sunnuntaina, toukokuuta 02, 2010

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 43

The Saga of Anatahan (The Saga of Anatahan, USA/Japani 1952-1954) ohjaus: Josef von Sternberg, käsikirjoitus: Von Sternberg, Michiro Maruyama - perustuu jälkimmäisen romaaniin, kuvaus: von Sternberg, musiikki: Akira Ifugube, pääosissa: Akemi Negishi ("kuningatar Bee" Keiko), Tadashi Sukanuma (Keikon aviomies), tuotanto: Daiwa Production/Kazuo Takimura.

Itävaltalaiseen Josef von Sternbergiin liittyy kohtaloni. Palaan vuoteen 1967, jolloin työskentelin tutkimusassistenttina Suomen elokuva-arkistossa, Helsingin Eerikinkadulla. Olin tullut opiskelemaan Helsinkiin kaksi vuotta aikaisemmin, päässyt kirjoittamaan elokuvasta Uuteen Suomeen ja Aito Mäkisen toimesta kiinitetty seuraavana vuonna arkistoon. Mäkisen tilalle oli tullut 1967 toinen toiminnanjohtaja.
Arkiston esityssarja pyöri sinä vuonna Bio Rexissä. Alkoivat intohimoisesti odotetun itävaltalais-amerikkalaisen Josef von Sternbergin (s.1894) elokuvien esittelyt. Jouduin laatimaan englantilaisesta vihosta käännöksen arkiston esitteeseen - en muista mikä von Sternbergin elokuva oli kyseessä. Myöhemmin sain isot haukut onnettomasta käännöksestä (lyhyen englannin "lukijalle" tehtävä oli mahdoton). Suutuin ja lähdin arkistosta.
Josef von Sternberg -sarja oli kuin langilaisen kohtalon korkea veisu. Nimittäin olin mennyt avioon, odotimme esikoislasta ja hyppäsin melkein tyhjän päälle. En nimittäin eronnut vain arkistosta (seuraajani oli koulukaupunkimme Sakari Toiviainen, joka kirjoitti vuosien kuluessa lukuisia erinomaisia elokuvakirjoja), vaan siirryin ilmeisen poliittisista syistä (Uuden Suomen kulttuuriosasto puhdistettiin radikaaleista) Paasivuorenkadulle, Suomen Sosiaalidemokraattiin, jonka senttauspalkkiot olivat huomattavasti alemmalla tasolla, mihin Uudessa Suomessa olin tottunut. Siihen vasemmistolehteen kirjoitin sitten kokonaiset 12 vuotta elokuvasta ja televisiosta.
=====================================================================================================
Elokuva-arkiston von Sternberg- sarjassa esitettiin melkein kaikki ohjaajan tärkeimmät elokuvat, niin 1930-luvun loistavat Morocco (jota Sergei Eisentesin ihaili), The Last Command (jota Preston Sturges nimitti aikanaan ainoaksi täydelliseksi elokuvaksi, jonka oli nähnyt), Intohimojen keisarinna, Paholainen on nainen/Devil is A Woman ja niin edelleen.
Sarjan elokuvia katsoessa ymmärsi, miksi Josef von Sternbergiä ihailtiin ja arvosteltiin. Sergei Eisenstein oli puhunut 1930 von Sternbergin elokuvien ylitsevuotavasta kauneudesta (von Sternberg ohjasi muuten 1931 Dreiserin romaanista elokuvan Amerikkalainen murhenäytelmä, jota Paramount oli ensin tarjonnut maailmankiertueelle lähteneelle Eisensteinille). Kun taas dokumentaristi John Grierson oli huomauttanut 1947: "Kun ohjaaja kuolee, hänestä tulee valokuvaaja". Von Sternberg uskoi vilpittömästi puhtaaseen taiteeseen. Hänelle musiikki, liike, pintojen kauneus, valojen ja varjojen harmonia olivat tärkeitä. Hänelle elokuva oli maalaamista liikkeeseen - kuten Lewis Jacobs on tiivistänyt teoksessaan "The Rise and Fall of American Cinema". Ohjaajan muistelmateoksen luettuaan saa kyllä käsityksen, että von Sternberg olisi halunnut ohjata muutakin Hollywoodissa.
Josef Sternberg oli syntynyt Wienissä köyhään ortodoksijuutalaisperheeseen. Hän muutti vanhempiensa kanssa seitsenvuotiaana Amerikkaan. Hän ei ollut ensin mikään "von", vaan muuan Hollywood-tuottaja keksi laittaa myöhemmin nimeen aristokraattisen etuliitteen. Von Sternberg ohjasi ensimmäiset elokuvansa Hollywoodissa. Hänen uransa alkoi varsinaisesti vuonna 1924. Kuuluisia ovat vähän esitetyt Salvation Hunters, jota itse Charles Chaplin kehui ("on olemassa ainostaan kaksi ihmistä, jotka ymmärtävät jotain elokuvasta, hän ja minä") ja Underworld USA (1927). Jälkimmäinen on ensimmäinen täysiverinen amerikkalainen gangsterielokuva. Kolme vuotta myöhemmin Paramount-yhtiön ohjaaja Josef von Sternberg kävi Saksassa ja ohjasi Sinisen enkelin, UFA-yhtiön ensimmäisen äänielokuvan, josta tuli legenda.
Josef von Sternbergin nimi liitetään saksalaiseen Siniseen enkeliin ja berliiniläiseen Marlene Dietrichiin (1902-1992). Von Sternberg oli Marlenen keksijä, hoviohjaaja ja saksalaisnäyttelijättären lumoajatar-kuvan kehittäjä. Heidän yhteistyönsä kesti 1930-luvun puoliväliin. Von Sternberg loi valkokangaserotiikkaa Fräulein Dietrichin viehätysvoiman, sensuellin tenhon avulla. Marlene oli elokuvissa Sininen enkeli ja Paholainen on nainen vamppi, jonka pukujenkin on sanottu aiheuttaneen päihdyttävän ja suggestiivisen vaikutuksen. Von Sternberg ja Dietrich tekivät yhdessä kuusi elokuvaa, ja voidaan sanoa, että von Sternberg menetti jotakin suurta kuvastostaan, kun Marlene oli mennyt.
Rikos ja rangaistus (1935) on vielä kelvollista von Sternbergiä, vaikka Dostojevskin romaani ei ollut hänen ominta alaansa. Pukeutumisessaan dandyn elkeitä matkinut von Sternberg ei saanut enää ideoitaan läpi Paramountissa, joten hän kokeili onneaan Columbialla kunnes matkusti Englantiin. Hän aloitti 1937 Alexander Kordan tuotantona kunnianhimoisen historiallisen elokuvan Minä Claudius, pääosassa Charles Laughton, mutta elokuva ei valmistunut koskaan, erinäisistä syistä. Paluu Hollywoodiin oli edessä, ja von Sternberg toteutti 1941 rutiinimaisen elokuvan Uhkapeliä Shanghaissa, ohjasi kohtauksia muiden tekijöiden elokuviin ja sai sitten Howard Hughesilta töitä.
=====================================================================================================
Tätä muistelmateoksessa kaipaamansa "muuta" oli The Saga of Anatahan, joka tuotettiin Japanissa. Sitä ennen von Sternberg oli ohjannut Howard Hughesille lentoseikkailu Jet Pilotin (1950), mutta se pääsi levikkiin vasta 1957. Hughes oli miljardööri, keksijä, naistenmies ja elokuvahullu. Lentäminen kiehtoi häntä, samoin uusien koneiden suunnittelu - kuten opimme Martin Scorsesen 2004 valmistuneesta The Aviator -elokuvasta.
The Saga of Anatahan oli Josepf von Sternbergin varsinaisesti viimeinen elokuva. Se kuvattiin studiossa, vaikka se näyttää ulkoilmaelokuvalta. Mutta jo Moroccoa tehdessään von Sternberg oli maininnut, että tyylin yhtenäisyys on paljon vakuuttavampaa kuin autenttinen ja dokumentaarinen todistelu. Von Sternberg oli studioestetikko vailla vertaa. Tai annetaan elokuvan estetiikka ja ominaispiirteitä tutkineen Marcel Martinin täsmentää. Hän korosti 1968 teoksessaan "Elokuvan kieli", että The Saga of Anatahanissa ulkokuva on kuvattu luonnossa ja vastakuva studiossa, niinpä elokuvassa "studioviidakko ja todellinen valtameri eivät koskaan näy samassa kuvassa".
The Saga of Anatahan kertoo saaren asukkaista, jotka uskovat toisen maailmansodan vielä jatkuvan. Kaksitoista haaksirikkolaista rantautuu saarelle, jossa elää farmari ja tämän kaunis vaimo. Alkaa valtataistelu, johon liittyy amerikkalaisen taisteluhävittäjän turma ja kourallinen käsiaseita.
The Saga of Anatahan on todellinen tekijän - "auteurin" - voimannäyte. Von Sternberg ei vain ollut kirjoittamassa käsikirjoitusta ja vastannut ohjauksesta, vaan hän kuvasi upeat otokset ja kertoi vielä omalla äänellään tarinan. Ohjaaja piti äärimmäisen kaunista, heleää, jopa privaattia elokuvaa tuotantonsa parhaana. Siihen on helppo yhtyä, vaikka kanssatodistajia tuskin löytyy paljon. Yleisöä se ei ole koskaan sytyttänyt, ja sitä on esitetty harvoin.
=====================================================================================================
Josef von Sternberg ei enää ohjannut elokuvia japanilaisen saaritarinan jälkeen. Hän opetti elokuvaa muun muassa UCLA:ssa (University of California, Los Angeles), joka on ollut myös amerikkalaisen filmisivistyksen kehtoja (mm. Francis Ford Coppola opiskeli yliopiston elokuvaosastolla). Von Sternberg kirjoitti 1965 kiehtovan omaelämäkertateoksen "Fun in a Chinese Laundry", johon olen aikaisemmin viitannut. Elokuvataiteen kultakauden tyylitaituri Von Sternberg kuoli neljä vuotta myöhemmin 75-vuotiaana. Hänet muistetaan loistavana teknikkona, mutta ennen kaikkea taiteilijana, joka loi triviaalin, joskin hyvin erillisen vision maailmasta elokuvissaan, joissa valot ja varjot leikkivät, tunnelma sähköistyi ja ihmismielen sisäiset liikkeet aivan kuin värisivät plastisen kuvan pinnalla.

Ei kommentteja: