lauantaina, joulukuuta 10, 2011

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 116

Elokuu (Suomi 1956) ohjaus: Matti Kassila, käsikirjoitus: Kassila - perustuu F.E. Sillanpään romaaniin (1941), kuvaus: Esko Nevalainen, lavastus: Lauri Elo, musiikki: Ahti Sonninen, pääosissa: Toivo Mäkelä (Viktor Sundvall), Emma Väänänen (Saima), Rauni Luoma (Maija), Aino-Maija Tikkanen (Tyyne), Rauni Ikäheimo (Iita). Tuotanto: Mauno Mäkelä/Fennada-Filmi Oy.

Frans Emil Sillanpään, suomalaisen Nobel-kirjailijan, syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta syyskuussa 1988. Yleisradion Opetustelevisio ja Ammattiopisto olivat valmistaneet tv-ohjelman Sana muuttuu kuvaksi, jossa toimittajat Reijo Rae ja Sakari Salko tutkivat elokuvan keinoin Sillanpään "Elokuu" -romaanin filmisovitusta. Haastateltavina olivat sodanjälkeisen suomalaisen elokuvan huippukuvaaja Esko Nevalainen ja Elokuun (1956) ohjaaja Matti Kassila. Ohjelma esitettiin Ylessä 10.9. 1988.
Sana muuttuu kuvaksi näytettiin lehdistönäytäntönä Ylen Linkkitornin katselutiloissa (myöhemmin katselut siirtyivät Ison Pajan yhteyteen). Tv-ohjelma innosti minua, koska olin aina pitänyt Elokuuta yhtenä suomalaisen elokuvan merkkisaavutuksena - Varastetun kuoleman, Morsiusseppeleen, Poikien, Kahdeksan surmanluodin ja Jäniksen vuoden ohella.
Kelpuutin joukkoon 1990-luvulla Aki Kaurismäen Kauas pilvet karkaavat -mestariteoksen. Samaa saatoin sanoa Veikko Aaltosen riipaisevasta Isä meidän -elokuvasta, joka julkaistiin myös 1990-luvulla. Aku Louhimiehen Paha maa nousi ryhmään 2000-luvulta. Television puolelta ryhmään kuuluvat ehdottomasti Åke Lindmanin Jäätä 1960-luvulta ja Kiinnisidottu 1990-luvulta, Veli-Matti Saikkosen Manillaköysi ja Tuija-Maija Niskasen Maa jota ei ole 1970-luvulta.
=====================================================================================================
Elokuu kertoo kananvanvartija Viktor Sundvallista, hänen vaimostaan Saimasta ja aviomiehen nuoruuden rakastetusta Maija Länsilehdosta. Kolmen erilaisen ihmisen draama kiertyy Viktorin vaikean alkoholismin ympärille. Vaimo Maija vahtii, että Viktor ei saa mistään pulloa. Viktorin nuoruuden rakastettu Maija tuo vierailullaan verevyyttä taloon - kaivattuja ryyppyjäkin isännälle.
Matti Kassila ohjasi hienoimmaan elokuvansa Ruovedellä, Muroleen kanavalla. Sana muuttuu kuvaksi -ohjelmasta selvisi, että elokuva toteutettiin mustavalkoisena, koska värillisenä siitä olisi tullut kuvaaja Nevalaisen mielestä makeileva. Kiehtovasti Rae ja Salko näyttävät, miltä Ruoveden seudut vaikuttavat värillisinä. Kontrastin tuovat väliin leikatut elokuvan mustavalkoiset jaksot.
Matti Kassila tarttui mielellään Sillanpään tekstiin. Elokuu oli viimeinen suurista, väsyneeksi jo sanotun Nobel-kirjailijan romaanien filmatisoinneista. Sillanpää-kuumeen aloitti 1937 Teuvo Tulio elokuvallaan Nuorena nukkunut. Nyrki Tapiovaara ohjasi vuonna 1940 hienon Miehen tien. Sitä seurasivat Valentin Vaalan Ihmiset suviyössä (1948), jossa Nokian puukko heilahtaa, Roland af Hällströmin Poika eli kesäänsä (1955), joka perustuu "Elämä ja aurinko" -romaaniin ja Jack Witikan Silja - nuorena nukkunut (1956).
Suomalaisen elokuvan kulta-aikana filmattiin paljon kotimaisen kirjallisuuden klassikkoja. Aina ohjaajat eivät päässeet kirjailijoiden teosten tasolle, vaan tyytyivät helpppoihin kuvituksiin. Tätä ei voi sanoa Kassilan Elokuusta, eikä edellä mainituista muista Sillanpää-elokuvista. Upeita olivat myös jotkut Hella Wuolijoen näytelmiin perustuvat elokuvat - kuten Valentin Vaalan Niskavuoren Heta (1952) ja Edvin Laineen Niskavuoren Aarne (1954). Merkittävä oli myös muuten pelkkiä ajanvietefilmejä ohjanneen Ville Salmisen Evakko (1956), joka perustuu Unto Seppäsen romaaniin. Eikä unohdeta tietenkään Laineen monumentaalista Tuntematonta sotilasta (1956), Väinö Linnan sotaromaanin elokuvasovitusta, josta muodostui sukupolvesta toiseen kiertävän kollektiivisen suomalaisen tajunnan peruskartasto.
=====================================================================================================
Miksi Sillanpäätä filmattiin vuosina 1937-1956 niin paljon? Olen aikaisemmin kirjoittanut, että kirjailijan kuvaama hämäläinen agraarimiljöö oli vuosikymmeniä kotimaisen elokuvan tärkeintä maaperää. Heinälato-romantiikka periytyy tältä ajalta.
"Matti Kassila löysi Elokuussa uudelleen Sillanpään maiseman ja maailman: tämän huomaa jo elokuvan ensimmäisestä loisteliaasta kymmenestä minuutista, joissa luodaan johdantoa pitkillä kamera-ajoilla siihen miljööseen, siihen suomalaiseen kesäpäivään, jossa elävää tragediaa, komediaa, iloa ja surua ryhdytään tutkimaan" (Vaihtuvat Filmit/1972).
Huomautin myös, että Kassila oli parhaimmillaan alkoholismiin kuolevan Viktor Sundavallin ja vaimo Saiman välienselvittelyissä. Kassila rakentaa niiden elävöittämiseksi huoneisiin ja etenkin portaisiin elokuvallisesti korkeatasoista draamaa. Taas lopun takautuma Viktorin ja tamperelaisen matkustajakodin pitäjän Maija Länsilehdon ilonpidosta on epätasainen. Sitä jotenkin vierastaa, se ei sovi elokuvan kokonaisuuteen. Mutta se on ohjaajan oma taiteellinen ratkaisu, eikä se nakerra juurikaan mestariteoksen arvoa. Sitä paitsi Rauni Luoma on aivan verraton Maijana.
Matti Kassila käyttää taiten kertojaa. Luin jostakin, että kertojan käytön haluttiin palvelevan F.E. Sillanpäätä, romaanin koskemattomuutta ja arvoja. Jos elokuvan kielestä kirjoittanut Marcel Martin olisi nähnyt suomalaisia teoksia, niin hän olisi varmasti arvostanut Kassilan elokuvallista oivallusta kuvata Viktor Sundvallin kuolema. Se hahmotellaan toisten henkilöiden näkökulmista, kunnes nopeassa välähdyksessä ohjaaja näyttää, kuka on mennyt manan majalle.
=====================================================================================================
Minulla oli arvostava suhde Matti Kassilaan (s. 1924) kriitikon urani alussa ja keskivaiheillakin. Samalla tavalla kuin Mikko Niskaseen. Kun olin kunnankinon johtajana 1970-luvun lopulla Jämsänkoskella kutsuin Kassilan puhumaan elokuvistaan yleisöllemme.
Kassila on omissa kirjoissaan kertonut avoimesti alkoholismistaan ja raitistumisestaan. Jämsänkoskella ohjaaja joi mineraalivettä ja söi kukkakaalikeittoa. Tietenkin se hiukan ihmetytti, mutta Kassila oli valinnut joitakin vuosia aikaisemmin terveyden tien. Tätä kirjoittaessani Kassila elää edelleen.
Matti Kassila oli 1970-luvun lopulla johtajana Suomen elokuvasäätiössä. Vierailin usein Helsingissä käydessäni säätiön toimistossa ja sain tarpeellista tietoa Kassilalta suomalaisen elokuvan tilasta, joka ei ollut silloin kovin hyvä. Kun Kassila erosi säätiön johtajan tehtävästä hän soitti minulle ja lupasi antaa minulle ainoana haastattelun. Olin silloin töissä Helsingin Sanomissa. Eräänä lauantaina vuonna 1980 kirjoitin eron syistä ja Kassilan suunnitelmista lehteemme. Jäi vaikutelma, että ohjaaja on malttamaton, ei pysy kovin kauan samassa tehtävässä.
Matti Kassila ryhtyi 1980-luvun alussa jälleen ohjaamaan, mutta en jaksanut innostua hänen myöhäiskauden elokuvistaan. Kassilan viimeinen ohjaustyä Kaikki pelissa julkaistiin 1993. Kirjoitin siitä kielteisen arvostelun. Samoihin aikoihin suunnittelin kirjaa Kassilasta, elokuva-arkisto näytti julkaisijana vihreää valoa, ja ohjaaja suostui projektiin. Joitakin päiviä myöhemmin Kassila perui kirjaprojektin. Hän ei kertonut syytä, mutta ehkä se oli Kaikki pelissä -elokuvan arvostelu. 

Ei kommentteja: