lauantaina, helmikuuta 27, 2010

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 35: METROPOLIS

Metropolis (Metropolis, Saksa 1927), ohjaus: Fritz Lang, käsikirjoitus: Lang, Thea vion Harbou, kuvaus: Karl Freund, Gunther Rittau, erikoistehosteet: Eugene Schufftan, lavastus: Otto Hunte, Erich Kettelhut, Karl Volbrecht, musikki: Gottfried Huppertz, pääosissa: Brigitte Helm (Maria), Alfred Abel (John Fredersen), Gustave Fröhhich (Freder Fredersen). Tuotanto: UFA.

Näimme saksalaisen elokuvan suuria klassikkoja 16 mm:n esityksinä 1960-luvun puolivälin jälkeen Goethe-Institutessa, Helsingin Mannerheimintiellä, vastapäätä Vanhaa Ylioppilastaloa. Noissa näytännöissä saimme tutustua niin Robert Wienen mykkään kauhuelokuvaan Tri. Caligarin testamenttiin (1917) kuin F.W. Murnaun traagiseen Viimeiseen mieheen (1924) tai Josef von Sternbergin legendaariseen Marlene Dietrich -elokuvaan Siniseen enkeliin (1930). Niin, ja tieteiselokuvan kaikkien aikojen suurimpaan teokseen Metropolikseen. Fritz Langin mykänelokuvan tasolle nousivat myöhemmin vain Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu (1968) ja Steven Spielbergin Kolmannen asteen yhteys (1978).
Fritz Lang syntyi Wienissä 1890 arkkitehti Anton Langin poikana. Fritz kuoli 1976 Kaliforniassa. Takana oli vaiherikas ura ja tuottelias elokuvarupeama niin Saksassa, Yhdysvalloissa kuin lopulta Länsi-Saksassa. Lang muutti Hitlerin valtaantulon hetkellä monen muun saksalaisen ja itävaltalaisen ohjaajan tavoin Hollywoodiin. Siellä syntyivät 1930-luvun lopulta 1950-luvun puoliväliin sellaiset mestariteokset kuin Karkuri, Myöskin pyövelit kuolevat, Nainen ikkunassa, Punainen katu, Villin lännen villikissa, Gangsterien kuningas ja Sähkötuoli odottaa.
Fritz Lang opiskeli nuorena Wienin Graafisen taiteen akatemiassa ja myöhemmin Münchenissä Julius Dietzin kuuluisassa taidekoulussa. Ensimmäinen maailmansota vei Langin sotilaspalvelukseen. Hän haavoittui rintamalla. Lang hyödynsi tapauksen ja kirjoitti Wienin sotasairaalassa ensimmäisen elokuvakäsikirjoituksensa.
Parannuttuaan Lang pääsi töihin Saksan UFA:n studioille. Ensimmäinen elokuvaohjaus valmistui viidessä päivässä vuonna 1919. Kaksi vuotta myöhemmin julkaistiin Langin läpimurtofilmi, ekspressionistinen Väsynyt kuolema, jonka hän kirjoitti vaimonsa Thea von Harboun kanssa.
=====================================================================================================
"Revenge is a bitter and evil fruit. And Death hangs besides it on the bough,. These men who lived in code of hate Have nothing to live for now..." Lainaus on Langin Amerikan kauden hienosta westernistä Rancho Notorius eli Villin lännen villikissa vuodelta (1952). Kriitikko ja elokuvaohjaaja Peter Bognanovich otti lainauksen kuuluisaan Lang-haastattelukirjaansa, jossa käsitellään ohjaajan amerikkalaisia elokuvia. Mutta jo saksalaisissa töissä kohtalo, murha ja kosto olivat etusijalla - kuten muistamme elokuvakerhossa 1960-luvun alussa näkemästämme hypnoottisesta Tohtori Mabusen testamentista. Fritz Langin ohjauksen käynnistysaineksia olivat älykäs tekniikka, kameran valpas käyttö, symbolikieli, nopeatempoinen leikkaus ja tarinan kehittymistä jouduttava taloudellisuus. Langin teemaksi kehittyi ajatus "ihmisen taistelusta kohtaloaan vastaan". Tätä teemaa hän toisti elokuvasta toiseen. Häntä kiinnosti ihmisen sielu etiikan kannalta ja syyllisyys rikollisen teon kiirastulessa. Hän oli aina ihmisen selviämisen puolella, vaikka hänen elokuvissaan värisee syvä pessimismi.
Metropolis on tulevaisuusfantasia. Ensimmäistä ohjaustyötään, surrealistista Andalusialaista koiraa (1928) valmistellut Luis Buñuel sai katsoa tuoreeltaan Fritz Langin tieteisfilmin. Espanjalainen totesi: "Siinä kasvaa yhteen kaksi elokuvaa, molemmilla niillä on erilainen henkinen tehtävänsä." Buñuel puhui innostuneesti liikkeen sinfoniasta ja Langin tarinasta, joka on sosiaalinen ilmestyskirja, tosi rakkauden ja kristillisen pieteetin kyllästämä.
Metropoliksessa rakkaus - sana joka lausuttiin kuiskaten 1920-luvun saksalaisissa elokuvissa - nousee ihmeenomaisesti luokkavihan vastavoimaksi. Olen aikaisemmin todennut Langin huikaisevasta elokuvasta, että siinä "sydämestä tulee sovittelija, käsistä sovinnon välittäjä". Langilla työ ja pääoma tekevät sovinnon. Syntyy ihannevaltio, jossa ei ole ristiriitoja tai luokkavihaa.
Ruotsalaiset tutkijat Folke Isaksson ja Leif Furhammar tunnustavat Langin merkityksen demokraattisena ohjaajana, mutta huomauttavat sitten Metropoliksesta: "Joko tietoisesti tai tiedostamatta Lang loi mytologisen yhteiskuntavision fasistisesta korporaatioideologiasta". Elokuvan voi kokea näin - tai paremmin kriittisenä ennustuksena siitä, mitä Saksassa tapahtui kuusi vuotta myöhemmin.
Metropoliksessa avautuvat ovet johtavat salaisuuksien lähteille: Ihmisrobotti syntyy hämärissä huoneissa, jonne ei voi päästää ulkomaailman säteitä, mutta ratkaisevaksi muodostuu - kuten kirjoitin Moroderin entisöidyn version arvostelussa kesäkuussa 1985 - pystyykö Maria, tuo sovinnon enkeli avaaman lukot ja vapautumaan pahan pauloista.
Hitler ja Goebbels katsoivat ennen valtaantuloaan Metropoliksen pienessä saksalaisessa kaupungissa. He päättivät tehdä Fritz Langista hoviohjaajan, kun Kolmas valtakunta on perustettu. Näinhän ei käynyt, vaan Lang joutui pakenemaan Saksasta. Tasapuolisuuden nimissä kannattaa muistuttaa tässä vitsistä (totta vai tarua?), joka lausuttiin hirtehishumoristisesti Saksan keskitysleirillä. Uunia lähestyvästä rivistöstä kuuluu huudahdus: "Oletko nähnyt Langin Metropoliksen".
Goethe-instituutin legendaarisessa 1960-luvun erikoisesityksessä silmä ja mieli hakeutuivat ennen kaikkea teknisiin yksityiskohtiin. Hämmästelimme saksalaisen elokuvan kultakauden, 1920-luvun mykkäfilmin ekspressionistisen suuntauksen vireyttä ja rohkeutta. Myöhemmin, etenkin 1980-luvulla, Langin elokuvaan saattoi muodostaa toisen näkökulman (puhun nyt Giorgio Moroderin valmistamasta entisöidystä, discohenkisestä versiosta). Langin tieteisfilmi ennakoi maailmalla niihin aikoihin levinneen konsensus-politiikan hengen.
Fritz Lang oli näkijä, joka tarkkaili maailmaa ja elämää silmiensä kautta. Tällainen, hieman banaali huomio voidaan tehdä sen tähden, että siihen sisältyy ironiaa: Monokkelia pitäneen Langin ura katkesi näkökyvyn heikentymiseen. Saksaan 1950-luvun lopulla palattuaan hän ohjasi vielä raikkaat seikkailuvärifilmit Eschnapurin tiikeri ja Maharadjan kosto sekä testamenttinsa Tri Mabusen 1000 silmää. Jälkimmäisessä elokuvassa palataan Tri. Mabusen testamentin (1932) kauhumaailmaan.
====================================================================================================
Jotakin tapahtui vielä: ranskalaisen uuden aallon ohjaajaguru Jean-Luc Godard kiinnitti 1963 Fritz Langin näyttelijäksi värielokuvaansa Keskipäivän aave (aikaisemmin se tunnettiin nimellä Sen täytyi tapahtua). Vähitellen portit elokuvaan sulkeutuivat Langille, joka oli etsinyt yli viisikymmentä vuotta ovien takaa paljastuvia salaisuuden ja syyllisyyden säikeitä.

keskiviikkona, helmikuuta 24, 2010

Mel Gibson pimeyden ytimessä * *





Muistatte varmasti 1990-luvun alun parhaisiin kuuluneen brittisarjan Pimeyden ytimessä. Troy Kennedy Martinin kirjoittama ja Martin Campbellin ohjaama sarja valmistui 1985. Se nostatti meilläkin hiukset pystyyn kotikatsomoissa. Sarjassa isää ja poliisia esittänyt, nyt edesmennyt Bob Peck kohosi hetkeksi television kulttihahmoksi.
Mainittaakoon kuriositeettina, että Veikko Aaltonen sai Peckin pääosaan vuoden 1995 kansainväliseen elokuvaansa Merisairas. Se kertoi myrkkylastissa seilaavasta laivasta, jota ei haluta mihinkään satamaan. Tärkeästä teemasta syntyi epäonnistunut, muotopuoli elokuva, joka oli mestarillisen Isä meidän -tragedian jälkeen todellinen pettymys Aaltosen ohjaajan uralla.
Martin Campbell on ohjannut Pimeyden ytimessä -sarjasta ison luokan Hollywood-elokuvan. Bob Peckin roolin vetää suosittu Mel Gibson. Valinta on onnistunut. Gibson tulkitsee sydän karrella bostonilaista poliisi-isä Tom Cravenia, jonka ydinvoimainsinööriksi valmistunut Emma tytär (Bojana Novakovic) surmataan kotiovelle. Tapauksen taustalta paljastuvat salaisen laitoksen arvoitukselliset ydinkokeet, joita aktivistit ovat yrittäneet selvittää. Emma on ilmeisesti liittynyt aktivisteihin.
Pimeyden ytimessä on sujuva jännityselokuva, joka heittää varjon hallituksen salaisten toimien ylle. Ray Winstonen esittämä CIA:n operaatioita peittelevä hämärämies onkin elokuvan kiinnostavin henkilöhahmo. Rooli oli alunperin tarkoitettu Robert De Nirolle, mutta hän erosi projektista, koska ei ollut samaa mieltä ohjaaja Campbellin tarkoitusperistä.
Ikääntyvä, kasvoiltaan uurteinen Mel Gibson suoriutuu kunnialla epätoivoisen isän roolista. Poliisi-isällä ei ole enää mitään menetettävää etsiessään tyttärensä murhaajaa ja salaisten operaatioiden toimeenpanijoita. Siksi kai Martin Campbell on antanut itselleen luvan päättää kiinnostavan poliittisen trillerinsä hirvittävään väkivallan infernoon.

Ajankohtainen kommentti

FOX News -tv-yhtiön uutistoimittaja näyttäytyy yhdessä kohtauksessa Pimeyden ytimessä -elokuvassa. Täytyy taas todeta, että FOX News kuuluu australialaissyntyisen mediamoguli Robert Murdochin imperiumiin. Murdoch toimii edelleen Australiassa, mutta liiketoiminnan pääpaino on asettunut Yhdysvaltoihin ja Britanniaan. FOX News viittaa myös kuuluisaan hollywoodilaiseen elokuvayhtiöön
20th Century Foxiin. Murdoch omistaa elokuvayhtiön, joka tuottaa nykyisin lähes pelkästään megaluokan elokuvia.
20th Century Fox perustettiin vuonna 1935. Yhtiö syntyi unkarilaissyntyisen William Foxin vanhasta firmasta ja uudesta Twentieth Century -yhtiöstä. Mykän elokuvan kaudella Foxin ohjaajiin kuuluivat mm. Frank Borzage ja Raoul Walsh. Valkokangasvamppi Theda Bara oli alkuaikojen Foxin isoin tähti. Muistettakoon, että Fox kutsui 1927 saksalaisen mestariohjaajan F.W. Murnaun toteuttamaan Sunrise-elokuvan, josta tuli ehdoton mestariteos ja mykänkauden päätösfilmejä. 1935 perustetun 20th Century Foxin pomoja olivat Joseph M. Schenk ja Darryl F. Zanuck.
Jälkimmäinen toimi yhtiön johdossa aina 1960-luvulle. Vuosikymmenen lopulla poika Richard siirtyi johtoon. Vuonna 1970 osakkeenomistajat kilpailivat yhtiöstä, ja Richardin isä Darryl palasi jälleen johtoon. Yhtiön tavaramerkki oli 1950-luvulla Cinemascope-elokuva, jolla kamppailtiin television kasvavaa valtaa vastaan. 1960-luvun alun mahdottoman kallis Kleopatra oli viedä firman konkurssiin. George Lucasin 1977 ohjaama Tähtien sota ja sitä seuranneet toisten ohjaamat trilogian kaksi muuta tieteisfilmiä olivat viime vuosien isoja Fox-menestyksiä.
====================================================================================================
Robert Murdoch otti Foxin haltuun 1985. Hän perusti Fox Incorporationin, johon fimiyhtiö liitettiin, samoin kuin tv-yhtiöt Fox Television Stations Inc ja Fox Broadcasting Company. Kun katsomme elokuvateatterissa Foxin elokuvaa kankaalle heijastuu ensin 20th Century Fox -logo, jonka alla lukee News Coproration. Nyt myös Suomen elokuvateatteritoiminnan ja -levityksen monopolin omaava Finnkino on lisännyt logoonsa omistajayhtiönsä, Sanoma Companyn -nimen. Siis nähdessämme sen esimerkiksi Kino Palatsin näytännön alussa ajatuksemme heilahtavat heti Helsingin Sanomiin. Robert Murdochin lehtiperheeseen kuuluvat muuten Britanniassa laatulehti The Times ja keltainen tabloidilehti The Sun.

