sunnuntaina, lokakuuta 24, 2010

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 64
















Englantilaiset naiset (Les Deux anglaises et le continent, Ranska 1971), ohjaus: Francois Truffaut,käsikirjoitus: Truffaut ja Jean Gruault, kuvaus: Nestor Almendros, musiikki: Georges Delerue, pääosissa: Jean-Pierre Leaud, Kika Markham, Stacey Tendeler, Sylvia Marriott Philippe Léotard, tuotanto: Films du Carrosse/Cinétels/Simar.

Muistikuva vuosikymmenien takaa: Opistolehtori Seppo Saherman ja kumppanien luomat Kinosunnuntait olivat käsite Anjalankoskella. Olin esitelmöimässä juhlassa talvella 1972. Elettiin rankan politisoitumisen aikaa. Olin liittynyt SDP:n joukkoihin ja päässäni vilisivät vasemmistolaiset ajatukset. Menin sanomaan Kinosunnuntaissa muun muassa seuraavaa: "Kirkoista täytyy tehdä kunnallisia elokuvateattereita ja elokuvakerhoista marxilaisia soluja." Joku paikallinen kokoomuslainen oli vienyt viestin pääkaupunkiin. Hämmästykseni oli valtava, kun pääsin Ilta-Sanomien lööppiin ja elokuvan liikealan pomomies, Warner Bros. -yhtiön Suomen toimiston silloinen johtaja Leo Jarden nosti julkisuuteen Anjalankosken teesini.
Se oli kova paikka toisen lapsen, pojan saaneelle nuorelle miehelle, josta oli tuleva kesällä Suomen elokuvakerhojen Liitto SEKL:n uusi toiminnanjohtaja. Iltapäivälehden uutisointi vaivasi minua pitkän ajan, vaikka minun olisi pitänyt tajuta jutun olevan paisuttelusta huolimatta totta.
Henkinen pelastukseni löytyi helmikuun lopulla Töölön elokuvateatterin Adlonin hämärästä. Katsoin François Truffautin uutta elokuvaa Englantilaisia naisia, jonka Suomi-Filmi oli tuonut maahan. Ihailemani Truffautin rakkaustarina tasaannutti mieleni ja Adlonin esityksen jälkeen olin valmis uusiin tehtäviin. Anjalankosken puheeni olivat aiheuttaneet uuden elokuvakerhokriisin (elokuvan liikeala uhkasi lopettaa filmien antamisen kerhoille), mutta sen yli tultaisiin pääsemään. Niin päästiinkin, kun astuin SEKL:n johtoon kevään lopulla.
=====================================================================================================
Englantilaiset naiset perustuu Henri-Pierre Rochén romaaniin. Roché kirjoitti teoksensa vuonna 1956. Kolme vuotta aikaisemmin oli julkaistu Rochén toinen romaani, josta Truffaut ohjasi 1961 kuuluisan Jules ja Jim -elokuvan. Roché oli erityisen tärkeä Truffautille, joka uskoi kaunokirjallisuuden antavan elokuvalle lisäpanoksen.
FrançoisTruffaut halusi yhdistellä tuotannossaan kirjaa ja elokuvaa, kuvaa ja tekstiä. Ohjaajan mielestä kirjallisuuden kauneus lepää proosassa, eikä sen takia ole mitään syytä jättää tuota proosaa elokuvan ulkopuolelle. Truffautin tuotannossa useat elokuvat ovat kunnianosoituksia jollekin kirjailijalle - mm. Balzacille 400 kepposessa (1959) ja koko kirjallisuudelle tieteisfilmissä Fahrenheit 451 (1966). Taas kirjoitettu kieli ja kommunikaatio olivat esillä Kesyttömässä (1969), jossa kerrottiin susilapsen tarina.
Englantilaiset naiset tapahtuu viime vuosisadan vaihteessa. Innokas nuori ranskalainen kirjailija Claude Roc (Jean-Pierre Le´aud) viettää lomaansa Walsein rannikolla. Hän tutustuu englantilaisiin sisaruksiin Anne (Kika Markham) ja Muriel (Stacey Tendeter) Browniin. Claude rakastuu molempiin sisaruksiin. Clauden täytyy kuitenkin tehdä valinta, sillä molemmat englantilaiset sisarukset ympäröivät hänet romanttisilla hengähdyksillään. Rakkaus saattaa lähteä karkuteille, ja ranskalaiskirjailijaa uhkaa yksinäisyys.
Henri-Pierre Roché oli osittain kirjoittamassa Julesin ja Jimin käsikirjoitusta. Hän kuoli ennen kuin elokuva valmistui, mutta tiedetään Truffautin saaneen sitä ennen luvan myös englantilaisaiheen filmaamiseen. Kirjailija antoi Truffautille luvan käyttää päiväkirjojaan ja yksityisiä kirjeitään. Rochén kahden romaanin on sanottu yhdistyneen kirjailijan mielessä. Truffautin filmisovitukset poikkeavat Rochén teoksesta, ja Englantilaisissa naisissa kuuluu kaukaisesti Julesin ja Jimin kaikuja.
Julesin ja Jimin yleisön suosio ja klassikon asema johtuivat Truffautin rikkaasta kerronnasta, mutta myös Jeanne Moreaun lumovoimasta. Englantilaisten naisien näyttelijäkolmikko jää kalpeammaksi, vaikkakin ohjaajan alter ego Jean-Pierre´ Leaud on suurenmoinen ranskalaiskirjailijana. Mutta on syytä huomioida, että Julesista ja Jimistä poiketen Truffautin ilmaisu on nyt tietoista tasapainottelua elokuvan- ja romaanikerronnan välillä.
