lauantaina, maaliskuuta 31, 2012

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 129

Vincent ja Theo (Vincent & Theo, Englanti-Hollanti-Saksa-Ranska 1990) ohjaus: Robert Altman, käsikirjoitus: Julian Mitchell, kuvaus: Jean Lépine. kuvasuunnittelu: Stephen Altman. pääosissa: Tim Roth (Vincent van Gogh), Paul Rhys (Theo van Gogh), Adeian Brine (Setä Cent), Johanna der Steege (Jo Bonger), Wladimir Yardanoff (Paul Gauguin) , Jean-Pierre Cassel (tanguy).

Cote d´Azurin rannikolta, lomakaupunki Bandolista, jonka erään kahvilan laatta paljastaa Marlon Brandon käyneen siellä 1950-luvun puolivälissä, johtaa rantatie länteen, kohti satamakaupunki Marseillesia. Emme käänny sinne, vaan oikealle sisämaahan. Provencen vuorijonot näkyvät auton ikkunasta. Saavumme pian Aix-en-Provenceen, jossa pysähdymme nauttimaan virvokkeita. Käymme myös tutustumassa kuvataiteilija Cezannen taloon, joka sijaitsee lyhyehkön mäen suojassa. Cezannehan maalasi täällä, suoritti maalaustarvikkeet olkapäillään pitkiä retkiä kohti valtavaa Victoire-vuorta. Sekin näkyy matkalla maamerkkinä.
Aixin jälkeen ajamme pienen matkan ylös ja käännymme pian vasemmalle länteen. Maantie muuttuu selvästi huonommaksi ja kapeammaksi, mutta emme välitä siitä, sillä kohta Arlesin ruskeiden kattojen kaupunki syöksähtää eteemme.. Siellä "kaikkien aikojen" kuvataiteilija Vincent van Gogh (1853-1890) eli ja maalasi jonkin aikaa.
Arles sijaitsee Rhone-joen varrella. Arles on itse asiassa eteläranskalainen pikkukaupunki, jossa van Goghin maalauksista tuttujen paikkojen lisäksi törmää kauniiseen keskuspuistoon, jonka ylös nousevan kadun varrelle saamme pysäköityä auton. Pian näemme antiikkisen teatterin ja ison amfiteatterin. Niihin tutustutaan, mutta pääasialisesti ollaan Vincent van Goghin jäljillä. Eikä pettymys hiivi koskaan mieleen tutkiessamme Vincent van Goghin maalaamia paikkoja.
===================================================================================================
Muutama vuosi Etelä-Ranskan loman ja Arlesin vierailun jälkeen Ylen TV1 toi Suomen ensi-iltana amerikkalaisen Robert Altmanin upean van Gogh -elokuvan Vincentin ja Theon. Ensiesitys tapahtui loppiaisena 1991. Minun oli pakko katsoa elokuva ennalta ja laatia siitä arvio lehteemme. Ei näitä merkittävien elokuvien tv- ensi-iltoja sattunut kohdalleni kovin usein. Ja tietysti odotuksia herätti elokuvan ohjaaja Altman, jonka tuotannon tunsimme amerikkalaisesta amerikkalasempana. Miten Altman tarttui modernin kuvataiteen suuren nimen Vincent van Goghin ja hänen tukijaveljensä Theon tarinaan.
Robert Altman on antanut tähän vastauksen: "Halusin kuvata taiteilijaa, jolle kukaan ei tullut koskaan sanomaan: Teet mukavia töitä, tahdon ostaa yhden tauluistasi äidilleni." Toisaalta meidän täytyy muistaa, että Robert Altman (s. 1924) tuli melko iäkkäänä Hollywood-elokuvaan 1960-luvun lopulla. Hän osoittautui itsenäiseksi ja määrätietoiseksi ohjaajaksi, joka etsi aina omaa vapauttaan. Ei hän sopeutunut elokuvakaupungin koneistoon. Altman koettiin härikkönä, jonka persoonallisia mielipiteitä ja sisääntuloja pelättiin suuryhtiöiden tuotantoportaissa.
Arvioimme heti 1970-luvulla Altmanin amerikkalaisen elokuvan toivoa herättäväksi ohjaajaksi Martin Scorsesen ja Francis Ford Coppolan ohella. Scorsese ja Coppola kulkivat omia teitään, niin teki Altmankin, mutta hän ei näiden kahden ohjaajan tavoin ammentanut Hollywood-elokuvan perinteestä, vaan rikkoi lajityyppejä. Niitä olivat sotasatiiri M.A.S.H, surrealistinen western McCabe ja Mrs. Miller, vapauden ylistys Brewster McCloud, epäkorrekti rikoselokuva Pitkät jäähyväiset, nuorten puolustus Varkaita kuten me, Amerikan 1970-luvun politiikkaa ajankohtaisesti kommentoiva musiikkielokuva Nashville ja naisen sielun maiseman kuvaus Kolme naista.
Oli selvää, että Robert Altmanin kaltaisen taiteilijan mahdollisuudet luoda uutta kaventuivat 1980-luvulla, koska raha ratkaisi - eli toimintaa ja väkivaltaa kankaalle sinkoavat ohjaajat tulivat valtaan. Altman sai toteuttaa vielä 1980-luvulla hienon teatterinomaisen elokuvan Tule takaisin Jimmy Dean ja Sam Shepardin näytelmän täysin elokuvallisen sovituksen Hulluna sinuun. Sen jälkeen Altman kokeili televisiossa ("tv on tämän hetken viljavin vainio"), matkusti sitten Eurooppaan ja ohjasi teatterin ja oopperan näyttämöllä. Onneksi, onneksi, hän pääsi ohjaamaan Vincentin & Theon jälkeen Hollywoodissa vielä kaksi mahtavaa elokuvaa Pelimiehet ja Short Cuts - Oikopolkuja.
===================================================================================================
Vincent ja Theo kuvastaa veljeyden ja taiteen intohimoa, kuten totesin arvostelussani. "Hän oli tärkein asia minulle elämässäni", sanoi veli, taidekauppias Theo van Gogh (Paul Rhys) veljestään Vincentistä (Tim Roth) hetkellä, jolloin raskas suru valtaa mielen. Veli Theo antaa ymmärtää Altmanin elokuvassa, että Vincentin kuolema on niin suuri menetys, että kukaan toinen ihminen ei voi sitä korvata enää koskaan. Vuonna 1857 syntynyt nuorempi veli Theo kuoli vuosi Vincentin jälkeen - 1891.
Vincent & Theo ei ole mikään tavanomainen elämäkertaelokuva taiteilijasta, hänen töistään ja vaiheistaan. Robert Altmanin elokuvan tuotannon rahoitus mahdollistui useiden eurooppalaisten maiden yhtiöiden panostuksen ansiosta. Yhteistuotanto-elokuvat eivät useinkaan tarjoa huippulaatua, koska niihin kytkeytyy kompromisseja, mutta Altmanin tapauksessa tällaisesta ei voi puhua. Altman oli noihin aikoihin arvostettu elokuvataiteilija ja vahva persoona (vaikkakin alkoholismi alkoi vaivata). Siksi ranskalaiset, saksalaiset ja hollantilaiset tuottajat soivat kansasilaissyntyisen amerikkalaismiehen luoda oman visionsa Vincent van Goghista, joka ei myynyt yhtään taulua. Altmanin elokuva ei ole myöskäään mikään mahtipontinen kulttuurifilmi, vaan kypsä ja seestynyt oppitunti "ihmisluonnon herkistä värähtelyistä ja kuvataiteen tekemisen ideoista sekä oivalluksista" - niin kuin punnitsin vuoden 1991 arvostelussani.
Robert Altman kertoo elokuvassa kronologisesti Vincentin ja Theon vaiheet. Hän ei improvisoi, vaan elokuvalla on vankka rakenne ja hieno visuaalinen ulkoasu. Altman välttää historiallisen luetteloinnin ja faktapanostukset. Hän kertoo kyllä Vincentin naisista ja esittelee Theon avioliiton. Lukuisat henkilöt tulevat uudelleen tutuiksi - taidemaalarit Emile Bernard ja Paul Gauguin, impressionistien ystävä tohtori Gachet, jota ranskalaisnäyttelijä Jean-Pierre Cassel tulkitsee. Elokuvan näyttelijätyö on erinomaista. Tim Roth tullaan muistamaan aina Vincent van Goghina, jota Kirk Douglas tulkitsi mainiosti 1950-luvun Vincente Minnelli -elokuvassa Hän rakasti elämää.
===================================================================================================
Ranskalainen taidemaalari ja neoimpressionisti Paul Signac (1863-1935) halusi tutkia, miten Vincent van Goghin Arlesin-maalaukset vastaavat Provencen luonnon, seutujen ja värien todellista hehkua. Signacin mielestä maalaukset ovat ihmeellisen voimakkaita ja intensiivisiä, mutta ne eivät vastaa etelän valon välähdyksiä. Signac puhuu valkoisesta ja harmaasta. Hän muistuttaa, että ihmiset ovat aina nähneet Ranskan etelässä harmaan lisäksi punaista, sinistä ja keltaista.
Saksalaiset taidehistorioitsijat Ingo E. Walther ja Rainer Metzger käsittelevät taiteilijan Arlesin aikaa teoksessa "Vincent van Gogh - The Complete Paintings Volume II".  Hehkuttavat loistokkaassa, täydellisessä teoksessaan, että hollantilainen mestari ikään kuin tavoitteli utopiaa, etsi maalauksiinsa Japania etelässä. Onkin ajateltu, että van Gogh halusi Pariisin jälkeen yhdistää Arlesissa taiteen ja elämän ympärillä sykkivään dynaamiseen todellisuuteen.
===================================================================================================
Robert Altmanin elokuvaa katsoessani muistan pidätelleeni henkeä, sillä amerikkalaisohjaaja tuskin mainitsee Arlesin nimeä. Silti Altman "näyttää" elokuvassaan Vincent van Goghin maalaamat paikat, jotka olimme katsoneet aikaisemmin kahdellakin Arlesin matkalla: Tuo kuuluisa Yökahvila, hotelli-ravintola Carrel Rue Cavalerie 30 ja Keltainen talo. Niin ja tietenkin Saint-Remyn mielisairaalan ympäristö, jossa syntyy vahva side van Goghin maalauksiin.
Van Gogh vietti Saint-Remyn mielisairaalassa viimeiset hetkensä Arlesissa. Kuvat pelloista, puista tai taivaan pilvet paljastavista niityistä ovat syöpyneet lähtemättömästi mieleen. Van Gogh kuvasi myäs oliivin poimijoita. Tarkistin saksalaistaidehistorioitsijoiden paksusta teoksesta nuo kuvat. Suosikkini on Saint-Remyssa joulukuussa 1889 maalattu teos, jossa aurinko sulkee viheriöivän pellon ikään kuin huomaansa. Sekö on sitä "japanilaisuutta", jonka Robert Altman ilmaisee kiertoteitse elokuvassaan.
Vaikka Vincent & Theo ei ole taidehistoriallinen oppitunti, niin kyllä Robert Altman näyttää taiteilijan etsimässä arlesilaista luontoa. Elokuvassa jäljitetään sitä kirkkaampaa valoa ja värejä, joiden voimakkuus antoi hollantilaiselle mestarille oikeuden olla jäljentämättä tarkasti sitä, mitä silmät paljastivat. Taiteilijan on luotava oma visio - kuten marraskuussa 2006 Los Angelesissa kuollut Robert Altman fokusoi elokuvassan.. 

Ei kommentteja: