sunnuntaina, huhtikuuta 18, 2010

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 41

Aamiainen ruohikolla (Le de´jeuner sur l´herbe, Ranska 1959), ohjaus ja käsikirjoitus: Jean Renoir, kuvaus: Georges Leclerc, musiikki: Joseph Cosma, pääosissa: Paul Meurisse (professori Ètienne Alexis), Catherine Rouvel (Nénette), Fernand Sardou (Nino), Jean-Pierre Granval (Ritou), Jacqueline Morane (Titine). Tuotanto: Consortium Pathe´/Compagnie Jean Renoir.



Ylen TV2 esittää 1.10. 1966 ihailemamme ranskalaisohjaajan elokuvan Aamiainen ruohikolla. Olen odottanut tilaisuutta, jolloin voisin nauttia tuosta raikkaan impressionistiseksi väitetystä luonnon ja lemmen runoelmasta. Suomen teattereihin elokuva tuli huhtikuun lopulla 1961, mutta koskaan en saanut nähdä sitä valkokankaalla. Nyt oli tyydyttävä tv-esitykseen. Minulla ei ollut vielä televisiota, joten hakeuduin erään kamerataiteen osaston opiskelijan pieneen asuntoon (usein keskusteltiin 1960-luvun loppupuolella elokuvataiteesta opiskelijoiden ja osaston yliopettajan Raimo Hallaman kanssa Piknikissä, nyk. Richard´s Pub). Olimme tavanneet aikaisemmin päivällä Putki-Nissenillä, joka sijaitsi Ateneumin takana. Tuleva elokuvataiteilija oli kiinnostunut Renoirista, koska ihaili myös ohjaajan isää, impressionisti Auguste Renoiria (myös Pierre-Auguste).
Aikaisemmin näkemiini Renoir-elokuviin (Suuri illuusio, Marseljeesi, Boudu, Elena ja miehet) verrattuna Aamiainen ruohikolla oli päältä katsoen kepeä ja rento komedia, jonka parissa viihtyi ajattelematta elämän syvällisyyksiä. Sitten esityksen jälkeen me aloimme keskustella elokuvasta.Totesimme, että rentous ja viihdyttävyys on vain renoirilainen pintakuori, jota raaputtamalla esille nousee elämän tärkeitä peruskysymyksiä.
=====================================================================================================
Jean Renoirin tuotannon ehdottomina kivijalkoina on pidetty sodanvastaista Suurta illuusiota ja tapainkomediaa Pelin sääntöjä. Jälkimmäisen elokuvan saatttoi nähdä Suomessa alkuperäisenä vasta 1960-luvulla, koska siitä entisöitiin uusi kopio 1950-luvun lopulla. Toisen maailmansodan aikana uskottiin, että 1939 valmistuneen elokuvan kopiot olisivat tuhoutuneet pommituksista. Onneksi Ranskassa perustettiin 1956 klassikkojen etsintää ja entisöintiä varten oma seura.
Pelin säännöt koottiin uudelleen eri paikoista löytyneestä materiaalista, ja tietenkin Renoirin ohjeiden mukaan. Tiettävästi siitä puuttuu vain yksi kohtaus. Saimme ihastua tähän elokuvateokseen lopullisesti toukokuussa 1977, kun Aito Mäkinen otti mahaantuomansa kopion uusintaensi-iltaan elokuvateatteri Dianaan. Suomessa se oli esitetty aikaisemmin 1953 Helsingissä toimineen ranskalaisen elokuvakerhon toimesta ja sitten varsinaisessa teatteri-ensi-illassa vuonna 1963 Eerikinkadun Orionissa. Ensimmäinen kosketukseni Pelin sääntöihin tapahtui maaliskuussa 1971, kun Mainos-Televisio otti sen televisioeistykseen.
Pelin säännöt on Jean Renoirin tuotannossa "se keskeinen", "se käännekohdan dokumentti", se kaikkein monisärmäisin teos, mutta se on myös selkeä ja kirkas laatukuva 1930-luvun lopun Ranskasta. Uhkarohkean lentäjän paluusta ja rakkaus-surusta alkava elokuva on analyysi ranskalaisen yläluokan käyttäytymisestä metsästysretken aikana. Renoir ei olisi Renoir, jos hän ei kuvaisi palvelijoita yhdessä yläluokkaisten kanssa, ei kuvaisi elämäntapojen yksityiskohtia, rakkautta ja mustasukkaisuutta, ihmisten ystävyyttä ja kilpailua ystävyydestä.
"Pelin säännöt oli tulos unelmasta, jostakin joka oli minusta, syvältä minusta", Jean Renoir totesi 1968 englantilaiselle Sight and Sound -elokuvalehdelle. Sama toteamus sopii moneen muuhunkin Renoirin elokuvaan, etenkin tähän käsiteltävään mestariteokseen, sillä senkin pohjavirroissa väreilee Renoirin idealistinen näkemys yhteiskunnasta, joka olisi puhdas ja tasa-arvoinen. Mutta kysymys on vain toiveesta, että voisi elää sellaisessa yhteiskunnassa. Kun ei voi, Jean Renoirkin loi elokuvissaan sarjan kuvia, joiden takaa paljastuu säälimättömän tarkka vaisto missä mennään, tietoisuus ihmisestä ja ihmisen ympäristön lainalaisuuksista. Mutta Renoir ei olisi maalaustaiteen kultakauden impressionistin poika, jos hän ei olisi soluttanut yhteiskunnallisen aineksen rinnalle elegenssia, suloutta, 1800-luvun ranskalaisesta kulttuurista periytyvää alfred-demussetilaista rytmiä.
Pelin säännöt on ollut Jean Renoirin elokuvista arvostetuin. Se oli kymmenentenä Sight and Soundin kuuluisalla, kymmenvuosittain julkaistavalla Parhaiden elokuvien Top Ten -listalla. Kakkosena se oli vuosina 1972, 1982 ja 1992.
=====================================================================================================
Aamiainen ruohikolla kertoo Euroopan Yhdysvaltojen kuvitellusta presidenttiehdokkaasta (se nauratti silloin, mutta nyt voi sanoa Renoirin ennustaneen Euroopan tulevan kehityksen). Hän on keinosiemennyksen professori Ètienne (Meurisse), joka päättää järjestää kansainväliselle vierasjoukolleen kihlajaiset luonnon keskellä. Professori on valinnut rakkaakseen saksalaisen partiotyttöjohtajan.
Yhdessä tempaudutaan maaseudulle ja ryhdytään viettämään kihlajaispiknikkiä. Sitten rajuilma keskeyttää juhlinnan. Sään nopea muutos on shokki kihlajaisvieraille. Ihmiset hämmentyvät ensin, mutta hajaantuvat pian ja ruohikolla aletaan viettää lemmen leikkejä. Professorikin riehaantuu kisailemaan eloisan maalaistytön kanssa.
Ranskan uuden aallon ohjaajien kriitikkovaikuttaja Andre Bazin totesi Jean Renoirin perineen erään ominaisuuden isältään: "Katseen tai yleisemmin sanottuna aisteista nousevan palvonnaan." Bazinin mukaan Renoirin koko tuotanto julistaa aistillisuuden moraalia. "Maailman ymmärtäminen merkitsee ensi sijassa, että osaa katsoa sitä, osaa panna sen antautumaan rakkauden ja hyväilevän katseen edessä."
Aamiainen ruohikolla on renoirilainen laulu ihmiselle ja vapaudelle, hymni luonnolle ja maisemalle. Elokuva on kuin impressionistinen maalaus, joka on herännyt henkiin, muuttunut kuvien sarjaksi, liikkeeksi, rytmiksi. Renoirin kuvallinen tarkkuus on mestarillista. Hän viljelee taitavasti farssin ja satiirin sävyjä. Hän luottaa enemmän kuin ehkä missään ohjaustyössään improvisoivaan näyttelijätyöhön ja kuvaustyyliin.
Elokuvan suuri sanoma on tieteen, tekniikan ja luonnon ristiriita. Renoir hylkää teknologisen uskon ja asettuu kansanihmisten puolelle. Tässä mielessä elokuva on tärkeä muistutus tämän ajan ihmisille, jotka uskovat markkinoihin, kulutukseen ja jatkuvasti kehittyvään teknologiaan. Renoir oli luonnonsuojelija paljon ennen aktivistien ja globaalien järjestöjen tuloa. Renoirin mukaan ihmiselämän todellinen lisäarvo on usko humanismiin ja rakkauteen. Elokuvan muistettavimmat otokset kunnioittavt Etelä-Ranskan metsiä ja peltoja.
====================================================================================================
Olemme tulleet perheen lomamatkalla kesällä 1985 Venetsia-Bibionesta kauniin Toscanan kautta Välimerelle, jatkaneet Cannesiin ja Antibesiin, nousseet ylemmäksi kohti Renoirin taloa. "Les Collettes" sijaitsee Cagnesissa. Puhun siis Jean Renoirin (1894-1979) isän, taidemaalari, impressionisti Auguste Renoirin (1841-1919) talosta. Aamiainen ruohikolla -iloittelun jaksoja kuvattiin Augusten talossa ja puutarhassa. Kävellessämme puutarhassa maisemat palauttavat elokuvan muiston. Ja äkkiä tajuaa, että tuolla Auguste Renoirin maisemassa Nénette kylpi ja heittäytyi lemmenleikkiin Ètiennen kanssa. Olisiko se lemmenleikki viittaus isä-Augusten vuonna 1870 valmistuneeseen öljymaalaukseen "La promenade", jonka taustana on vehmainen puistomaisema.

Ei kommentteja: