sunnuntaina, elokuuta 22, 2010

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 57

Elin päivästä päivään (Montparnasse 19, Ranska 1957), ohjaus: Jacques Becker, käsikirjoitus: Becker - perustuu Michel Georges-Michelin romaaniin "Les Montparnos", kuvaus: Christian Matras, musiikki: Paul Misraki, pääosissa. Gérard Philipe, Gérard Sery, Lino Ventura, Anouk Aimee. Tuotanto: Franco-London Films.


Vuosikymmenien katselujen aikana taiteilijakuvaukset ovat olleet suuri mieltymykseni kohde. Ehkä se johtuu äitini ja ex-vaimoni vaikutuksesta, sillä molemmat naiset ovat kuvaamataidonopettajia. Kotiimme Kajaanin Tehdaskadulle tuli ulkolaisia taidelehtiä, ja äitini hankki myös paljon taidekirjoja. Sama tahti jatkui ensimmäisessä avioliitossani, eikä se ole hiipunut tässä toisessakaan. Kuvataide ja taiteilijat olivat sivujuonteena ja viitteinä myös esikoisromaanissani, sillä kohdistin huomiota sellaisiiin taiteilijoihin kuin Max Beckmann, René Magritte ja Piet Mondrian. Niin, ja onhan nuorin tyttäreni kuvataiteilija.
Jacques Beckerin Elin päivästä päivään, joka kertoo modernin taiteen persoonallisesta tekijästä Amedeo Modiglianista (1884-1920), vaikutti minuun hyvin emotionaalisesti, kun näin sen ensimmäisen kerran kouluvuosina ja toisen kerran lehdistönäytännössä toukokuun puolessa välissä vuonna 1970. MTV eli silloinen Mainos-Televisio esitti elokuvan 23.5.1970. Beckerin elokuvankin esitys todisti elokuvakulttuurin korkeasta edistämisestä, jota kaupallinen tv-yhtiö harjoitti aina 1960-luvun lopulta 1980-luvun puoliväliin. Linjan loi 1960-luvulla - kuten on tullut aikaisemmin todettua - Seppo Huhtala, MTV:n filmipäällikkö, jonka tarkoituksena oli tehdä yhtiön elokuvaesityksistä "koko Suomen elokuvakerho". Huhtala aloitti myös lehdistönäytännöt, joita järjestettiin 1960-luvun lopulla Bristolissa notkuvien tarjoilupöytien lomassa. Saimme nähdä ruudusta tulevat elokuvat oikeassa formaatissa valkokankaalta.
=====================================================================================================
Jacques Becker (1906-1960) oli sodanjälkeisen elokuvan suuria pariisilaisia ohjaajanimiä. Hänen 1940-luvun lopun elokuvansa Pariisi, Ah Pariisi ja Suurkaupungin sävel sekä 1950-luvun hienot Rakastajatar, Hirsipuukatu 135 ja Tunneli jäävät ranskalaisen elokuvan historiaan. Samoin jää Beckerin 1954 valmistunt klassinen rikoselokuva Älkää koskeko, jonka kuuluisassa loppukohtauksessa Jean Gabin asettaa levyautomaattiin soimaan klassisen "Yö saapuu Pariisiin".
François Truffaut kirjoitti Serge Reggianin ja Simone Signoretin näyttelemästä Rakastajatar-elokuvasta, että se on ainoita elokuvia, jonka yleensä pikkutarkan huolellinen, intoileva, levoton ja joskus epävarma Jacques Becker ohjasi yhteen vetoon, hyvin nopeasti, yleensä ainoassa innostuksen puuskassa alusta loppuun.
Truffaut muistutti, että Becker työskenteli muotivirtausten ulkopuolella, "voisimme jopa pitää hänen tuotantoaan kaikkien ranskalaisen elokuvan suuntausten vastakohtana". Parikymmppinen kriitikko François Truffaut summasi: "Kaikki Jacques Beckerin elokuvat ovat ennen muuta Jacques Beckerin elokuvia...Beckerin selvin ominaspiirre ei ilmene niinkään aiheen valinnassa kuin aiheen työstössä - siinä, millaisia kohtauksia hän valitsee kuvaamaan aihettaan."
Elin päivästä päivään on ristriiitaisempi tapaus, sillä kaikki eivät arvosta Beckerin taiteilijakuvauksen sävytyksiä. Ranskalaisesta elokuvasta kirjan laatinut Roy Armes huomautti, että Becker ei pysty kokonaan kadottamaan elämäkertaelokuvan kliseitä. On myös väitetty, että Becker ei pysynyt faktoissa, vaan muunsi Modiglianin tarinan oman näköisekseen elokuvaksi.
=====================================================================================================
