sunnuntaina, marraskuuta 06, 2011

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 111

Agonia - kuolinkamppailu (Agonia, NL 1981), ohjaus: Elem Klimov, käsikirjoitus: Sergei Lungin ja Ija Nuskinov, kuvaus: Leonide Kalasnikov, pääosissa: Aleksei Petrenko, Anatoli Romashin, Velta Line, Alissa Freindlich, tuotanto: Mosfilm.




Moskova heinäkuun 16.päivä 1987.
Tapaan uuden neuvostoelokuvan mestareihin kuuluvan Elem Klimovin, jolta olemme nähneet Suomessa Valentin Rasputinin romaaniin perustuvan fantastisen Jäähyväiset Matjoralle (1982). Olemme katsoneet täydessä Rossija-hotellin elokuvateatterissa (jos en väärin muista, sinne mahtui yli 2000 katsojaa) Klimovin uuden elokuvan Agonian - kuolinkappailun, josta on tulossa Gorbatshovin perestroikan airut.
Se siitä, mutta Elem Klimov on onnellinen, sillä sali oli täynnä ja sensuurimiehet loistivat poissaolollaan. "Niin raskaasti olemme saanet kokea neuvostosensuurin paineet viime vuosina, minä en ole aina jaksanut, mutta kollegani Nikita Mihalkov on pärjännyt paremmin."
Heinäkuussa 1987 Moskovassa mietti, miten on mahdollista, että Neuvostoliitossa voidaan tehdä elokuva uskonnollisesta henkilöstä ja tsaarin perheestä. Elokuvahan valmistui jo kuusi vuotta aikaisemmin, mutta ei päässyt levikkiin. Elem Klimov piti ohjaajan mahdollisuuksia arpapelinä, mutta jälleen hän viittasi presidentti Gorbatshoviin, joka tulee muuttamaan täysin neuvostojärjestelmän. Niin uskoimme silloin Moskovassa, jossa oli uskomaton helle ja filmijuhlien toisella viikolla perjoskat pantiin kinni, koska Moskovan alueen johtaja oli kavaltanut rahat. Meille suomalaisille tuli vakava paikka: Mistä olutta jonoon. Onneksi Rossija-hotellin ihana tarjolijatyttö rupesi rahtaamaan meille tsekkiläistä olutta.
=====================================================================================================
Agonia - kuolinkamppailu kertoo uskon miehestä Rasputinista, joka ilmestyi erään kerran Siperian kylmyydestä Pietariin. Hän pääsi vaikuttamaan tsaarin hoviin, koska siellä uskottiin, että Rasputin on pyhimys, joka poistaa sairauden. Toiset olivat sitä mieltä, että Rasputin on irstailija ja peto, joka häpäisee Venäjän tsaarin hovin.
Oli miten oli, mutta Elem Klimov näyttää elokuvassaan Rasputin kaikki puolet. On kohtauksia, joissa Rasputin siunaa, on kohtauksia, joissa Rasputin heittäytyy seksuaalisen nautinnon synkimpiin leikkeihin. On kohtauksia, joissa tsaari Nikolai II:n puoliso Alexandra hellii "Jumalalle suosiollista" miestä, antaa taikauskon vallassa Rasputinin tulla niin lähelle itseään, että kaikki häpeämätön alkoi olla mahdollista. Itse asiassa Rasputinin valta hovissa perustui siihen, että hän pystyi lääkitsemään perintöruhtainas Aleksein verenvuotokohtausia.
Agonia - kuolinkappailu on valtavalla kuvallisella voimalla toteutettu elokuva Venäjän tsaarinvallan viimeiseistä päivistä. Elem Klimov sekoittaa fiktiota ja domumenttia ainutlaatuisen herkällä tavalla. Klimov on saanut hankittua elokuvaansa varten sellaista aineistoa, jota ei aikaisemmin ei ole ollut saatavilla. Siksi hänen elokvansa on sekä historioitsijan merkkiteos, mutta myös elokuvaohjaajan luovan mielen pulssista syntynyt taideteos, jossa yksilön ja kansan, tsaarin ja Venäjän viimeiset kouristuksen vuodet rinnastetaan Rasputinin vuoden 1916 kuolinkamppailuun, joka tapahtuu pitkässä jakosssa Nevan lumisilla rannoilla.
=====================================================================================================
Vuonna 1987 Moskova edusti jotakin uutta. Gorbatshovin perestroika ja glasnost näkyi jo joka puolella, mutta kaikki ei ollut vielä muuttunut. Edelleenkin kauppojen edessä nyhjöttivät jonottavat kansalaiset, edelleenkin ravintolasta poistettiin festivaaliväki heti, kun Kremlin politbyron eliitti oli tulossa juhlimaan. Mutta Rossijan festivaalipalatsin kerroksissa velloi ilo ja vapaus - Klimovin Agonian esityksen jälkeen virolaiset festivaaliedustajat tulivat kertomaan, miten Ylen ja Mainos-Television lähetykset ovat suoneet heille illuusion vapaudesta ja tilaisuuden nähdä hienoja ulkomaalaisia elokuvia. Me vastasimme kyynisesti: "Siis kapitalistisesta."
Agonia - kuolinkamppailu on siinä mielessä merkittävä elokuva, että se taustaa meille ne tapahtumat, jotka opimme jo nuorena nähtyämme Sergei Eisensteinin Lokakuun. Klimovin elokuvassa tulevan vallankumouksen tapahtumat ovat aistittavissa, elokuvaan liittyy hieno kohtaus, jossa tsaari Nikolai II (1868-1918) seuraa duuman poliittista keskustelua omasta aitiostaan - raottamalla hetken ajan verhoa. Nikolai II oli kuulemma heikko tsaari, mutta hänen puolisonsa oli vahva joka suhteessa. Klimovin elokuvassa Alexandrian ja Rasputin suhde on kuvattu intiimisti, mutta tietyllä pieteetillä. Liittyikö siihen seksuaalisuutta - sen Klimov jättää auki.
Mutta Agoniassa on kuuluisa pitkä jakso, jota voisi kuvata seksuaalisen hurmion ylityslauluksi. Rasputin ottaa vastaan "potilaita", joiden ainoa tarkoitus taitaakin olla "ihmeiden tekijän" seksuaalisen kosketuksen saaminen. Elem Klimov rakentaa tuosta jaksosta eräänlaisen Sodoman ja Gomorran parabelin, jota katsoessa elokuva saavuttaa inhorealistiset mittasuhteet. Aivan hurjaa kuvaa Klimov vyöryttää eteemme.
Tuskin monesti neuvostoelokuvassa on nähty vastaavaa näyttelijätyötä, jonka Aleksei Petrenko tekee Rasputinina. Petrenko on koko elokuvan kiintopiste, hän on kokija ja näkijä, jonka liikkeiden, toimien ja ajatusten mukana katsoja kokee lähes helvetillisen elokuvanautinnon. Monesti sanottiin myöhemin, että Petrenko luo Rasputinin hahmoon viekkaat silmät ja saatanallisen aistillisuuden. Se huomattiin Rossija-teatterin täydessä katsomossa kesällä 1987, kun elokuvan loputtua hyppäsimme seisomaan ja taputimme minuutteja Elem Klimoville, joka nousi pystyyn aitiossa ja saattoi tuntea voittaneensa vihdoinkin jotakin, jonka stalinistinen hallinto oli häneltä aikaisemmin evännyt.
=====================================================================================================
Elem Klimov
Agonia - kuolinkamppailu tuli sitten syksyllä Kosmos-Filmin mahantuomana ensi-iltaan Presidentti-teatteriin. Olin tykittänyt ison jutun Helsingin Sanomiin kesällä Moskovasta, joten kaikki kriitikot tiesivät, mitä odotettavissa tulee olemaan. Kriitikkoesityksen jälkeen arvostamani kollegat Lumirae&Lindqvist pyörittivät päitään, ja myöhemmin heidän asteikollaan Klimovin elokuva sai vain kaksi tähteä. Tämä on jäänyt muistiini, mutta myöhemmin elokuvasta kirjoitettiin todella myönteisiäkin arviointeja. Jyväskyläläinen Jarmo Valkola totesi: "Klimovin käyttämä montaasitekniikka on ilmeisen komposioitua, dialektiseen suhteeseen kuvan ja materiaalin välillä pyrkivää. Agonia ei jää pelkäksi historiallisten näkökulmien faktaesittelyksi, vaan ponnistautuu kohti tietyn aikakauden synteettisempää hahmotusta, myyttien olevaisuuden näkökulmaa, jonka kaiken keskipisteenä Rasputinin paikoin yli-inhimillisiä piirteitä saava hahmo valtoimeen riehuu." (Elokuvat kertoivat 1, 1984).
Elem Klimov ohjasi vuonna 1984 maanisen sotafilmin Tule ja katso, jossa Neuvostoliiton isänmaaliselta sodalta riisutaan kaikki ihanteellisuus. Työtään ohjaajana Klimov ei pystynyt enää 1990-luvulla neuvostojärjestelmän kaaduttua jatkamaan. Ei muuten moni, moni muukaan entinen hieno neuvosto-ohjaaja. Elemin kuolinviesti 26.10. 2003 hätkähdytti. Ilmeisen erakoitunut Klimov oli täyttänyt 70-vuotta. Hän kertoi minulle silloin kerran Moskovassa, että tarvitsemme vapautta taiteessa ja mielipiteissä, mutta vain sosialismi turvaa taiteilijoiden täyden liikkumis- ja työvapauden.
Näinhän ei useinkaan käynyt, ei Elem Klimovin eikä sen suuren venäläisen ohjaajan Andrei Tarkovskin kohdalla, mutta Mosfilm ja Lenfilm sekä eri osavaltioiden studiot takasivat aikanaan lukuisille neuvosto-ohjaajille vakituista työtä. Tuotettujen elokuvienkin määrä oli iso. Nyt on toisin. Tai - emmehän me enää tiedä juuri mitään venäläisestä elokuvasta.

Ei kommentteja: