sunnuntaina, lokakuuta 02, 2011

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 106

Maan hiljaiset (Los Santos inocentes, Espanja 1984) ohjaus: Mario Camus, käsikirjoitus: Camus, Antonio Larreta, Manuel Matji, kuvaus: Hans Burmann, musiikki: Anton Garcia Abril, pääosissa: Alfredo Landa (Paco, El Pajo), Terele Pavéz (Régula), Bélen Ballesteros (Nives), Francisco Rabal (Azarias). Tuotanto: Télevision Española-TVE/Ganesh/Julian Mateos. 

Francon vuonna 1975 tapahtuneen kuoleman jälkeisen demokratisoitumisen ja liberalisoitumisen ajan Espanjan elokuvan suuria ohjaajanimiä olivat Carlos Saura (tunnetuimmat Korppi sylissä, Elisa elämäni, Tango, Goya), Mario Camus ja Victor Erice (Etelä). Muitakin ohjaajia oli, mutta nämä kolme mainittua elokuvantekijää aloittivat jo 1960-luvun alussa.
Tuolloin maanpaossa vuosikymmeniä Ranskassa, Yhdysvalloissa ja lopulta Meksikossa toiminut Luis
Buñuel oli ohjannut lähes salaa huikean provokaativisen Viridianan, joka kiellettiin Espanjassa, mutta saavutti valtavan arvostuksen ulkomailla. Espanjan elokuva oli vapautumassa jo 1960-luvulla, koska maan kasvavan turismin uskottiin murtavan francolaisia muureja. Carlos Sauran varhaistuotannon helmi Metsästys (1966) kiellettiin kyllä Espanjassa, mutta Mario Camusin suuria lupauksia herättänyt Nuori Sanchez (1964) pääsi ilmeisesti sensuurin kynsistä.
Mario Camus syntyi 20.4. 1935 Santanderissa. Vartuttuaan hän halusi ohjata kiihkeästi elokuvia. Camus pääsi kokeilemaan kykyjään käsikirjoittajana vuonna 1960 Carlos Sauran esikoiselokuvaan  Los Golfos (Katupojat), jossa käsiteltiin vaarallisesti nuorten ja rikollisuuden suhdetta. Pian Camusille avautui mahdollisuus ohjata. Mario Camusin 1970-luvun elokuvista tärkein on Korppikotkat odottavat, joka valmistui aivan vuosikymmenen alussa. Mario Camusin luovin kausi ajoittuu 1980-luvulle, jolloin hän sai toteuttaa vapaasti ideoitaan ja harjoittaa yhteiskunnallisesti painavaa kritiikkiään vallanpitäjiä kohtaan. Elokuvat Mehiläispesä (1982) ja Bernarda Alban talo (1987) ovat sykähdyttävää Camusia. Muuten Mehiläispesä perustuu Camilo José Celan romaaniin. Elokuva voitti Kultaisen Karhun pääpalkinnon vuonna 1982 Berliinin elokuvajuhlilla.
Mehiläispesä on monivivahteinen kansanelämän kuvaus Espanjan sisällissodan jälkeisestä Madridista. Celan herkulliselle romaanille uskollisesti Mario Camus antaa kameran helliä ja ilakoida madridilaisessa kapakassa. Elokuvan kokoava henkilö on mahtavan takamuksen omaava, anisviinaa päivät pitkät hörppivä kapakoitsija Dona Rosa, joka vihaa asiakkaitaan.
Bernard Alban talo perustuu Frederico Garcia Lorcan (1898-1936) näytelmään. Suomessakin takavuosina teattereissa esitetty Lorca oli rakastettu andalusialainen näytelmäkirjailija, jonka falangistit murhasivat sisällissodan melskeissä. Lorca kertoo vahvasta andalusialaisesta äidistä ja tämän kuudesta tyttärestä isän kuoleman jälkeisinä päivinä.
Mario Camusin elokuvaversio vangitsee hallitulla muodon tajullaan ja tyylikkäällä toteutuksellaan. Tietoisesti rajatussa tilassa toimiva, näennäisesti näytelmällinen elokuva alkaa elää vähitellen omaa vastustamatonta kuvien, tunnelmien ja sanojen elämää.
=====================================================================================================

Mario Camus
Maan hiljaiset on Mario Camusin ehdoton mestariteos. Gaudeamus toi elokuvan Suomen ensi-iltaan Uudella Ylioppilastalolla, Bio-Bion vieressä sijaitsevaan Illusioniin, joka oli Dianan ja Nordian ohella merkittävin laatuelokuvan esityspaikka Helsingissä. Ensi-ilta oli 25.1. 1985.
Camusin teos on aivan erilainen kuin vaikkapa 1980-luvun alussa aloittaneen Pedro Almodovarin elokuvat. Almodovar on nykysin Espanjan elokuvan tunnetuin kansainvälinen nimi. Almodovar peilasi värikkäästi elokuvissaan Intohimon labyrintti (1982), Naisia hermoromahduksen partaalla (1988) ja Sido minut (1989) Espanjan modernia elämää ikään kuin francolaista historiaa ja menneisyyttä ei olisi koskaan ollutkaan. Almodovar kertoi ironisesti ja vapautuneesti urbaanista espnjalaiselämästä, jossa tabut rikkoutuvat ja irvokkaat kuvaelmat lomittuvat hersyviin tlannehuomiointeihin.
Maanläheinen, yhteiskunnan vähäosaisia katsova Maan hiljaiset on velkaa Luis
Buñuelille. Eikä ole mikään ihme, että Buñuelin Nazarinin (1958) päänäyttelijä Francisco Rabal on mukana elokuvassa. Eikä Camus ollut ainoa 1960-luvulla aloitellut espanjalaisohjaaja, joka vannoi Buñuelin nimeen. Se ei ole mikään ihme, sillä vaikka katolisen kirkon ikuinen irvijä ohjasi vain muutaman elokuvan kotimaassaan, hänen merkityksensä on ollut äärimmäisen tärkeä Espanjan uusille elokuvaohjaajille.
Luis Buñuelin uskontovastaisuus ei riittänyt uusille ohjaajille, vaan jo 1960-luvulla tekijät ryhtyivät tutkimaan köyhyyttä ja eriarvoisuutta espanjalaisessa yhteiskunnassa. Tyylilaji saattoi olla ironia, mutta myös groteskeja virityksiä käytettiin, kun haluttiin kuvata riiston todellisuutta. Jos sodanjälkeinen, 1940-luvun italialainen elokuva näytti neorealismin keinoin yhteiskunnan rankat epäkohdat, niin Espanjassa samaan päästiin vasta 1960-luvulla - silloinkin tosin tekijöiden täytyi puhua epäsuorasti ja uuden vihjaavan kielen avulla epäkohdista. Francon hallinto oli vielä vahvasti vallassa, vaikka repeytymisen merkkejä näkyi siellä täällä yhteiskunnassa. Nuoret ja opiskelijat suorittivat 1960-luvun lopulla salaisia iskuja hallintoa vastaan. Espanjaankin levisi samanlainen vallankumouksellinen henki, mikä ilmeni Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Mutta etenkin Madridissa ja suurissa kaupungeissa francolainen väkivaltakoneisto piti huolen siitä, että mahdollisuuden tullen kapinoitsijat taltutettiin ja suljettiin virumaan vankiloihin. Turismin, television ja eurooppalaisen kanssakäymisen tähden Espanjan nuoriso oli tietoinen etenkin kaupungeissa, miten vapauden tuulet puhaltavat muualla Euroopassa. Espanjan maaseutu oli aivan toista maata - kuin jäänne maaorjuuden ajoilta.
Maan hiljaiset tapahtuu Extremaduran maaseudulla. Extremadura koostuu kahdesta maakunnasta, Cáceresista ja Badajozista. Pinta-alaltaan maakunnat ovat Espanjan suurimpia. Maakunnat sijaitsevat Länsi-Espanjassa. Extremadurassa huomion vievät vihreät vuoret, villieläinten asuttamat metsät, kaupungien vanhojen osien romanttinen ilmapiiri, roomalaisvaikutteinen arkkitehtuuri, roomalaiset sillat ja antiikkiset muurit.
Extremadurasta olivat kotoisin monet konkistadorit ja Amerikan uudisraivaajat. Ja
Luis Buñuelin kuuluisa 1930-luvun alun raju köyhyyskuvaus ja uskontokritiikki Maa ilman leipää kuvattiin Cáceresissa sijaitsevalla, eristyneellä Las Hurdes -nimisellä paikkakunnalla, jonne tie saatiin tiettävästi vasta 1950-luvulla. Elokuva saatiin lokakuussa 1971 Suomeen, Aito Mäkinen esitti sen Esplanadin La Scala-elokuvateatterissa.
=====================================================================================================
Kirjoitin Camusin elokuvasta vuonna 1985 Suomen elokuvasäätiön julkaisemaan ensi-iltaelokuvien kortistoon, jota olin tomittamassa muun muassa Jerker A. Erikssonin, Jouko Jämsän, Sakari Salkon ja Antti Lindqvistin kanssa: "Alkukevään 1985 ja ilmeisesti koko vuoden kovimpia maahantuonteja on Mario Camusin buñuelilainen Maan hiljaiset, oiva näyte Espanjan uuden, Francon kahleista vapautuneen elokuvan elinvoimasta (vrt. Sauran, Aragonin elokuvat)." Jatkoin samassa kortissa: "Mario Camus kertoo maanomistajien ja vuokraviljelijöiden, rikkaiden ja köyhien, alistajien ja alistettujen suhteista 1960-luvun Espanjassa, Extremaduran maaseudulla."
Siinä se ydin on.
Maan hiljaiset on taiteilijan, ei sosiologin elokuva. Camusin kerronta on visuaalisesti eloisaa - kuin maaseutu kaikkineen hengittäisi ihmeellisen painottomasti kuvissa. Camus välttää tosikkomaisuuden, hylkää saarnat, mutta nostaa silloin tällöin esille läntisillä seuduilla kukoistavan huumorin.
Camusin elokuvan rakenne on siinä mielessä oivallinen, että hän käyttää takautumia, jotta syntyisi kahden aikakauden kontrasti. Maaseudun alistettujen ponnistelut kerrotaan köyhän vuokraviljelijän pojan näkökulmasta. Eikä ollut virhe verrata espanjalaista moraliteettia italialaisen Ermanno Olmin Puukenkäpuuhun (1978), joka oli Suomessakin aikanaan hyvin arvostettu taideteos.            

Ei kommentteja: