sunnuntaina, joulukuuta 04, 2011

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 115

Berliinin taivaan alla (Der Himmel Über Berlin, Länsi-Saksa 1988) ohjaus: Wim Wenders, käsikirjoitus: Wenders ja Peter handke, kuvaus: Henri Alekan, lavastus: Heidi Ludi, leikkaus: Peter Przygodda, musiikki: Jurgen Knieper, pääosissa: Bruno Ganz, Solveig Dommartin, Otto Sander, Curt Bois, Peter Falk. Tuottajat: Wim Wenders ja Anatole Dauman.

Amerikkalaisnäyttelijä Peter Falk kuoli kesällä 2011. Hänet miellettiin yleisesti tv-sarja Columbon "silmäpuoli" - yksityisetsiväksi, jonka pää toimi ennen kuin käsi asettui aseeseen. Unohdettiin, että Falk (s. 1927) oli pätevä luonnenäyttelijä, jonka huippusaavutukset tapahtuivat 1970-luvun alussa: Hän näytteli John Cassavetesin elokuvissa, kuten Aviovaimot ja Naisen parhaat vuodet.
Peter Falk alias Columbo matkustaa lentokoneella jaettuun kaupunkiin saksalaisen Wim Wendersin elokuvassa Berliinin taivaan alla. Falk saapuu muurin jakamaan kaupunkiin filmaamaan elokuvaa, jonka tapahtumat sijoittivat vuoden 1945 raunioituneeseen, sodan tuhoamaan Berliiniin. Wenders laittaa Falkin tapaamaan enkelit (Ganz, Sander) kioskin edessä, lähellä muuria. Tässä Wendersin elokuvan huikeassa jaksossa Falk ja enkelit tunnistavat toisensa, sillä taiteilijalla on kyky tehdä näkymätön näkyväksi.
Berliinin taivaan alla kertoo kahdesta taivaan enkelistä Damielista ja Cassielista, jotka kiertelevät jeatussa kaupungissa. He kuuntelevat maan ihmisten puheita. Enkeleistä Damiel rakastuu sirkustyttö Marioniin, mutta ennen kuin hän voi saada haluamansa, hänen täytyy muuttua ihmiseksi - hänen tättyy saada ympärilleen "lihaa ja verta". Cassiel epäilee toverinsa kykyjä, mutta lopulta hänen täytyy tunnustaa, että mieluimmin valitsen elämän kuin kuolemattomuuden.
Wim Wendersin päätyö kasvaa irrallisista ja epädramaattisista kohtauksista filosofiseksi vuoropuheluksi elämän arvoista ja tarkoitusperistä. Wenders ja itävaltalainen käsikirjoittaja Peter Handke (huomattava kirjailija) ovat tavoitelleet elokuvaa, jossa jokainen kohtaus, jokainen hetki tähtää kohti sovittavaa, kaiken inhimillistävää loppua.
Enkeleiden rinnalla sirkustyttö Marion ruumiillistaa ikuista rakkautta ja ihmisen moraalista lujuutta. Marion on etsinyt koko ajan jotakin pysyvää, mutta vasta Damielin edessä hän saattaa tavoittaa sen oikean vakavuuden, joka tekee ihmisen elämästä elämisen arvoisen. Marionin työpaikka Sirkus Alekan edustaa elokuvassa menneen maailman arvoja, lapsenomaista ihastusta, kun taas Nick Caven rockyhtyeen sanoituksissa ja esityksissä ilmenee vieraannuttavan nykyisyyden soundi.
=====================================================================================================
Elokuvan metafyysiset, ihmiskunnan muistiin viittaaavat säikeet sidotaaan yhteen suuressa kirjastossa. Täällä enkelit kohtaavat perinteen ylläpitäjän ja tarinoiden kertojan, vanhan Homeroksen (Curt Bois), joka etsii turhaan entistä, ennen kaupungin jakamista niin vilkkaana pulpunnutta Potsdamer Platzia. Enkelit ovat elokuvassa sivullisia, jotka kuuntelevat ja huomoivat ihmisten ajatuksia. Maagisella tavalla ajatukset muuttuvat sanoiksi, jotka kaartavat ihmisyyden perimmäisten kysymysten äärelle.
Wim Wendersin (Amerikkalainen ystävä, Paris, Texas) Berliini-elokuvan alulla ja lopulla on lapsenomainen, kirjaimista syntyvä sydän ja sielu. Elokuvan keskivaiheilla Wenders yrittää selvittää, hahmottavatko tämän ajan lapset asioita niin kuin ennen. Hän kysyy myös, onko aikuisissa sitä mielikuvituksen poltetta, joka lapsilla avartaa maailman rajattomaksi. Tämän jälkeen romantikko Wenders toteaa, että vain naisen ja miehen välinen rakkaus voi ratkaista ongelmat ja pyhittää olemassolomme.
Berliinin taivaan alla-elokuvan kuvat ovat äärimmäisen herkkiä ja ilmaisevia, mutta myös täsmällisiä. Enkelit näkevät maailman mustavalkoisina, ihmiset värillisinä. Wenders haastaa katsojan vuoropuheluun, etsimään yhdessä todellisuuden suuria kaarteita. Nykyelokuvassa ei tällaista teosta ole usein nähty.
Wenders ei vain näytä jaetun kauupungin arkea, vaan hän pakottaa katsojan miettimään historiaa, Saksan kohtaloa, Saksan inhottavaa menneisyyttä, aikaa, jonka jäljeen Berliini jaettiin ja muuri rakennettiin. Tässä mielessä Peter Falkin henkilöhahmo on erittäin tärkeä. Sanomattakin on selvää, että Berliinin taivaan alla vastaa elokuvana niitä eurooppalaisen kirjallisuuden häivähdyksiä, jotka viittaavat niin Rilkeen kuin Joyceen.
=====================================================================================================
Cannesissa keväällä esitetyn Wim Wendersin pääteoksen ensi-ilta oli Suomessa 8.7.1988. Keskikesällä elokuvaa näytettiin viikon ajan Aikatalon Bio Bristolin suurella kankaalla. Sitten se siirtyi pienempään teatteriin. Kirjoitin elokuvasta haltioituneen, laajaan arvostelun lehteemme otsikolla "Enkeleitä jaetussa kaupungissa". Jaettu-sana viittasi vuoteen 1963, kun olin kesätöissä AEG:n pääkonttorissa Länsi-Berliinissä. Silloin puhuttiin yleisesti "jaetusta kaupungista". Länsiberliiniläisillä ei ollut asiaa itäpuolelle, mutta ulkolainen sai matkustaa Itä-Berliiniin, joten kävin siellä usein ja vein työpaikkani ihmisten paketteja tai tervehdyksiä sukulaisille, jotka olivat jääneet muurin toiselle puolelle. Muurin pystyttämisestä oli kulunut kaksi vuotta.
Wim Wendersin elokuvan innoittamana matkustimme joulukuun alussa 1988 Berliiniin. Asuimme Itä-Berliinissä, suuressa länsimaalaistyyppisessä hotellissa, joka sijaitsi aivan keskustassa, lähellä kuuluisaa puolueen toimistorakennusta. Itä-Berliinin Berlin Ensemblessa katsoimmee Carl Zuckmayerin näytelmän "Der Hauptmann von Köpenick" (1931), joka on hurja syöksy menneeseen preussilaiseen ihmiskuvaan. Vierailu Länsi-Berliinissä kuului ohjelmaan, mutta kyllä rajakontrolli ja itäberliiniläisten rajavartioiden tylyys oli silmiinpistävää. Länsi-Berliinin kuuluisa kaupunginosa Kreuzberg ei näyttänyt enää samalta kuin kesällä 1963, mutta tuskin osasimme aavistaa, että vuoden kuluttua muuri murtuu ja Itä-Saksa romahtaa. Ja jaettu kaupunki yhdistyy.
Wim Wendersin elokuvassa saattaa olla jotakin profetaalista. Sen loppupuolen repliikkeihin kuuluu trapetsilla yhä nopeammin kiikkuvan sirkustyttö Marionin toteamus: "Erst das Staunen "uber uns zwei, das Staunen
Über den Mann und die Frau hat mich zum Menschen gemacht. Ich ... weiss... jetz, was...kein Engel...weiss". 
 

Ei kommentteja: