Risto Jarvan elokuvia Teemalla





Ylen kulttuuritahtoa omaava tv-kanava Teema on näyttänyt Risto Jarvan (1934-1977) elokuvia. Käsittääkseni Jarvan komediat Mies joka sanoi ei, Loma ja Jäniksen vuosi ovat tv-oikeuksiltaan MTV3:n hallussa, joten Teeman sarjaan sisältyivät elokuvat Onnenpeli (1965), Työmiehen päiväkirja (1967) ja Kun taivas putoaa (1972). Minne sitten jäivät Jarvan Jaakko Pakkasvirran kanssa ohjaama Yö vai päivä (1962) ja Spede Pasasen kanssa toteuttama X-paroni (1964)? Entä Risto Jarvan parhaat elokuvat Yhden miehen sota (1973), joka olisi ajankohtainen nykyisessä taloudellisessa kriisissä ja ekologisesti tärkeä testamenttiohjaus Jäniksen vuosi (1977). Kaipaamaan jäimme intiimiksi aatedraamaksi sanottua Ruusujen aikaa (1969) ja autourheilua terävästi kritisoivaa Bensaa suonissa -elokuvaa (1970).
Helsinkiin sijoittuva Onnenpeli oli Risto Jarvan ensimmäinen oma ohjaustyö. Se valmistui ajankohtana jolloin suomalaisen teollisen elokuvatuotannon pohja oli murtunut, näyttelijälakko kiusasi ja uudet tekijät tulivat elokuva-alalle. Jarvan lisäksi kotimaisen elokuvan toinen merkittävä tekijä oli Mikko Niskanen, joka tosin ohjasi loistavan esikoiselokuvansa Pojat (1962) T.J. Särkän Suomen Filmiteollisuudessa. Pojat oli vielä kiinni vanhassa, mutta Niskasen 1966 ohjaama Käpy selän alla heijasteli täysillä uutta aikaa. Samoihin aikoihin Suomessa koettiin kulttuurinen muutos - elokuvan ohella myös kuvataiteessa, kirjallisuudessa ja teatterissa alkoi tapahtua. Kaikki muistavat Lapualaisoopperan järisyttävän tehon keväällä 1966 Helsingin Ylioppilasteatterissa.
====================================================================================
Onnenpeli ei ole kestänyt aikaa odotetulla tavalla. Risto Jarvan elokuva kärsii jälkiäänityksestä, teknisistä vioista ja näyttelijäilmaisun hapulevaisuudesta, sekä sisällön kaksijakoisuudesta. Kerrotaan hiukan kulunutta tarinaa nuoresta helsinkiläisestä toimittajasta (Jaakko Pakkasvirta), joka seurustelee lentoemännän (Anneli Sauli) kanssa. Kolmiodraaman enteitä on ilmassa, kun toimittaja kohtaa kauniin valokuvamallin (Eija Pokkinen).
Onnenpeli vaikutti selittelevältä. Jarva pyrki ymppäämään kolmiodraamaan informatiivista asiaa kaupunkisuunnittelusta ja kaupunkielämän ihanuudesta. Vuorosanat olivat kirjallisia. Kaupunkikuvissa oli tuoreutta, dokumentaarista voimaa, mutta osaset eivät loksahtaneet millään kokonaisuuteen. Jarva yritti liikaa.
Teeman Jarva-sarjan elokuvista Työmiehen päiväkirja oli kestänyt paremmin aikaa. Jarva kuvaa "epäsäätyistä rakkautta". Elokuvaa on usein pidetty Jarvan todellisena läpimurtona. Itse nimesin kritiikissäni aikanaan Työmiehen päiväkirjan 1960-luvun merkittävimmäksi kotimaiseksi elokuvaksi. Nyt en ole aivan varma, sillä keväällä Teemalla esitetty Käpy selän alla ja tietenkin esimerkiksi Pojat ovat nousseet mukaan kilpaan.
Jarva-sarjan kolmas elokuva Kun taivas putoaa järkytti edelleen: se on vankkaa, rankasti mediapeliin pureutuvaa Jarvaa. Erittäin ajankohtainen elokuva kertoo sensaatiotoimittajasta, joka tuhoaa jutuillaan ihmiselämiä.
==============================================================================================
Katsoiko kukaan Jarva-sarjaa? Vaikea sanoa, sillä ainakin Finnpanelin mittaritutkimuksen mukaan viikolla 27, kun Onnenpeli esitettiin, mikään Teeman ohjelma ei päässyt 50 katsotuimman tv-ohjelman listalle. Eikä Onnenpeli kivunnut esitysviikolla Teeman 10 katsotuimman ohjelman joukkoon. Työmiehen päiväkirja pääsi sentään viikolla 28 kymmenen katsotuimman listalla kymmenenneksi (42 000 katsojaa). Keskimäärin Teeman ohjelmat saavuttavat vain 2,2 % vuorokauden tv-katselusta, mutta eivät rummutetut MTV3:n maksukanavat saa kuin 2,4 %, vuorokausiosuudesta. Nelosen maksulliset kanavat eivät oikein kiinnosta ketään (0,2% ), mutta Urheilukanava nousee sentään vuorokausiosuuteen (Finnpanelin tutkimuksessa kohderyhmänä on kaikki 10 vuotta täyttäneet eli 4 676 000 ihmistä väestöstä).
Ehkä Jarvan elokuvia tallennettiin tulevaa katselua varten? Finnpanel onkin tutkinut, miten tallentavia digibokseja käytetään. Eli: siirretäänkö ajassa eteenpäin ohjelmia, joita ei jostain syystä katsota niiden esitysajankohtana. Tallentavia dibibokseja on 41 prosentilla tv-talouksista. Ajassa siirretyn katselun osuus oli maalis-toukokuussa kokonaista 13 % kaikesta televisionkatselusta talouksissa, joissa on tallentava boksi.

Ajankohtainen kommentti

Keskustelu Ylen tehtävästä ja Mika Lintilän työryhmän esittämästä Yle-maksusta on jatkunut kesäkuumalla. Keskustelua vauhditti viestintäministeri Suvi Lindénin esittämä kanta Ylen hallintoneuvoston roolista. Ministeri pohtii, voisiko pelkästään politiikoista koostuvan Ylen hallintoneuvoston korvata itsenäisellä yleisradioneuvostolla - vähän Britannian BBC Trustin malliin. Neuvoston jäseniksi valittaisiin asiantuntijoita. Vaikuttaa onnistuneelta vedolta aikana, jolloin luottamus poliitikkoihin on nollassa.
Ylessäkin töissä ollut, Turun Sanomien eläkkeellä oleva päätoimittaja Ari Valjakka laati jokin aika sitten mielenkiintoisen puheenvuoron Helsingin Sanomien mielipidesivulle. Valjakka on ensimmäisiä isossa mediassa esiintyviä mielipidekirjoittajia, joka pohtii tavallista syvemmin Ylen roolia ja julkisen palvelun tehtävää. Poliitikot eivät ole juurikaan keskustelleet, ehkä siitä syystä, että he eivät ehdi seurata Ylen tarjontaa.
Ari Valjakan mukaan kokemus toimitustyöstä olisi avuksi mediatalon johtamisessa, Valjakka paaluttaa, että Ylen tehtävä on edelleen kansallinen sivistys- ja kasvatustoiminta. Olen itse huomannut viime vuosien aikana, että Ylessä ohjataan nykyisin työvoimaa enemmän viihteelliseen ja kaupalliseen suuntaan. Uskomatonta oli Seinäjoella viime viikolla järjestettyjen Tangomarkkinoiden buffaaminen Ylessä. Missä luuraa Porin Jazzin tai Kuhmon Kamarimusiikin huomiointi? Entä oopperafestivaalit Savonlinnassa? Niiden kulusta saa tietoa lehdistä, mutta myös Arno Cronwallin elävistä ja tunnelmallisista jutuista Classic Radion -kanavalla.
Ari Valjakka muistuttaa mielipidekirjoituksessaan, miten Yle on ryhtynyt "läpikaupallisten Seinäjoen tangomarkkinoiden pääsponsoriksi samaan aikaan kun radion oma satapäinen sinfoniaorkesteri soittelee harjoitussalien seinille Ylen karsittua konserttien televisioinnin keväällä."
==================================================================
Viisi suomalaista sanomalehteä teetti Taloustutkimuksella selvityksen kansalaisten suhtautumisesta Yle-maksuun. Mika Lintilän ryhmässä ehdotettu 175 euron suuruinen maksu korvaisi nykyisen tv-luvan. Jokainen talous joutuisi suorittamaan pakollisen maksun. Taloustutkimuksen mukaan 58 % suomalaisista vastustaa kaavailtua pakollista Yle-maksua. Nuoret, alle 35-vuotiaat tuomitsevat jyrkimmin maksun, kun taas meissä eläkeläisissä kannatus jakautuu tasan. Maksua kannatetaan eniten Etelä-Suomessa ja vähiten Lapissa. Keskustalaiset tukevat maksua eniten tutkituista puolueiden jäsenistä.