keskiviikkona, joulukuuta 23, 2009

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 27

Cleo viidestä seitsemään (Cleo de Cing a`sept, Ranska 1962), ohjaus: Agnes Varda, käsikirjoitus: Varda, kuvaus: Jean Rabier, musiikki Michel Legrand, pääosissa: Corinne Marchand, Dorothe Blanckam, Antoine Bourseiller. Tuotanto: Rome-Paris Films.



Kiitos kuuluu Ylen Teema-kanavalle, joka näytti keväällä 2009 Ranskan elokuvan uuden aallon teoksia. Sarjaan kuului Agnes Vardan Cleo viidestä seitsemään, jota ei osannut arvostaa aikanaan tarpeeksi. Ehkä tämä johtui naisohjaajasta, koska vielä 1960-luvun alussa heitä ei ollut paljon ja he joutuivat miesten varjoon. Toki Jacques Demyn vaimon Agnes Vardan elokuvassa näki jo nuorena jotakin kiehtovaa,, jotakin ainutlaatuista. Elokuvan ensi-ilta oli meillä lokakuussa 1962. Näin sen ensimmäisen kerran kevään lopulla 1964, mutta Teeman esitys kruunasi lopulta käsitykseni tästä Ranskan uuden aallon mestariteoksesta.
Cleo viidestä seitsemään kertoo kahdesta tunnista turmeltuneen yökerholaulaja (Corinne Marchand) elämästä. Cleo odottaa lääkärin tuomiota: Saako hän elää vai johtaako vaikea sairaus hänet kuolemaan? Hän vierailee ennustajan luona, mutta ei saa varmaa tuomiota. Cleo on hädissään, tietenkin.
Agnes Varda näyttää noiden kahden tunnin aikana Cleon avustajansa, rakastajansa ja säveltäjänsä piirissä. Tärkeä on ystävätär Dorothy ja Algerian sotaan lähtevä nuori sotilas (viittaako aviomies Demyn tulevaan elokuvaan Cherbourgin sateenvarjot). Sotilas tuo Cleon elämään inhimillisen kosketuksen, jota hän ei ole saanut koskaan lähipiiriltään.
Elokuvan tilanteet keskittyvät Cleon huoneistoon, jossa sattuu ja tapahtuu jatkuvasti. Lopulta Varda vie Cleon ulos, Pariisin kaduille. Cleo ei ehkä tajua, että ulkomaailma on aivan toisenlainen, mihin hän on tottunut suojatussa laulajan elämässään. Pariisi hengittää hänelle, Pariisi kuuluu hänelle, mutta ymmärtääkö Cleo tämän liian myöhään.
===================================================================================================
Cleo viidestä seitsemään oli Agnes Vardan (s. 1928) toinen pitkä elokuva. Neljä vuotta aikaisemmin Varda oli ohjannut hienon lyhytelokuvan Opéra Mouffen, joka sijoittuu Pariisin Mouffetardin alueelle. Sorbonnen kasvatti, valokuvaaja ja aikakausilehtireportteri Varda ohjasi elokuvan raskaana ollessaan. Hän oli mennyt naimisiin Jacques Demyn, tulevan mestariohjaajan kanssa. Opéra Mouffessa Pariisia katsotaan raskaana olevan naisen silmin.
Jacques Demy oli debytoinut ohjaajana jo 1954. Agnes Varda keskittyi 1950-luvulla lyhytfilmeihin. Vardan esikoispitkä La Pointe Courte valmistui 1954. Sitä pidetään uuden aallon varhaisena esityönä. Agnes Varda on ihmetellyt, mikä sai hänet ohjaamaan tämän elokuvan. Hän on kertonut haastatteluissa 1960-luvulla, että ei tiennyt oikeastaan mitään elokuvan ohjaamisesta. Hän paljasti, että kävi elokuvateatterissa ensimmäisen kerran vasta aikuisena. Varda oli katsonut 25-vuotiaana parikymmentä elokuvaa. Hän ilmaisi tehneensä elokuvan kuin runon tai romaanin pöytälaatikkoon. Tosin kannattaa muistaa, että Vardalla oli suhde kuvaan. Belgiassa syntynyt Varda toimi 1950-luvun alkupuolella kuuluisan Théatre National Populairen ammattimaisena valokuvaajana. Kiinnostavaa on tietää, että La Pointe Courte kuvattiin Vardan lapsuuden kaupungissa Se´teessä ja työryhmä osallistui projektiin osuustoimintaperiaatteella. Muutenkin elokuvaan liittyy kappale elokuvan historiaa: Leikkaajana toimi Alain Resnaisi, joka muutama vuosi myöhemmin vavisutti maailmaa elokuvallaan Hiroshima, rakastettuni.
==============================================================================================
Cleo viidestä seitsemään sai lähtökohtansa maalauksesta. Agnes Vardan mielessä oli 1400-luvun lopun kuvataiteilijan Hans Baldung Griemin teos "Nainen ja kuolema". Varda on kertonut vaikuttuneensa syvästi maalauksesta. Siksi hän halusi kuvata naista, joka vedetään äkkiä, valmistautumatta kuolemanpelon valtaan.
Agnes Varda halusi tutkia, miten mahdollista kuolemaa odottava nainen näkee ympäristöt ja ihmiset aivan uudella tavalla. Tästä johtuu elokuvan kaksijakoinen subjektiivisuus ja objektiivisuus. Varda on määritellyt elokuvansa subjektiiviseksi naisen muotokuvaksi, mutta myös pariisilaisnaisen objektiiviseksi historiaksi, jolla on ohjaajan sanoin täsmällinen aikataso (vrt. Fred Zinnemannin 1952 western Sheriffi).
Agnes Varda tunkeutuu suorasti ja aidosti kauniin nuoren naisen maailmoihin. Cleoa esittävä Corinne Marchand oli entinen malli. Hän soveltuu täydellisesti Vardan hiljaisen elokuvan Cleoksi. Varda rakastaa yksityiskohtia, tilanteiden ja tilojen jännittäviä esittelyjä. Elokuva on dokumentaarinen ja hyvin henkilökohtainen. Pariisin kadut ja elokuvateatterit, kahvilat ja puistot elävät Vardalla jopa vivahteikkaimmin kuin ajankohdan Pariisi-dokumenteissa. Tämä dokumentaarisuus pitää Vardan estetiikan kurissa.
Kuitenkin elokuvassa on selvä sosiaalisen komedian tarkoitusperä. Kuin Agnes Varda siirtäisi Jean Giraudouxin (1882-1944) näytelmien (Enkelin kiusaus, Hupsu kreivitär) piirteitä ja asetelmia elokuvansa tilanteisiin. Jos Corinne Marchand on elokuvan ehdoton kuningatar ja katseen vangitsija, niin Jean Rabierin kamera lumoutuu hänestä, samoin kuin Pariisin näkymistä. Elokuvan iso ansio on sopusuhtainen tasapaino älyllisen ja triviaalin aineiston välillä.
Cleo viidestä seitsemään kunnioittaa myös uuden aallon aikalaisia ohjaaja Jean-Luc Godardista näyttelijät Anna Karinaan ja Jean-Claude Brialyyn. Kovanyrkkisissä rikoskomedioissa ja Godardin Alphavillessä esiintynyt Eddie Constantine näyttäytyy Vardalla omana itsenään.
Cleo viidestä seitsemään on Vardan oivaltavin ja kypsin elokuvatyö. Myöhemmin Varda alkoi korostaa muotoa sisällön kustannuksella. Esimerkiksi 1965 valmistunut Onnen hetket on kaikesta kerronnan kauneudestaan huolimatta täyttä pakoa todellisuudesta. Varda kertoo onnellista perhe-elämää viettävästä puusepästä, joka rakastuu kylän postineitiin. Silti pitää muistaa, että Agnes ikään kuin halusi kilvoitella miehensä Jacquesin omalla tantereella, romanttisen melodraaman heitteikössä. Agnes ei hallinnut sitä yhtä hyvin kuin Jacques, mutta kyllä elokuvan traagiset hetket ovat kyynelien suola.
==================================================================================================
Agnes Vardan rakas puoliso Jacques Demy kuoli 1990. Varda oli jatkanut elokuvaohjaajana aina 1990-luvulle, mutta Suomeen hänen elokuviaan ei tuotu säännöllisesti. Onneksi sentään 1977 valmistunut Onni on olla nainen ja vuoden 1985 loistava feministinen Kuin taivaan lintu saivat ensi-iltansa meillä valkokankaalla. Samoin Suomessa on nähty 1991 julkaistu Jacquot - Poika Nantesta, jonka käsikirjoitustyöhön Jacques Demy ehti osallistua. Varda vieraili samoihin aikoihin Suomessa. Elokuva on lesken valtaisan sydämellinen kunnianosoitus Demyn lapsuuden kaupungille, hänen muistoilleen ja unilleen.

1 kommentti:

Anton Asikainen kirjoitti...

Kauniisti kirjoitettu hienonhienosta elokuvasta. Viime maaliskuussa Tampereen elokuvajuhlien kohokohta oli "La Vardan" muutamaa kuukautta aikaisemmin valmistunut muisteludokumentti Les Plages D'Agnes (Agnesin rannat). Kahdesti esitetty elokuva jätti sanattomaksi sydämellisyydellään, inhimillisyydellään ja aitoudellaan. Yhä miestään kaipaava Varda oli Demyn kanssa historian hienoin elokuvantekijäaviopari.