sunnuntaina, helmikuuta 21, 2010

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 34

Maa (Zemlja, NL 1930) ohjaus: Aleksandr Dovzhenko, käsikirjoitus: Dovzhenko, kuvaus: Danilo Demutski, pääosissa: Stepan Shkurat (Opanas Trubenko), Semjon Svashenko (Vasil Trubenko), Julia Solntseva (Opanasin tytär). Tuotanto: Ukrainfilm, Kievin studiot.




Nykyisin nuori elokuvaentusiasti katsoo yksin kotona dvd:ltä merkittävät elokuvat. Tiedän, että valikoima on ehtymättömän runsas, mutta katsomiskokemus ei ole sama kuin meidän nuoruudessamme, jolloin elokuva oli kollektiivinen yhdessäolon muoto. Sitä paitsi Helsingissä eivät toimineet 1960-luvun puolivälissä vain lukuisat elokuvateatterit keskustassa ja esikaupungeissa, vaan elokuva-arkisto näytti filmejä, olivat elokuvakerhojen näytännöt ja esimerkiksi Mannerheimintiellä, Vanhaa Ylioppilastaloa vastapäätä sijaitsevan Goethe-Institutin 16 mm:n klassikkosarjat. Niin, ja saatettiin lähteä bussilla Keravalle tai Karkkilaan katsomaan jotakin Budd Boetticherin 1950-luvun lopun b-westerniä - kuten Pettämätön pistooli, Hän ratsasti yksin tai Lainsuojattomien jäljillä.
Olipa vielä Kulttuuritalon elokuvakerho, jossa saattoi tutustua venäläisen elokuvan klassikoihin. Kansan Uutisten elokuvakriitikko Modest Savstehenko (Martti Savo) esitteli yleensä elokuvat, sillä hän oli silloin varmaankin ainoa neuvostoelokuvan tuntija Suomessa. Capitolissa toimiva Kosmos-Filmi toi neuvostoelokuvat Suomeen. Etenkin 1970-luvulla neuvostoelokuvan kiinnostus oli meillä laajaa. Toimittaessani 1970-luvun alkupuolella SEKL:n kerhofilmiluetteloja, neuvostoelokuvien osuus oli maittain etenevässä luettelossa neljäntoista sivun pituinen.
Näin useita neuvostoelokuvan klassikkoja juuri Kulttuuritalon elokuvakerhossa, mutta ollessani 1966-67 töissä tutkimusassistenttina Suomen elokuva-arkistossa alettiin suunnitella venäläisen elokuvan klassikkosarjaa. Katsoimme elokuvia 16 mm:n kopioina arkiston tiloissa Eerikinkadulla. Silloin mieleeni jäin ehdottomana elämyksenä Gorki-trilogian tekijän Mark Donskoin (1897-1981) vahva Kuinka teräs karastui. Sarjan valmistuttua Modest Savsthenko kirjoitti esitteiden tekstit. Arkiston sarjan jälkeen maassamme alkoi olla muitakin neuvostoelokuvan tuntijoita - kuriositeettina mainittaakoon, että 1970-luvulla jäsenmäärältään mahtavasta Monroe-elokuvakerhosta tunnettu Tampere perusti pelkästään venäläiselle tuotannolle omistautuvan Solaris-kerhon.
=====================================================================================================
Aleksandr Dovzhenkon runollinen Maa on ikuinen suosikkini. Sen arvo ja merkitys elokuvana ei ole kuihtunut, vaikka lukuisten eri osavaltioiden muodostamaa neuvostoelokuvaa ei ymmärrettävistä syistä ole ollut olemassa pariin kymmeneen vuoteen. Dovzhenko (1894-1956) oli unkrainalainen neuvosto-ohjaaja. Dovzhenko kouliintui nuorena opettajan ammattiin, harjoitti myöhemmin taloustieteen opintoja, liittyi kommunistiseen puolueeseen ja palveli maataan 1920-luvun alussa lähettiläänä niin Varsovassa kuin Berliinissä. Hän palasi Kieviin vuonna 1923. Kolme vuotta myöhemmin intohimo elokuvaan syttyi lopullisesti.
Alesandr Dovzhenko ohjasi ensimmäiset elokuvansa Odessan studiossa. Dovzhenko oli itseoppinut, sillä hän oli nähnyt vain kourallisen elokuvia. Dovzhenkon läpimurto-ohjaus Zvenigora (1928) on runollinen ja realistinen, erikoistehosteitakin käyttävä, lähes folkloristinen kuvaus Ukrainasta. Elokuva herätti valtavaa innostusta Moskovan filmipiireissä - muun muassa legendaariset ohjaajat Eisenstein ja Pudovkin suitsuttivat tunnustustaan ensi-illan jälkeen.
Maa on neuvostoelokuvan viimeisiä mykkiä filmejä. Se on Aleksandr Dovzhenkon paluu yksinkertaiseen kuvailmaisuun. Ohjaaja on kertonut muistelmissaan, että hän tavoitteli biologista elokuvaa, panteistista sommitelua. Elokuvan kuuluisa prologi kertoo, mitä tuleman pitää: Kuoleman edessä vanhus haukkaa palan omenasta tuulen suhistessa viljapelloilla. Elämä hymyilee maalla, sillä yhteen puhaltava osuuskunta saa kylän ensimmäisen traktorin. Sadosta tulee runsas, nuoret rakastavaiset Vasil ja Natalka seuraavat auringonlaskua kunnes karmean kohtalon pian kohtaava Vasil näyttää, miten ukrainalainen tanssii ripaskaa.
===================================================================================================
Maassa ihminen ja luonto ovat yhtä. Melkein jokaisessa kohtauksessa luonto liittyy ihmisen toimiin.
Dovzhenkon teos on muuan kauneimpia elokuvarunoelmia ihmisen elämästä ja kuolemasta. Ukrainan pelloilla ja puutarhoissa filmattu elokuva on kuvaus - propagandistinenkin - uuden järjestelmän luomisesta. Kukkivat puut juhlistavat uuden ihmisen elämän nälkää, mutta sattuma mursertaa unelmat, kun vähäjärkisen kyläläisen luoti napsahtaa onnellisen Vasilin otsaan.
Kirjoitin Maasta 1974 Kerhofilmiluettelossa muun muassa: "Jos tässä elokuvassa eivät auringonkukat hehku, niin ei missään muussakaan." Muistissani väräjää vieläkin Dovzhenkon ainutlaatuinen otos: Kamera nousee mäennyppylälle ja valtava auringonkukkapelto täyttää näkökentän.

Ei kommentteja: