keskiviikkona, lokakuuta 06, 2010

GEKKO PALAA AHNEUDEN TIELLE * * *











Uteliaasti ajan ilmiöitä kuvaava Oliver Stone ohjasi 1987 loistavan draamaelokuvan Wall Street - rahan ja vallan katu. Michael Douglas tulkitsi osuvasti suursijoittaja Gordon Gekkoa (gekko tarkoittaa liskoa), joka järjesteli isoja yrityskauppoja. Elettiin taloudellista nousukautta ja rahamarkkinoiden vapautumista, niin sanottua kasinoaikaa, jolloin pörssimiehet, sijoittajat, spekulantit ja jupit ahnehtivat voittoja globaaleilla markkinoilla.
Charlie Sheen näytteli Gekkon oppipoikaa Bud Foxxia, joka imi sellaisinaan mentorinsa opetukset. Foxxia kiihotti yhteiskunnallisen nousun ja taloudellisen menestyksen draama. Piti päästä ylös palkkatyöläisen tavanomaisesta elämästä ja jättää hyvästit vanhempien työväenluokkaisella puurtamiselle. Stonen elokuvan kiinnostavin sivuhenkilö olikin Charlie Sheenin isän Martinin esittämä tavallinen duunari-isä, joka oli töissä myyntilistalle joutuvassa lentokonefirmassa. Stone heijasteli osuvasti työn ja pääoman ristiriitaa, työväenluokan tuhoa, mutta samalla hän luotasi tarkasti rahavallan yhteiskunnan moraalia rapauttavaa toimintapaa.
Oliver Stone on palannut kaksikymmentäkolme vuotta myöhemmin samalle New Yorkin rahan ja vallan kadulle. Wall Street - Money Never Sleeps jatkaa samalla tykittävällä tyylillä kuin alkuperäinen elokuva, jonka saattoi nähdä myös modernina Faust-tarinana. Elokuva on puettu draamatrillerin muotoon. Sisäpiirikaupoista tuomittu Gordon Gekko (Michael Douglas) vapautuu vankilasta ja aloittaa perhebisneksen. Raha täytyy saada kasvamaan korkoa, ja opetuslapsiakin pitää löytää, jotta vankeudessa hiotut strategiat saataisiin kukoistamaan.
Gordon Gekkon uusi oppipoika on Winnie-tyttären (Carey Mulligan) sulhanen Jacob (Shia LaBeouf), kunnianhimoinen ja valpas pörssivälittäjä. Gekko ei heittäydy oppipoikansa kanssa vain bisneksen imuun, vaan hänellä on muitakin motiiveja. Hän haluaa auttaa Jacobia kostotehtävässä. Josh Brolin näyttelee Jacobin työpaikan pomoa, jonka uskotaan sekaantuneen murhabisnekseen. Susan Sarandon on Jacobin äiti. Charlie Sheen vierailee cameoroolissa.
=====================================================================================================
The New York Timesin kolumnisti, Princetonin yliopiston talousasioiden opettaja ja äskeinen Nobel-voittaja Paul Krugman kirjoitti 2000-luvulla paljon amerikkalaisesta rahavallasta ja ahneuden kulttuurista. Krugmanin mukaan Yhdysvalloissa on vallalla eräänlainen "vanhojen kavereiden kapitalismi". Krugman jopa viittasi eräässä kolumnissaan Oliver Stonen alkuperäiseen Wall Street -elokuvaan. Gordon Gekko julistaa elokuvassa: "Pointti on, hyvät naiset ja herrat, ahneus on hyvästä. Ahneus toimii, ahneus on oikein...ja ahneus, sanokaa minun sanoneeni, pelastaa ei vain jonkun Teldar Paperin, vaan toisen toimintahäiriöisen korporaation nimeltä USA."
Paul Krugmanin mukaan ahneus on pahasta. Hän on vaatinut korporaatioita muuttumaan sisältä. Siitä ei ole ollut näkyvissä mitään merkkejä. Kukaan ei muuta toimintapojaan, eikä bonuksia leikata tai tähtitieteellisiä palkkoja supisteta rahan markkinoilla. Ei edes tämän talouskriisin ja taantuman paineissa. Ei Oliver Stonekaan näytä uskovan muutokseen, jos ajatellaan hänen Wall Street -elokuvansa jatko-osaa.
Wall Street - Money Never Sleeps on ansiokas muistutus tapahtumista, jotka johtivat 2008 globaaliin taloustaantumaan. Elokuva on hyvin kirjoitettu, ohjattu ja näytelty. Juuri tällaisen ajankohtaisen yhteiskunnallisen ja poliittisen aiheen kimpussa Oliver Stone on parhaimmillaan. Eikä voi kun ihailla Michael Douglasia, joka on sikarin polttoa myöten sisällä Gordon Gekkon roolissa. Sähköstä ja vimmasta huolimatta Stonen elokuvan ongelma on itsestäänselvyys. Asioita seurannut ei voi välttyä ajatukselta, että Stone sittenkin vain päivittää rahatalouden nykyistä menoa, mutta ei esitä mitään uutta.

Ajankohtainen kommentti

MTV3 jatkaa bisnesmaailmaan sijoitettua kilpailuohjelmaa Diiliä. Sen formaatti on sovitettu Suomen olosuhteisiin amerikkalaisesta Diilistä, jota vetää julkkis ja raha- ja yrityspomo Donald Trump. Suomalainen Trump-klooni on jääkiekkomies Hjallis Harkimo, jonka aika näyttää kuluvan tv-ohjelman lisäksi muiden urheilumuotojen ja toisten urheilumiesten stadionsuunnitelmien haukkumiseen ja lyttäämiseen lehdissä. Harkimon oma jääkiekkoseura Jokerit kyntää alamaissa SM-liigassa, joten eikö Hjalliksen kannattaisi keskittää enemmän aikaa seuransa urheilullisen puolen kehittämiseen.
Diilissä bisneksestä kiinnostuneet nuoret suomalaiset naiset ja miehet kilpailevat yrittämisen ja rahanteon menetelmistä. Harkimo jakelee kilpailijaryhmille tehtäviä. Ryhmien yritykset kuvataan, ja sitten kokoonnutaan Harkimon tuimien silmien alle kuulemaan arvostelut. Joku ryhmistä putoaa aina pois. Harkimo kohtelee yrittäjiään karkeammin kuin hiukan hienostuneempi Trump, jonka tavassa toimia välkehti se kuuluisa amerikkalainen avoimuus ja suoruus.
Diiliä ei olisi kannattanut jatkaa. Siitä on muodostunut rutiinimainen pakkopulla, tosi-tv -ohjelmatarjonnan tylsä formaattituote, jossa ei ole mitään virkistävää ja uudesti luovaa. Hjallis Harkimolle täytyy kyllä antaa muuan positiivinen tunnustus: Diili-sarjan alkaessa aikaisempi vetäjä Jari Sarasvuo paukutti paukuttamistaan huomiotalouden ihanasta paratiisista, mutta tilalle astunut Hjallis Harkimo esiintyy kameran ja kilpailijoidensa edessä välittämättä mistään talouselämän teorioista ja trendeistä. Liikemiehen elkeitä ja avuja Harkimo ei paina vakan alle. Jätkämäisyys saattaa vedota moneen sellaiseenkin katsojaan, joka käy oluthuuruisissa jääkiekkomatseissa, mutta ei näe bisnesmaailmassa mitään suurempaa arvoa.

Ei kommentteja: