Toinen
mahdollisuus on loppukevään kiinnostavimpia uutuuselokuvia.
Tekijä on Susanne Bier, jolta nähtiin nelisen vuotta sitten
piinavan hyvä Kosto. Tässä elokuvassa Bier liikkui oman
käden oikeuden ja väkivallan rajatilanteissa. Ylen Fem-kanava
esitti viime lauantaina Bierin kiehtovan, kolme vuotta sitten
valmistuneen Love is All You Need.
Helsingin Kino-Palatsissa
ja Kino Engelissä nähtävässä Toisessa mahdollisuudessa
liikutaan ystävyyden, oikean ja väärän, poliisitoiminnan sekä
ihmisen valintojen hiostavassa pulssissa. Bier purkaa miesten
maailman ennakkoluuloja ja asenteita. Ei hän unohda naisiakaan.
Äitiyttä valotetaan, mutta myös huumeriippuvuutta.
Rikosetsivät ovat Andreas
(Nikolaj Coster-Waldau) ja Simon (Ulrich Thomsen). Andreas on
rauhoittanut hektisen elämänsä saatuaan lapsen kauniin vaimonsa
kanssa. Ystävä Simon on toista maata. Hän on eronnut ja luuhaa
humaltuneena strippiklubeissa. Etsivät ovat ystäviä.
Susanne Bier ei kerro
mitään tavanomaista tarinaa, vaikka siihen olisivat kaikki
edellytykset. Andreasin ja Simonin työtavat ja ystävyys ikään
kuin paloitellaan rikki, jotta jossain vaiheessa tulisi toinen
mahdollisuus, polku sovitukseen ja anteeksiantoon. Sillä elokuvan
dramaattisessa kohtauksessa rikosetsiväpari joutuu selvittelemään
huumeperheen väkivaltaista tilannetta. Jostain kuuluu lapsen itku,
ja se asettaa Andreasin aivan uuteen tilanteeseen: Nyt ei voi enää
pitää kiinni poliisin ohjekirjasta.
==================================================================================================
Kööpenhaminalainen
Susanne Bier (s. 1960) on Tanskan elokuvan uuden aallon lahjakkaimpia
ohjaajia. Hän on pitänyt ”jalat maassa”, eikä ole ryhtynyt
kilpailemaan omituisilla elokuvapanostuksilla nerokkaan maanmiehensä
Lars von Trierin kanssa. Bier on valinnut realismin, halun kuvata
ihmiselämän nousuja ja laskuja, ihmisen epäonnistumisia ja –
voittojakin. Siksi Bier on säilyttänyt optimisminsa. Koston
ja uutuuden Toisen mahdollisuuden ohella Bierin merkkitöitä
ovat olleet 2000-luvun elokuvat Häiden jälkeen ja
Veljekset. Miksei Love is All You Need. USA:ssa valmistui
vuonna 2014 elokuva Serena.
Toisessa
mahdollisuudessa herättää ihailua taitava näyttelijäohjaus.
Eivät vain Nikolaj Coster-Waldau ja Ulrich Thomsen syvenny täysillä
ihmiskuvaukseen, vaan myös naisroolien esittäjät ovat erinomaisia
- ruotsalaisnäyttelijä Maria Bonnevie ja debytoiva Lykke May
Andersen.
Niin ovat myös elokuvan
maisemakuvat, rantatalon hiljainen hehku ja esimerkiksi
etsintäkohtaukset metsässä. Susanne Bier asettaa rankkojakin
kysymyksiä tilanteessa, jossa mietitään, kenelle lapsi kuuluu:
”Jos he vievät hänet, tapan itseni.”
Ajankohtainen
kommentti
Medialalla järjestetään
jatkuvasti YT-neuvotteluja. Irtisanomia tapahtuu, mutta ne ovat
kohdistuneet ennen kaikkea toimittajiin, journalisteihin. Sitten HS:n
vastaavan päätoimittajan Mikael Pentikäisen erottamisen jälkeen
isot mediatalot ovat välttäneet isokenkäisten irtisanomisia. Nyt
sitten on alkanut tapahtua. Ruotsalaisomistuksessa toimivan
mediayhtiö MTV:n toimitusjohtaja Heikki Rotko irtisanottiin
toukokuun puolivälin tienoilla. Omistaja Bonnier Broadcasting
-yhtiön johtaja on viitannut median vaikeaan taloudelliseen
tilanteeseen ja MTV:ltä vaadittavaan panostukseen digitaalisuuteen.
Digi on päivän sana.
Täytyy tunnustaa, että
katson MTV3- tv-kanavalta vain uutisia. Eivät ne ole enää aivan
samaa tasoa kuin muutama vuosi sitten, mutta kelpaavat yhtiön
lippulaivaksi. Ohjelmakartat ovat taas kertoneet selkeää kieltään
tv-yhtiön ”populistisista” viihdepanostuksista.
MTV3:lla on keskitytty
Putous-tyyppiseen pelleilyviihteeseen, tosi-tv-jumputukseen,
tanssikilpailuihin ja urheiluun. Tv-sarjoissa ei ole enää samaa
imua kuin muutaman vuoden tapaisessa Housessa. Ja urheilukin
formuloineen on siirretty MTV3-maksukanavalle. Toki Tshekin
kiekkokisojen aikaan Suomen pelit ja ratkaisumatsit näytettiin
MTV3:n maksuttomalla pääkanavalla.
Jäikö MTV muiden isojen
toimijoiden jalkoihin, koska vasta nyt vaaditaan ”digitaalista
hyppyä”? Ja ovatko esimerkiksi Sanoman tv-kanavat HS-TV ja IS-tv
verottaneet MTV3-kanavan katsojakatetta? Ja ehtikö Yle jo aikoja
sitten alkaneella digitaalisella verkkopanostuksella muodostua niin
suureksi toimijaksi, että ei sitä enää oteta kiinni.
===========================================================================================
MTV3 ilmoitti jo
ennen Heikki Rotkon potkuja isoista saneerauksista. Toiminta
haluttiin arvioida uudelleen ja maan tavan mukaan vähentää
YT-neuvottelujen jälkeen yli 100 henkilötyövuotta. Miten sitten
esimerkiksi toimittajien vähentämisen jälkeen selvitään emoyhtiö
Bonnierin vaatimasta digitaalisesta panostuksesta?
Tämäkin kysymys jää
leijailemaan ilmaan. Toki pitää muistaa että YLE-veron
jäädyttämisen jälkeen myös julkisen palvelun yhtiössä
aloitettiin YT-neuvottelut ja henkilöstön vähentaminen. Silti
digitaalinen Yle eli netin verkkopalvelut toimivat täydellä
teholla.
P.S. Jos Ilmarisen ja
Kämp Groupin suunnitelmat pitävät paikkaansa, niin Helsingin
elokuvaväen huoli Maxim-laatuelokuvateattereiden alasajosta
Kluuvikadulla poistuu. Kulttuurihistorialliset arvot voittivat, sillä
Maximin sanotaan olevan Suomen vanhin samassa kiinteistössä toimiva
elokuvateatteri.
Minäkin bongasin sen
syksyllä 1959, kun matkustin Eerikkälän teinijohtajakursseilta
viikoksi katsomaan elokuvia ja teatteria Helsinkiin. Maxim oli
silloin ruotsalaisen elokuvan edustusnäyttämö Helsingissä. Ingmar
Bergmanin Kasvot tuli katsottua ja ennen saliin menoa ihailtua
ruotsalaisten elokuvanäyttelijöiden valokuvia aulan seinillä.
Nyt siis Maxim ilmeisesti
säilytetään, ja teatterikompleksiin tulee vielä yksi lisäsali,
Maxim Studio. Ja suunnitelmien mukaan pieni hotelli. Kulttuuriväen
äänekkäät protestit auttoivat. Kansalaisaktiivisuus nostaa netin
johdosta päätään Suomessa. Hyvä niin!
Muistoja
kirjahyllystä
Yle Teema esittää
perjantaina Roman Polanskin Pianistin, joka tapahtuu toisen
maailmansodan aikana. Se on eräänlainen kafkamainen kuvaus herkästä
taiteilijasta, joka joutuu tahtomattaan sodan riipaisevien hetkien
keskelle – ei rintamalla, vaan pommitettavassa kaupungissa.
Pianisti palkittiin
2002 Cannesin filmijuhlilla. Meillä se on esitetty niin teattereissa
kuin aikaisemmin myös televisiossa. Hieno, tarkkanäköinen
kriisitilanteen ja poikkeusyksilön kuvaus antsaitsee ehdottomasti
uusinnan. Polanskin elokuva liittyy myös Teeman toista maailmansotaa
kuvaavien elokuvien kimaraan.
Löysin kirjahyllystäni
Markku Tuulen teoksen ”Maisema taistelun jälkeen – Elokuva uutta
Puolaa rakentamassa”. Se ilmestyi vuonna 1980 Suomen elokuvasäätiön
julkaisusarjassa, kymmenentenä julkaisuna (sellaista sarjaa ei
säätiö enää kustanna, jakaa vain rahaa).
Markku Tuuli oli
kriitikkotovereitani. Hän kirjoitti Katso-lehteen, joka oli
1980-luvulla laadukas televisio- ja elokuvaviikkojulkaisu. Tuuli ei
kirjoittanut vain ensi-iltaelokuvista, vaan myös televisiossa
esitettävistä filmeistä. Hän käsitteli myös videoilla
julkaistuja elokuvia VHS-kasettien vallatessa hetkeksi alaa
1980-luvun alussa. Tuuli luki kirjallisuutta, kävi kansainvälisillä
elokuvajuhlilla, ja kevään 1984 Cannes oli hänen viimeinen
työmatkansa.
Cannesista palattuaan ja
loman aloitettuaan mökillä Markku tuupertui ja menehtyi. Siis hyvin
nuorena, tuskin 40-vuotiaana. Usein pohdimme, ehtikö Markku edes
nukkua öisin, koska työtahti oli niin kova. Jos ei päässyt
pressinäytäntöihin Markku istui iltaisin normaaliesityksissä.
===================================================================================================
Markku Tuulen
perusteellinen kirja alkaa tiedemiehistä kertoneen ohjaaja Krzysztof
Zanussin motolla, jossa vaaditaan totuutta ja tasa-arvoisuutta,
oikeudenmukaisuutta. Zanussin mukaan nämä arvot eivät olleet vielä
toteutuneet Puolassa.
Markku Tuulen kirja
jakautuu eri osioihin, joista mainittakoon Tie taisteluun, Ihmisen
kasvot, Maisema taistelun jälkeen. Kirjan 14. osa Puolalaisen
elokuvan koko kuva on aakkosten mukaan kulkeva ohjaajahakemisto.
Sitä selaillessa haukkoo vieläkin henkeään: Miten paljon,
kymmenittäin ja kymmenittäin entisessä Puolassa toimi tekijöitä.
Lännessä 1990-luvun
alkupuolella valmistuneesta Väritrilogiasta kuuluisa
Kieslowski ohjasi Puolassa jo vuonna 1975 ensimmäisen elokuvansa.
Vuoden 1979 Elokuvahullusta muodostui Kieslowskin voitto ja
Puolan elokuvan uuden aallon suunnannäyttäjä. Markku Tuuli
määritteli Kieslowskin tinkimättömäksi uuden Puolan
taistelijaksi.
====================================================================================================
Kun keväällä
1997 olin Suomen Puolaseuran mukana esittelemässä Varsovassa uutta
suomalaista elokuvaa, niin elokuvakulttuurin silloiset puolalaiset
toimijat valittivat Krzysztof Kieslowskin varhaista kuolemaa ja
pahoittelivat elokuvan alasajoa ja rappiota kapitalistisessa
Puolassa. Ehkä Andrzej Wajdaa lukuun ottamatta sosialistisen Puolan
uuden elokuvan rakentajat olivat hävinneet kuin tuhka tuleen.
====================================================================================================
Entä Pianon
Roman Polanski. Hän syntyi Pariisissa, mutta muutti perheensä
mukana Puolaan ja näytteli 1950-luvulla muun muassa Wajdan
elokuvissa. Polanski oli puolalaisen elokuvakoulun kasvatti, jota
absurdismi ja musta huumori miellyttivät.
Tästä on hyvä esimerkki
Polanskin puolalainen pääteos Veitsi vedessä, joka
valmistui vuonna 1962. Kolme vuotta myöhemmin Polanski oli jo
lännessä, syntyivät maineikkaat Inho ja Umpikuja Euroopassa
ja Vampyyrintappajat, Rosemaryn Baby ja se magnum opus
Chinatown (1974) Yhdysvalloissa.
Raiskausepäilyjen vuoksi
Polanski joutui palaamaan Eurooppaan. Tapausta on vieläkin
käsitelty ja vaadittu ohjaajan palauttamista oikeuskäsittelyyn
Yhdysvaltoihin. Roman Polanski ei ole kuitenkaan luopunut
ohjaamisesta, ei iäkkyydestäkään huolimatta. Pianon
jälkeen on valmistunut Oliver Twist (2005) ja
Haamukirjoittaja (2010).
Voin hyvin yhtyä Markku
Tuulen 35 vuoden takaiseen toteamukseen, jonka mukaan Polanskin
elokuvissa ilmenee pelon ja naurun kuvio, kuuluu kylmältä
kalskahtava nauru ja synkkä ironia.
================================================================================================
Missä on uuden
Puolan elokuva? Emme tiedä, koska täällä ei ole juurikaan
näytetty puolalaisia uutuuksia. Aivan sokkona ei meidän tarvitse
olla, sillä Helsingin ohjelmistossa pyörii vielä Pavel
Pawlikowskin ohjaama Ida, joka kuvaa vanhempansa toisessa
maailmansodassa menettänyttä Annaa.
Piano Yle Teemalla
29.5. klo 21.00