sunnuntaina, heinäkuuta 12, 2009

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 6

Alaston satama (On the Waterfront, USA 1954) ohjaus: Elia Kazan, käsikirjoitus: Budd Schulberg - eri artikkeleista, kuvaus: Boris Kaufman, musiikki: Leonard Bernstein, pääosissa: Marlon Brando (Terry Malloy), Eva Marie Saint (Eddie Doyle), Lee J. Cobb (Johnny Friendly), Karl Malden (Isä Barry), Rod Steiger (Charley Malloy). Tuotanto: Sam Spiegel/Columbia.



Sen täytyi tapahtua syksyisenä iltana vuonna 1959. Istuin naulittuna kajaanilaisen elokuvateatteri Kino-Raton katsomossa. Kaupunkiin oli tullut uusintakierroksella Elia Kazanin ohjaama Alaston satama. Ensikosketukseni kohuttuun Marlon Brandoon syntyi pimeässä salissa. Olin lukenut kaupungin kirjastoon tulleista Hollywood-lehdistä Brandosta, 1950-luvun kaipinallisesta, jota pidettiin vuosikymmenensä elokuvanäyttelijänä.
Elia Kazanista en tiennyt paljoa - hämärästi muistan lukeneeni Baby Dollista ja Kasvot väkijoukossa -elokuvasta, jotka olivat ilmestyneet vuonna 1956. Niin ja tietenkin toisesta 1950-luvun kapinallisesta James Deanista, joka oli näytellyt ensimmäisen kerran valkokankaalla Kazanin elokuvassa Eedenistä itään. Se oli vuonna 1954. Elokuva pohjautui John Steinbeckin romaaniin.
Elokuvan jälkeen hullaantunut, pian viisitoista vuotta täyttävä nuorukainen juoksi Osmonkadulle, nousi ripeästi portaat Maanviljelysseuran toimistorakennuksen katolle - isäni toimi seuran toiminnanjohtajana. Omakotitalomme sijaitsi alempana Tehdaskadulla.
Eläydyin pimeässä Marlon Brandoon, etenkin siihen kohtaukseen, jossa näyttelijän esittämä satamatyöläinen Terry Malloy juttelee katolla ikäiseni, puluja hoitavan pojan kanssa. Katto muodostaa elokuvassa niin hellyyden kuin rikoksen tyyssijan - sillä sieltä pudotetaan kerran kuolemaan ihminen, muistaakseni satamatyöläinen, joka ei ole tyytynyt rikollisen ay-pomo Johnny Friendlyn tahtoon.
Tuona viidenkymmenen vuoden takaisena syysyönä minussa syntyi filmihullu - kuten tunnettua. Sen jälkeen ryhdyin lukemaan sanakirjan kanssa elokuvalehteä, hankin Elokuvan vuosikirja Studioita ja kahlasin Ylioppilaslehden elokuva-arvosteluja. Lehti tuli meille Tehdaskadulle - kiitos äitini, joka opiskeli samaan aikaan Helsingissä. Pari vuotta myöhemmin kirjoitin elokuvasta ja pian perustimme kajaanilaisten teinien kanssa Me´lie`s-elokuvalehden kerhomme Kate-Kinon yhteyteen.
================================================================
Elia Kazan syntyi 1909 Istanbulissa. Hän muutti perheensä kanssa lapsena Amerikkaan. Hän opiskeli Yalen yliopistossa dramatiikkaa. Hän oli perustamassa 1930-luvulla radikaalia teatteriryhmää Group Theatrea. Kazan ohjasi 1940-luvulla New Yorkin Broadwaylla ajan suurien kirjoittajien Tennessee Williamsin ja Arthur Millerin näytelmiä. Kazan oli perustamassa 1947 yhdessä Lee Strassbergin, teoreetikon ja opettajan kanssa Actor´s Studiota, näyttelijöiden työpajaa, jossa sovellettin venäläisen teatterimiehen Stanislavskin oppeja. Studio oli osaltaan lisäämässä näyttelijätyön arvostusta elokuvassa. Käsite metodinäyttelijä syntyi.
Williamsin Viettelyksen vaunun ohjaus oli Kazanin iso läpimurto - niin myös lähtölaukaus nuorelle Brandolle, joka näytteli Stanley Kowalskin roolin. Sama ohjaaja ja sama näyttelijä uudistivat yhteistyönsä 1951 Viettelyksen vaunun kuuluisassa, häikäisevässä elokuvaversiossa.
============================================================
Elia Kazan debytoi Hollywood-elokuvassa vuonna 1944. Hän ohjasi ensin puolidokumentaarisia filmejä, Puu kasvaa Brooklynissä, Pakokauhun vallassa, Saarroksissa. Sodanjälkeisessä amerikkalaisessa elokuvassa painottuivat niin film noir -ekspressionismi ja puolidokumentaarisuus. Ensiksi mainitun filmilajin kukoistukseen vaikuttivat Hollywoodiin eri syistä tulleet saksalaiset ja itävaltalaiset ohjaajat kuten Fritz Lang, Billy Wilder, Robert Siodmak, Otto Preminger. Puolidokumentaarisen suuntauksen taustana on nähty toinen maailmansota. Monet Hollywood-ohjaajat työskentelivät sodan aikana armeijan leivissä ja tutustuivat dokumentaariseen ilmaisuun.
Nyt nähtynä Kazanin 1940-luvun loppupuolen elokuvat Pakokauhun vallassa ja Saarroksissa vaikuttavat kovin teoreettisilta. Vasta Viettelyksen vaunu teki Elia Kazanista persoonallisen elokuvataiteilijan ja kansainvälisen mestariohjaajan. Sitä seurasivat aikaisemmin mainittujen elokuvien ohella 1960-luvun hieno Joki tulvii ja traagisen lempeä Kuumetta veressä (Natalie Woodin ja Warren Beattyn huikea yhteistyö) ja Kazanille omakohtainen America, America.
Elia Kazan ohjasi vielä 1970-luvun lopulle kestäneen uransa aikana muun muassa kapitalismia ruotivan Tilinteon ja kulta-ajan Hollywoodia käsittelevän Viimeisen valtiaan, joka perustuu F. Scott Fitzgeraldin keskeneräiseen romaaniin. Tuossa elokuvassa esiintyy metodinäyttelijänä tunnettu, Marlon Brandon perillinen Robert De Niro.
====================================================================================================
Alaston satama kertoo realistisin ja runollisin mustavalkokuvin New Jerseyn Hobokenin satamasta. Entinen nyrkkeilijä Terry Malloy työskentelee gangsterimäiselle ay-pomo Friendlylle - kuten Terryn veli, juristi Charley. Terry on rakastunut eteeriseen Eddie Doyleen. Seudun pappi Isä Barry yrittää kaitsea Terryä ja muita satamatyöläisiä.
Terry Malloy tulee tunnontuskiin, yrittää päästä eroon ay-pomon syndikaatin vaikutusvallasta ja aikoo todistaa katolta pudotetun, syndikattia vastustaneen miehen murhan. Charley yrittää muuttaa Terryn mielen. Toisin käy.
Katsoin Alastoman sataman nuorena tajuamatta tai tietämättä mitään teokseen sisältyneistä ulkoelokuvallisista sisällöistä. Katsoin sen taideteoksena ja näytteijätyön juhlana, New Yorkin ja New Jerseyn seutujen dokumentaarisina, häkellyttävän aitoina taltiointeina.
Myöhemmin minulle valkeni, että Elia Kazan ja käsikirjoittaja Budd Schulberg puhdistivat elokuvalla ikään kuin huonoa omaatuntoaan. Saatiin tietää, että he olivat (Kazan, entinen kommunisti) ilmiantaneet 1950-luvun alussa työtovereitaan epäamerikkalaista toimintaa tutkivalle, senaattori Joseph McCarthyn komitealle.
======================================================================================
Tänään Alaston satama säilyy muistissani Elia Kazanin komean uran taiteellisimpana suorituksena. Marlon Brando oli sitä ennen ja sen jälkeen sähköistävä niin monissa elokuvissa (ei kaikissa suinkaan). Mielellään yhtyy Kazanin toteamukseen Michel Cimentin haastattelukirjassa: "Brando tekee miespuolisen näyttelijätyön vailla vertaa."

Ei kommentteja: