sunnuntaina, marraskuuta 15, 2009

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 21

Nykyaika (Modern Times, USA 1936) ohjaus, suunnittelu ja tuotanto: Charles Chaplin, musiikki: Alfred Newman, kuvaus: Rollie Totheroth ja Ira Morgan, pääosissa: Charles Chaplin, Paulette Goddard, Henry Bergman. Tuotanto: United Artists.



Mikä tahansa Charles Chaplinin (1889-1977) komedia ansaitsee mestariteoksen arvonimen - niin Easy Streetistä Kultakuumeeseen, Chaplinin pojasta Sirkukseen ja Kaupungin valoihin sekä 1940-luvun äänielokuvista Diktaattorista Monsieur Verdouxiin, 1950-luvun Parrasvaloihin ja Kuningas New Yorkissa -jäähyväistyöhön.
Charles Chaplin ohjasi vielä 1960-luvulla Marlon Brandon ja Sophia Lorenin näyttelemän Hongkongin kreivittären, mutta ei se enää kestänyt, kun näin sen uudelleen jokin vuosi sitten. Valitsen kuitenkin pitkän harkinnan jälkeen sarjani Chaplin-elokuvaksi Nykyajan, koska se on profetaalinen, melkein sosiologinen näkemys työn historiasta ja palkkatyöläisen arjesta. Sen sanoma yksilön, pienen ihmisen asemasta automatisoituvasta ja mekanisoituvasta yhteiskunnasta pätee vieläkin. Niin, ja se on lämmin, inhimillinen, katharsiksen tunteen tuottava komedia.
Ehkä Chaplin joutui juuri tämän elokuvan tähden Yhdysvalloissa 1950-luvun alussa poliittisen ajojahdin kohteeksi. Senaattori Joseph McCarthyn kommunistivainot olivat menossa. Chaplinkin vedettiin antiamerikkalaista toimintaa tutkivan senaatin komitean silmätikuksi väitetyistä kommunistisista yhteyksistään. Mutta Lontoon katujen poikaviikari ja kansan rakastama kulkuri ei antanut periksi, vaan tykitti takaisin kuuluisalla puheenvuorollaan: "En ole kommunisti, en ole koskaan liittynyt mihinkään poliittiseen puolueeseen. Minä olen kuten te voisitte sanoa rauhanlietsoja."
Vuonna 1952 vuosisadan ensimmäisen puoliskon tunnetuin ihminen Charles Chaplin oli vaimonsa Oonan kanssa matkalla laivalla Lontooseen, tunteellisen klovnimuotokuvan Parrasvalojen ensi-iltaan. Keskellä Atlantia hänelle kerrottiin, että USA:n maahanmuuttovirasto on evännyt paluuviisumin Yhdysvaltoihin. Syyksi määriteltiin Chaplinin moraali. Koomikko vannoi, että ei astu enää jalallaan Yhdysvaltain kamaralle.
Päätös piti aina vuoteen 1972, kun Amerikan elokuva-akatemia halusi ojentaa Sveitsiin asettuneelle Chaplinille Oscarin työstään ja vaikutuksestaan elokuvataiteessa. Iloinen ja tyytyväinen Chaplin nähtiin Oscar-tilaisuudessa. Myöhemmin hänen kerrottiin säteilleen New York´s Philharmonic -hallin juhlissa: "Tämä on renessanssini. Olen syntynyt uudelleen." Nykyajan kuuluisa loppu, jossa byrokratiasta ja koneiden painosta vapautuneet kulkuri ja tyttö kävelevät maantiellä kohti avaraa taivaanrantaa, välähteli kenties vanhan Chaplinin mielessä.
Näin Nykyajan ensimmäisen kerran kesällä 1963 Länsi-Berliinissä. Jossakin Kreuzbergin - kaupunginosa alkoi tulla täyteen turkkilaisista vierastyöläisistä - pienesssä teatterissa muurin varjossa. Teatterissa oli menossa Chaplin-viikko, johon kuuluivat kaikki mestarin pitkät elokuvat - Diktaattoria lukuun ottamatta (Hitler ja Kolmas valtakunta olivat vielä liian arka aihe saksalaisille).
Samat Chaplinin kokoillan elokuvat saapuivat Suomeenkin 1960-luvun kuluessa. Erilaisissa mykän komedian kokoamaohjelmissa nähtiin Chaplinia, mutta myös mykänkomedian Buster Keatonia, Laurel & Hardya ja Harold Lloydia. Elokuva-arkisto tutustutti meidät nuoret filmihullut 1960-luvun lopulla Marx-veljesten komedioihin. Niin, ja Ylen Koulu-tv tilasi minulta 1968 esittelyvihkosen elokuvakomedian kultakaudesta.
=================================================================================
Nykyaika sähköistää aina. Komedian liukuhihnajakso on käsite, ei vain Charles Chaplinin akrobaatttisen taituruuden johdosta, vaan myös nerokkaana kärjistyksenä automatisoituvan teollisuustyön arjesta. Chaplinin näkemys työn ja pääoman, työnantajien ja työntekijöiden ristiriidasta oli marxilainen. Tähän viittasi komedialle alkuvaiheessa suunniteltu nimi Joukot (The Masses).
Nykyaika tuotettiin ajankohtana, jolloin äänielokuva oli ollut todellisuutta kuusi-seitsemän vuotta (Chaplinin komedian kuvaukset alkoivat jo vuonna 1934). Chaplin pysyi uskollisena mykän elokuvan ominaispiirteille. Vasta elokuvan lopussa kuullaan Chaplinin laulu ja äänitehosteita. Vasta vuoden 1940 huippuajankohtaisessa antifasistisessa Diktaattorissa Chaplin rohkeni ottaa äänen mukaan.
Nykyajan alkuteksteissä Chaplin selvittää: "Nykyaika on kertomus teollisuudesta, yksityisestä yritteliäisyydestä, ihmiskunnasta metsästämässä onnea." Elokuvan kuluessa Chaplin käsittelee työttömyyden ongelmia, uudenaikaisen teollisuustuotannon päämääriä ja ennen kaikkea - ihmisen ja koneen ristiriitaa. Tuskin missään elokuvassa on pureuduttu koneiden valtaan samalla intensiteetillä.
Monesti on väitetty, että Chaplin oli ajastaan jäljessä ohjatessaan Nykyaikaa. Kritiikeissä huomautettiin, että Chaplin ei ole seurannut elokuvallisen ilmaisun kehitystä. Jotkut kriitikot olivat sitä mieltä, että elokuva toistaa mestarin aikaisempia metkuja. Elokuvan vastaanottoon sekoittui myös poliittisia ja ideologisia kannanottoja.
On totta, että Nykyajassa sosiaalinen satiiri muuttuu vähitellen pelkäksi Chaplin-komediaksi, mutta on syytä muistaa, miten tuoreesti Chaplin sittenkin uudistui koomikkona. Hän riisui yltään aikaisemman sentimentaalisen kulkurin paatoksen. Häntä kiinnostivat nyt enemmän maailman asiat ja yhteiskunnallinen kehitys lamakauden Amerikassa. Elokuvallisen ilmaisun muutokset eräällä tavalla uhrattiin yhteiskunnalliselle vastuulle.
Pahat kieletkin vaikuttivat aikanaan Nykyajan negatiivisiin arviointeihin. Chaplinia pidettiin salonkisosialistina, joka luo kankaalle luokkataistelun dramaattisen panoraamaan. Vuosikymmenien jälkeen on helppo todeta, että Nykyaika on ajaton ja yleisinhimillinen komedia, satiiri kapitalismista ja työväenluokan asemasta tuotantojärjestelmässä. Mitään sosialistista propagandaa elokuvasta ei löydy. Komedia huvittaa, naurattaa meitä kaikkineen, naurattaa ennen kaikkea joukkokokemuksena elokuvateatterissa, mutta mestariteoksen arvon mukaisesti se jättää meidät pohtimaan ihmisen asemaa ja osaa koskevia asioita.
=================================================================================
Jos naurusta kirjoittanut ranskalainen filosofi Henri Bergson (1859-1941) olisi katsonut elokuvia, katsonut Charles Chaplinin komedioita, niin aivan varmasti hän olisi muuttanut käsityksiään komiikasta. Hän kirjoitti muun muassa: "Nauru ei tekisi tehtäväänsä, jos se tarjoaisi myötätuntoa ja hyvyyttä." Kaikkineen Chaplinin elokuvataide tarjosi juuri tätä naurun lomassa. Ja tarjoaa edelleen. Vaikka Chaplinin elokuvien uusinnoissa on parhaillaan menossa hiljainen vaihe, niin tulee aika, jolloin uudet sukupolvet saavat nauttia niistä ja nauraa hersyvästi kulkurille, josta kehittyi ehjä elokuvaohjaaja.
Charles Chaplinia on kehuttu aina ylisanoinkin ("suurin taiteilija, joka koskaan on elänyt", "ainoa nero, joka kehitti elokuvataidetta"), mutta itse haluaisin säilyttää muistissani Diktaattorin loppupuheen huipennuksen: "Taistelkaamme uuden maailman puolesta - paremman maailman puolesta, joka antaa ihmiselle työtä, nuoruudelle tulevaisuuden ja vanhuksille turvan ... Astumme uuteen maailmaan - vapaampaan, inhimillisempään, missä ei ole ahneutta, vihaa ja raakuutta. Ihmisen sielu on saanut siivet ja vihdoin se on vapa lentämään..

Ei kommentteja: