sunnuntaina, heinäkuuta 26, 2009

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 8

Mansikkapaikka (Smultronstället, Ruotsi 1957) ohjaus: Ingmar Bergman, käsikirjoitus: Bergman, kuvaus: Gunnar Fischer, musiikki: Erik Nordgren, pääosissa Victor Sjöströn (professori Isak Borg), Ingrid Thulin (Marianne), Bibi Andersson (Sara - kaksoisrooli), Gunnar Björstrand (Evald), Folke Sundquist (Anders). Tuotanto: Svens Filmindustri.



Ingmar Bergmanin ehkä kaikkein muistettavin elokuva on tämä matkakertomus, 78-vuotiaan Isak Borgin kulku kohti Lundia, jossa hänet tullaan vihkimään riemutohtoriksi. Samalla se on tavallista, kaavoihin kangistunutta elämää viettäneen miehen matka omaan sisimpäänsä, halu katsoa taakse, halu olla utelias, löytää menneestä elämästään asioita ja ilmiöitä, joista hän ei ole ollut aikaisemmin tietoinen. Siksi Isakin matkakartta vaihtuu, samalla vanhan miehen asenteet muuttuvat ja ennakkoluulot murtuvat. Ulkopuolisena eläneestä, kanssaihmisiin hyvin vähän yhteyttä pitäneestä Isakista tulee ikään kuin oman elämänsä taustojen ja muutosprosessien silminnäkijä ja tarkkailija.
Isakilla on Lundissa asuva lääkäripoika. Isakin äiti elää edelleen, mutta hänen vaimonsa on kuollut. Isakilla on hyvä taloudenhoitaja. Isak on tuntenut itsensä onnelliseksi. Hän on menestynyt työssään, omistanut elämänsä bakteriologina selvittämään ihmisissä riehuvia pikkueliöitä. Matkalla Lundin tuomiokirkon juhlavaan promootioon inhimillinen elämä saa Isakista monien vuosien ja vuosikymmenien kuivan kauden jälkeen otteen. Isak Borg herää ikään kuin unesta, jota on kestänyt liian kauan.
Ingmar Bergman näyttää Mansikkapaikassa Isak Borgin pohtimassa elämäänsä ja uniaan yhdessä katsojan kanssa. Isak on viettänyt elämänsä kulkemalla suoraviivaisesti, kuin tarpoen hiljaa autioita katuja pitkin kohti kuolemanunta, niin tapahtuuko herääminen sittenkin liian myöhään. Vanhan miehen on vaikea enää unelmoida toisenlaisesta elämästä.
===============================================================
Mansikkapaikkaa on aina pidetty Victor Sjöström -elokuvana. Osittain sen tähden, että hän on täydellinen Isak Borgin roolissa. Myös siksi, että Bergman osoittaa kunnioituksensa ruotsalaisen elokuvataiteen suurelle pioneerille. Sjöström (1879-1960) nosti Greta Garbon varhaisten filmien ohjaajan Mauritz Stillerin kanssa ruotsalaisen elokuvan maailmanmaineeseen. Tämä tapahtui mykän kauden vuosina 1913-23. Sjöström oli ohjaajana ihmiskuvauksen varhaisia mestareita, mutta hän halusi saada samalla ympäristöotokset uskottaviksi.
Victor Sjöström filmasi Selma Lagerlöfin, Ruotsin maineikkaan kansalliskirjailijan, ihanteellisia ja moraalisia teoksia. Kuoleman ehdottomuudesta muistuttava Ajomies (1921) oli Sjöströmin ohjaajan uran suuri voitto. Hän siirtyi Stillerin tavoin Yhdysvaltoihin, pärjäsi siellä paljon paremmin kuin maanmiehensä. Stiller palasi pian takaisin ja huomasi kohta, että hänen löydöstään Greta Garbosta tuli maineikas Hollywood-näyttelijätär.
Mansikkapaikka oli myöhemmin Ruotsiin palanneen, paljon näyttämöllä ja elokuvissa esiintyneen Victor Sjöströmin testamentti. Isak Borgin roolityötä pidetään vivahduksekkaimpana ihmiskuvauksena, mitä elokuvataide tuntee. Ingmar Bergman ei ole koskaan kieltänyt, että Sjöströmin vaikutus on ollut hänen elokuvatöihinsä suuri.
Victor Sjöström esiintyi jo 1949 Bergmanin Onnea kohti -elokuvassa. Sen jälkeen Bergmanin kerrotaan ottaneen etäisyyttä mestariinsa, mutta Mansikkapaikan kuvausten aikana he lähestyivät jälleen toisiaan. Bergman on tunnustanut tehneensä käsikirjoitukseen muutoksia, koska Sjöström toi pakottamatta jotakin aivan uutta, jotakin rikasta ja ainutlaatuista professorin rooliin.
=============================================================
Mansikkapaikka on kummitellut aika ajoin mielessäni siitä lähtien kun näin elokuvan julisteen kajaanilaisen Kino Kainuun mainoskaapissa. Muistikuvieni mukaan julisteessa oli vanhan Victor Sjöströmin kuva, mutta oliko pyöreää peiliä pitävä Bibi Andersson hänen edessään - mansikkapaikalla? Elokuva tuli meille koulukaupunkiin syksyllä 1959 - se oli saanut Suomen ensiesityksen maaliskuussa, Helsingin Kluuvikadun kuuluisassa Maximissa (tuolloin ulkomainen filmi saattoi saapua pikkukaupunkiin jopa vuoden päästä ensi-illasta). Olin nähnyt saman vuoden elokuussa samassa ruotsalaiselle elokuvalle omistautuneessa Maximissa Bergmanin Kasvot, joka valmistui Mansikkapaikan jälkeen. Nämä elokuvat olivat ensimmäiset Bergman-kokemukseni, Mansikkapaikka jäi rakkaimmaksi, mutta olen arvostanut myöhemmin lukuisia ja lukuisia Bergmanin-elokuvia.
Ingmar Bergman kiehtoi nuorta lukiolaista niin paljon, että ostin Ruotsin matkalta 18.8. 1961 Luleåsta Fritiof Billquistin kirjoittaman kirjan Ingmar Bergman - "teatermannen och filmskaparen." Kirja on iso läpileikkaus Bergmanin urasta aina 1960-luvun alkuun. Se on siinäkin mielessä tärkeä, että Billquist antaa tarkan kuvan myös mestarin teatteritöistä - Bergman oli 1950-luvulla teatterinjohtaja ja -ohjaaja. Nyt tuntuu uskomattomalta, että Bergman jaksoi ohjata parikin elokuvaa vuodessa ja työskennellä samaan aikaan puhenäyttämöllä.
Usein on kysytty, miksi lukiolaispoika kiinnostuu kahdeksankymppisen vanhuksen tarinasta? Ei siihen voi antaa täsmällistä vastausta, sillä Mansikkapaikka suggeroi ensimmäisistä kuvista lähtien, se ikään kuin imaisee unimaailmaan. Se on sitä varjojen leikkiä kankaalla, unen ja toden syvää vuoropuhelua, joka kiinnostaa yleismaailmallisesti ikään, luokkaan tai sukupuoleen katsomatta. Eikä meidän kouluiän maailmassa tehty yhtä rajuja rajanvetoja eri ikäluokkien välille kuin nykyisessä Suomessa. 

Ei kommentteja: