sunnuntaina, tammikuuta 23, 2011

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 75

Ammatti: Reportteri (The Passenger, Italia-Ranska-Espanja 1975) ohjaus Michelangelo Antonioni, käsikirjoitus: Antonioni, Mark Peploe, Peter Wollen, kuvaus: Luciano Tovoli, musiikki: Ivan Vandor, pääosissa: Jack Nicholson (David Locke), Maria Schneider (tyttö), Jenny Runacre (Rachel Locke), Ian Hendry (Martin Knight), Steven Berkoff (Stephen), Charles Mulvehill (David Robinson). Tuotanto: Carlo Ponti/CIPI Cinematográficas, Films Concordia, Compagna Cinematografica, Champion. (Uusi versio julkaistu 2007).

Italialaisen Michelangelo Antonionin (1912-2007) elokuvissa matkustetaan paljon ja ollaan usein liikkeessä. Muistettava on Jeanne Moreaun pitkä kävely Milanossa vuoden 1961 Yössä, mutta ohjaajan nuoruuden teosten ehkä kaikkein paljastavin, karusti runollisin on Steve Cochranin esittämän Aldon vaellus tyttärensä kanssa Po-joen varrella Kaipuun punaisessa hetkessä (1957).
Monica Vitti liikkuu autolla ja lentokoneella Seikkailussa (1960). Sama Vitti vaeltaa kaupungilla pohtien avioliittoaan Punaisessa erämaassa (1964), joka oli Antonionin ensimmäinen värifilmi. Amerikkalaisessa Zabriskie Pointissa (1969) mennään Kalifornian kuuluisaan Kuoleman laaksoon. Antonionin testamentissa, Wim Wendersin avustuksella toteutetussa neljän eri tarinan Pilvien takana -moraliteetissa (1997) liikutaan Pariisissa, Aix-en-Provencessa, Ferrarassa ja Portofinossa.
Ammatti: Reportteri kulkee Pohjois-Afrikasta Välimeren yli Espanjan rannikolle. Tunnistettava kaupunki on Barcelona, jonka Flamenco-näytöksestä Plaza-Realissa on viite. Antonioni rinnastaa komplisoidussa elokuvassaan kaksi eri maanosaa, koloniasaatiosta vapautuneen Afrikan ja välimerellisen Espanjan, jonka maisemissa Luciano Tovolin kamera intoutuu pitkiin otoksiin ja hiljaisiin panorointeihin. Afrikassa käydään tarkoituksellisesti kuivassa autiomaakylässä. Eikä elokuvassa ole kysymys vain fyysisestä kulkemisesta, näkyvästä liikkumisesta, vaan myös "metaliikkeestä",
Jack Nicholson esittää läsnäolevasti englantilasta tv-toimittajaa David Lockea, joka kerää Pohjois-Afrikassa materiaalia ohjelmaansa. Hän valmistelee reportaasia kolmannen maailman todellisuudesta ja sissiliikkeiden toiminnasta. Palattuaan tutkimusmatkalta hotellihuoneeseen Locke löytää naapurihuoneen David Robinsonin kuolleena. Locke saa ajatuksen: Nyt olisi tilaisuus jättää entinen elämä ja identiteetti.
David Locke vaihtaa passinsa kuolleen miehen kanssa. Locke sukeltaa uuteen minuuteen ja matkustaa pohtimaan elämäänsä Välimeren toiselle puolelle, mutta uudesta identiteetistä aiheutuu miehelle piinaava kokemus. Kuollut mies on toiminut asekauppiaana, ja nyt Robertsonin liikekumppanit ovat Locken perässä. Lontoossakin etsitään "asekauppias" Lockea. Vaimokin on ymmällään.
=====================================================================================================
Michelangelo Antonioni
Ammatti: Reportteri on kansainvälinen elokuvatyö. Michelangelo Antonioni oli jättänyt joksikin vuosiksi Italian taakseen, mutta teemat eivät ole muuttuneet. Jos Antonioni kuvasi useissa italialaisissa elokuvissaan naisen yksinäisyyttä ja halua muuttua, niin nyt tutkimuskohteena on mies, joka itse asiassa haluaa elää kontaktiköyhässä tilassa. Tosin asekauppiaan partnereita harhauttaakseen David Locke joutuu arvoituksellisen tytön kanssa piileskelemään Etelä-Espanjassa. Naisen läsnäolo on sittenkin välttämätön Antonionille.
Maria Schneider esiintyi provosoivasti kolme vuotta aikaisemmin Marlon Brandon kanssa Bernardo Bertoluccin kohuelokuvassa Viimeinen tango Pariisissa. Brandon amerikkalaisen Paulin ja Schneiderin avoimen Jeannen välille ladattiin seksuaalista vimmaa pariisilaisessa huoneistossa. Schneideriin lyötiin leima, Brando ei ollut moksiskaan rohkeista kohtauksista.
Michelangelo Antonionin elokuvassa Schneideria ja Nicholsonia ei vedetä samanlaiseen intohimoon, vaikka seksiä ei ole suljettu pois. Schneider on oikeastaan Nicholsonin reportterin katalysaattori, jolle on varattu elokuvan ominaisuutta parhaiten ilmentämä repliikki: "Miksi pakenet?" Siihen reportteri vastaa epäsuorasti, että hän kiertelee ja katselee.
Arvoituksellisuus on elokuvan avainsana. Aikaisemmille elokuville ominaisesti Michelangelo Antonioni kuvaa jälleen ihmisen ahdistusta, olemassaolon värähdyksiä. Elokuva on odysseia ihmiseen ehkä syväluotaavammin kuin mikään muu italialaisohjaajan töistä. Arvoituksellisuutta on henkilöissä, mutta myös tarinassa, jota ei oikeastaan edes ole. Tämä on syiden ja seurausten palapeliä kutova elokuva, mutta on tämä äärimmäisen kaunis elokuva ja maisemakuviltaan räikeiden vastakohtien runoutta.
Runoilija Eeva-Liisa Manner kirjoitti Ammatti: Reportterista 1976: "Kaunis kuva on vain verho, mietiskelyn mystinen kaihdin. Sanoma on kuvan takana." Jos jotkut aikanaan odottivat, että Antonioni kehittelisi juonta, perustelisi henkilöiden liikkeitä ja tekoja, niin kaikki jää katsojan kontolle. Antonioni ei anna helppoja ratkaisuja. Hän on taiteilija, jolle näkeminen on kuvan pinnan alaisia liikahduksia.'
Tarkkasilmäinen voisi nähdä David Locken ratkaisujen syiden paljastuvan kuuluisassa, jopa seitsemän minuuttia kestävässä loppukohtauksessa. Siinä kamera siirtyy hitaasti juonikkaan ikkunan pinnalta pölyiselle maaseudulle, jonne ohjaaja on koonnut Locken elämän peliin osallistuneet henkilöt. Jakso on yhtä henkeäsalpaava kuin räjähdyksenä toteutettu kulutusyhteiskunnan perusteiden metamorfoosi Zabriskie Pointissa ja "näkymätön", mystinen murha englantilaisessa Blow-Upissa (1966).
Ammatti: Reportteriin sopii hyvin Michelangelo Antonionin lausunto Pilvien takana- elokuvastaan: "Se ikään kuin kutsuu meitä sisäiselle matkalle kohti absoluuttisen ja salaperäisen todellisuuden todenmukaisia kuvia, joita kukaan ei koskaan voi nähdä."
=====================================================================================================
Ammatti: Reportteri sai Suomen ensi-illan MGM-Fox´n maahantuomana 28.11. 1975, Kluuvikadun Maximissa. Jo silloin puhuin oikeutetusti yhdestä 1970-luvun parhaasta näkemästäni elokuvasta. Vuosien jälkeen käsitys on vain vahvistunut. Elokuvan kredittejä lukiessamme innostusta lisäsi huomio, että yksi kolmesta käsikirjoittajasta on britti Peter Wollen. Hän oli 1960-luvun ehkä arvovaltaisin semiotiikko, merkkikielen teoreetikko elokuvan tutkimuksessa. Wollen oli toimittamassa British Film Instituten laajalevikkistä elokuvakirjasarjaa Cinema Onea. Sarjassa ilmestyi yleensä elokuvaohjaajia käsitteleviä kirjoja - mm. Godard, Losey, Visconti, Pasolini, Fuller, Sirk, Truffaut - mutta myös esityksiä westernistä, Hollywoodin kameramiehistä ja dokumenttielokuvasta.
Cinema One -sarjassa julkaistiin vuonna 1969 Peter Wollenin maineikas "Signs and Meaning in Cinema". Kaksi vuotta Ammatti: Reportterin Suomen ensi-illan jälkeen Gaudeamus kustansi Tarmo Malmbergin suomentaman kirjan "Merkityksen ongelma elokuvassa", joka pohjautuu mainittuun Peter Wollenin teokseen. Malmberg oli laatinut suomentamansa teoksen alkulehdille monimerkityksellisen omistuskirjoituksen: "Mikaelille, ystävälle, merellä myrskyävällä."

Ei kommentteja: