lauantaina, joulukuuta 12, 2009

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 25

Sen täytyi tapahtua (Le mépris, Ranska 1963), ohjaus: Jean-Luc Godard, käsikirjoitus: Godard - Alberto Moravian romaanista Keskipäivän aave, kuvaus: Raoul Goutard, musiikki: Georges Delerue, pääosissa: Brigitte Bardot, Jack Palance, Fritz Lang ja Michel Piccoli, tuotanto: Carlo Ponti ja Georges de Beauregard.



Jean-Luc Godard oli Claude Chabrolin ja Francois Truffautin ohella 1950-luvun lopulla syntyneen Ranskan elokuvan uuden aallon tärkeimpiä ohjaajia, visionääri ja kokeilija, joka ammensi perinteen pohjalta. Godardin anarkistinen ja muotopuhdas esikoisteos Viimeiseen hengenvetoon (1959) juuttui meillä joksikin aikaa elokuvasensuuriin, joten Kajaanissa saatoimme päästä tutustumaan Godardiin vasta elokuvien Nainen on aina nainen ja Elää elämäänsä yhteydessä. Jos en väärin muista, niin Godardin toinen ohjaustyö Pieni sotilas tuli meillä ensi-iltaan vasta 1960-luvun lopulla - Lasse Åbergin vetämän Adams-Filmin toimesta.
Oma Godard-suosikkini on Cinemascope-värielokuva Sen täytyi tapahtua, joka tehtiin kansainvälisenä suurtuotantona. Elokuvan näyttelijöihin kuului kolme henkilöä, joiden merkitys oli aloittelevalle filmihullulle tuolloin ehdoton. Brigitte Bardot määritteli naistähteyden Marilyn Monroen ohella. Saksalainen ohjaaja Fritz Lang monokkeleineen oli nähtävyys kameran edessä. Eikä westernin ystävä voi unohtaa amerikkalaista "roistonäyttelijää" Jack Palanvea, joka kiusasi yhteisöä George Stevensin perinteisessä Etäisten laaksojen miehessä (1953). Godardin elokuvan taustalta löytyvä Moravian romaani oli silloin kuumaa tavaraa.
Toinen muisto liittyy Kauppalehteen, jonne nuori kriitikko ja tuleva ohjaaja Eero Tuomikoski kirjoitti pitkiä artikkeleita. Juoksimme aina ostamaan lehden Kajaanin rautatieaseman kioskille. Tuomikosken laaja juttu elokuvasta Sen täytyi tapahtua melkein salpasi hengen. Se artikkeli oli julkaistu lehdessä maaliskuun lopussa 1964, sillä elokuva oli saanut ensi-iltansa Helsingin Bio Reassa ja Ritzissä 27.3. 1964. Me ihmettelimme, miten tällaista analyyttistä, innostunutta ja runollista elokuvakritiikkiä osataan kirjoittaa Suomessa? Sitä yritin kysellä hiljaiselta Tuomikoskelta Sotkamossa, jossa tapasin hänet, koska meillä molemmilla oli käyntikortti Ahon perheeseen - Eerolla oli vipinää Ahon vanhemman sisaren ja minulla nuoremman kanssa. Eero vain levitteli käsiään ja toisti mantraa: "Runous on elokuvakritiikin ydin". Kun myöhemmin tapasin Tuomikosken Helsingissä ja olin usein iltaa istumassa hänen seurassaan huomasin, miten intohimoisesti hän jutteli Godardista. Ja näytti jopa erilaisilla esineillä, miten Godard asettaa kameran tilaan ja alkaa ohjata.
========================================================================
Sen täytyi tapahtua on elokuvaa elokuvassa. Fritz Lang esittää itseään, tässä tapauksessa elokuvaohjaajaa, jolla on työn alla Odysseus, Homeroksen valtava perusteos, jota Pentti Saarikoski saattoi suomentaa samoihin aikoihin. Langin ohjaaja työskentelee amerikkalaisen rahan alla. Jack Palancen näyttelemä diktatoorinen tuottaja Prokosch rähisee ohjaajan kanssa. Elokuvan käsikirjoittaja Paul Javal (Piccoli) tilittää suhdetta vaimoonsa Camilleen (Bardot). Kaikki tämä tunteiden palo värisee Välimerellä, Caprilla ja Roomassa. Elokuvalla on traaginen loppusävy, mutta katsoja ymmärtää, että elokuvan teon täytyy jatkua niin kuin elämänkin.
Raoul Goutardin huikaiseva Cinemascope-värikuvaus hellii sinertävän Välimeren tapahtumapaikkoja. Jean-Luc Godardin elokuvista ehkä vain 1965 valmistunut Hullu Pierrot tarjoaa loppupuolellaan samanlaista maisemakuvauksen poesiaa. Tässä Jean-Paul Belmondon ja Anna Karinan näyttelemässä pakotarinassa esiintyy amerikkalainen kulttiohjaaja Samuel Fuller (Tokion alamaailma, Viimeinen laukaus, Shock Corridor), joka määrittelee elokuvan tehtäväksi rakkauden, vihan, toiminnan, väkivallan ja kuoleman taistelukentän.
Sen täytyi tapahtua on aistillisista välähdyksistään huolimatta melko kylmä kuvaus ihmisten välisistä suhteista, joista puuttuvat tunteet. Godard kuvaa aika ilkeästikin elokuvateollisuuden pelikenttää (aivan toisella tavalla kuin Truffaut 1970-luvun alun Amerikkalaisessa yössä). Ei liene mikään sattuma, että Godard riitaantui kalleimman elokuvansa tekovaiheessa tuottaja Carlo Pontin kanssa (joitakin vuosia myöhemmin tshekki Milos Forman oli napit vastakkain Pontin kanssa elokuvan Palaa, palaa! yhteydessä). Olennaista Godardin elokuvassa on myös ihmisten välisen kommunikoinnin tai oikeastaan sen puutteen erittely. Osittain tämä johtuu elokuvan henkilöiden kieliongelmista - yhteistä kieltä ja ymmärrystä ei tahdo löytyä millään.
Toisaalta Sen täytyi tapahtua osoittaa sveitsiläissyntyisen ranskalaisohjaajan lähes pakkomielteisen, mutta aina niin luontevan tavan käyttää kulttuurellisia viittauksia ja lainauksia. Kirjallisuuden maailmasta Godard poimii elokuvaansa saksalaisen runoilijan Friedrich Hörderlinin (1770-1843), suuren romantikon ja oodi-, hymni- ja elegiarunouden taiturin.
==========================================================================
Muistikuva kesältä 1990. Olemme perheen kanssa palaamassa Ranskan Rivieran lomalta kohti Italiaa. Pysähdymme St. Tropezissa, koska paikalla on lähes myyttinen maine. Heti kaupunkiin ajettuamme huomaamme seimen, jossa on eläimiä. Se on Brigitte Bardotin valmistama seimi, jotta ihmiset hoksaisivat eläinsuojelun. Julkisuudesta pidättäytynyt Brigitte on omistanut lopun elämänsä luonnolle ja eläimille. Meidän matkamme aikana hän oli 56-vuotias. Toinen nuoruutemme elokuvien seksisymboli Marilyn Monroe kuoli lääkkeiden yliannostukseen 1962 vain 36 vuotiaana. Brigitte luopui elokuvasta 1973. Hän on edelleen voimissaan. Syksyllä Pariisissa avattiin juhlanäyttely 75 vuotiaan Brigitte Bardotin kunniaksi.

Ei kommentteja: