sunnuntaina, tammikuuta 16, 2011

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 74

Alice ei asu enää täällä (Alice Doesn´t Live Here Anymore, USA 1974) ohjaus: Martin Scorsese, käsikirjoitus: Robert Getchell, kuvaus: Kent Wakeford, leikkaus: Marcia Lucas, musiikki: Richard La Salle, pääosissa: Ellen Burstyn (Alice), Kris Kristofferson (David), Alfred Luther (Tommy), Diane Ladd (Flo), Jodie Foster (Audrey), Harvey Keitel (Ben). Tuotanto: David Susskind/Warner Brothers..


Kirjoitettuani tätä sarjaa huomasin, että tekstini ne syntyvät muistin kätköistä kumpuavista katsomiskokemuksista - siis hyvin kaukaisistakin. Vanhoja tekstejä en sellaisenaan tulee laittamaan tähän kokoelmaan, leikekirjan arvostelut toimivat lähteinä tai muistin virkistyksinä, jos toimivat. Ex-vaimoni aloitti arvostelujeni kokoamisen jo 1970-luvun lopussa leikekirjoihin, jotka hän myös hankki. Työtä jatkoivat poikani. Valitettavasti minulla ovat säilyneet 1985-1994 välisen ajan leikekirjat. Lähdekirjallisuutta tietenkin käytän, mutta ennen kaikkea lainauksina." Omista vanhoista arvosteluistani saatan säilyttää tekstiin lainauksia - niistä joita olen löytänyt. Valitettavasti en ole ollut arkistoinut mitenkään säännöllisesti arvosteluitani. Ehkä näin on parempi, sillä huomaan saaneeni aivan uuden otteen kirjoittamiseen, huomaan laativani uutta ja tuoretta tekstiä. Ikään kuin olisin pudonnut déjá vu -ilmiön sisälle: Aikaisemmin koetun elokuvakatsomisen tuntu on palannut uudessa tapahtumassa, istuessani kirjoittamaan tietokoneen ääreen.
Tämä sama ilmiö tapahtui rakkaan Martin Scorsese -elokuvan kohdalla. Yöllä alitajunta oli järjestänyt muiston lehdistönäytöksestä Mikonkadun koeteatterissa 28.10. 1975. Alice-elokuvan oli tuonut maahan tuotantoyhtiön Suomen-toimiston johtaja Leo Jarden, mutta jostain syystä hän oli jättänyt väliin Scorsesen ilmeisen läpimurto-ohjauksen Sudenpesän/Mean Streetin (1973). Kun Alice-elokuvasta tuli Suomessa valtava yleisömenetys, aktiivinen ja kulttuuritahtoinen Aito Mäkinen vuokrasi Sudenpesän ABC-Kinot -yhtiönsä kautta Suomeen. Tämän New Yorkin "Pikku-Italian" kaduilla räjähtelevän elokuvan ensi-ilta oli 5.3. 1976 Helsingin Bio-Biossa (ei enää toimi).
=====================================================================================================
Alice ei asu enää täällä alkaa perhetragediasta. Uudesta Meksikosta kotoisin olevan Alice Hyattin aviomies, Coca-Cola -kuljetusauton kuski kuolee liikenneonnettomuudessa. Alice selviää tapauksesta, sillä hänellä on suunnitelma. Hän ihailee 1940-luvun Betty Grable -elokuvia ja laulajatar-näyttelijätär Alice Fayeta.
Martin Scorsesen elokuvan leski Alice Hyatt haaveilee laulajattaren urasta ja lähtee matkalle esimurrosiässä olevan oikullisen Tommy-poikansa kanssa. Matka suuntautuu Arizonaan. Alice yrittää saada töitä baarien laulajattarena samaan aikaan kun poika Tommy pitkästyy motellihuoneessa. Alicen unelmilla ei ole siipiä, joten hän joutuu hankkimaan elantonsa tarjoilijattarena. Tällöin hän tutustuu ruokapaikassa luuhaavaan maalaismies Davidiin.
Martin Scorsesen elokuvan alussa Alice nähdään pikkutyttönä laulamassa kuin Ihmemaa Ozin tai Tuuleen viemää - elokuvan tyyppisissä lavasteissa. Käsikirjoittaja Getchell halusi alkuun Douglas Sirkin melodraamoja lähentelevän jakson, mutta sen jälkeen kun leski-Alice ja poika nousevat autoon, elokuvan täytyi muuttua hyvin todellisuushakuiseksi ja jopa arkiseksi matkakomediaksi. Pinnan alla täytyi risteillä elämän traagisia perussävyjä.
Alice-elokuvassa Martin Scorsese sai ensimmäisen kerran käyttöönsä studion täyden tuen ja koneiston. Kannattaa myös huomata, että jos Sudenpesä kartoittaa vimmaisesti ohjaajan omien nuoruusvuosien Elizabeth Streetin tapahtumia, niin Alice ei asu enää täällä on enemmän toisen luovan tekijän kirjoittamasta käsikirjoituksesta syntynyt ammattiohjaajan taidonnäyte. Se muistuttaa osittain Hollywoodin traditionaalisen elokuvakerronnan metodeja.
Matkakomediana Alice-elokuva on suurenmoinen. Jälleen kuullaan kuvien tueksi soveltuvaa musiikkia, jonka valinnassa Scorsese on mestari. Jälleen nähdään vahvaa draaman hallintaa ja tarinan kehräävää kulkua. Ja jälleen nähdään loistavia näyttelijäsuorituksia, joka niveltyvät aidosti tarinaan ja vaihtuviin kaupunkimaisemiin.
Harvey Keitelin vierailu väkivaltaisena miehenä ennakoi jo Taksikuskin iljettävän sutenöörin tuloa. Kantrilaulaja Kris Kristoffersson on mainio rauhallisena miehenä, jonka olkapäälle Alice saattaa laskea haihtuneista unelmista kipeyteneen päänsä. Kristofferssonin Davidille on varattu elokuvan oivallisin repliikki, joka kertoo kaiken miehisen miehen praktisesta suhtautumisesta elämään: "Hän sanoi lähtevänsä, ja minä pidin hänelle ovea auki." David viittaa ensimmäiseen vaimoonsa.
Manaajasta vuonna 1974 Oscar-ehdokkaaksi valittu Ellen Burstyn on Alice-elokuvan ääni ja vimma. Tiedetään, että Burstyn oli ihastunut Getchellin käsikirjoitukseen ja ryhtyi myymään sitä Warnerille. Burstynin suoritus palkittiin Oscarilla. Jälkeenpäin näyttelijätär on päässyt vastaavalle tasolle vain vuonna 2000 ilmestyneessä rankassa huumekuvauksessa - Unelmien Sielunmessu, jossa hän näytteli järisyttävästi laihdutuspillereihin sekoavaa äitiä.
Tosin Oscar-nimityksiä Burstyn hankki myöhemminkin, muun muassa 1980 Daniel Petrin elokuvasta Elämän ja kuoleman rajamailla, joka on tosin painunut unohduksiin, sekä mainitusta Unelmien sielunmessusta. Burstyn on näytellyt Broadwaylla ja oli ottamassa muutamiksi vuosiksi Actor´s Studion vetovastuuta perustaja Lee Strasbergin kuoltua vuonna 1982. Burstynilla oli 1980-luvun lopulla oma tv-show.
=====================================================================================================

Martin Scorsese
 Alice-elokuvan lehdistönäytännön jälkeen kerroin kriitikko-vaikuttaja Matti Salolle pursuavasta innostuksestani Martin Scorsesen ohjaustaiteeseen. Ja tietenkin tähän valloittavaan elokuvaan Alice ei asu enää täällä, jonka nimikin on muuan onnistuneimpia amerikkalaisen elokuvan nykyhistoriassa. Salo kehotti minua kirjoittamaan Scorsesesta, en aivan muista oliko hän silloin Filmihullun vieraileva päätoimittaja. Kun sitten Taksikuski tuli vuoden 1976 lopulla Suomeen, ryhdyin laatimaan laajaa, lähes akateemisen tason esseetä Scorsesesta ja hänen tuotannostaan.
Essee julkaistiin Filmihullussa, mutta se ei ole säilynyt arkistoissani. Valitettavasti tuota, mielestäni erinomaista esseetä, joka muuten on sukupuuttoon kuollut elokuvakirjoittelun laji Suomessa, ei ole mahdutettu Liken kustantamaan kirjaan, joka käsittää Filmihullun ensimmäiset kymmenen vuotta - 1968-1978. Ja juuri Alicen ja Taksikuskin aikoihin elokuvakerhoilta tuli paljon valituksia siitä, että Filmihullu käsittelee vain taistolaista elokuvapolitiikkaa - eikä kerro elokuvasta ja elokuvataiteesta. Ehkä Like-kokoamateoksen toimittaja Peter von Bagh on ollut kateellinen, koska SEKL:n hallitus päättii herättää noihin aikoihin henkiin kuuluisan Projektio-lehden. Se koettiin aivan turhaan Filmihullun kilpailijana.
=====================================================================================================
Mutta vielä Martin "Marty" Scorsesesta (s. 1942), johon tulen palaamaan jatkossakin. Alice ei asu enää täällä oli totaalinen yleisöfloppi USA:ssa. Eurooppa otti sen vastaan innostuneesti, etenkin Suomi. Kuultuaan elokuvan suomalaisesta menestyksestä Martyn kerrotaan kaupunkilegendan mukaan todenneen. "Tuokaa minulle karttapallo ja näyttäkää, missä on maa nimeltä Suomi.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Alice ei asu enää täällä on suotta aliarvostettu ja tuntematon Scorsese-klassikko. Ellen Burstynin ja Kris Kristofferssonin välillä on aikuismaista kemiaa. Viiden tähden valio.