P.S. Invictus-Voittamaton on ollut Helsingin ohjelmistossa jonkin aikaa. Kävin katsomassa sen vasta nyt, ja onneksi kävin, sillä Clint Eastwoodin suurohjaus on elähdyttävä, sykähdyttävä ja loistavasti toteutettu elokuva. Morgan Freeman on viimeistä piirtoa myöten sisällä Etelä-Afrikan presidenttinä Nelson Mandelana, joka haluaa maan voittavan 1995 Rugbyn World Cupin - kansallistunteen ja maan yhdistämisen tähden. Urheilijalta näyttävä Matt Damon (Mixu Paatelainen tulee mieleen) tulkitsee fantastisen hyvin rugbymaajoukkueen kapteenia, joka saa Mandelalta tehtävän levittää uuden voittamisen hengen ja pelaamisen inspiraation Springboksiksi kutsuttuun ryhmään.
Eastwoodin elokuva on johtamistaidon oppityö, ja tietenkin hyvä näyttö toimenpiteistä, joilla kahtia jakaantununut kansa voidaan saada puhaltamaan yhteen hiileen. Elokuva on demokratian ja tasa-arvon puoluspuhe, eikä se ole niin mahtipontinen tai ihannoiva ja suuria asioita sormella osoitteleva kuin kritiikeissä on haluttu väittää. Elokuva vetoaa kyllä tunteisiin ja puhuttelee urheiluhullua, mutta kyllä se pitäisi näyttää kaikilla johtamistaidon kursseilla. Niin, ja se pitäisi esittää urheilumaajoukkueissa toimiville johtajille, valmentajille ja kapteeneille.

sunnuntaina, helmikuuta 21, 2010

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 34

Maa (Zemlja, NL 1930) ohjaus: Aleksandr Dovzhenko, käsikirjoitus: Dovzhenko, kuvaus: Danilo Demutski, pääosissa: Stepan Shkurat (Opanas Trubenko), Semjon Svashenko (Vasil Trubenko), Julia Solntseva (Opanasin tytär). Tuotanto: Ukrainfilm, Kievin studiot.




Nykyisin nuori elokuvaentusiasti katsoo yksin kotona dvd:ltä merkittävät elokuvat. Tiedän, että valikoima on ehtymättömän runsas, mutta katsomiskokemus ei ole sama kuin meidän nuoruudessamme, jolloin elokuva oli kollektiivinen yhdessäolon muoto. Sitä paitsi Helsingissä eivät toimineet 1960-luvun puolivälissä vain lukuisat elokuvateatterit keskustassa ja esikaupungeissa, vaan elokuva-arkisto näytti filmejä, olivat elokuvakerhojen näytännöt ja esimerkiksi Mannerheimintiellä, Vanhaa Ylioppilastaloa vastapäätä sijaitsevan Goethe-Institutin 16 mm:n klassikkosarjat. Niin, ja saatettiin lähteä bussilla Keravalle tai Karkkilaan katsomaan jotakin Budd Boetticherin 1950-luvun lopun b-westerniä - kuten Pettämätön pistooli, Hän ratsasti yksin tai Lainsuojattomien jäljillä.
Olipa vielä Kulttuuritalon elokuvakerho, jossa saattoi tutustua venäläisen elokuvan klassikoihin. Kansan Uutisten elokuvakriitikko Modest Savstehenko (Martti Savo) esitteli yleensä elokuvat, sillä hän oli silloin varmaankin ainoa neuvostoelokuvan tuntija Suomessa. Capitolissa toimiva Kosmos-Filmi toi neuvostoelokuvat Suomeen. Etenkin 1970-luvulla neuvostoelokuvan kiinnostus oli meillä laajaa. Toimittaessani 1970-luvun alkupuolella SEKL:n kerhofilmiluetteloja, neuvostoelokuvien osuus oli maittain etenevässä luettelossa neljäntoista sivun pituinen.
Näin useita neuvostoelokuvan klassikkoja juuri Kulttuuritalon elokuvakerhossa, mutta ollessani 1966-67 töissä tutkimusassistenttina Suomen elokuva-arkistossa alettiin suunnitella venäläisen elokuvan klassikkosarjaa. Katsoimme elokuvia 16 mm:n kopioina arkiston tiloissa Eerikinkadulla. Silloin mieleeni jäin ehdottomana elämyksenä Gorki-trilogian tekijän Mark Donskoin (1897-1981) vahva Kuinka teräs karastui. Sarjan valmistuttua Modest Savsthenko kirjoitti esitteiden tekstit. Arkiston sarjan jälkeen maassamme alkoi olla muitakin neuvostoelokuvan tuntijoita - kuriositeettina mainittaakoon, että 1970-luvulla jäsenmäärältään mahtavasta Monroe-elokuvakerhosta tunnettu Tampere perusti pelkästään venäläiselle tuotannolle omistautuvan Solaris-kerhon.
=====================================================================================================
Aleksandr Dovzhenkon runollinen Maa on ikuinen suosikkini. Sen arvo ja merkitys elokuvana ei ole kuihtunut, vaikka lukuisten eri osavaltioiden muodostamaa neuvostoelokuvaa ei ymmärrettävistä syistä ole ollut olemassa pariin kymmeneen vuoteen. Dovzhenko (1894-1956) oli unkrainalainen neuvosto-ohjaaja. Dovzhenko kouliintui nuorena opettajan ammattiin, harjoitti myöhemmin taloustieteen opintoja, liittyi kommunistiseen puolueeseen ja palveli maataan 1920-luvun alussa lähettiläänä niin Varsovassa kuin Berliinissä. Hän palasi Kieviin vuonna 1923. Kolme vuotta myöhemmin intohimo elokuvaan syttyi lopullisesti.
Alesandr Dovzhenko ohjasi ensimmäiset elokuvansa Odessan studiossa. Dovzhenko oli itseoppinut, sillä hän oli nähnyt vain kourallisen elokuvia. Dovzhenkon läpimurto-ohjaus Zvenigora (1928) on runollinen ja realistinen, erikoistehosteitakin käyttävä, lähes folkloristinen kuvaus Ukrainasta. Elokuva herätti valtavaa innostusta Moskovan filmipiireissä - muun muassa legendaariset ohjaajat Eisenstein ja Pudovkin suitsuttivat tunnustustaan ensi-illan jälkeen.
Maa on neuvostoelokuvan viimeisiä mykkiä filmejä. Se on Aleksandr Dovzhenkon paluu yksinkertaiseen kuvailmaisuun. Ohjaaja on kertonut muistelmissaan, että hän tavoitteli biologista elokuvaa, panteistista sommitelua. Elokuvan kuuluisa prologi kertoo, mitä tuleman pitää: Kuoleman edessä vanhus haukkaa palan omenasta tuulen suhistessa viljapelloilla. Elämä hymyilee maalla, sillä yhteen puhaltava osuuskunta saa kylän ensimmäisen traktorin. Sadosta tulee runsas, nuoret rakastavaiset Vasil ja Natalka seuraavat auringonlaskua kunnes karmean kohtalon pian kohtaava Vasil näyttää, miten ukrainalainen tanssii ripaskaa.
===================================================================================================
Maassa ihminen ja luonto ovat yhtä. Melkein jokaisessa kohtauksessa luonto liittyy ihmisen toimiin.
Dovzhenkon teos on muuan kauneimpia elokuvarunoelmia ihmisen elämästä ja kuolemasta. Ukrainan pelloilla ja puutarhoissa filmattu elokuva on kuvaus - propagandistinenkin - uuden järjestelmän luomisesta. Kukkivat puut juhlistavat uuden ihmisen elämän nälkää, mutta sattuma mursertaa unelmat, kun vähäjärkisen kyläläisen luoti napsahtaa onnellisen Vasilin otsaan.
Kirjoitin Maasta 1974 Kerhofilmiluettelossa muun muassa: "Jos tässä elokuvassa eivät auringonkukat hehku, niin ei missään muussakaan." Muistissani väräjää vieläkin Dovzhenkon ainutlaatuinen otos: Kamera nousee mäennyppylälle ja valtava auringonkukkapelto täyttää näkökentän.

torstaina, helmikuuta 18, 2010

George Clooney jakaa potkuja Amerikassa * * * *





Ghostbusters-elokuvista tutun Ivan Reitmanin (s. 1946) poika Jason lyö itsensä lopullisesti läpi uudella ohjaustyöllään Up in the Air. Se on Jasonin kolmas elokuva. Hän näyttelee myös elokuvassa. Jason Reitman muistetaan kolmisen vuotta sitten valmistuneesta Juno-elokuvasta, joka on viehättävä kuvaus tavallisten ihmisetn elämän iloista ja murheista.
Up in the Air kertoo näistä tavallisista ihmisistä, uutterista puurtajista, jotka ovat antaneet ison osan elämästään firmalle. Nyt he saavat potkuja, koska taloudellinen taantuma ravistelee Amerikkaa. Firman johtajat ovat ulkoistaneet potkujen antamisen, joten todellinen alan mestari Ryan (George Clooney) lentää kaupungista toiseen ilmoittaen tietyille työntekijöille, että firma ei tarvitse enää heidän palveluitaan. Ryan nauttii matkustamisesta. Hän viettää työmatkoilla suurimman osan vuodesta. Ryan tavoittelee lentoyhtiön kultaista korttia, joka luovutetaan vain kaikkien parhaimmille asiakkaille.
Ryanin elämä järkkyy, koska irtisanomisfirman pomot aikovat lopettaa matkustelun. Uusi innokas ja nuori työntekijä Natalie (Anna Kendrick) saa läpi ideansa: Potkuja ryhdytään jakamaan Internetin videoneuvottelujen kautta. Irtisanojat eivät enää nouse ilmaan, vaan työskentelevät ruudun ääressä. Ryan saa vielä jatkoajan, koska hän haluaa näyttää Natalielle, miten potkusirkus toimii "vanhanaikaisesti" paikan päällä. Ryan on muuten vannoutunut poikamies, mutta eräällä työmatkalla hän tapaa samansieluisen Alexin (Vera Farmiga), joten ilmassa väreilee rakkautta.
Elokuvan aihe käsittelee vakavia ajankohtaisia asioita. Jason Reitman on virittänyt kerrontansa draamakomedian muotoon. Irtisanomisen ja työttömyyden tragiikka on jokapäiväistä todellisuutta kaikissa länsimaissa. Amerikkalaiset osaavat tarkastella vakavia yhteiskunnallisia asioita sortumatta synkkyyteen ja tosikkomaisuuteen. Siksi Jason Reitmanin elokuva on uskomattoman hauska, mutta nuori ohjaaja ei kadota koskaan yhteyttä perusteemaansa. Miten irtisanotut selviävät, minkälaisen muutosturvapaketin he saavat tuekseen.
==========================================================
George Clooney on fantastinen elokuvan pääosassa. Tämän ajan Cary Grant hurmaa vastustamattomasti yksinelävän ja ilmakuoppia rakastavan Ryanin kiitollisessa roolissa. Jason Reitman saa Ryanin yksilötarinaan myös kiperiä henkilökohtaisia väristyksiä, jotka liittyvät kumppanuuteen ja sitoutumisen mahdollisuuteen. Nyt on vain niin, että Ryankin joutuu huomaamaan, miten me emme ole aina rehellisiä, salaamme asioita, joiden esilletulo olisi meille epäkiitollista.

Ajankohtainen kommentti

Nuoren polven teatterintekijöiden huippuihin kuuluva Juha Jokela on tuonut uuden näytelmänsä Esitystalous Espoon Kaupunginteatteriin. Veli Rike Jokela näyttäytyy parhaillaan tv-draaman kiinnostavana tekijänä, kun Nelonen on ryhtynyt esittämään Kallio-sarjaa maanantain myöhäisillassa. Juha Jokela on antanut haastattelun maan valtalehdelle. Sen ydin löytyy Jokelan toteamuksesta: "Halusin pohtia yhteiskuntaa, sitä, mitä Suomessa tapahtuu (HS.10.2.)." Juha Jokelasta on tulossa yhteiskunnallinen teatterintekijä, mutta hän ei halua julistaa, tehdä näyttämölle pamfletteja - kuten hän totesi viime viikon keskiviikkona MTV3:n pirteän 45 minuuttia-ohjelman hyvässä haastattelussa..
Tätä viriävää yhteiskunnallisuutta näkyy ajoittain kotimaisessa kirjallisuudessa. Kari Hotakaisen ansaitusti Runeberg-palkittu Ihmisen osa on terävä, pisteliäs ja ytimekäs kirjallinen analyysi nyky-Suomen työoloista ja pelkälle puheelle perustuvasta liike-elämästä. Vastaavaa satiirista, huumorilla höystettyä tärkeää puheenvuoroa ei löydy uudesta kotimaisesta elokuvasta. Se katsoo joko menneisyyteen (Täällä Pohjantähden alla, Havukka-ahon ajattelija) tai typistyy kuvaamaan perheen sisäisiä tragedioita (Paha perhe).
Kari Hotakaisen romaani on syväluotaava, mutta uskomattoman hauska kuvaus tämän nykyisen irtisanomisten, kaatuvien tai kehitysmaihin halpojen kustannusten takia muuttavien firmojen Suomesta. Samalla tavalla Jason Reitmanin amerikkalainen nykyelokuva Up in the Air näyttäytyy hersyvänä komediana, mutta aivan kuin salakavalasti erittelee kapitalistista yhteiskuntaa, jossa firmoilla ei ole enää mitään muuta mieltä ja merkitystä kuin tehdä rahaa.

P.S. Torstai-iltapäivällä tulleen tiedon mukaan Ylen uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Lauri Kivinen. Hän toimii nykyisin Nokia Siemens Networkin yhteiskuntasuhteiden hoitajana. Uudesta toimitusjohtajasta saadaan kuulla ja lukea varmasti paljon kevään aikana, joten Kivisen Yle-linjaukset tulevat myöhemmin julki. Eikä voi tietää, miksi nykyinen toimitusjohtaja Mikael Jungner ei saanut jatkaa eli siirtyä huhtikuussa uudelle viisvuotiskaudelle. Jotakin voi aina spekuloida.
Olen kritisoinut viime vuosina julkisen palvelun, meidän lupamaksajien kustantamaa Yleä kaupallistumisesta ja viihteellistymisestä. Olen myös kiinnittänyt vuosia huomiota Ylen ohjelmatuotannon liialliseen ulkoistamiseen. Se ei ole tuottanut laadukasta ohjelmaa draaman ja viihteen alueella. Ei tarvitse kuin katsoa Yle Teeman tv-arkisto -ohjelmia, kun tajuaa miten takavuosian Ylen oma tv-draama oli säihkyvää, uutta luovaa ja kiinnostavaa. Esimerkiksi juuri uusittu neliosainen tv-sarja Ilman kavaluutta sopii hyväksi vertailukohteeksi. Myös Yle Teeman tv-arkistosta napsitut vanhat sketsiohjelmat todistavat, että julkisen palvelun tuotannossa käsikirjoituksiin ja toteutuksiin panostettiin aikaa, vaivaa ja ehkä rahaakin. Nykyisin kaiken maailman "helppoheikit" voivat kiusata katsojia Ylen kanavilla.
Varmaankin digisiirtymän tempoileva hoito, tv-urheilun valtava määrä ja uutispalvelun laajentaminen kaupallisten toimijoiden alueelle on nakertanut nykyisen toimistusjohtajan asemaa (miksi Ylen täytyy lähettää Vancouverista kallista ohjelmaa kahdella tv-kanavalla, radiossa, netissä ja mobiilissa, eikö vähempi riittäisi). Eikä Lintilän komitean ehdottomasta mediamaksusta (lue: pakkovero) taida tulla mitään, vaikka sen piti turvata Ylen talous vuosiksi eteenpäin. Ylehän joutunee taas irtisanomaan väkeä ja luopumaan yhdestä tv-kanavasta, jotta talous saadaan kuriin.
Uudelta toimitusjohtajalta odottaisi enemmän sivistys- ja kulttuuritahtoa. Tosin Kivisen nykyinen toimi viittaa teknologiaan, mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Ylen tv-draama pitäisi nostaa uuteen kukoistukseen. Radioteatterin kuunnelmaperinne pitää elvyttää. Kotimaisen elokuvan tuotantoihin täytyy leikata rahaa vaikka tv-urheilun liiasta panostuksesta. Yleen täytyy palkata jälleen ohjaajia ja käsikirjoittajia, jotka voivat kehittää pitkäjänteisesti draamatuotantoa ja sketsiviihdettä. Nolottaa katsoa uudelleen esimerkiksi Iltalypsyn jaksoja, koska pakosta niitä vertaa ulkopuolisten firmojen nykyisiin tekeleisiin (esim. Ministerin tytär), jotka on kuin juosten kustu. Alkaa tuntua, että ulkopuoliset tv-firmat ratsastavat helppotuotannolla Ylen kustannuksella.

lauantaina, helmikuuta 13, 2010

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 34

Kuumetta (L´Eclisse, Italia 1962) ohjaus: Michelangelo Antonioni, käsikirjoitus: Antonioni, Tonino Guerra, Elio Bartolini, Ottiero Ottieri - Antonionin tarinasta, kuvaus: Gianni di Venanzo, musiikki: Giovanni Fusco, pääosissa: Monica Vitti (Vittoria), Alan Delon (Piero), Lilla Brignone (Vittorian äiti), Francisco Rabal (Riccardo). Tuotanto: Robert ja Raymond Hakim.



Michelangelo Antonionin ehkä pessimistisin elokuva Kuumetta - tunnetaan nykyään nimellä Auringonpimennys - sai ensi-iltansa Suomessa 28.1. 1966. Elokuvateatteri oli Etu-Töölön Ritz, Suomi-Filmin paraatiteatteri, jota ei ole enää olemassa. Meillä siihen aikaan hyvin suositun Antonionin elokuvan maahantuoja oli Leo Karnin Magna-Filmi, joka toimi yleensä 1960-luvulta 1990-luvulle Eerikinkadun Orion-teatterissa. Karni oli intohimoinen laatuelokuvan maahantuoja. Leon rättikauppaa pitänyt veli Wolf oli taas intohimoinen futisihminen, muun muassa HJK:ssa.
Ylen radiopuolen kulttuuritoimittaja Juha Virkkunen kutsui minut tammi-helmikuun vaihteessa keskustelemaan Kuumetta-elokuvasta Fabianinkadun studioon. Vastakeskustelijani oli HBL:n filmikriitikko ja kirjallisuusmies Henry G. Gröndahl. Hänen päivätyönsä liittyi Akateemisen kirjakauppaan.
Olin kirjoittanut Antonionin elokuvasta ison artikkelin Uuteen Suomeen. Muuan kohta on jäänyt mieleeni: "Antonioni näyttää pörssikohtauksessa suorasti kapitalistisen yhteiskunnan mielettömyyden." Radiokeskustelua varten tutkin ennalta Frank Capran 1930-luvun alun American Madnessia, joka lienee kriittisimpiä läpivalaisuja pörssiromahduksen jälkeisestä amerikkalaisesta pankkitoiminnasta.
En muista, otinko radiossa Capran elokuvan esille, mutta sen muistan, että puhuin Antonionin pessimistisestä tulevaisuuden ennustuksesta. Elämme koko ajan tuhon partaalla, Antonioni antoi ymmärtää. Tätä kirjoittaessani tuntuu selvältä, että Antonioni oli oikeassa: miten muuten selitetään pankkitoiminnan ahneudesta alkanutta nykyistä globaalia taantumaa?
=====================================================================================================
Michelangelo Antonioni (1912-2007) oli modernin ihmisen sielun maiseman tulkki. Hän oli yksinäisyyden ja vieraantumisen kuvaaja. Hän oli ohjaajana voimissaan jo 1950-luvulla. En voi olla ihailematta Antonionin varhaisia elokuvia Erään rakkauden tarina, Nainen vailla sielua ja Pikku ystävättäriä. Näissä elokuvissa Antonioni osoittautui naisten kuvaajaksi. 1950-luvun lopun Kaipuun punainen hetki (Il Grido) oli runollisen karu kuvaus Pohjois-Italiasta, miehen vaelluksesta Po-joen suistoissa.
Kuumetta/Auringonpimennys valmistui heti Michelangelo Antonionin pääteosten Seikkailun ja Yön jälkeen. Mustavalkoisessa trilogiassa ohjaaja tarkkaili naista, naisen elämää ja matkoja - fyysisiä, myös matkoja mieleen. Kuumetta/Auringonpimennys päätti Antonionin yksinäisten naisten trilogian. Sen jälkeen valmistunut Punainen erämaa on kiinnostava tutkielma värien psyko-fysiologiasta.
Kuumeessa/Auringonpimennyksessä kuvataan roomalaista Vittoriaa, joka on elänyt vuosia häntä vanhemman miehen kanssa. Nyt Vittoria haluaa purkaa suhteen, lähteä pois. Espanjan kääntäjä Vittoria kohtaa pörssissä nuoren keinottelijan Pieron, nykyisten ahneiden ja itsekkäiden sijoittajatiikereiden esikuvan. Vittorian ja Pieron tapaaminen tuo pessimistiseen rakennelmaan hetkittäisen onnellisuuden tunteen, mutta kestääkö se kovin kauan.
Pieron ja Vittorian lyhyt vuoropuhelu täsmentää elokuvan sanoman: "Tapaamme huomenna, ylihuomenna, sitä seuraavana päivänä" (Piero Vittorialle); "Ja tänä iltana" (Vittoria Pierolle). Ei, onni onkin haihtuvaa, sillä ohjaaja alkaa valmistella "auringonpimennystään", jonkinlaista maailmanlopun metaforaa. Vittorian miehet jäävät, ja valkokankaan täyttää kirkas, puhdas valo.
=====================================================================================================
Kuumetta/Auringonpimennys voisi tapahtua missä tahansa länsimaassa. Vittoria on italialainen, mutta sittenkään henkilöhahmon kansalaisuus ei ole tärkeä. Vittoria voisi olla kuka tahansa. Pörssijakso voisi tapahtua missä tahansa rikkaiden länsimaiden rahantekopyhätössä.
Rakkauselokuvana Antonionin teos on hienovarainen ja komplisoitu. Esimerkiksi Vittorian ja Pieron viimeisessä rakkauskohtauksessa riisuutuva nainen jähmettyy hetkeksi, kun ulkoa kuuluvat kirkonkellojen äänet. Vittoria katsoo ikkunasta, näkee ihmisryhmän tulevan kirkosta ja sotilaan syövän jäätelöä seinän vieressä. Sitten kuuluu Pieron kutsuva ääni. Intohimo leimahtaa...
Tärkeä on huomata, miten Kuumetta/Auringonpimennys toimii elokuvana hyvin kaksikymmentä tai viisikymmentä vuotta valmistumisensa jälkeen. Michelangelo Antonioni totesi tuoreeltaan elokuvastaan, että se kuuluu "pikemmin tulevaisuuteen kuin omaan aikaamme.. sillä tulevaisuus kiinnostaa minua enemmän kuin menneisyys - yritän selittää, mitä tapahtuu siinä tulevaisuudessa, joka joillekin on jo alkanut."

torstaina, helmikuuta 11, 2010

Moodyssonin seitsikko arkistossa




Tämän hetken kansainvälisesti merkittävin pohjoismainen ohjaaja Lukas Moodysson, 40, on nimittänyt itseään joskus ahdistuneeksi kapinalliseksi. Hän on huolissaan maailman tilasta ja nykyisestä ihmiselämän moraalipohjan murtumisesta. Moodysson on yrittänyt kiinnittää elokuvillaan huomiota näihin asioihin.
Fucking Åmål aloitti yksitoista vuotta sitten Moodyssonin menestyksen. Se oli optimistinen, jopa iloinen elokuva. Ingmar Bergman kutsui Moodyssonia nuoreksi mestariksi. Moodyssonin edellinen elokuva Lilja 4-ever (2002) puuttui hätkähdyttävästi ihmiskauppaan ja prostituutioon. Tuorein Mammutti (2009) on englanninkielinen elokuva, joka viiltää järkyttävin kuvin muun muassa lasten hyväksikäyttöön Thaimaassa.
Suomen elokuva-arkiston (anteeksi: Kava/Kansallinen audiovisuaalinen arkisto) kevätsarjaan kuuluvat tekijän toive-elokuvat (www.kava.fi). Valinnan tekee tänä keväänä Lukas Moodysson. Hän on nimennyt sarjaansa seitsemän mieli-elokuvaa. Seitsikon aloittaa ensi tiistaina Pier Paolo Pasolinin karun kaunis Matteuksen evankeliumi (1964). Seitsikon muut elokuvat ovat Andrei Tarkovskin muistia kerivä venäläinen Peili (1975), Stefan Jarlin häkellyttävä ruotsalainen Huumeinen elämä (1979), Ulrich Edelin puhutteleva saksalainen Christiane F. (1980), Ingmar Bergmanin testamenttielokuva Fanny & Alexander (1982) ja saksalaisen Wolfgang Petersenin läpimurtoteos Das Boot/Sukellusvene U-69 (1981).
Lukas Moodyssonin seitsikko on kiinnostava. Bergmanin ja Tarkovskin elokuvat kuuluvat maailman elokuvataiteen valioihin. Pasolinin Matteuksen evankeliumia Moodysson kannattaa, koska se näyttää Jeesuksen ihmisenä. Yhteiskunnallinen Christiane F. vaikutti Moodyssoniin syvästi. Hän näki sen 12-vuotiaana. Huumeinen elämä on Moodyssonin mukaan yhtä aika poliittinen ja runollinen elokuva.

Ajankohtainen kommentti

Tv-ohjelmien katsomistutkimuksia tekevä Finnpanel on saanut valmiiksi viime vuoden tilastot. Ylen TV1 on ollut jonkin aikaa suosituin tv-kanava, mutta vuonna 2009 MTV3 palasi jälleen kärkeen. Sen katseluosuus oli 23 %. Taas TV1 oli pudonnut hiukan, nyt sen osuus oli 22 %. Ylen tv-kanavista TV2 on lisännyt suosiotaan. Viime vuonna sen katsojaosuus kohosi 18 %:iin. Nelonen laahaa edelleen kymmenen prosentin katseluosuudessa. MTV3:n ryppääseen kuuluva "nuorten kanava" Sub nosti osuutensa seitsemään prosenttiin. Ylen kulttuurikanava Teeman osuus oli 3 % ja ruotsinkielisen FST5:n 2 %. Musiikkivideoita ruutuun työntävä ja illalla sarjoja sekä urheilua välittävä TV5/Voice kasvatti osuutensa kahteen prosenttiin. MTV3:n Max on edelleen suosituin maksukanava.
Entä sitten vuoden 2009 katsotuimmat ohjelmat? Kymmenen parhaan yleisöohjelman lista muodostui seuraavaksi:
1. Itsenäisyyspäivän vastaanotto su 6.12.2009 18:50 2 200 000 79 %

2. Tv-uutiset ja sää su 6.12.2009 20:30 2 005 000 69 %
3. Linnan jatkot su 6.12.2009 22:15 1 025 000 52 %

4. Yhdysvaltain presidentin virkaanastujais ti 20.1.2009 18:30 949 000 51 %
5. Suomen Turku julistaa joulurauhan to 24.12.2009 11:55 928 000 66 %
6. Urheiluruutu to 19.2.2009 20:55 895 000 44 %
7. Eurovaalit 2009 su 7.6.2009 20:48 836 000 47 %

8. Kotikatu to 8.1.2009 19:45 794 000 42 %
9. Kotikatsomo: Joulukuusivarkaat ma 21.12.2009 21:00 764 000 37 %
10. Kotikatsomo: Musta jää (K15) ma 26.10.2009 21:00 738 000 39 %.


Finnpanelin mukaan vuosi 2009 oli katsojaennätysten vuosi. Finnpanelin tutkijat perustelevat: "Vuosi 2009 toi monelle suomalaiselle TV-kanavalle ennätysyleisön. Monipuolinen ohjelmatarjonta keräsi kansalaisia sankoin joukoin television ääreen. Yhteensä suomalaiset katselivat televisiota keskimäärin noin 3 tuntia päivässä eli yhtä paljon kuin vuonna 2008."

sunnuntaina, helmikuuta 07, 2010

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 33

Läpi myrskyn (Way Down East, USA 1920), ohjaus: D.W. Griffith, käsikirjoitus: Anthony Paul Kelly - Lottie Blair Parkerin näytelmästä, kuvaus: G.W. Bitzer, Hendrick Sartov, pääosissa: Lillian Gish (Anna Moore), Mrs. David Landau (Annan äiti), Josephine Bernard (Mrs. Tremont), Lowell Sherman (Lennox Sanderson). Tuotanto: United Artists.



Alfred HItchcock totesi kerran: "Muistakaa Griffith. Joka kerran mennessänne elokuviin nautitte jostakin epäsuorassa, mutta ilmeisen huomattavissa olevassa muodossa hänen töittensä hedelmistä."
Kaikki 1960-luvun elokuvaentusiastit tunsivat Griffithin elokuvat kirjoista. Näkemään mestarin elokuvia pääsimme loppusyksyllä 1965, kun Suomen elokuva-arkistossa esitettiin Gitffithin-sarja. Itselleni avautuivat ovet niin kaikkein arvostetuimpien Giffithin-elokuvien Kansakunnan synnyn (1915) ja Suvaitsemattomuuden (1916) kuvamaailmoihin. Näistä kahdesta Griffithin perusteoksesta Suvaitsemattomuus oli vielä 1952 englantilaisen Sight and Sound -elokuvalehden äänestyksessä kymmenen maailman parhaan elokuvan listalla. Myöhemmin sitä ei enää tavattu listalta, joka on laadittu joka kymmenes vuosi aina näihin aikoihin. (Mainittakoon, että Läpi myrskyn sai ensi-iltansa Suomessa 9.9. 1923 Helsingin Punaisessa Lyhdyssä).
Todellisen elämyksen koin yliopiston kansantieteen ja kotimaisen kirjallisuuden luentojen välissä katsoessani syksyllä 1965 elokuva-arkiston näytännössä kaunista, pateettista ja runollista Läpi myrskyn -elokuvaa. Toki jotkut elokuvahistorioitsijat - kuten Lewis Jacobs - ovat pitäneet elokuvaa suttuisesti toteutettuna ja vanhahtavana. Pitää kuitenkin muistaa, että elokuvakerronnallisesti ja muotonsa puolesta Läpi myrskyn on ehdoton mestarityö. Elokuva on kuvallisesti Griffithin ekonoomisimpia elokuvia. Ihmeellistä siinä on Griffithin kyky kuljettaa rinnakkaisia tarinoita. Vaikka elokuvataide oli tuskin neljännesvuosisadan ikäinen.
===================================================================================================
D.W. Griffith (1875-1948) oli elokuvaohjauksen isä. Hän kasvoi Kentuckyssä vahvasti etelätietoisessa perheessä. Isä oli sisällissodan sankareita. Syystä Griffith oli vastaanottavainen etelän myyteille. Giffith peri romantikon luonteensa Etelästä. Etelä näkyi Griffithin elokuvissa, vaikka hän oli ensisijaisesti kiinnostunut elokuvan ilmaisusta, elokuvakerronnan kehittämisestä.
D.W. Griffithin varhaisen mykän elokuvan Corner in Wheatin (1909) esipuheessa todetaan muun muassa: "Vasta vuosien 1908-1918 välisenä aikana alettiin ymmärtää tämän uuden median syntymästään saakka sisältämä estetiikka. Uudelle kentälle astuu kolme nerokasta amerikkalaista - D.W. Griffith, Thomas H. Ince ja Mack Sennet. Nämä kolme vaistonvaraista taiteilijaa keksivät kuinka käytetään kameraa, rakennetaan ja leikataan visuaalisia kuvia Suuren junaryöstön (1903) viitoittamaan tapaan. Kaikki kolme, mutta ennen muita kuitenkin Griffith, toivat elokuvaan liikkuvuutta, ilmaisukykyä ja emotionaalista voimaa."
D.W. Griffith työskenteli nuorena paikallislehdessä. Hän matkusti erään teatteriseurueen kanssa New Yorkiin. Hän kirjoitti runoja, näytelmiä ja kirjoja. Teatteriura ei lähtenyt vauhtiin, joten hän pyrki vuonna 1907 elokuvaan. Aikaisemmin mainitun Suuren junaryöstön ohjaaja Edwin S. Porter antoi hänelle lyhyitä näyttelijäosia. Nuori Griffith näki, miten elokuvaa tehdään.
Griffith sai ohjata esikoiselokuvansa Adventures of Dollie vuonna 1908. Tässä yhdeksän minuutin pituisessa toiminnallisessa elokuvassa alkoi Griffithin yhteistyö mestarikuvaaja G.E. Bitzerin kanssa. Bitzer kuvasi kaikki Griffithin mykän kauden elokuvat.
Ennen läpimurtoteosta Kansakunnan syntyä D.W. Griffith ohjasi yli 200 elokuvaa. Lukumäärä on uskomaton, mutta on muistettava, että elokuvateoksen pituus oli 1900-luvun alkuvuosina muutamia minuutteja.
Griffith loi kypsyyskaudellaan uuden filmitekniikan, keksi kamera-ajon, löysi lähikuvan merkityksen ja loihti valaistuksella tunnelmaa. Ennen kaikkea Griffith "löysi" leikkauksen. Kuva on elokuvan peruselementti, sen kivijalka. Griffith uskoi yksityisen kuvan ilmaisuvoimaan, tehoon ja ulottuvuuteen. Griffithille aika- ja tilakäsitys olivat tärkeitä. Kuvan tempo ja dramatiikka syntyivät toiminnasta, liikkeestä. Hyvä esimerkki Griffithin metodeista on Suvaitsemattomuuden huikaiseva jakso, jossa kamera ajaa läpi Babylonin valtavien lavastusrakennelmien. Bitzer toteutti jakson asettamalla kameran ilmapalloon.
=====================================================================================================
Läpi myrskyn kertoo yksinäisestä Anna Mooresta, viattomasta ja orvosta maalaistytöstä, jota suku ei halua tuntea. Häntä vieroksutaan, koska Anna on kaunotar, joka valloittaa miehet ihmeelliseksi sanotulla katseellaan. Tällainen mies on seurapiireissä viihtyvä Lennox Sanderson, joka hallitsee viettelyn tematiikan.
Griffithin melodramaattinen, liikuttava elokuva on täynnä yllätyksellisiä käänteitä. Griffith kertoo miehen valheista ja petoksesta, naisen surusta ja haaveista, valeavioliitosta ja valehääyöstä. Kun Lennox katoaa omille poluilleen, helvetin kirousta pelkäävä Anna joutuu kastamaan lapsensa nuhruisessa vuokra-asunnossa. Griffithin leikkausoivalluksista kertoo kohtaus, jossa sormus tipahtaa lattialle, ja seuraavassa kuvassa jossain kauempana maalaispoika ikään kuin telepaattisesti ymmärtää, mitä Annan hääyön aikana tapahtuu.
Läpi myrskyn muistetaan aina psykologisesti ja sosiologisesti olennaisena pidetystä loppuselvittelystä, jossa maalaispoika pöräyttää raivonsa Lennoxia kohtaan samalla kun epätoivoinen Anna juoksee ulos myrskyyn. Hurja toiminnallinen takaa-ajo jäälautoilla ja putouksella on Griffith-tutkijoiden mukaan yhteenveto ja metafora Annan kokemista vaikeuksista ja ongelmista, Annan kohtaamista sosiaalisista ennakkoluuloista ja rakkauden hauraudesta.

perjantaina, helmikuuta 05, 2010

Kuvitelmia ja väkivaltaa perheessä * * *





Aleksi Salmenperän uusi elokuva Paha perhe on valittu Berliinin helmikuisille filmijuhlille. Se esitetään Panorama-sarjassa, jossa on vuosia esitelty uusien ohjaajakykyjen teoksia. Helsingissä Salmenperän elokuva tuli ensi-iltaan viime viikolla. Salmenperä ei ole vielä kovin tuttu suomalaiselle elokuvayleisölle, mutta hänen toinen kokoillanfilminsä Miehen työ saavutti huomiota vuonna 2009. Elokuvan aihe oli rohkea: Salmenperä kuvasi isää (Tommi Korpela), joka joutuu taloudellisista syistä miesprostituoiduksi. Hänet oli irtisanottu betonitehtaalta.
Aleksi Salmenperä (s. 1973) työskenteli 2000-luvulla kuvaajana, apulaisohjaajana, käsikirjoittajana ja näyttelijänä lukuisissa elokuvissa. Niitä olivat muun muassa Kukkia ja sidontaa, esikoisohjaus Lapsia ja aikuisia (2004) sekä Stella Polaris-ryhmän Taide ja Turon baari. Sekä esikoispitkä Lapsia ja aikuisia että Miehen työ oli tehty huolella. Salmenperä oli pyrkinyt omaperäiseen visuaalisen ilmaisuun.
==================================================================================================
Aleksi Salmenperän kolmas pitkä elokuva Paha perhe on hiukan ilmeinen, jopa pinnallinen, joskin tavattoman rankka kuvaus perheen sisäisistä valtasuhteista. Ja tunnekylmän isän kuvitelmista ja väkivallasta. Elokuva ei ole minusta tragikomedia kuten tekijät ovat väittäneet. Elokuva on täysin synkkä, sinänsä hyvin tehty, mutta siitä puuttuu viime syksyn rajun kotimaisen uutuuden Skavabölen poikien hellyys ja herkkyys.
Pahassa perheessä Mikael-isä työskentelee tuomarina Hovioikeudessa. Ilmeisesti peritty iso koti on tip-top -kunnossa. Kalusteet ja esineistö ovat aika vanhahtavia. Mikael-isä edustaa ylisuojelevaa ihmistyyppiä. Hän on eronnut vuosia sitten eikä ole pystynyt hoitamaan suhdettaan aikuistuviin lapsiinsa. Sisarukset ovat kasvaneet erillään; poika Dani (Lauri Tilkanen) on jäänyt isän luokse, mutta hänen siskonsa Tilda (Pihla Viitala) on muuttanut pienokaisena sekoilevan äidin kanssa Tanskaan. Ei Mikael osaa kohdella hyvin uutta vaimoaankaan, ei ekaluokkalaista toista poikaansa.
Äidin kuolema muuttaa kaiken. Tilda palaa Suomeen, ja sisarukset kohtaavat vuosien jälkeen. He solmivat ystävyyssuhteen, jonka perusvire on toistensa suojeleminen. Ongelmat kasvavat, kun Mikael-isä kuvittelee Danin ja Tildan ryhtyneen seksisuhteeseen. Toisaalta Tildan uhitteleva käytös ja epäporvarillinen elämäntapa vain kiihdyttävät isän kuvitelmia. Hän alkaa vahtia ja vainota nuoria. Väkivaltaakin käytetään. Mikael erehtyy vapaudenriistoon.
================================================================================================
Aleksi Salmenperä on kiinnostunut perhe-elämän ja miehen osan kuvaamisesta. Lapsia ja aikuisia -elokuvassa tutkittiin parisuhteen kommunikaatio-ongelmia. Minna Haapkylän näyttelemä kolmikymppinen Venla uskoi, että ongelmat voidaan ratkaista, jos perheeseen saadaan lapsi. Hän on oppinut metodin omilta vanhemmiltaan. Miehen työssä perheenisän ongelmat ovat etusijalla. Hänellä on kommunikaatiovaikeuksia. Samoin Pahan perheen Mikael-isällä, joka ei osaa kasvattaa kuin kurilla. Puhuminen, keskustelu ei onnistu.
Pahan perheen isä vaalii vanhentuneita miehen malleja. Tai hän on oppinut ne omalta isältään (Ismo Kallio), joka sairastaa Alzheimerin tautia (isoisän tausta jää elokuvassa perustelematta). Mikael hoitaa työnsä säntillisesti, mutta ei pysty toimimaan järkevästi kotona. Mikael ei tajua, että lapset kasvavat ja aikuistuvat. Mikael ei ymmärrä, että sisarusten suhde voi olla pelkkää ystävyyttä ja kiintymystä. Toisaalta Mikaelin toimintaa ruokkivat kokki-veljen (Tommi Salmela) typerät ehdotukset ja ratkaisut.
Aleksi Salmenperä olisi voinut syventää henkilökuvia. Mikaelin uusi vaimo (Vera Kiiskinen) jää turhan sivulle. Ville Virtanen tekee isän roolin moitteettomasti. Zaida Bergrothin hienossa Skavabölen pojissa vakuuttanut Lauri Tilkanen on hyvä kaltoin kohdellun, isän tahdosta miekkailua harrastavan Danin osassa. Aku Louhimiehen upean sisällissotafilmin Käskyn tähti Pihla Viitala sähköistää kohtaukset eleettömällä, lähes puhumattomalla suorituksellaan. Kuvaaja Tuomo Hutrin kamera nauttii Viitalan kasvoista.

Ajankohtainen kommentti

Mediaa seuraava kollega kertoi, että internetissä keskustellaan räpsäkästi, populistisesti ja aika rivostikin ruotsinkielisen tv-kanava FST5:n asemasta ja tulevaisuudesta. Taannoin väläyteltiin, että Yle joutuu ilmeisesti säästösyistä harkitsemaan tv-kanaviensa lukumäärän pudottamista. Tällöin kävi ilmi, että FST5 on vaarassa, jos näin tapahtuu. RKP älähti, kuten sen pitääkin, jos se aikoo jatkaa toisen kotimaisen kielemme ruotsin puolustustaistelua. Mielipidekyselyssä suomenruotsalaisista hiukan yli 70 % halusi FST5:n jatkavan itsenäisenä kanavana.
Usein ilmoille heitetään väite: Eivät edes suomenruotsalaiset katso omaa kanavaansa. Mistä se sitten johtuu? Onko ruotsin asema hiipumassa Suomessa? Eikö edes rannikon ja Pohjanmaan paikkakunnilla välitetä kanavasta? Vai eikö sen ohjelmisto tyydytä? Vai olisiko FST5 valinnut väärän strategian? Se on ruvennut tavoittelemaan suomalaisia katsojia tekstittämällä ohjelmat suomeksi. Eivätkö umpiruotsinkieliset tykkää tästä?
Vastauksia ei saada ennen kuin tehdään perusteellinen tutkimus FST5:n merkityksestä ja tarpeellisuudesta, ja siitä, missä sitä katsotaan ja missä sitä ei katsota, ja miksi sitä ei katsota edes suomenruotsalaisten keskuudessa.
==================================================================================================
Vilkaistaanpa Finnpanelin katsojatilastoja, esimerkkinä viikko 2. Ilmaiskanavien katsotuimmat ohjelmat olivat Miss Suomi, 1 144 000 (MTV3), Salatut elämät, 945 000 (MTV3), TV-uutiset torstaina, 896 000 (Yle TV1), Urheiluruutu torstaina klo 21.00, 772 000 (Yle TV1), Karjalan kunnaila, 721 000 (Yle TV2), Suomen Urheilugaala, 718 000 (Yle TV2). Viidenkymmenen katsotuimman ohjelman joukko koostui pelkästään MTV3:n, TV1:n ja TV2:n tarjonnasta. Nelosesta ei ollut tietoakaan, muista kanavista puhumattakaan. Sadan katsotuimman ohjelmankaan listalla ei samalla viikolla näkynyt Sanoman Nelosen ohjelmia. Huomautettakoon, että tutkimus koskee kaikkia 10 vuotta täyttäneitä.
FST5:n kymmenen katsotuimman ohjelman lista oli samalla viikolla seuraava: Purtavaa Pohjolasta su 17.25 110 000 2. Elokuva: Surmanjahti ti 22:10 67 000 3. Liikkeellä luonnossa: Pohjoiskalotti 365 ma 18:30 60 000 4. Dok: Huivipäinen rallikuski su 21:00 56 000 5. Sudenkorentojen kesä su 19:22 43 000 6. TV-nytt su 17:55 43 000 7. Kyllä nolottaa ti 21:30 43 000 8. Dok: Melkein paratiisi ma 21:50 42 000 9. Elokuva: Kansanvihollinen la 21:30 40 000 10. Kaksi miestä tunturissa ti 21:00 40 000. Tästä jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä.
Vertailumielessä vilkaistaan Ylen kulttuurikanava Teemaa, jonka laatu on pudonnut ainakin vuodenvaihteen jälkeen (liikaa tarjontaan tuodaan populaarikulttuuria, uusintoja, campia ja arkistosta kaivettuja vanhoja ohjelmia), Katsojamäärät noudattelevat suurin piirtein FST5:n tuloksia. Teeman katsotuimmat määräytyivät seuraavasti: 1. Historia: Kommunismin kadonnut maailma pe 21:00 113 000 2. Historia: Wehrmacht - Saksan sotakone ma 17:00 97 000 3. Talvisodan veteraanit kertovat ma 17:55 82 000 4. Kino: Magnolia pe 21:55 82 000 5. Amazon-virran varrella la 20:00 79 000 6. Tiededokumentti: Vaihtoehtohoidot to 21:00 68 000 7. Meren salaisuudet ti 17:00 62 000 8. Kauppa-Lopo ti 21:45 61 000 9. Veitsen terällä: Keisarileikkaus la 16:21 59 000 10. Palin: Halki Himalajan to 17:00 58 000. Listalle nousi ainoana elokuvana loistava Magnolia, mutta kehutun sunnuntain Kinoklassikon filmejä ei mukaan mahtunut.
Entä se toinen ilmainen kaupallinen tv-kanava Nelonen (anteeksi, mutta unohdan aina MTV3:n ryppääseen kuuluvan Subin, koska en katso sitä koskaan)? Nelosen kestosuosikki Täydelliset naiset ylti ykköseksi keräämällä maanantaisin klo 21.00 ruudun ääreen 342 000 katsojaa. Amerikkalaissarja hävisi noin 50 000:lla katsojalla kaikkien kanavien 100 katsotuimman listan viimeiselle, sunnuntain klo 17.00 TV-Uutisille (Yle TV1). Muistutettakoon, että luvut ovat keskimääräisiä katsojalukuja. Ei siis Nelonen saa millään kanavalleen isoja katsojamääriä, mutta jostain syystä mainoksia riittää.
=================================================================================================
Nykyisin Finnpanelin mittaritutkimukset määräävät myös julkisen palvelun kanavilla ohjelman jatkon tai putoamisen ohjelmistossa. Numeroilla leikkiminen ei ole enää kivaa leikkiä, vaan totisinta totta. Olisiko aika vetää henkeä ja ruveta mittaamaan ohjelmien laatua?