lauantaina, heinäkuuta 30, 2011

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 97

Tähtikirkas yö (La notte di San Lorenzo, Italia 1981), ohjaus: Paolo ja Vittorio Taviani, käsikirjoitus: Tavianit, Giuliani G. de Negri, Tonino Guerra, kuvaus: Franco di Giacomo, musiikki: Nicola Piovani, pääosissa: Omero Antonutti, Margarita Lozano, Claudio Bigagli, Massimo Bonetti.

Aito Mäkinen kutsui kriitikot lehdistötilaisuuteen maaliskuussa 1983. Se pidettiin Mäkisen laatuelokuvateatteri Dianassa, jota ei enää ole. Mäkinen oli saanut Italiasta vieraita. He olivat veljesohjaajapari Paolo ja Vittorio Taviani, jotka olivat tehneet meihin aikaisemmin vaikutuksen elokuvillaan Petturi (1974) ja Isäni, herrani (1976). Kehuja oli maailmalla saanut Isabella Rossellini -elokuva Niitty (1980), joka nähtiin meillä myöhemmin televisiossa. Toscanassa syntyneet Paolo (s. 1931) ja Vittorio (s. 1929) aloittivat elokuvassa 1950-luvun alussa. He ohjasivat lyhytelokuvia aina1960-luvun lopulle. Pitkä näytelmäfilmi I sovversivi valmistui 1967. Tavianit ovat työskennelleet Joris Ivensin ja Roberto Rossellinin kanssa.
Paolo ja Vittorio olivat Suomessa esittelemässä uutta elokuvaansa Tähtikirkas yö. Tavianit kertoivat leppoisassa lehdistötilaisuudessa, että he ovat halunneet jatkaa Italian 1940-luvun neorealismin perinnettä. Olin kirjoittanut muistilehtiööni, että Tavianit ohjaavat Roberto Rossellinin jäljillä, hakevat tarinoita arkipäivän kokemuksista, pohjaavat dokumentarismiin, mutta yhdistelevät elokuvissaan realismia ja fantasiaa. Kun sitten katsoimme haltioituneena Tähtikirkkaan yö, saatoimme ymmärtää, miten Tavianit todella sekoittavat elokuvaansa kuvitelmia ja faktoja - tästä oli hyvä esimerkki kohtaus, jossa antiikin roomalaiset taistelijat ilmestyivät peltoaukemalle.
Tähtikirkas yö sijoittuu sodanjälkeiseen Toscanaan, jota Tavianit ovat hellineet tuotannossaan Sardinian ja Sisilian ohella. Tavianit kettovat kauniisti, jopa runollisesti toscanalaisesta pikkukaupungista ratkaisevana sotakesänä 1944. Saksalaiset miehittäjät ovat lähdössä. Amerikkalaisia vapauttajia odotetaan koko ajan kaupunkiin.
Elokuvan dramaattinen jännite kiristyy tiedosta, jonka mukaan saksalaiset aikovat räjäyttää San Martinon kirkon. Kaupunkilaiset kokoontuvat suureen kokoukseen, joka pidetään isossa kellarissa. Jäädäänkö puolustamaan kirkkoa vai lähdetäänkö pakoon? Päätöksen tekee kaupungin johtohahmo Galvano (Omero Antonutti). Hän johdattaa kaupunkilaiset matkalle kuin Mooses.
=====================================================================================================

Paolo ja Vittorio Taviani muistuttivat, että he ihailivat nuorina Rossellinin Paisaa - vapauden tulea (1946), yhtä noerealismin peusteosta. Rossellinin elokuva on valtava kuva-analyysi vapautuvasta Italiasta. Kuvausryhmään kuulunut nuori Federico Fellini kertoi, miten halki Italian suuntautuneen matkan aikana he huomasivat kohtaavansa aivan uuden ihmislajin, joka löysi toivon toivottomuudesta."Kohtasimme raunioita, puita, tuhon ja menetyksen maisemia, ja kaikkialla hillitöntä halua rakentaa maa uudelleen."
Paolo ja Vittorio Taviani paljastivat, että juuri Paisa - vapauden tuli synnytti heissä rakkauden elokuvataiteeseen. Tähtikirkkaassa yössä he tahtoivat sekä kunnioittaa Rossellinia, joka käytti teoksessaan niin uutiskatsauksia kuin viihdefilmien kuvastoa, mutta myös polemisoida Paisaa vastaan. Italiaisesta elokuvasta laajasti kirjoittanut Peter Bondanella on huomauttanut, että Tavianin-veljesten elokuva poikkeaa Paisasta siinä, että he kuvaavat toscanalaisten viljelijöiden päämäärätöntä ja sekavaa matkaa, kun taas Rossellinin elokuvan selkeys ja kristillinen humanismi ovat harkittua.
Roberto Rossellin on sanottu kuvanneen maantieteellisesti ja kronologisesti sodan etenemisen. Hän huomioi Italian ja Amerikan kohtaamisia Sisiliasta Po-joen laaksoihin, mutta Tavianin-veljeksillä amerikkalaisten tulo näytetään enemmän symboli- ja mielikuvatasolla - Vapauden patsaan pienoismalli, italiaistytöille tarjotut kondomit, toscanalaisille matkaajille annetut suklaapatukat ja Camel-savukkeet.
On myös huomautettu, että neorealismin perintö käännetään Tavianien elokuvassa ympäri. Rossellinin tarkka ja todistusvoimainen dokumentarismi on vaihtunut Tähtikirkkaassa yössä "tarinoinniksi", "saduksi". Elokuvan aloituksessa toscanalaisen kylässä lapsena elänyt Cecilia kertoo tapahtumista pienelle tyttärelleen. Siitä kamera nousee kohti ikkunasta näkyvää yötä. Tavianin-veljeksillä lapsen fantasiat sekoittuvat aikuisten kollektiivisiin muistoihin, joihin Cecilia palaa aika ajoin elokuvan kertojana. Ja hämmästyttävän rohkeasti Paolo ja Vittorio Taviaini käyttävät pelastuskeinona äidiltä opittua loitsua, kun saksalaissotilas uhkaa taistelun aikana Cecilia-tyttöä.
Tähtikirkkaan yön kertomus sodanaikaisita tapahtumista on totta, mutta Tavianit eivät olisi omaperäisiä ohjaajia, jos he eivät olisi antaneet mielikuvituksen pulputa. Heidän elokuvansa on 1980-luvun suuria eurooppalaisia taideteoksia. Elokuvaa on selitetty monella tapaa, mutta luontevinta on todeta, miten italiasveljekset ovat lyötäneet omannäköisenä ilmaisutavan, mutta sen alle on rakennettu noerealismin perinnön kehikko.
Jarmo Valkola on todennut, miten Tavianit yhdistävät yksinkertaisen ja koruttomaan kuvakerrontaansa välistä iskeviin lähikuviiin ja liukuviin kamera-ajoihin, jotka erottuvat sävähdyttävästi retorisesta kerronnasta. "Myös musiikilla on tärkeä osuus, kuvan ja äänen kontrapunkteilla kehitetään tehokkaita ja toimivia välijaksoja." (Elokuvat kertovat 1, 1985).
=====================================================================================================
Tavianin-veljekset
Paolo ja Vittorio Taviani jatkoivat italialaisessa elokuvassa hienolla Kaos-teoksellaan (1985), jossa täydenkuun aika symbolisoi seksuaalisia viettejä. He ohjasivat 1987 italialais-ranskalais-amerikkalaisena yhteistuotantona kiehtovan Good Morning, Babylon, jossa tarkastellaan elokuvataiteen menneisyyttä ja pioneeriaikaa Hollywoodissa. Esimerkkifilminä on David W. Griffithin mykkä klassikko Suvaitsemattomuus (1916).
Tavianin-veljekset jatkoivat elokuvassa vielä 2000-luvulle, mutta meillä heidän teoksiaan ei ole juurikaan nähty. Tavianien 1990-luvun neljästä teoksesta Fiorilea (1993) on kehuttu. Paolo ja Vittorio Taviani ohjasivat 2000-luvulla televisiossakin, muun muassa 2004 minisarjan Luisa Sanfelice, joka perustuu Alexandre Dumasin romanttiseen balladiin. Vuonna 2007 valmistunut Le masseria delle allodole esitettiin Berliinin filmijuhlilla.
Pisan yliopiston kirjallisuuden ja filosofian osasto palkitsi vuonna 2008 Paolo ja Vittorio Tavianin ansioistaan elokuvataiteen, teatterin ja multimedian alueilla. Taviani-veljesten elokuvista on todettu yhteenvetomaisesti, että niistä ei puutu poliittista kannanottoa, sillä ne ilmaisevat ihmisen ahneuden, julmuuden ja vallanhimon, mutta ne edustavat samalla yksinkertaista, mutta ei koskaan naiivia humanismia.        

Ei kommentteja: