sunnuntaina, marraskuuta 08, 2009

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 20

M - Kaupunki etsii murhaajaa (M, Saksa 1931) ohjaus: Fritz Lang, käsikirjoitus: Lang, Thea von Harbou, kuvaus: Fritz Arno Wagner, Gustv Rathje, musiikki: katkelmia Edward Griegin Peer Gyntistä. pääosissa: Peter Lorre (Franz Becker), Otto Wernicke (Karl Lohmann), Gustv Grundgens (Schraenker). Tuotanto: Nero Film, Star Film.

"Revenge is a bitter and evil fruit. And Death hangs besides it on the bough,. These men who lived in code of hate have nothing to live for now..."

Kohtalo puuttuu peliin itävaltalais-amerikkalaisen Fritz Langin (1890-1976) elokuvissa. Alun lainaus on Langin Amerikan kauden hienosta westernistä Rancho Notorius eli Villin lännen villikissa vuodelta 1952. Kriitikko ja elokuvaohjaaja Peter Bognanovich otti sen kuuluisaan Lang-haastattelukirjaan, jossa käsitellään ohjaajan amerikkalaisia elokuvia. Mutta jo saksalaisissa töissä kohtalo, murhaaja ja kosto olivat etusijalla - kuten muistamme elokuvakerhossa 1960-luvun alussa näkemästämme Tohtori Mabusen testamentista.
Fritz Lang oli kovassa maineessa 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alkupuolella. Hänen viimeiset Hollywood-elokuvansa olivat Huulipunamurhaaja ja Sähkötuoli odottaa. Nämä elokuvat valmistuivat 1956. Niiden jälkeen Lang totesi, että nyt saa riittää. Hän palasi takaisin kotimaahansa, nyt Saksan Liittotasavaltaan, jossa Lang ohjasi vielä kolme saksalaista elokuvaa Eschnapurin tiikeri, Maharadjan kosto ja Tri. Mabusen 1000 silmää. Niitä palvottiin etenkin Ranskassa. Langin ilmaisu vaikutti ennen kaikkea Ranskan uuden aallon ohjaajiin, mutta myös Joseph Loseyhin, Samuel Fulleriin ja Anthony Manniin. Ei ollut ihme, että Jean-Luc Godar maanitteli 1962 Langin elokuva elokuvassa -filmiinsä Sen täytyi tapahtua.
Fritz Langin saksalaiset ja amerikkalaiset elokuvat ovat olleet aina kärjessä arvoasteikossani. Olen voinut katsoa niitä jatkuvasti eri vuosikymmenillä, niin koulukaupungin elokuvakerhossa ja elokuvateattereissa, Berliinissä, 1960-luvun loppupuolella Helsingissä Goethe-Instituutin näytännöissä ja Suomen elokuva-arkiston sarjoissa. Ja Langin elokuvia näytettiin etenkin 1980-luvulla paljon televisiossa.
=====================================================================
Näin M-elokuvan ensimmäisen kerran 1963 Berliinin kesän aikana. Se kesä muistetaan presidentti John F. Kennedyn vierailusta Länsi-Berliinissä. Brandenburger Torilla hän lausui kymmenille tuhansille berliiniläisille nuo sanat, jotka jäivät historiaan: "Ich bin ein berliner". Minä olin kesätöissä suuren AEG:n pääkonttorissa, "mappiosastolla". Laitoin tilauspapereita kaapin lokeroihin. Toimistohuoneen esimieheni oli ikääntyvä berliiniläinen, jonka sukulaisia oli jäänyt itäpuolelle. Sain jännittävän tehtävän matkustaa S-Bahnilla muurien erottamaan Itä-Berliiniin (ulkomaan passilla se onnistui, mutta länsiberliiniläiset eivät saaneet vielä silloin vierailla idässä).
Elokuvat olivat oiva keino tutustua jaettuun kaupunkiin. Asuin pensionaatissa Hohenzollerdamnin sivukadulla. Töistä tultuani tutkin päivän Der Tagesspiegelin elokuvailmoitukset. Suunnittelin leffakäynnit tarkasti, jotta voisin siirtyä bussilla illan ensimmäisestä näytöksestä vaikkapa schönebergiläisestä teatterista wilmersdorfilaiseen kinoon. Tai keskustaan lähellä olevaan Kreuzbergiin, joka oli silloin turkkilaisten vierastyöläisten asuttama.
Ensimmäinen elokuvavierailuni oli shokki: Menin katsomaan keskustan isoon Zoo-Palatsiin Howard Hawksin Hataria! ja en voinut seurata elokuvaa loppuun, koska John Wayne puhui saksaa. Kaikki uudet elokuvat dubattiin, mutta onneksi Länsi-Berliinissä oli silloin pieniä art-tyyppisiä elokuvateattereita, joissa saattoi nähdä klassikoita tai ulkolaisia elokuvia niiden omalla kielellä. Muistan ennen kaikkea Dahlemin kaupunginosassa sijainneen Capitolin ja Steinplatzin Filmbuhnen.
Kirjoitin Berliinin kesästä esikoisromaaniini, jonka kaikki omat kappaleeni hävitin suutuspäisssäni aikoja sitten. Jotta Berliinin tunnelma - Fritz Lang tavoitti sen suurenmoisesti 33 vuotta omaa kesääni aikaisemmin M-elokuvassa - palaisi mieleen lainaan Ritva Hapuilin ansiokasta kokoelmateosta "Berliini - kirjailijan kaupunki" (SKS/2004), johon tekijä on sisällyttänyt muun muassa T:ksi nimetylle ystävälleni lähetettyä kirjeenomaista tekstiä romaanistani: "Minä ajoin eräänä päivänä ykkösellä Ruhlebeniin. Käyskentelin kuin eksynyt, yksinäinen rauhaton sielu Ruhlebenin hautausmaalla etsien Charlotteburgin linnaa. Minä olin käsittänyt linnan sijaintipaikan väärin, ja siksi sitä ei löytynyt Ruhlebenistä. Nousinkin Olympiastadionin luona taksiin, joka kuljetti minut itään - Westendiin ja Spandauer Dammille. Ja vasta sieltä minä löysin arvokkaan linnan, puiston vehreyden ja rauhan. Kävelin lehvistön varjossa, pysähdyin katsomaan idyllisen kaarisillan takana kohoavia linnan torneja. Siinä hetkessä tuntui, aivan totta T., tuntui kuin historia olisi katsonut minua arvokkaan runollisesta, hillitystä ja hauraasta näkökulmasta."
==================================================================
M - Kaupunki etsii murhaajaa kulkee kolme vuotta ennen Hitlerin valtaantuloa Berliinin kaduilla, joilla rauha katoaa jännityksen ja pelon katveeseen. Elokuva vauhdittuu tilanteesta, jossa etsitty koulutyttö Elsie löydetään murhattuna metsästä. Poliisi on ymmällään, kaupungissa pelätään uutta tapausta ja rikollisryhmä päättää paljastaa hinnalla millä hyvänsä lastensurmaajan. Sillä murhaajan liikkuminen vapaana ei ole edullista alamaailman "liiketoimille".
Peter Lorre esittää intensiivisesti omenoita syövää murhaajaa, mielisairaalan entistä potilasta. Fritz Lang antaa ensin ymmärtää, että mies on viaton porvari, joka ei halua pahaa kenellekään. Pian käsitys muuttuu. Lang kuvaa valtavalla kuvallisella voimalla murhaajan kävelyn kadulla, nuo hetket kun mies kyttää näyteikkunaa katsovaa lasta ja kuuluisan "oikeudenkäynnin", jossa rikolliset ovat ottaneet tuomarin ja valamiehistön roolin.
Elokuva oli Fritz Langin ensimmäinen äänifilmi. Ohjaaja todisti äänenkäytön nerokkuuden monissa kohtauksissa ja tilanteissa: lastensurmaajan saadessa murhanhimon kuuluu Griegin sävelmä vihellettynä tai äidin huutaessa Elsietä kaiku lähtee kulkemaan. Esinemaailma on myös hallussa Langin ohjauksessa. Esineiden saksalaisille elokuville tyypillinen ylivalta symboloi - kuten Siegfried Kracauer on todennut - irrationaalisten voimien herruutta. Esineiden psykologiasta johtaa linkki murhaajan vaistoihin, pakottavaan haluun pahuuden tielle.
===================================================================================================
Unkarissa syntyneelle pikkumies Peter Lorrelle (1904-1964) arvoituksellinen murhaajan rooli oli ponnahduslauta Hollywoodiin. Tuolloin sanottiin, että Lorren ulkomuoto jo sinänsä viittasi skitsofreniaan. Lorrenkin lähtöä Saksasta kiidätti Hitlerin valtaantulo. Langin M -elokuvan roolin johdosta Lorreen lyötiin leima: hän joutui esittämään patologisia tai sairaalloisia murhaajia ja kiristäjiä. Lorre oli myös Mr. Moto-filmisarjan japanilainen salapoliisi, mutta muistettavimmat esiintymiset tapahtuivat 1940-luvun elokuvissa Maltan haukka, Casablanca, Arsenikkia ja vanhoja pitsejä ja 1950-luvun Afrikan aarteessa. Lorre nähtiin vielä 1964 Jerry Lewisin ohjaamassa nerokkaassa Jerry Neropattina -komediassa.
P.S. Viimeistellessäni tätä juttua Ylen tv-uutiset näyttää kuvaa Berliinistä, jossa aletaan viettää muurin murtumisen 20-vuotisjuhlaviikkoa. Iäkkäät herrat Kohl, Gorbatsov ja Bush vanhempi istuvat lavalla antamassa jonkun kommentin syksyn 1989 tapahtumista, jotka johtivat Berliinin muurin murtumiseen ja Saksojen yhdistymiseen. Länsi-Berliinin kesänä 1963 ei kukaan uskaltanut toivoa ääneen Saksojen yhdistymistä. Ihmisten mielissä se hiljainen unelma kyllä eli. Sen tajusin tuon muistojen kesän aikana kaupungissa, joka oli jaettu Yhdysvaltain, Englannin, Ranskan ja Neuvostoliiton kesken neljään sektoriin.

Ei kommentteja: