lauantaina, helmikuuta 13, 2010

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 34

Kuumetta (L´Eclisse, Italia 1962) ohjaus: Michelangelo Antonioni, käsikirjoitus: Antonioni, Tonino Guerra, Elio Bartolini, Ottiero Ottieri - Antonionin tarinasta, kuvaus: Gianni di Venanzo, musiikki: Giovanni Fusco, pääosissa: Monica Vitti (Vittoria), Alan Delon (Piero), Lilla Brignone (Vittorian äiti), Francisco Rabal (Riccardo). Tuotanto: Robert ja Raymond Hakim.



Michelangelo Antonionin ehkä pessimistisin elokuva Kuumetta - tunnetaan nykyään nimellä Auringonpimennys - sai ensi-iltansa Suomessa 28.1. 1966. Elokuvateatteri oli Etu-Töölön Ritz, Suomi-Filmin paraatiteatteri, jota ei ole enää olemassa. Meillä siihen aikaan hyvin suositun Antonionin elokuvan maahantuoja oli Leo Karnin Magna-Filmi, joka toimi yleensä 1960-luvulta 1990-luvulle Eerikinkadun Orion-teatterissa. Karni oli intohimoinen laatuelokuvan maahantuoja. Leon rättikauppaa pitänyt veli Wolf oli taas intohimoinen futisihminen, muun muassa HJK:ssa.
Ylen radiopuolen kulttuuritoimittaja Juha Virkkunen kutsui minut tammi-helmikuun vaihteessa keskustelemaan Kuumetta-elokuvasta Fabianinkadun studioon. Vastakeskustelijani oli HBL:n filmikriitikko ja kirjallisuusmies Henry G. Gröndahl. Hänen päivätyönsä liittyi Akateemisen kirjakauppaan.
Olin kirjoittanut Antonionin elokuvasta ison artikkelin Uuteen Suomeen. Muuan kohta on jäänyt mieleeni: "Antonioni näyttää pörssikohtauksessa suorasti kapitalistisen yhteiskunnan mielettömyyden." Radiokeskustelua varten tutkin ennalta Frank Capran 1930-luvun alun American Madnessia, joka lienee kriittisimpiä läpivalaisuja pörssiromahduksen jälkeisestä amerikkalaisesta pankkitoiminnasta.
En muista, otinko radiossa Capran elokuvan esille, mutta sen muistan, että puhuin Antonionin pessimistisestä tulevaisuuden ennustuksesta. Elämme koko ajan tuhon partaalla, Antonioni antoi ymmärtää. Tätä kirjoittaessani tuntuu selvältä, että Antonioni oli oikeassa: miten muuten selitetään pankkitoiminnan ahneudesta alkanutta nykyistä globaalia taantumaa?
=====================================================================================================
Michelangelo Antonioni (1912-2007) oli modernin ihmisen sielun maiseman tulkki. Hän oli yksinäisyyden ja vieraantumisen kuvaaja. Hän oli ohjaajana voimissaan jo 1950-luvulla. En voi olla ihailematta Antonionin varhaisia elokuvia Erään rakkauden tarina, Nainen vailla sielua ja Pikku ystävättäriä. Näissä elokuvissa Antonioni osoittautui naisten kuvaajaksi. 1950-luvun lopun Kaipuun punainen hetki (Il Grido) oli runollisen karu kuvaus Pohjois-Italiasta, miehen vaelluksesta Po-joen suistoissa.
Kuumetta/Auringonpimennys valmistui heti Michelangelo Antonionin pääteosten Seikkailun ja Yön jälkeen. Mustavalkoisessa trilogiassa ohjaaja tarkkaili naista, naisen elämää ja matkoja - fyysisiä, myös matkoja mieleen. Kuumetta/Auringonpimennys päätti Antonionin yksinäisten naisten trilogian. Sen jälkeen valmistunut Punainen erämaa on kiinnostava tutkielma värien psyko-fysiologiasta.
Kuumeessa/Auringonpimennyksessä kuvataan roomalaista Vittoriaa, joka on elänyt vuosia häntä vanhemman miehen kanssa. Nyt Vittoria haluaa purkaa suhteen, lähteä pois. Espanjan kääntäjä Vittoria kohtaa pörssissä nuoren keinottelijan Pieron, nykyisten ahneiden ja itsekkäiden sijoittajatiikereiden esikuvan. Vittorian ja Pieron tapaaminen tuo pessimistiseen rakennelmaan hetkittäisen onnellisuuden tunteen, mutta kestääkö se kovin kauan.
Pieron ja Vittorian lyhyt vuoropuhelu täsmentää elokuvan sanoman: "Tapaamme huomenna, ylihuomenna, sitä seuraavana päivänä" (Piero Vittorialle); "Ja tänä iltana" (Vittoria Pierolle). Ei, onni onkin haihtuvaa, sillä ohjaaja alkaa valmistella "auringonpimennystään", jonkinlaista maailmanlopun metaforaa. Vittorian miehet jäävät, ja valkokankaan täyttää kirkas, puhdas valo.
=====================================================================================================
Kuumetta/Auringonpimennys voisi tapahtua missä tahansa länsimaassa. Vittoria on italialainen, mutta sittenkään henkilöhahmon kansalaisuus ei ole tärkeä. Vittoria voisi olla kuka tahansa. Pörssijakso voisi tapahtua missä tahansa rikkaiden länsimaiden rahantekopyhätössä.
Rakkauselokuvana Antonionin teos on hienovarainen ja komplisoitu. Esimerkiksi Vittorian ja Pieron viimeisessä rakkauskohtauksessa riisuutuva nainen jähmettyy hetkeksi, kun ulkoa kuuluvat kirkonkellojen äänet. Vittoria katsoo ikkunasta, näkee ihmisryhmän tulevan kirkosta ja sotilaan syövän jäätelöä seinän vieressä. Sitten kuuluu Pieron kutsuva ääni. Intohimo leimahtaa...
Tärkeä on huomata, miten Kuumetta/Auringonpimennys toimii elokuvana hyvin kaksikymmentä tai viisikymmentä vuotta valmistumisensa jälkeen. Michelangelo Antonioni totesi tuoreeltaan elokuvastaan, että se kuuluu "pikemmin tulevaisuuteen kuin omaan aikaamme.. sillä tulevaisuus kiinnostaa minua enemmän kuin menneisyys - yritän selittää, mitä tapahtuu siinä tulevaisuudessa, joka joillekin on jo alkanut."

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä elokuva iski minuun kuin nyrkki kun aikoinaan näin sen ensimmäisellä elokuvateatteriesityksenä. Toisen kerran näin sen televisiossa...Mutta se oli ennen videokautta...Kolmannella kerralla sain sen viimein videoitua ja nyt se on huolellisesti taltioitu mieluisten klassikkoelokuvieni joukkoon...

Katsokaapa loppukohtausta kun Monika Vitti laskeutuu portaita ja astuu kadulle...