Elokuvan aihe periytyi Jacques Beckerille saksalais-amerikkalais-ranskalaiselta ohjaajamestarilta Max Ophulsilta (1902-1957). Ophulsin piti ohjata Modigliani-elokuva, mutta hän kuoli ennen kuvausten alkua. Becker muutti kokonaan Ophulsin ja Henri Jeansonin laatiman käsikirjoituksen. Tämä synnytti ison riidan Beckerin ja Jeansonin välille.
Elin päivästä päivään edustaa täyttä pariisilaismelodraamaa. Sodanjälkeisen ranskalaisen elokuvan suuri hurmuri Gérard Philipe (1922-1959) näyttelee italialaista Amedeo Modigliania (1884-1920), joka saapui 1905 tai 1906 Pariisiin. Hän oli taidemaalari ja kuvanveistäjä. Hänen taiteensa peruselementtejä oli valtaisa värihehku. Modiglianin tunnusmerkkejä ovat soikeakasvoiset ja -silmäiset naiset. Hän loi venytettyjä henkilökuvia. Hänen taiteessaan voi nähdä Botticellin, Cézannen ja kubistien sekä kreikkalaisten ja afrikkalaisten taiteilijoiden vaikutusta.
Modigliani maalasi alastonkuvia, mutta ehkä kuuluisin on hänen iso taulunsa Chaim Soutinesta (1917). Soutine oli kuvataiteilija, joka juopotteli usein Modiglianin kanssa. Soutinesta tuli 1920-luvulla Pariisin koulun taiteilija, jonka löytäjä oli amerikkalainen keräilijä, tohtori A. C. Barnes. Chaim Soutine ei jäänyt taiteen historiaan yhtä kuuluisana kuin Modigliani, mutta hyvin arvostettu on Soutinen 1923 maalaama teos ystävästään, venäläisestä kuvanveistäjästä Miestschaninoffista.
Amedeo Modigliani kuoli 36-vuotiaana. Hän oli sairastunut tuberkuloosiin jo ennen tuloaan Pariisiin. Alkoholi, huumeet ja äärimmäinen köyhyys nopeuttivat Modiglianin kuolemaa. Modigliani edusti 1910-luvun Pariisissa täyttä boheemitaiteilijan imagoa. Hänen loppunsa oli hyvin traaginen. Modiglianin rakastajatar Jeanne Hébuterne teki itsemurhan seuraavana päivänä. Hän hyppäsi vauvansa kanssa viidennestä kerroksesta.
=====================================================================================================
Ohjaaja Jacques Becker
Jacques Beckerin elokuva tekee kunniaa modernin maalaustaiteen klassikolle. Pariisin Montparnasse elää tiiviissä ja tunnekylläisessä kuvakerronnassa. Dramaattista ja taidehistoriallista lisäarvoa elokuvaan tuo Modiglianin ja taidekauppias Morelin suhde. Monista rikoselokuvista tunnettu Lino Ventura tulkitsee taidekauppiasta, joka näkee Modiglianin arvon ja merkityksen, mutta panttaa hänen taideteoksiaan. Moreli ajattelee tulevaa myyntiä, ei taiteilijan elantoa ja mahdollisuutta selvitä paremmin arkipäivistä. Elokuvan loppuhuipentumat ovat hurjaa melodramaattista Beckeriä: Modiglianin päivät päättyvät pariisilaiskadulle, ja taidekauppias käy vielä tarkistamassa taiteilijan kuoleman.
Elin päivästä päivään oli Jacques Beckerin toiseksi viimeisin elokuvatyö. Hän ohjasi kaksi vuotta myöhemmin testamenttinsa Tunnelin, vankilapakokuvauksen, François Truffautin mielestä elokuva on suurenmoinen, suurenmoisesti hahmoteltu, kirjoitettu, toteutettu, leikattu, äänitetty. Elokuva heijastaa ohjaajan ajatuksia ja tarpeita, vaikka sitä katsoessaan ei voi unohtaa Robert Bressonin vankilapakoelokuvaa Kuolemantuomittu on karannut, joka valmistui kolme vuotta aikaisemmin.
=====================================================================================================
Pienenä kuriositeettina mainittakoon amerikkalaisohjaaja Alan Rudolphin loistava taiteilijakuvaus Amerikkalaisia Pariisissa (Moderns, 1988). Rudolph liikkuu parhaassa elokuvassaan 1920-luvun pariisilaisten modernistien parissa. Elokuvan päähenkilö ja näkijä on amerikkalaistaiteilija Nick Hart (Keith Carradine), joka yrittää maalata Parisiissa ja selvitä henkilökohtaisista tunnemyrskyistään.
Amedeo Modiglianin maalauksilla on iso merkitys Rudolphin elokuvassa. Nick Hartin kohtaama outo Nathalie de Ville (Geraldine Chaplin) pyytää amerikkalaistaiteilijaa maalaamaan kopioita - ei vain Modiglianin - mutta myös Cézannen ja Matissen tauluista. Rudolphin elokuvassa ei liiku vain kuvataiteilijoita, vaan amerikkalaisia kirjailijoita, kuten Ernest Hemingway.

Ei kommentteja: