sunnuntaina, syyskuuta 18, 2011

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 104

Suuri gangsterisota (Once Upon a Time in America, Italia-USA 1984), ohjaus: Segio Leone, käsikirjoitus: Leonardo Benvenuti, Piero de Bernardo, Enrico Medioli, Franco Arcalli, Franco Ferrini, Leone - perustuu Harry Greyn romaaniin, kuvaus: Tonino Delli Colli, lavastus: Carlo Simi, musiikki: Ennio Morricone, puvut: Gabriella Pescucci, pääosissa: Robert De Niro (David "Noodles" Aaronson). James Woods (Max Berkovicz), Elizabeth McGovern (Deborah), Tuesday Weld (Carol), Larry Rapp (Fat Moe),William Forsythe (Philip "Cockeye" Stein), Joe (Burt Young), James Hayden (Patrick "Patsy" Goldberg), Treat Williams (Jimmy Conway O´Donnell), Joe Pesci (Frankie). Danny Aiello (Chief Aiello). Tuotanto: Aaron Milchan/Warner Borthers/A Ladd Company.

Sergio Leone (1921-1989) oli vastuussa 1960-luvun "spagetti westernien" eli italowesternien kultakaudesta. Leone oli ohjaaja, joka palkkasi amerikkalaisen tv-näyttelijän Clint Eastwoodin westerneihinsä. Niistä maineikkaimmat ovat Kourallinen dollareita (1964), Vain muutaman dollarin tähden (1965) ja Hyvät, pahat. rumat (1966).
Leone esitteli Clint Eastwoodin lakoonisena "miehenä ilman nimeä", joka ratsastaa lännen kaupunkiin ja päästää pahan pauloista. Marc Eliot kertoo "Clint Eastwood" -kirjassa, miten näyttelijä keksi itse leveälierisen hatun, jota hän piti alhaalla silmiensä suojana. Se antoi mahdollisuuden kuvata hahmo entistäkin uhkaavammaksi, viileyden silti järkkymättä.
Sergio Leonen visuaalinen tyyli oli italowesternissä hallittua, jännitteistä; koko ajan odotti jonkinlaista räjähdyspistettä. Ja Leone hyödynsi huikeasti CinemaScopen laajakuvaa lännen maisemissa, joissa julmuus ja väkivalta sikiävät. Ennio Morriconen musiikki loi kuville lopullisen lisäarvon.
Leonen esikuvana olivat japanilaisen Akira Kurosawan samuraifilmit - etenkin Yojimbo - onnenosturi (1961), jonka "uusintaversioksi" Kourallinen dollareita voidaan nimetä. Leonen italowesternkausi huipentui eeppiseen Huuliharppukostajaan, (1968), jonka alkuperäinen nimi Once Upon a Time in the West ilmaisee paremmin, mistä todella on kyse. Jos dollaritrilogiassa ollaan anonyymissä lännen maisemassa, niin nyt haravoidaan ahnaasti Amerikan myyttistä historiaa.
Sergio Leonen tuotannon suosikkini on gangsterisaaga Suuri gangsterisota. Jos Francis Ford Coppola ei olisi ohjannut 1970-luvulla elokuviaan Kummisetä ja Kummisetä II, niin Leonen gangsterieepos olisi varmasti maailmanlaajuisesti juhlittu elokuvateos. Ei Leonen testamenttielokuva jää Kummisetien varjoon, mutta siinä on jotakin sellaista näkökulmien erikoisuutta ja kerronnan monimutkaisuutta (moni-ilmeisyyttä), että se ei saavuttanut katsojien keskuudessa samaa innostusta kuin Francis Ford Coppolan mestarilliset mafiaelokuvat.
Sergio Leonen elokuva kärsi aikanaan levitysongelmista. Sen alkuperäinen kesto oli lähes neljä tuntia, mutta Yhdysvalloissa teos leikattiin 141 minuuttiin, eikä se menestynyt kassoilla. . Euroopassa sitä on esitetty alkuperäisessä koossa, mutta en itse pysty muistamaan, minkäpituisen elokuvan näin, kun Suuri gangsterisota tuli ensi-iltaan 21.12 1984 Helsingin Rexiin. Puhunkin tässä tv-esityksestä, joka tapahtui MTV3:n kanavalla 31.10. 1994.
=====================================================================================================
Suuri gangsterisota alkaa vuonna 1923 New Yorkin Manhattanilla, tarkemmin sanottuna Lower East Sidellä. Kysymys on juutalaisten kansoittamasta kadusta, jolla Noodles ja hänen kaverinsa suorittavat huijauksiaan. Kun Noodles tapaa muukalaisen nimeltä Max Berkovicz, nuorukaisten välille syntyy ystävyys, joka tulee kattamaan vaihtelevin merkityksin neljä seuravaa vuosikymmentä.
Noodlesista ja Maxista tulee laittomuuksiin sortuvia "bisnespartnereita" kieltolainen aikana. He aloittavat viinan salakaupan ja prostituution. He uhkaavat toimillaan paikallisia gangsteripomoja. Noodles osoittautuu kaksikosta vanhan liiton gangsteriksi, joka yrittää säilyttää inhimillisyytensä. Max on tulevan modernin liikemiehen perikuva - hän pystyy pettämään ja lahjomaan rahaa ahnehtiessaan. Ikäännyttyään hän osallistuu politiikkaan, kun Noodles irrottautuu ryhmästä ja siirtyy vuosikymmeniksi jonnekin "exileen". Leone näyttää siirtymän kuuluisassa kohtauksessa, joka tapahtuu linja-autoasemalla. Vastaavaa visuaalisesti nerokasta aikatasojen muutosta on tuskin nähty aikaisemmin elokuvassa.
Suuri gangsterisota jakautuu kronologisesti muutamaan tärkeään aikajaksoon. Tosin heti on huomautettava, että Sergio Leonen hallitsee suvereenisti aikatasojen muutokset ja takautumat. Kolme tärkeä aikajaksoa ovat nuoruus (1923), aikuisuus (1933) ja ikääntymisen kultaiset vuodet (1968). Leonen oivallus oli käyttää puhelinta niin aikatasojen ilmentämisessä kuin dramaattisten tapahtumien "esileikkinä". Leonen jigsaw-tyyppinen kerronta vaatii katsojalta paljon, mutta ei voi väittää, etteikö kuvien virta olisi niin selkeää, että koskaan ei tule hetkeä, jolloin putoaisi kärryiltä tai menettäisi otteen elokuvan kerronnan voimaan.
Mielentilan hajoamisen partaalla keikkuva Noodles - kiitos Robert De Niron luoman suorituksen - on elokuvan koossa pitävä tekijä. Leone kuvaa Noodlesin nuoruuden uneksijana, joka joutuu olosuhteiden pakosta sivuraiteille, mutta myös eräänlaisena "kunnian miehenä", joka haluaa vuoden 1968 ("hullu vuosi" ) katveessa selvittää Lowers East Siden kadun todelliset tapahtumat.
Harmaantunut Noodles haluaa kohdata Maxin voidakseen saada rauhan, "jättää" menneisyyteensä. Ja jos 1970-luvun alussa Francis Ford Coppolaa syytettiin mafiaelämän romantisoimisesta Kummisedässä (ei enää toisessa osassa), niin Sergio Leoneen kritiikki ei osu. Hän ei todellakaan tee kuvaamistaan henkilöistä sankareita.
Suuri gangsterisota on myös hetkittäin hyvin eroottinen elokuva: Lower East Siden nuorten haparoivat yritykset (myös poikamaiset tirkistelyt) tavoitella naissukupuolen lumo ja etenkin hieno jakso, jossa Noodles ja Deborah makaavat viltillä ison hotellin näkyessä taustalla. Ne osoittavat, että aikaisemmin oikeastaan vain "miehiä ilman nimeä" kuvannut Leone antaa ison panoksen naiskuville (tosin Claudia Cardinalen osuus Huuliharppukostajassa oli jo merkittävä).
Deborahin ohella elokuvan toinen näkyvä nainen on kovia kokeva Carol, jota tulkitsee 1960-luvun amerikkalaisfilmien vaalea naistähti Tuesday Weld. Mutta Leonen ei olisi Leone, jos hän ei liittäisi seksiä ja väkivaltaa yhteen. Tämä toteutuu kohtauksessa, jossa New Yorkista pois haluava Deborah raiskataan. Halusiko Leone esittää, että rahalla ei osteta rakkautta.
=====================================================================================================
Sain kirjoittaa lehtemme RTV-palstalle lähes koko puolen sivun esittelyn Suuresta gangsterisodan tv-esityksestä. Olin aivan pökerryksissä elokuvan emotionaalisesta voimasta, kun katsoin sen nauhalta MTV3:n Ilmalan katseluhuoneessa. Jälleen joudun toteamaan, että kritiikki ei ole säilynyt, mutta tunnetilat ovat jääneet lepattamaan mieleen.
Saatoin kirjoittaa, että Sergio Leonen elokuva on elokuvallisesti mestarillinen tutkielma ajasta - miten se kulkee, miten se takautuu, miten se ottaa otteen tulevaisuudesta. Saatoin todeta, miten Leonen kuvat ovat täynnä tunnetta, atmosfääriä, elämän katkelmallisia syväleikkauksia, joista niin briljantin ohjauksen, teknisen ryhmän taituruuden ja näyttelijöiden suurenmoisuuden ansiosta syntyy kokonaistaideteos, joka kertoo amerikkalaisen unelman pimeästä puolesta, mutta myös tahratusta ystävyydestä ja ihmisluonnon heikkouksista. On sanottu, että Sergio Leonen Amerikka-trilogia (keskimmäinen teos on 1971 julkaistu Duck You Sucker!) päättyy kyyneliin.
Elokuvan tv-esityksen jälkeisenä päivänä valtakunnallisesti arvostettu journalisti, Ajankohtaisosastomme legendaarinen laatutoimittaja Juha Tanttu tuli kehumaan juttuani. Harvoin sai samanlaista palautetta. Tanttukin oli sitä mieltä, että Suuri gangsterisota on värisyttävien tunnelatausten kinematograafinen haltuunotto. Se on tunnelmien epiikkaa.
Toisenlaisiakin mielipiteitä kuultiin. Leone-kirjan "Once Upon A Time: The Films of Sergio Leone" (1987) tekijä Robert C. Cumbow muistutti, että Suuri gangsterisota poikkeaa paljon Leonen aikaisemmasta tuotannosta. Cumbow pahoitteli, että gangsterieepos ei ole western, ei laajakangasteos ja siinä on enemmän suuren luokan elokuvanäyttelijöitä (=amerikkalaisia luonnenäyttelijöitä) kuin Leonella yleensä. Leonen westerneissä ilmennyt henkilöiden arkkityyppinen läsnäolo puuttui. Cumbowia kiusasi, että Leone toimi Hollywoodin studiosysteemissä. Totta on, että Ladd Company (yhtiön johtaja oli muuten Alan Laddin poika) puuttui liikaa jälkituotantoon.
Ajattelen kuitenkin, että Suuressa gangsterisodassa Sergio Leone, roomalaisen elokuvapioneerin ja filmidiivan poika, oli siirtymässä johonkin uuteen. Hän alkoikin suunnitella 70 miljoonan dollarin italialais-neuvostoliittolaista eeposta Leningradin piirityksestä. Pääosa oli ajateltu Robert De Nirolle. Äkillinen sydänkohtaus kiidätti Leonen toisiin taivaisiin, eikä hurjaa elokuvasuunnitelmaa ole koskaan toteutettu.

1 kommentti:

Deekoo kirjoitti...

Hyvä postaus ja hyvä elokuva, tosin olen nähnyt sen vain tv:sta ja videolta "uusintana"