Henri-Pierre Rochén romaanin vallitsevat kirjalliset painotukset läpivalaistaan ja karsitaan Truffautin estetiikalla, jossa kolorismi siivittää kuvatun aikakauden, Belle Époquen, hivelevään loistoon. Sisä- ja ulkokohtausten kontrasti on nyt voimakkaampaa kuin Julesissa ja Jimissä. "Walesilaista" vihreyttä ja rannikon auringonlaskuja säestävät Brownin perheen talon lähes klaustrofobiset sisätilat. Maisemavälähdyksissä Truffaut luo mestarikuvaaja Nestor Almendrosin tuella väriseviä hetkiä, jotka kunnioittavat maalaustaiteen impressionistien perinnettä (esim. Edouard Manet´n "Aamiainen ruohikolla").
=====================================================================================================
Henri-Pierre Roché otti romaaniinsa näkymiä muun muassa viime vuosisadan vaihteen Lontoosta. Walesin maaseudun kauneus muodosti kontrastin suurkaupungin hälyille. François Truffaut ei edes yrittänyt kuvata Englantilaisia naisia Lontoossa tai Walesissa, vaan kamera liikkui niin Pariisissa kuin Normandiassa. Jälkimmäiset kuvauspaikat ilmensivät walesilaista maaseutumaisemaa.
Truffaut ei ollut mikään vieraiden kielien mestari, päinvastoin, joten hän karsi englanniksi käydyt keskustelut minimiin. Yhden miehen ja kahden naisen rakkaustarina hengittää elokuvassa enemmän tunteiden ja mielen liikkeiden tasolla kuin fyysisinä pyrähdyksinä. Truffautin on sanottu pyrkineen luomaan ilmapiirin, joka muistuttaisi ranskalaisen André Gidén (1869-1951) "Ahdas porttia", sovinnaisuuden ja yksilöllisten halujen välistä ristiriitaa tarkkailevaa teosta.
Englantilaisten naisten erotiikka on vahvempaa kuin yleensä Truffautilla. Ohjaaja käyttää suudelmia keskeisenä symbolina, myös viettely kuuluu asiaan. Oikeastaan elokuva sivuaa rakkauden väkivallan tematiikkaa. Clauden intohimo viedään jopa raakuuden asteelle, mutta Truffaut ei olisi Truffaut, jos hän vaihtaisi pian viritystään hellyyden runoudeksi.
Englantilaiset naiset viittaa kätketysti toiseenkin kirjalliseen taustaan (miksei myös Tristanin ja Isolden myyttiin). Tiedetään, että François Truffaut ja toinen käsikirjoittaja Jean Grualt tutkivat englantilaisten Emily ja Charlotte Bronten elämäkertoja. He huomasivat, että Rochén pitkälle omaelämäkerrallisen romaanin Annella ja Murielilla on yhteys Bronten kirjailijasisaruksiin.Truffaut-tutkijat ovat perustelleet tätä muistuttamalla, että Brownin sisruksetkin olivat englantilaisia, romanttisia, puritaanisia, hurmioituneita: Kysymys on taiteilijoista, jotka käyttivät luomuksiaan itseterapiana. Muun muassa Sakari Toiviainen on kertonut Truffautin tutkineen kirjailija Marcel Proustin nuoruudenmuistelmia, "jotka näyttivät suuntaa materialismin, muistin ja psykologisen hienosäännön yhdistelmille". Siitäkö syystä kadonnutta aikaa etsivä elokuva todentaa hienovireisesti seksuaalisen turhautumisen ja menetyksen alakulon kuin ajan vääjäämättömän vierimisen.
=====================================================================================================
François Truffaut
Kirjoitin SEKL:n Projektio-lehteen syksyllä 1984 artikkelin "Kiitollisuudella FrançoisTruffautille - L´homme qui aimait les femmes": "Sunnuntai-ilta 21.10. 1984. Tv:n iltauutiset on katsottu. Lapset nukkuvat. Okalinnuista alkaa viimeinen jakso. Olen yrittänyt katsoa sitä ainoastaan Rachel Wardin vuoksi, mutta totta puhuen - silmät on joutunut sulkemaan monta kertaa, kun ei ole halunnut nähdä hänen "vanhenemistaan" (kamalan keinotekoista) sarjan viimeisissä jaksoissa. Puhelin soi. Jarmo Valkola soittaa Jyväskylästä. "Lehdestä ilmoitettiin juuri, että François Truffaut on kuollut." Syvä hiljaisuus. Ja juuri eilen kehuin lehdessä Pitkän viikonlopun. Ja juuri toissapäivänä ilmoitin Projektion haastattelijoille, että kukaan muu kuin François Truffaut ei voi tehdä 20 vuoden päästä parasta elokuvaa."
Pariisilainen, elokuvakerhojen, elokuva-arkiston, elokuvalehtien kasvatti, aseistakieltäytyjä ja Ranskan uuden aallon mestari François Truffaut (s. 1932) kuoli aivokasvaimen riuduttamana 21.10. 1984. Hänet on haudattu Montmartren kalmistoon.

Ei kommentteja: