lauantaina, syyskuuta 05, 2009

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 13

Chicagon yöperhoset (Party Girl, USA 1958) ohjaus: Nicholas Ray, käsikirjoitus: George Wells - Leo Katcherin tarinasta, kuvaus: Robert Bronner, musiikki: Jef Alexander, pääosissa. Robert Taylor (Tommy Farrell), Chyd Charisse (Vicki Gayer), Lee J. Cobb (Rico Angelo), John Ireland (Louie Canetto), tuotanto Joe Pasternak/MGM.


Tietysti aina Nicholas Ray - Nuoren kapinallisen tähden, mutta myös maailman parhaisiin esikoiselokuviin kuuluvan He elävät öisin johdosta. Niin suuri on Rayn asema arvoasteikossani, että annoin nuorimmalle pojalleni nimen hänen mukaansa.
Tuottaja Dore Schary antoi 1947 radiokirjailija, teatteriohjaaja ja käsikirjoittaja Nicholas Raylle (s. 1911) ohjattavaksi Edward Andersonin romaaniin perustuvan aiheen He elävät öisin (They Live by Night). Rayn mustavalkoisesta esikoiselokuvasta tuli 1940-luvun lopun runollinen, epätoivon ja tuskan, hullun nuoren rakkauden laulu. Robert Altman ohjasi samasta aiheesta 25 vuotta myöhemmin realistisemman ja tarkkailevamman elokuvan.
Mestarillisen esikoiselokuvan jälkeen Nicholas Rayn ura kesti Hollywoodissa vain 16 vuotta. Rayn 1950-luku on komea: Pettävällä pohjalla, The Lusty Men, Johnny Guitar, Luotien maa, Nuori kapinallinen, Mustalaiskuningatar, Peilin takana, Jesse James, Katkera voitto, Suolla tuulee ja Chicagon yöperhoset, Kuningasten kuningas.
Nicholas Rayn viimeiseksi elokuvaksi jäi spektaakkelituottaja Samuel Bronstonille ohjattu 55 päivää Pekingissä. Ray teki vielä 1971-73 riippumattoman We can´t Go Home Again. Ja muistettakoon, että saksalainen Wim Wenders kunnioitti Nicholas Rayta ohjaamalla 1980 hienon haastatteluelokuvan Lightning Over Water eli Nick´s Movie.
Siinä sairas Ray tilittää uraansa ja purkaa muistojaan.
==============================================================================
Chicagon yöperhoset sai ensi-iltansa Helsingin Alohassa 21.8. 1959. Näimme elokuvan Kajaanissa elokuvakerhoesityksenä. Joskus 1963 painatimme Me´lie`s -elokuvalehtemme numeron kansikuvaksi Chyd Charissen Chicagon yöperhosissa. Elokuva oli tehnyt meihin vaikutuksen kuin pommi. Tunsimme Rayn tietenkin Nuoresta kapinallisesta ja Johnny Guitarista, mutta emme tienneet silloin, että Hollywoodin kapinallinen oli päättänyt lopettaa filmin teon.
Joitakin vuosia myöhemmin luin artikkelin, jossa arkkitehtuuria nuorena Chicagon yliopistossa opiskellut ja nuorisoaiheita hellinyt Ray kertoi saaneensa tarpeeksi Hollywoodista ja tuottajien mielivallasta.
Hankin aina kuin mahdollista kaiken materiaalin Nicholas Raysta. Etelä-Ranskan matkalla 1989 ostin Aix-En-Provencen laadukkaasta kirjakaupasta ranskalaisten Filmo-sarjan elokuvakirjoja. Kokoelmaan kuuluu myös Pierre Giulianin hieno Nicholas Ray -kirja, joka alkaa Yeatsin lainauksella voitosta ja kuolemasta. Rayn kaikki elokuvat käydään läpi.
Ranskaa taitamaton arvostaa yli kaiken Leo Anderssonin kerhoesitettä (se oli lyhennetty Ylioppilaslehden 11.12. 1959 ilmestyneestä kritiikistä), jossa Chicagon yöperhosia ylistetään runollisin sanoin. Andersson lainaa esitteeseen Christian Ledieun toteamusta, että elokuva on kaunein rakkaustarina mitä kukaan filmiohjaaja on koskaan luonut.
Nicholas Raylle kirjoittanut käsikirjoittaja Philip Yordan (Kuningasten kuningas, 55 päivää Pekingissä) totesi 1960-luvun alussa ohjaajasta: "Nick, hänellä ei ole koskaan ollut mahdollisuuksia, eivätkä amerikkalaiset pidä hänestä. Annetaan arvoa eräille hänen filmeistään, mutta pelätään niiden tekijää. Hänellä on ollut ikävyyksiä tuottajien kanssa, hänen elokuviaan on silvottu, vääristelty, leikattu. Jos hän olisi ollut koko ajan vapaa, olisimme olleet viisi tai kuusi mestariteosta rikkaampia."
============================================================================
Chicagon yöperhosissa palataan 1930-luvun myyttiseen rikosten Chicagoon. Vicki Gaye tanssii Golden Rooster -yökerhossa. Gansgteripomo Rico Angelo kutsuu tanssijoita juhliinsa. Vicki hurmaa glamourillaan juhlijat. Luutnantti Canetto on kiinnostunut Vickistä, samoin Ricon lakimies Farrell.
Lakimies pidätetään, mutta hän pääsee vapaaksi, koska viranomaiset haluavat Farrellin ilmiantavan gangstereita. Lopulta Vickin ja Farrellin välille syntyy rakkaustarina. He matkustavat muun muassa Ruotsiin, jotta Farrellin onnettomuudessa vammautunut jalka voitaisiin operoida kirurgisesti Tukholman Karoliinisessa instituutissa.
Metrocolor-väreissä ja Cinemascope-koossa kuvattu elokuva on tehty silmiä, aisteja varten. Elokuvan juoni ja henkilöiden välinen psykologia eivät ole tärkeitä. Leo Andersson onkin muistuttanut, että olennaista Rayn teoksessa on elokuva sinänsä ja ohjaajan filminäkemys. "Toisaalta voi kysyä, mikä oikeastaan on muotoa ja mikä sisältöä. Party Girlissä tietoinen taiteilija sulattaa kaiken liikkeiden hitaaksi kierrokseksi. Ray ei koskaan tahdo vaikuttaa meihin kuvattujen ihmisten ja tilanteiden välityksellä, sillä hänen ainoa oikea, ainoa rehellinen ja nöyrä kaino ilmaista itseään on epäsuora, taiteen salaisuuksiin ja muotoihin turvautuminen. Hän ei vetoa tunteisiimme, hänen filminsä liikkuvat toisella tasolla ja hänen alituinen pyrkimyksensä on luoda kauneutta vailla vertaa..."
Chicagon yöperhosiin nuo sanat sopivat loistavasti, sillä elokuvan ylöspano viittaa melodraamaan ja musikaaliin. Ray valitsikin naistähdeksi Cyd Charissen, joka oli tanssija. Hän esiintyi 1940- ja 1950-luvuilla useissa MGM-musikaaleissa Fred Astairen tai Gene Kellyn partnerina. Miespääosaan palkattiin vanheneva Robert Taylor, joka itketti sodan ajan yleisöä Sumujen sillassa.
Chicagon yöperhosissa filmin ominaispiirteet, muotokieli ja ohjaajamisen taito ovat täydellisesti Rayn hallussa, mutta kauneuden varjosta nousevat esille inhimillisten aatteiden ongelmat ja yhteenkuuluvaisuuden tunne, rakkauden etsimisen tarve, halu hylätä laittomuus. Ei ollut ihme, että Nicholas Ray ihaili syvästi italialaista neorealismia.

Ei kommentteja: