sunnuntaina, maaliskuuta 28, 2010

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 39

Adieu Philippine (Adieu Philippine, Ranska 1962) ohjaus: Jacques Rozier, käsikirjoitus: Michele O´Gior ja Rozier, pääosissa: Jean-Claude Aimini (Michel), Stefania Sabatini (Juliette), Vittorio Caprioli (Pachal), Yveline Gery (Liliane). Tuotanto: Unitec/Alpha.





Suomen elokuvatarkastamoon tulee katsottavaksi ranskalainen elokuva Adieu Philippine. Se tarkastetaan ja hyväksytään 5.7. 1966. Tarkastuttaja on Jyväskylän kulttuuripäivät. Elokuva-arkiston Pentti Pajukallio on vienyt Ranskasta tulleen kopion tarkastamoon. Hän on lähetyttänyt myöhemmin kopion linja-autorahtina Jyväskylään. Olen ollut mukana autossa, joka on vienyt filmikelat tarkastamoon. Olen töissä tutkimusassistenttina elokuva-arkistossa.
Lähden muutaman päivän päästä bussilla Jyväskylään. Teen juttuja kulttuuripäivien elokuvaohjelmistosta Uuteen Suomeen - kuten Satyajit Rayn Apu-trilogiasta. Päivillä käsitellään idän ja lännen elokuvaa. Kriitikko Michel Delahye on tullut Pariisista puhumaan Ranskan uudesta aallosta. Tunnemme Suomessa hyvin Godardin, Truffautin, Chabrolin ja Rivetten, mutta Jacques Rozier on tuntematon ohjaajanimi. Kuntelen Delahyen englanniksi puhumaa esitelmää ja lähetän myöhemmin siitä referaatin lehteen.
Delahye on todennut muun muassa: "Vallankumous ranskalaisessa elokuvassa tapahtui, koska se oli elänyt 20 vuotta ennen vuotta 1958 paikallaan. Se oli jähmettynyt, mitään kehitystä ei ollut tapahtunut. Nuoret hakivat uuden käsityksen tehdä elokuvaa, he ilmaisivat oman sukupolvensa asioita. He eivät pohtineet sitä, onko elokuva taidetta, eivätkä yrittäneet tehdä keinotekoisesti taidetta. He olivat vakuuttuneet, että elokuva on taidetta, edellisten taiteiden suoranaista jatkoa. He löysivät Picasson sanat: Minä en etsi, minä löydän."
Näin sitten kulttuuripäivillä Adieu Philippinen, unohdetun ranskalaisen uuden aallon mestariteoksen. Ihastuin siihen välittömästi. Kirjoitin siitä kehuvan jutun Uuteen Suomeen. Minulla ei ole enää sitä juttua, vain muistikuvat, vain kiihkeän riemuni muiston jäljet mielessäni. Ja joskus vuosia myöhemmin sain lukea, miten Jacques Rozierin ura melkein tukahtui Adieu Philippineen. Elokuva oli kaupallinen fiasko. Eikä esikoiselokuvan tekijä uuden aallonkaan puitteissa voinut päästää käsistään kaupallista fiaskoa.
=====================================================================================================
Jacques Rozier syntyi 1926 Pariisissa. Hän oli neljä vuotta vanhempi kuin Jean-Luc Godard ja kuusi vuotta vanhempi kuin François Truffaut. Rozier tuli ranskalaiseen elokuvaan 1950-luvun puolivälissä. Ensimmäiset elokuvakokeilut La Rentree Des Classes (1955) ja Blue Jeans (1958) eivät vielä herättäneet huomiota. Dokumenttifilmi Dans Le Vent (1962) otettiin vastaan myönteisesti. Samana vuonna Rozier sai ryhtyä ohjaamaan italialais-ranskalaisena yhteistyönä esikoiselokuvaansa Adieu Philippineä. Sen tapahtumat sivuavat Algerian sotaa hiukan samalla tavalla kuin Jacques Demyn menestyselokuva Cherbourgin sateenvarjot (1964).

Adieu Philippinessä tv-studiossa työskentelevä Michel on saanut kutsun lähteä Algerian sotaan. Hänellä on kaksi kuukautta aikaa ennen kuin asepalvelus alkaa. Nuoret näyttelijättäret Juliette ja Liliane pörräävät tv-studion ympärillä. Michel tutustuu heihin. Pieni virkistävä flirtti alkaa, mutta sodan odotus painaa Michelin mieltä. Kun Michel päättää lähteä lomailemaan Korsikalle, tytöt seuraavat perässä.
Jacques Rozier ohjasi elokuvansa uuden aallon periaatteiden mukaan. Ehkä hän halusi mennä vielä pidemmälle kuin monet hänen työtovereistaan. Rozier käytti amatöörinäyttelijöitä, harrasti improvisaatiota, piilotti mikrofoneja tapahtumapaikoille ja kuvasi koko ajan oikeissa miljöissä. Hän onnistui.
Elokuvan kuvista ja äänistä virtaa katsomoon sellainen spontaniteetti, oikea välittömyyden runous, että vastaava ei kohtaa joka päivä. Rozierin elokuvassa on nuoruuden etsinnän ja rakkauden kuvauksena jotakin samanlaista aitoutta kuin Coletten Vilja oraalla -romaanissa. Ja Rozierin elokuva sykkii vastustamattomana kuvien runoutena Pariisia ja Korsikaa.
=====================================================================================================
Adieu Philippine ei tullut Jyväskyläänkään siinä muodossa, mitä ohjaaja olisi halunnut. Tuottaja puuttui leikkauspöydällä Rozierin työhön. Fiasko teattereissa heitti Rozierin lähes työttömäksi. Hän teki muutaman dokumentin - muun maussa 1930-luvun ranskalaisohjaajasta ja uuden aallon isästä Jean Vigosta - mutta näytelmäfilmin tekoon Rozier sai palata vasta kymmenisen vuotta myöhemmin. Harvakseen hän on ohjannut, emmekä tiedä oikein mitään Jacques Rozierin elokuvista Fifi Martingale (2001), Maine-Ocean (1985), Les Naufrages de l'Ile de la Tortue/The Castaways of Turtle Island (1976) ja Du Cote D'Orouet/Near Orouet (1971).
Jacques Rozier on mysteeri. Hän vain piipahti elämässäni neljäkymmentä vuotta sitten. Nyt vain toivoo, että voisi joskus vielä nähdä alkuperäisen, ohjaajan version Adieu Philippinestä?

Ei kommentteja: