Erokommelluksia haarautuvan rakkauden talossa * * *




Petri Karran esikoisromaani "Haarautuvan rakkauden talo" (2008) oli hauska, hiukan alakuloiseksikin vetävä lukukokemus. Karra kertoo näppärin sanakääntein ja runsaalla materiaalilla kuormitetusti hyvintoimeentulevasta pariskunnasta, joka päättää erota, mutta jää asumaan samaan omakotitaloon. Nyt pyritään jakamaan kaikki tasan molempien puolisoiden kesken. Sitten yritetään välttää uusien ihmisten tuomista taloon, mutta eihän se onnistu pitkän päälle. Kun pitää kiusata, niin kiusataan kunnolla rakastajilla ja rakastajattarilla.
Mika Kaurismäki on ohjannut romaanista elokuvakomedian. Karran romaanin lukeneesta Haarautuvan rakkauden talo vaikuttaa alussa liian tutulta. Mennäänkö tässä vain romaanin ehdoilla? Eikö ole löydetty uusia näkökulmia ja painotuksia. Eikö ole haluttu lähteä rikkomaan romaanin rakennetta ja jopa uudistamaan sisältöä?
Ei, ei todellakaan. Se ei ole ihme, sillä romaanifilmatisoinneissa voi aina olla uskollinen alkuperäiselle teokselle. Tai tehdä temppu kuten Howard Hawks 1940-luvun Kirjavassa satamassa. Elokuvan alkuperäinen nimi To Have and Have Not taisi olla ainoa viite Ernest Hemingwayn romaaniin.
==============================================================================
Haarautuvan rakkauden taloon pääsee mukaan puolivälin jälkeen. Sittenkin alkaa jännittää, miten perheterapeutti Juhani Helin, 35 (Hannu-Pekka Björkman) ja yritysvalmentaja Tuula Helin, 34, (Elina Knihtilä) tulevat järjestämään eronsa, miten lukuisat sivuhenkilöt on saatu upotettua kokonaisuuteen. Heitä ovat muun muassa seksiklubia pitävä velipuoli (Antti Reini), kaidalle tielle palannut isä (Kari Väänänen) ja Virosta käsin toimiva rikollinen äiti (Kati Outinen). Kyllä kaikki sivuhenkilöt ja osaset loksahtavat hyvin pääkuvioon. Hauskuutta lisää Juhanin ja Tuulan säntillinen naapuri (Kari Heiskanen), joka kyttää ja kurkkii erokommellusta minkä ehtii.
Haarautuvan rakkauden talo on hallittu elokuvakomedia, tosin hiukan sovinnainen, varman päälle ohjattu. Sen suurin arvo löytyy onnistuneesta roolituksesta ja näyttelijäohjauksesta. Knihtilä ja Björkman ovat mahtavia pääosissa. Antti Reini ja perheterapeutin kaveria esittävä Tommi Eronen näyttävät nauttivan läsnäolostaan. Todellisen täysosuman tekee Kati Outinen Yrsana, joka matkustaa Helsinkiin etsimään kadonneita rahoja. Onpa Kaurismäki löytänyt Juhanin valerakastajattaren rooliin raikkaan uuden tulokkaan Anna Easteden. Eikä Irina Björklundin viiniä litkittävässä Tuulan ystävättäressä ole mitään vikaa.

Ajankohtainen kommentti

Ennen kuin Ylen rahoituspohjan varmistamisesta eli pakollisen 175 euron mediamaksun käyttöönotosta on edes tehty päätöstä, yhtiössä on alettu suunnitella supistuksia. Ylen mahdollinen säästölinja karsisi ennen kaikkea henkilöstömenoja ja ulkopuolista ohjelmatuotantoa. Ylen johto vaatii Mika Lintilän työryhmän esittämän mediamaksun toteuttamista. Vain se takaisi Ylen tulevaisuuden. Muuten jouduttaisiin vähentämään 300 henkilövuotta ja supistamaan ulkopuolisia ohjelmaostoja kolmanneksella.
Ylen toimitusohtaja Mikael Jungner on todennut lehtitietojen mukaan, että suunniteltu 175 euron mediamaksukaan ei tule riittämään, vaan siihen tarvitaan vuosittainen indeksikorotus. Tämä kaikki alkaa vaikuttaa uhkaamiselta, etenkin kun Ylen toimistusjohtaja on ilmoittanut, että säästölinjan johdosta urheilun suurkisojen televisiointia joudutaan supistamaan. Esimerkiksi vuoden 2005 Helsingin Yleisurheilun MM-kisojen kerrotaan maksaneen Ylelle 10 miljoonaa euroa. Nyt on julkisuuteen tullut tietoja, että Ylessä alettaisiin supistaa myös kotimaiseen elokuvatuotantoon sijoitettuja varoja.
=============================================================================
Tosiasiallisesti Ylen tv-kanavat ovat kasvattaneet suosiota viime vuosina urheilun välittämisellä. Suomalaiset haluavat katsoa maksuttomasti yleisurheilua, hiihtoa ja mäkihyppyä. Ja tietenkin kaikki mahdolliset olympialaiset ja jääkiekon MM-kisat. On selvää, että Ylen ohjelmatarjonnan kiinnostavuus vähentyisi huomattavasti, jos julkisen palvelun yhtiö ei voisi enää jatkossa tarjota kansalaisille näitä suurkisoja.
Täytyykin kysyä, mitä Yle tarjoaa jatkossa tv-katsojilta nykyisin saatavilla lupamaksuilla ja mahdollisella tulevalla pakollisella mediamaksulla? Viime kesä oli Ylen tv-kanavilla vahvasti uusintapainotteinen. Uutis,- ajankohtais,-urheilu- ja kulttuuriohjelmia lukuun ottamatta kaikki muu tarjonta on Ylen tv-kanavilla lähes pelkästään ulkopuolisten audiovisuaalisen alan tuotantoyhtiöiden tekemiä. Jos Ylellä on nykyisin 3 300 vakituista työntekijää, joista kuulemma 83 % osallistuu suoraan ohjelmien tekoon (HS. 11.9.), niin missä se näkyy? Tietenkin Ylen radiokanavilla ja varmasti myös kasvavassa määrin nettipalveluissa. Kannattaa muistaa, että Ylen tv-tarjonnan nykyinen kulttuurijalka Yle Teema lähettää suurelta osalta ulkomaista ohjelmaa. Teeman sinänsä merkittävä elokuvaohjelmisto on ollut suurelta osalta uusintoja ja uusintojen uusintoja.
Olisiko siis tehtävä reilu ratkaisu: Eikö olisi järkevintä siirtää Ylen rahoitus jatkossa valtion budjettiin. Ei Yle voi saada niin vain veronkanto-oikeutta. Sitähän pakollinen mediamaksu olisi käytännössä.