Englantilainen megaohjaaja Ridley Scott ja uusiseelantilaissyntyinen Hollywood-näyttelijä Russell Growe ovat tehneet uuden, suuren luokan seikkailuelokuvan Sherwoodin metsän sankarista Robin Hoodista. Tuntuu käsittämättömältä, että aiheeseen palataan edelleen, sillä viimeksi apajilla olivat ohjaaja Kevin Reynolds ja näyttelijä Kevin Costner. Tämän 1991 valmistuneen elokuvan nimi oli Robin Hood - varkaiden ruhtinas. Samana vuonna valkokankaille päästettiin kilpailemaan John Irvinin tv-seikkailuelokuva Robin Hood, jossa pääosassa synkisteli Patrick "Vihollinen vuoteessani" Bergin. Ja 1970-luvulla valmistuivat Disney-yhtiön koko perheen animaatio Robin Hood ja Richard Lesterin kalpea Robin ja Marian, Sean Conneryn ja Audrey Hepburnin imagojen ympärille muokattu romanttinen tarina Sherwoodin metsän vanhenevista rakastavaisista.
Ridley Scottin Robin Hood on tämän hetken muodikas väkivaltaseikkailu, jossa hyödynnetään uutta tietokonetekniikkaa. Russell Crowen Robin Hood ei ole pelkästään oikeamielisen yhteiskunnallisen eetoksen omaava sankari, kuten Errol Flynn siinä kaikkien aikojen parhaassa Robin Hoodin seikkailuissa, jonka Warner Bros tuotti ja Michael Curtiz ohjasi 1938 huimana ja kalliina Technicolor-seikkailuna. Ridley Scott on halunnut tarkastella Robin Hood -myyttiä eri puolilta, ennen kuin sankaruus syntyi ja sankaruuden loiston päivinä.
Ridley Scott on halunnut välttää aikaisempien Robin Hood -elokuvien vankan painolastin (varhaisia oli Allan Dwanin ohjaama ja Douglas Fairbanksin näyttelemä mykkä Robin Hood vuodelta 1922). Scott kertoo Robinin vaiheet kuningas Richardin kuoleman jälkeen. Robin Hood on taistellut kuninkaan joukoissa, mutta nyt hänet kutsutaan tappelemaan omavaltaista sheriffiä vastaan Nottinghamiin. Samalla Robin haluaa voittaa lady Marian (Cate Blanchett) rakkauden ja palauttaa oikeudenmukaisuuden Nottinghamiin. Scott jatkaa teemaa vielä pitemmälle, sillä Robinista tehdään sotien heikentämän 1300-luvun Englannin kunnian palauttaja ja sisällissodan estäjä.
Robin Hoodissa kuningas Richardin kamppailu Ranskaa vastaan saa huomiota. Russell Crowen Robinin rohkeus ja sankaruus nostetaan esille. Ei ihme, että Robin pystyy myöhemmin kokoamaan joukkonsa kampittaaksen kansaa terrorisoivan sheriffin. Elokuvassa vilautellaan myös Robinin pimeitä puolia.
Robinin ja Marian suhde saa elokuvassa kipakan käsittelyn. Oikeastaan ilman Cate Blanchettin upeaa suoritusta Scottin elokuva olisi värittömämpi. Russell Crowe on sopiva Robinin rooliin, mutta viimeistään nyt hänen näyttelijätyössään alkavat näkyä maneerit ja rutiinit. Uudistumisen aika olisi ovella.
=====================================================================================================
Ajankohtainen kommentti
Elämme aikaa, jolloin tällainen nuorena tapansa oppinut ihminen haluaa lukea aamulla postiluukusta tipahtavan lehden, mutta yhä suurempi osa kuluttajista pelaa kolmen sähköisen median ehdoilla: televisio, internet ja uuden ajan kännykät, joissa on sähköposti- ja nettiyhteys ja joihin voi tilata vaikkapa elokuvia.
Onko tämä oikea kehityssuunta?
Koskaan ei voi tietää sillä hetkellä, mutta epäillä voi ja kriittinen täytyy olla. Joku iso mediatoimija, operaattori tai filmiyhtiö kerää aina voitot, ja jos seuraa esimerkiksi kaupallisen englantilaisen uutiskanavan uutisankkurien ja kirjeenvaihtajien työtä, niin nykytyyli on pyrkiä vain uutisoimaan ja esittelemään. Ja olemaan hauska ja vetävä ruudussa. Ei kukaan esitä kriittistä kannanottoa maailman menosta ja vallanpitäjien ratkaisuista. Tyyli on rantautunut Suomeenkin, mutta onneksi meillä sentään joissakin Ylen ajankohtaisohjelmissa pyritään krittiseen analyysiin. Tosin Suomessakin yksi iso asia hautaa muut ongelmat alleen mediassa - kuten vaalirahakohu kaikkine jatkoilmiöineen.
Eli kenen sananvapaus medioissa toteutuu? Rahavallan ensisijaisesti, mutta myös asioiden kirjaajiksi päätyneiden kirjeenvaihtajien ja toimittajien kritiikitön esittelytoiminta, joka sopii nykyisen hampaattoman uutisvirran tarpeisiin.
Onko meidät opetettu tyytymään samankaltaisen tiedon vastaanottoon? Ei tv-kanavien elokuvakatsauksessa esitellä pientä, sanomaltaan ja ilmaisultaan tärkeää vaihtoehtoelokuvaa, vaan suuri on aina esillä, se joka muutenkin saa palsta- ja ruututilaa. Tämän huomion tein tammikuussa Torremolinosissa, jossa seurasin kaksi viikkoa englantilaisen Sky News -uutiskanavan ohjelmatarjontaa.
=====================================================================================================
Mennäänpä ajassa hiukan yli neljännesvuosisata taaksepäin. Veikkaan että ainakin ranskalaisilla kanavilla olisi rummutettu Robert Bressonin viimeisestä elokuvasta Raha (1984).Vai olisiko? Olisiko Terminator - tuhoaja saanut sittenkin kaiken huomion kuten sen tyypin suurkuva saa tänään. Ehkä ei vielä 1980-luvun alussa, mutta nyt aivan varmasti.
Entä joku jännittävä, uusia lukuväristyksiä tuottava, erikoinen uutuuskirja? Olisiko rikkaasti kudostetun Mehiläispesä -romaanin espanjalainen kirjoittaja Camilo José Cela saanut huomiota ilman Nobel-voittoa? Tuskin.
Palkinnot tekevät nimiä, eivät kirjojen sisällöt ja laatu. Ja aivan selvästi kirjallisuus, teatteri, kuvataide ja elokuvataide ammottavat poissaolollaan kaupallisten tv-uutiskanavien ja osittain julkisen palvelunkin kanavilla. Johonkin väliin niidenkin esittelyt mahtuisivat, jos uusintoja sekä saman asian toistoa karsittaisiin ja kanaville palkattaisiin kriitikkoja, jotka seuraavat intohimoisesti kulttuuria ja taidetta. Ja toimituksissa alettaisiin keskustella arvovalinnoista.
P.S. Samat iskelmätähdet, pop-msuiikki ja kevyt musiikkiviihde täyttävät nykyisin radio- ja tv-kanavien ohjelmatarjonnan. Tampereen Särkänniemestä televisioitava kesäviihdesarja tulvii samoja kotimaisia iskelmätähtiä, jos on uskomista traileriin. Ja pinnallisissa "hyvän olon" ohjelmissa (mm. Yle TV1:n P.S) vierailee samoja katri-helenoita.
Sadattuhannet taidemusiikin harrastajat, tuhannet Suomen musiikkiopistolaiset ja seniori-ikäiset paremman musiikin ystävät odottavat, että radiosta ja televisiosta tulisi klassista musiikkia tai sen ympärille punottua asiaohjelmaa. Ei tule. Media on valjastettu julkisen kuin kaupallisenkin puolella pintamusiikin aisankannattajaksi. Yle Teeman Kausikortti ja Oopperailta ovat harvinaisia poikkeuksia, mutta muuten sellaisilla artisteilla kuten Paula Koivuniemi ja Kari Tapio on asema, näkyvyys ja valta joka puolella sähköisessä mediassa. Pahin musiikkielämän yksipuolistaja on Ylen TV2.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti