ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 65

He elävät öisin (They Live by Night, USA 1947) ohjaus: Nicholas Ray, käsikirjoitus: Charles Schnee - perustuu Edward Andersonin romaaniin, kuvaus: George E. Diskant, musiikki: Constantin Bakaleinikoff, pääosissa: Farley Granger (Arthur "Bowie" Bowers), Cathy O´Donnell (Catherine "Keechie" Mobley), Howard Da Silva (Chicamaw), Jay C. Flippen (T-Dub), Helen Craig (Mattie), Tuotanto: Rko/John Houseman/Dore Scary.

Nicholas Ray (s. 1911) oli sodanjälkeisen amerikkalaisen elokuvan suuria ohjaajapersoonallisuuksia. Hän oli itsepäinen taiteilija, joka yritti selviytyä tavoitteisiinsa luovien Hollywoodin tuotantokoneistossa. Ray ohjasi ensimmäisen kerran vuonna 1947, mutta hänen Hollywood-uransa ei kestänyt kuin kuusitoista vuotta. Samuel Bronstonin tuottaman hsitoriallisen spektaakkelin 55 päivää Pekingissä (1963) jälkeen Wisconsinin kasvatti ja entinen arkkitehtiopiskelija kyllästyi kaupalliseen elokuvaan ja tuottajien mielivaltaan.
Nicholas Ray ei ohjannut enää koskaan Hollywoodissa, mutta valmisteli 1970-luvulla riippumattomia elokuvia,. Niistä We Can´t Come Home Again (1971-1973) on tunnettu. Ranskalaiset uuden aallon ohjaajat Godard, Truffaut, Rohmer, Rivette ja kumppanit arvostivat Rayta jo kriitikkoaikoinaan. Samoin Rayta ihaili saksalainen Wim Wenders, joka ohjasi 1980 USA:ssa kaltoin kohdellusta nerosta kuuluisan dokumenttifilmin Nick´s Movie. Kuolemansairas Ray esiintyi hauskasti ja terävästi Wendersin kameran edessä.
=====================================================================================================

Nicholas Rayn esikoiselokuva He elävät öisin valmistui 1940-luvun valppaan ja älykkään tuotantopäällikön Dore Scharyn alaisuudessa RKO-yhtiössä. Mustavalkoinen elokuva on kaikkien aikojen parhaita esikoisfilmejä. Se osoitti ohjaajan uskon nuoriin, halun puolustaa nuorisoa, mutta kuvata myös rappiolle joutuvien nuorten elämää.
Tuo usko säilyi selkeänä teemana Rayn tuotannossa. Tästä on kuuluisin esimerkki 1950-luvun puolivälissä valmistunut Cinemascope-värifilmi Nuori kapinallinen. Se on oivallinen näyttö Rayn loistavasta muototajusta. Kyvyn nähdä tilan Ray saattoi oppia opiskellessaan 1930-luvun vaihteessa arkkitehtuuria suuren Frank Lloyd Wrightin alaisuudessa.
He elävät öisin oli lähtölaukaus kuudentoista vuoden Hollywood-uralle, joka on täynnä toinen toistaan kiinnostavimpia elokuvia, lukuisia mestariteoksia konsanaan. Mainittakoon niistä Pettävällä pohjalla (1950), The Lusty Men (1952), Johnny Guitar (1954), aiemmin mainittu Nuori kapinallinen (1955), Katkera voitto (1957), Suolla tuulee (1958) ja Chicagon yöperhoset (1958). Nicholas Ray oli vahva henkilöohjaaja, sillä hänen oppivuotensa liittyivät 1930-luvulla New Yorkin kuuluisaan vasemmistolaiseen Group Theatreen. Teatterin nimihahmo oli Elia Kazan.
Nicholas Rayn elokuvissa on nähty väkeviä miesnäyttelijöitä, kuten Farley Granger, Humphrey Bogart, Robert Ryan, John Wayne, Robert Mitchum, Sterling Hayden, James Cagney, James Dean, Richard Burton, Robert Taylor, Burl Ives, Charlton Heston. Erottuvista naisnäyttelijöistä mainittakoon Ida Lupino, Susan Hayward, Natalie Wood, Cyd Charisse, Viveca Lindfors ja Ava Gardner. Näyttelijöitä ohjatessaan Ray luotti heidän persoonallisiin piirteisiinsä, mutta antoi kameran samalla etsiä kasvoilta salaperäisiä piirteitä - jotakin runollista, joka löytyy jos löytyy realismin takaa.
=====================================================================================================

Nicholas Ray

He elävät öisin -elokuvan tuottaja John Houseman oli tuttu Nicholas Raylle. Hän oli liittynyt 1930-luvulla New Yorkissa Houseman The Phoenix Theatre Companyyn. Toisen maailman sodan aikana Ray kirjoitti ja ohjasi radio-ohjelmia Housemanin johdolla Sotatoimiston tieto-osastolle. Ray oli apulaisohjaajana 1945 Kazanin esikoisfilmissä Puu kasvaa Brooklynissä. Sen jälkeen Ray oli valmis ohjaamaan ensimmäisen oman elokuvansa, lyyrisen kapinalliskuvauksen Edward Andersonin pulakauden romaanista.
He elävät öisin sijoittuu 1930-luvun suuren lamakauden keskelle. Nicholas Rayn elokuvan nuoret Bowie ja Keechie ovat köyhiä nuoria, onnettomien olosuhteiden puristamia rakastavaisia. Bowie joutuu ilman syytään rikolliselle tielle. Keechie seuraa Bowieta, joka yrittää koko ajan kasvaa aikuiseksi, mieheksi. Bowien ja Keechien elämä on jatkuvaa pakenemista. Ray ei syytä nuoriaan, vaan antaa ymmärtää, miten yhteiskunta ajaa kohtuuttomasti heitä takaa. Elokuva vertautuu osittain Fritz Langin 1930-luvun lopun Karkuriin, jossa yhteiskunta väkivaltakoneistoineen ahdistaa nuorta paria.
Minä katsoin Nicholas Rayn esikoiselokuvan toisen kerran 10.3. 1972 Museokadun Cinemassa, filmihullu Mårten Kihlmanin omistamassa taskuteatterissa. Cinema oli 1970-luvulla tärkeä hyvien elokuvien uusintapaikka. Ensi-iltojakin Kihlmanin teatterissa nähtiin. Cineman tapainen elokuvakulttuuritahtoa ilmaissut pieni elokuvateatteri kuului aikaan, jolloin elokuva oli vielä elävimmillään valkokankaalla. Siellä Nicholas Raynkin elokuvan epätoivon, tuskan ja hullun rakkauden runolliset kuvat syttyivät eloon.