sunnuntaina, elokuuta 01, 2010

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 54

L´Atalante (Ranska 1934), ohjaus: Jean Vigo, käsikirjoitus: Vigo, Jean Guinée, Albert Riera, kuvaus: Boris Kaufman, Louis Berger, musiikki: Maurice Jaubert, pääosissa: Jean Dasté, Dita Parlo ja Michel Simon.










Ihailemani 1960-luvun Minkkiturkin ja Työmiehen päiväkirjan näyttelijä Elina Salo oli valinnut tämän Jean Vigon kauniin teoksen mielielokuviensa sarjaan, joka meni syksyllä 2009 Yle Teemalla. Tiesimme jo 1960-luvulla, että Elina on todellinen elokuvaentusiasti. Siksi valinta ei ihmetyttänyt. Yhtä hyvin sarjaan olisi voinut mahduttaa Vigon nuorisokuvauksen Nolla käytöksessä, joka valmistui 1933.
Keuhkokuumeeseen 29-vuotiaana kuolleesta Vigosta tuli ranskalaisen elokuvan klassikko, vaikka hänen tuotantonsa oli suppea. Vigo oli humanisti, mutta myös alkukantainen runoilija, jonka on sanottu rakastaneen yli kaiken kuvaa. Vigo inspiroi myöhemmin etenkin aloittelevia elokuvataiteilijoita. Huimasta tyynysota-jaksosta kuulu Nolla käytöksessä oli François Truffautin mielessä, kun Cahiers du Cinema -lehden nuori kriitikko ryhtyi ohjaamaan 26-vuotiaana esikoiselokuvaansa 400 kepposta (1958).
Minä näin L´Atalanten ensimmäisen kerran 15.1. 1970 mustavalkoisesta televisiosta. Olin jatkanut syksystä kriitikon työtäni Suomen Sosiaalidemokraatissa, jossa sairaslomani ajan minua tuurasi koulukaupungin Sakari Toiviainen. L´Atalanten esityksestä vastasi Ylen TV1. Koska Yle ei niihin aikoihin näyttänyt ennalta kriitikoille elokuvia, kiinnostavat filmit täytyi katsoa aina kotona pienestä ruudusta. Onneksi televisiossa näytettiin noihin aikoihin 4-6 elokuvaa viikossa.
Meidän nuori kolmen hengen perhe oli saanut Mannerheimintien asuntoon televisiovastaanottimen vuosi aikaisemmin. Kriitikko ja tuleva ohjaaja Eero Tuomikoski oli myynyt rahapulassa 50 silloisella markalla vastaanottimensa meille. Tuomikoski näytteli niihin aikoihin Mainos-Television hyvässä Toimittaja-sarjassa. Itse olin mukana kirjoittajana ja ohjaajana Yle TV2:n Arkipäivän väkivaltaa -sarjassa.
=====================================================================================================
L´Atalante on varhainen mustavalkoinen äänielokuva. Se on huima jokivarsidraama, jonka rakkaustarinan Dita Parlo, Jean Dasté ja Michel Simon näyttelevät ikimuistettavasti. L´Atalante oli Jean Vigon (1905-1934) ainoa varsinainen kokoillanelokuva. Sitä ennen Vigo ohjasi dokumentaarisen Nizza-runoelman A Propos a de Nice ja aikaisemmin mainitun Nolla käytöksessä. Kaikissa kolmessa Vigon elokuvassa kuvaajana toimi Boris Kaufman, joka käytti kameraa kuumeisesti tarkkailevana elokuvasilmänä.
L´Atalantessa proomun kapteeni Jean (Jean Dasté) haluaa morsiamensa Julietten (Dita Parlo) alukselle. Juliette ei sopeudu millään ankaraan merimieselämään, joten hän ottaa hatkat. Proomun perämies Jules (Michel Simon) joutuu lähtemään tytön perään. Etsinnästä muodostuu vaikea, vaarallinenkin.
Elokuvan tarina on yksinkertainen ja selkeä. Sen kuvat huokuvat runoutta, kaipuuta ja rakkautta. Monissa jaksoissa ihmisen vieraus ja yksinäisyys on viety huippuunsa. Ikään kuin rakastavaiset tavoittaisivat enää toisensa veden kajosta. Tai hukkaisivat toisensa puutteen myrkyttämille kaduille.
Jean Vigo osoitti synnynnäisen kykynsä ajoittaa ja rytmittää, nähdä kaipauksen taakse, poimia arjesta pieniä tärkeitä yksityiskohtia. Aistillisen elokuvan hermokeskus on Michel Simonin karhea merimies, jonka hytin ovat vallanneet kissat. Hyttiin on kerätty muistojen runsas kokoelma ilotyttöjen kuvista soittopeleihin ja irvokkaisiin esineisiin.
=====================================================================================================
Jean Vigo
Keuhkotautinen Jean Vigo makasi kuolinvuoteellaan elokuvan jälkituotannon aikana. Alkuperäisversio leikeltiin pahasti. Myöhemmin levikkiin saatiin täydellisimpiä versioita. Suomessa Aito Mäkinen toi 1982 entisöidyn version Dianan ohjelmistoon. Sen jälkeen ranskalaisen elokuvan ehdoton aarre nähtiin 1991 Andorrassa ja tv-esityksinä vielä 1990- ja 2000-luvuilla. Hämmästyttävää kyllä, mutta L´Atalante sai 2.3. 2007 uuden uusinta-ensi-illan Helsingin Kino-Palatsissa.
L´Atalante on Jean Renoirin Pelin sääntöjen ja Suuren illuusion ohella se kolmas ranskalaisen 1930-luvun elokuvan klassikko, johon uudet ja uudet elokuvasukupolvet palaavat. Monet ranskalaisohjaajat ovat vedonneet siihen, ennen kaikkea François Truffaut. Hän kirjoitti nuorena elokuvasta: "L´Atalantessa on esikoisteoksen Nolla käytöksessä kaikki hyvät puolet ja sen lisäksi se osoittaa selvää kypsyyttä, välineen hallintaa. Siinä yhdistyy sopusointuisesti elokuvan kaksi suurta suuntausta, realistinen ja esteettinen lähestymistapa."
Olen joskus leikitellyt seuraavalla ajatuksella: Jos alle kolmikymppisenä kuollut Jean Vigo eläisi ja ohjaisi tänään hän ohjaisi varmasti samalla tavalla kuin ranskalaisen filmin kauhukara Luc Besson. Vigo käyttäisi väriä, sommittelisi hurjia visuaalisia kartastoja. Vigo kertoisi hullusta rakkaudesta metrotunnelissa, kestokykyään koettelevista syvyyssukeltajista sinisellä merellä tai tulevaisuuden maailman elementeistä. Tai ehkä hän järjestäisi uuden tyynysodan hylättyjen ja kaltoin kohdeltujen lasten vastaanottokeskuksessa.
=====================================================================================================
L´Atalanten näyttelijöistä Michel Simonista (1895-1975) kehittyi ranskalaisen äänielokuvan valovoimainen persoona, joka tulkitsi syvällä ihmiskuvauksella ja anarkistisella pilkkeellä tavallista ranskalaismiestä. Simon näytteli suuruuden kaudellaan niin Vigon kuin Jean Renoirin, Marcel Carnen, Julien Duvivierin ja sodan jälkeen vielä René Clairin elokuvassa.
Jean Dasté ja saksalaissyntyinen Dita Parlo eivät saavuttaneet samanlaista menestystä, mutta herkkä ja romanttinen Parlo hehkui vielä 1937 Jean Renoirin Suuressa illuusiossa. Dasté näytteli myöhemmin sivurooleja Renoirilla ja perusti 1947 Saint-Etiennen näytelmäseurueen.
Kuriositeettina mainittaakoon, että L´Atalanten toinen kuvaaja, puolaissyntyinen Boris Kaufman (1906-1980) oli kuuluisan neuvostodokumentaristin Dziga Vertovin veli. Kaufman muutti 1942 Yhdysvaltoihin ja kuvasi harvakseltaan amerikkalaisessa elokuvassa. Hänen mainetöitään oli mustavalkoinen kuvaus Elia Kazanin Alastomaan satamaan. Kaufman sai työstään 1954 kuvaajan Oscarin. Ja vuonna 1961 Kaufman palveli vielä Kazania huikeassa värielokuvassa Kuumetta veressä, jonka traagisia rakastavaisia esittivät Natalie Wood ja Warren Beatty.

Ei kommentteja: