torstaina, lokakuuta 25, 2007

Muuttiko digipamaus mitään?



Elokuussa saatiin - vihdoinkin - tutkimustulosta digisovittimen mahdollistamien digikanavien katselusta. On sitä tulosta odotettu aikaisemminkin, mutta mitään ei ole julkaistu. Tosin yleisesti on arvailtu, että esimerkiksi Yle Teema ei katso juuri kukaan, mutta jokainen kehuu sen ohjelmistoa.Nyt tv-yleisön katselua viikoittain seuraava Finnpanel on lyönyt tulokset pöytään: Ylen digikanavia Teemaa, Extraa ja FST5:ttä katsotaan vain neljä minuuttia päivässä. Kaupallisia dikikanavia seurataan vielä vähemmän, eli kaksi minuuttia päivässä.Luvut ovat hätkähdyttäviä, jos niitä verrataan analogisten pääkanavien katseluosuuksiin (TV1 ja TV2 65 minuuttia päivässä). Onko käynyt niin, että ainoan vielä elossa aolevan elokuvaohjaajn Martin Scorsesen musiikkivalinnoista kertovaa dokumenttia ei Yle Teemalla katsonut kuin kourallien ihmisiä ja menevätkö Tuomas Virkkusen loistavat futisselostukset Urheilukanavalla harakoille? Tai vilkuileeko kukaan perjantaina klo 20 Yle Teemalla television ainoan vastalauseiden esittäjän Henry Rollinsin riippumatonta keskusteluohjelmaa? Vahinko jos ei.
========================================
Kohta kaksi kuukautta on kulunut analogisen television loppumisestga ja tv-toiminnan siirtymisestä digitaaliseksi (kaapelitarjontaa lukuun ottamatta). Digipamaus ei ilmeisesti muuttanut paljoakaan katseluottumuksia niissä talouksissa, joissa digisovitin oli ollut käytössä vuoden-kahden ajan. Edelleen tv-yleisö suosii Ylen ja MTV3:n ohjelmia, ehkäpä vilkaisee silloin tällöin Nelostakin, joka ei millään tahdo saavuttaa samoja yleisöjä kuin kilpailijansa. Ei mikään ihme, kun esimerkiksi allekirjoittanut seuraa kanavan ohjelmista ainoastaan maanantai-illan Täydelisiä naisia.Tosin syyskuun ja lokakuun alun Television katsotuimmat -viikkotilastoista on voitu huomata, että ns. pääkanavien ohjelmien katsojamäärät ovat pudonneet, jopa suosittujen ohjelmien kohdalla. Tästä joudutaan tekemään johtopäätös, jonka mukaan tv-katselu on todella pirstoutumassa, mutta huomatkaamme että myös internetin tv-ohjelmapalvelut ja kännykkätv:n tulo syövät perinteistä tv-vaastaanottimisesta tapahtuvaa katselua. ===================================
Keväällä rummutettiin MTV3:n maksullisen ja digitaalisen Max-kanavan menestystä. Korttien myynnin kerrottiin ylittäneen reippaasti 200 000 rajan. Finnpanelin tutkimuksesta voi tehdä selkeän huomion: Kortteja ostellaan kotiin, Formulaa vilkuillaan aluksi, mutta sitten osa porukasta unohtaa koko jutun. Tulee uusia mielenkiinon kohde. Käy niin kuin tässä sinänsä loistavan internetin virtuaalimaailmassa, jossa rekisteröidytään miljoonittain uusiin kiehtoviin palveluihin, mutta alkuinnostuksen jälkeen vakituinen käyttäjämäärä putoaa.
================================== ========
Itse katson digikanavista Teemaa ja Urheilukanavaa, joskus FST:ttä sarjojen ja elokuvien tähden. Urheilukanava näyttäisi palvelevan vain pientä urheiluhullujen joukkoa. Isot katsojamassat kyttäävät Ylen TV2:lta ja MTV3:lta pitkämäkiään ja räikkösiään. Eivätkä Urheilukanavalta jatkuvasti näkyvät ravit näytä innostavan muita kuin tosipelureita.Yle Teema tarjoaa silloin tällöin helmiä, mutta kokonaisuutena sen ohjelmisto on melkoista sillisalaattia. Miksei Teemaa voisi valjastaa laadukkaan taiteen esittelykanavaksi (unohtakaa se populaarikulttuuri, pankaa se valumaan sieltä YleExstralta). Voisi Teema olla yhteiskunnallisten ja poliittisten keskustelujen elävä näyttämö.

tiistaina, lokakuuta 23, 2007

Kotimainen elokuva pulassa

Elokuvataide on kuollut, monet sanovat. Suomessa ei enää ole elokuvakulttuuria. Elokuvakerhot ovat kuolleet, Suomen elokuva-arkisto toki toimii mallikkaasti, mutta se onkin valtion laitos. Hollywoodin elokuvaviihde on vallannut lopullisesti elokuvateatterit, sinne ei maailman eri elokuvamaiden tuotannoille ole juurikaan asiaa. Kärjistetysti voisi sanoa, että ilman Ylen Teema -tv-kanavaa emme tietäisi enää mitään eri maiden elokuvan nykysuuntauksista.Kotimaiselle elokuvallakin menee huonosti. Jos on uskomista viimeviikkojen elokuvakeskusteluun, joka alkoi Suomen elokuvatuottajien julistamasta lakosta. Se oli ennennäkemätöntä, sillä yleensähän työntekijäpuoli, elokuvaohjaajat ja näyttelijät, lakkoilee jos edes lakkoilee. Nyt barrikadeille nousivat elokuvatuottajat. Se tarkoittaa yleensä pieniä elokuvafirmoja, jotka elävät kädestä suuhun tuotannosta toiseen. Tuottajien viesti oli selvä: Suomessa ei kannata tehdä elokuvia, jos valtion tuki ei lisäänny. Laskelmien mukaan kotimaisen elokuvan pitäisi saavuttaa elokuvateattereissa 150 000 katsojaa, jotta se pääsisi omilleen. Se on mahdottomuus, kaikki elokuvat eivät siihen koskaan tule pääsemään pienessä maassa, mutta aina tehdään joku menestyselokuva.Televisiossa ohjaaja Lauri Törhönen, joka valmistelee Jörn Donnerin tuotantona kansalaissodasta kertovaa uutuuselokuvaa, ilmoitti selväsanaisesti, että kotimainen elokuva ei enää pysty kilpailemaan Hollywood-tuotantojen kanssa. Pottereiden, Sormusten herrojen ja Die Hardien ylivoima on murskaava.Nuoriso täyttää elokuvateatterit silloin kun täyttää. Tuskin se lämpenee jostakin kaukaisesta kansalaissodasta kertovasta tai Colorado Avenuelle vievästä kotimaisesta elokuvasta. Maagista realismia tulviva Lieksa-niminen elokuvakin herättää naurahduksia, sillä nuoret on opetettu kaupallisuuden ja viihteen armoille. Heille television Big Brother on kulttuuria, tai joku hölmö amerikkalainen Frendit-sarja. Siihen hömppäkulttuuriin on edes jollakin tavalla laatuun tähtäävän kotimaisen elokuvan enää vaikea vastata.Elokuvatuottajat ja Suomen elokuvasäätiön edustajat ovat ihmetelleet, miksi kultturiministeri ei tee kulttuuripolitiikkaa, miksi suomalaiselle elokuvalle keväällä luvattu tukikorotus ei toteudu. Katsotaanpa 15.4. 2007 päivättyä paperia, jonka otsake kuuluu "Neuvottelutulos hallitusohjelmasta". Sillä tähdätään vastuulliseen, välittävään ja kannustavaan Suomeen. Väliotsakkeen "Kulttuuri-, liikunta ja nuorisopolitiikka" alla sanotaan aivan suoraan: Kotimaisen elokuvatuotannon julkista rahoitusta vahvistetaan". Se tarkoittaa käsitykseni mukaan, että Suomen elokuvasäätiö saa lisää voimavaroja - siis euroja - tukea suomalaisia elokuvatuotantoja. Lupaus jää toteutumatta. Jälleen täytyy todeta, että Suomi on ohjelmien ja papereiden luvattu maa. Toteutus ja toiminta on sitten teoreettinen asia. Kun lisärahaa ei kotimaiselle elokuvalle tule, niin ehdotan siirtymistä pienimuotoiseen tuotantoon. Lopetetaan haaveilu suurista tuotannoista ja kassoista, tehdään sisällöllisesti luovia ja toteutukseltaan haastavia elokuvia art-tyyppiseen teatterilevitykseen. Ne sopivat myöhemmin hyvin pienen ruudun televisiolevitykseen.