseen elokuvaan: "Aivan kuin westernissä, Fordin Liberty Valancessa myös Perhetarinassa uusi aika työntää vastustamattomasti vanhan taakse ja murtaa vanhojen sankarien sädekehän." Otin myös esille Ozun ja Fordin elokuvien loppyhteenvedon: "Sillä elämä kiitää niin nopeasti ohitse. Poismenneet tekevät tilaa uudelle elämälle, se on luonnon nerokas järjestely."
=====================================================================================================
Yasujiro Ozu
Kannattaa vielä muistuttaa, että Yasujiro Ozun kamera tarkkaili ihmistä usein lattiatasolta, mutta aina liikkumatta. Kamera-ajoja ei harrastettu, eikä toiminnan pauhuja, Ozun kamera ei koskaan noussut tai siirtynyt, vaan hän leikkasi aina uuteen kohtaukseen. Hän käytti pitkiä otoksia.
Perhetarina on tavattoman hauska elokuva, sen kohtauksille ja yksityiskohdille voi nauraa, sillä katsojan edessä etenee inhimillinen draama, joskus surkuhupaisa, joskus kaunis ja valloittava melodraama, joskus vakavoituva satiiri. Kuuluisa on Jasujiro Ozun näyttelijän, muun muassa Tokyo Storyssa esiintyneen Chisu Ryun tilitys: "Ozu ei koskaan valittanut. Vaikka olimmekin varmoja, että hän ajatuksissaan valitti, niin hän otti kaiken vastuun itselleen eikä puhunut niistä toisille. Ja tämä antaa jonkinlaisen käsityksen hänen luonteestaan."

Ei kommentteja: