lauantaina, toukokuuta 14, 2011

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 91

Vihan riivaama (One-Eyed Jacks, USA 1961) ohjaus: Marlon Brando, käsikirjoitus: Calder Willingham, Guy Trosper ja ilman kredittejä Sam Peckinpah - perustuu Charles Neiderin romaaniin, kuvaus: Charles Lang Jr., musiikki: Hugo Friedhofer, pääosissa: Marlon Brando, Karl Malden, Katy Jurado, Ben Johnson, Pina Pellicer, Slim Pickens. Tuotanto: Pennebaker Productions.

Nuori, komea ja ylpeä Marlon Brando saapuu valkokankaalle Vihan riivaamassa sellaisena, kun hän halusi itsensä sinne saapuvan. Brandon olemus täyttää koko kankaan. Hänen tapansa esittää itseään suututti monet, ja elokuvasta tuli hetkessä vihattu. Tämä on jo liikaa, todettiin yleisesti vuonna 1961.
Esimerkiksi lännenfilmeistä kokoamateoksen "Western Films" A Complete Guide" (1982) laatinut Brian Garfield inhoaa elokuvaa. Garfieldin mielestä käsikirjoitus, ohjaus ja näytteleminen harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta on tuskallisen huonoa. Garfield toteaa, että Brando ei ole lännen miehenä uskottava. Ja Garfield kysyy vielä, miksi Brando yrittää olla samalla kertaa realistinen ja romanttinen.
Protestoin heti.
Näin Vihan riivaaman ensimmäisen kerran Kajaanissa 1960-luvun alusssa. Toinen katsomiskokemus tapahtui parikymmentä vuotta myöhemmin, sillä elokuva otettiin 5.6. 1981 uusintaan Helsingin Bio Rexiin. Lasipalatsin perinteisessä elokuvapyhätössä ei esitetä enää säännöllisesti elokuvia. Ja osaavatko nuoret filmihullut kuvitella, että aina videoiden tuloon Suomessakin uusittiin etenkin kesällä kiinnostavia elokuvia.
Vihan riivaama
on 1960-luvun suuria westernejä, vain John Fordin Mies, joka ampui Liberty Valancen (1962), Sam Peckinpahin Hurja joukko (1968) ja Sergio Leonen Huuliharppukostaja (1969) kirivät edelle. Marlon Brandon näyttelijätyö on loistavaa, itsetietoista ja mahtavaa, jotenkin seestyneen rauhallistakin, mutta eikö hänellä ollut oikeus maineensa ja asemansa tähden. Brando oli sentään edellisen vuosikymmenen merkittävin amerikkalainen filminäyttelijä.
Marlon Brando esittää oikeamielistä lainsuojatonta Rioa. Eletään 1880 Sonorassa. Kaveri Dad Longworth (Karl Malden) pettää Rion pankkiryöstön jälkeisen paon aikana. Viiden vuoden vankila-ajan kuluttua umpeen Rio pakenee ja lähtee etsimään petturi-ystäväänsä, josta on tullut Montereyn sheriffi. Jäljitysmatka suuntautuu lounaisten seutujen halki Kaliforniaan.
Rio kohtaa Montereyssä julman ja väkivaltaisen sheriffin, petturi-Dadin, mutta ennen lopullista välienselvittelyä Rio saa selkäänsä sellaiset piiskan iskut, että hänen on pakko asettua syrjäiselle seudulle nuolemaan haavojaan ja kuntoutumaan. Nuo pitkät hetket Brando kuvaa hiljaisella intensiteetillä, jossa mies saa ylpeytensä ja
voimansa jälleen takaisin väreilevän luonnon uomassa.
==========================================================================================
Marlon Brandon oli määrä vain näytellä elokuvassa. Vihan riivaama oli alunperin nuoren Sam Peckinpahin suunnitelma "lopullisesta Billy the Kid -westernistä". George Cukoria ajateltiin ohjaajaksi; veteraani suorittikin kuvauksia, mutta luopui tehtävästä, koska legendan mukaan Brando ei antanut ohjata itseään. Upean historiallisen Spartacus-elokuvan tehnyttä Stanley Kubrickiakin ajateltiin ohjaajaksi, mutta lopulta Brando otti projektista täyden vastuun.
Marlon Brando uskoi ensin ohjaavansa viiden tunnin pituisen westernin. Hankalat filmausvaiheet ottivat aikaa. Rahaakin paloi - ja rutkasti. Levikkiin tullut Vihan riivaama oli kestoltaan lopulta 141 minuuttia. Valmiista elokuvasta tuli muuan elokuvahistorian tarumaisimmista esikoisteoksista. Arvostettu suomenruotsalainen kriitikko Jerker A. Eriksson kirjoitti ensi-illan aikoihin mietittyään, suunitteliko Brando westernistään viisituntista (vai oliko se seitsentuntista? elokuvaa, "mutta nytkin liikkeellä oleva kopio paljastaa hänet epätavallisen kyvykkääksi ohjaajaksi, joka on saanut vaikutteita yhdysvaltalaisen elokuvan hienoimmista perinteistä." (HBL/1961).
Vihan riivaama
on romanttinen lännenelokuva. Arvoituksellisuus ja myyttisyys ympäröivät sen päähenkilöä, jonka on vaikea saada kontaktia ympäristöön. Hänen sisällään palaa tuskan liekki. Hän haluaisi asettua, hän haluaisi rakastaa kohtaamaansa naista (Pina Pellicer), mutta tämä meksikolainen kaunotar sattuu olemaan Dadin vaimon (Katy Jurado) tytär.
Usein on todettu, että Vihan riivaamassa on yhtä paljon klassista lännenelokuvaa kuin metodinäyttelijä Brandoa. Katsoin elokuvan kymmenen vuotta sitten (ja uudelleen televisiosta keväällä 2011). Huomasin jälleen ihailevani Brandon sielukasta näyttelijätyötä, lähi- ja puolilähikuvien kirkasta voimaa, henkilöiden ja ympäristöjen traagista vuorovaikutusta, mutta myös huikeita maisemaotoksia. Meren kuohu vaikuttaa niin läsnäolevalta elokuvan toisella puoliskolla, että tuskin vastaavaa on nähty usein westernin historiassa.
Vihan riivaama
kuvattiin muun muassa Carmel-Monterey -alueen rannikolla. Veteraanikuvaaja Charles Lang Jr. antoi kameran yltyä vimmaan takaa-ajo - ja kostokohtauksissa ja tallentaa runollisesti ulkoilmajaksojen suvantokohdat sekä romanttiset juoksutukset. Kuuluisa on kohtaus, jossa sydämistynyt Rio istuu tuolissa taustalla kopio Mona Lisa -taulusta. Kulttuurilliset Rinnastukset näkyvät niin yksityiskohtaisissa otoksissa, kuin henkilökuvissa.
Tekopyhä Dad Longworth on todellisuudessa äärimmäisen paha mies, mutta yhteiskunnalle hän esiintyy hyvyyden perikuvana. Rio on kuvattu väärin ymmärretyksi lainsuojattomaksi. He molemmat ovat roistoja, symbolitasolla Dad ja Rio yhdistyvät yhdeksi ja samaksi kasvoksi - tai kasvojen eri puoliksi.
Vihan riivaaman
alkuperäinen nimi ja sen sisälle piilotettu metafora liittyvät pokeripeliin. Opiskelijat ovat tutkineet Brandon elokuvaa kortti-ikonografiana - kuten westerneistä kirjoittanut Philip French on todennut. Hän on huomauttanut, että elokuvan seksuaalinen symbolismi sisältyy jo slangi-ilmaisuna laadittuun nimeen One-Eyed Jacks. Meillä käytetty nimi "Vihan riivama" ei kerro asiasta mitään.
==========================================================================================
Nebraskalaislähtöinen Marlon Brando (1924-2004) suoritti ensin Minnesotan sotilaskatemian. Sen jälkeen hän matkusti New Yorkiin. Hän kouluttautui draamatyöpajassa. Long Islandin kesäteatterisesongin jälkeen Brando pääsi Broadwylle. Debyytti vuonna 1946 I Remenber Mamassa johti hänet uusiin projekteihin. Lopulta Elia Kazanin 1948 ohjaama Tennessee Williams -näytelmä Viettelyksen vaunu oli Brandon sensaatiomainen läpimurto Broawaylla. Stella-huudot järkyttivät yleisöä illasta iltaan.
Nuoresta Marlon Brandosta tuli Actor´s Studion kuuluisan metodinäyttelemisen mission levittäjä. Elokuvat Miehet (1950), Viettelyksen vauinu (1951), Hurjapäät (1954) ja Alaston satama (1954) todistivat viimeistään, että Brando toi amerikkalaiseen elokuvaan jotakin vallankumouksellista.
Naturalistisesta näyttelemistavasta ja mumisevasta puheesta muodostui käsite. Marlon Brandon elokuvaura ei ollut kuitenkaan niin vahva ja tasainen kuin osattiin odottaa Alastoman sataman jälkeen. Osittain se johtui näyttelijän vaikeasta luonteesta, yksityiselämän ongelmista ja rakkausjutuista, halusta jopa lopettaa näytteleminen, mutta ennen Vihan riivaamaa Brandon valkokangasläsnäolo ja charmi purivat elokuvissa Nuoret leijonat (1958) ja Käärmeennahkatakki (1960).
Brandon 1960-luku oli vaisu, mutta sheriffin rooli Arthur Pennin ohjaamassa pikkukaupunkitutkielmassa Armottomissa jää historiaan. Arthur Pennin elokuvista 1960-luvun lopulla kirjoittanut Robin Wood piti Brandon suoritusta täydellisesti hallittuna. Brando melkein jo unohdettiin kunnes hän palasi 1972 huikealla mafiapomo-tulkinnallaan Kummisedässä. Brandon 1970-luvun mainerooleja ovat amerikkalaismies häkellyttävän eroottisessa, Bernardo Bertoluccin ohjaamassa Viimeinen tango Pariisissa elokuvassa, kostaja Arthur Pennin westernissä Missouri Breaksissa (1976) ja tietenkin viidakon pahuuden valtakunnan ruhtinas Francis Ford Coppolan Vietnam-odysseiassa Ilmestyskirja. Nyt. Myöhemmin Brando otti vastaan muutaman kohtauksen rooleja, ja parhaimmillaan vanheneva metodinäyttelijä oli 1996 Johnny Deppin kanssa Johnny Don Juan DeMarcossa.
Energinen Marlon Brando hallitsi voimakkaimmin 1950-luvun amerikkalaista elokuvaa, jonka jatkeena Vihan riivaamaa voi pitää. Tiedetään, että Brando vetosi elokuvauransa alkuaikoina ennen kaikkea nuoreen yleisöön. Hän oli elokuvataiteessa beatsukupolven amerikkalaiskirjailijoiden vastine. Ja hän oli viime vuosisadan maailmankuulu nimi samalla tavalla kuin Charles Chaplin ja Alfred Hitchcock.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on yksi niistä blogeista, joita olen seurannut suht pitkään ja antaumuksella. Elokuva-analyysejä sekä tarinointia vuosien varrella on hieno lukea, tekstistä välittyy kirjoittajan rakkaus elokuvaa kohtaan. Olen suht nuori kaveri, joka opiskelee alan hommmia, elokuvien katselu sekä tutkiminen on mielekästä puuhaa.

Pidin tuosta Brandon ainoasta ohjaustyöstä, näin sen ensimmäisen kerran keväällä Teemalta. Hänen tulonsa kuvaruudun eteen tuntui sähköiseltä, väkevältä. Paljon olen Brandon tähdittämiä elokuvia nähnyt, Armottomat olisi kyllä mukava nähdä vaikka dvd-muodossa, koska esim. Queimada on nykyään myös alekoritavaraa.

Kiitoksia hyvästä blogista ja jatka samaa rataa!