lauantaina, toukokuuta 07, 2011

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 90

Lili Marlen (Lilie Marlen, Saksan Liittotasavalta 1980) ohjaus: Rainer Werner
Fassbinder, käsikirjoitus: Manfred Purzer, Fassbinder, kuvaus Xaver
Schwarzenberger, musiikki: Peter Raben, laulu: "Unter der Laterne" (Norbert
Schulze, Hans Leip), lavastus: Herbert Strabel, pääosissa: Hanna Schygulla
(Wilkie Bunterberg), Giancarlo Giannini (Robert Mendelsson), Mel Ferrer (David
Mendelsson), Karl Heinz von Hassel (Henkel), Christine Kaufmann (Miriam), Mark
Bohm (Taschner). Tuotanto: Roxy-Film/Cip Filmproduktion/Rialto-Film/Luggi
Waldleitner.


Länsisaksalaisen 1970-luvun uuden elokuvan kolme ohjaajapersonallisuutta olivat Werner Herzog, Rainer Werner Fassbinder ja Wim Wenders. Wenders ja Herzog ohjaavat edelleen, Wenders melkein vuosittain, mutta 1980-luvun Fitzgarraldosta parhaiten tunnetun Herzogin ura on tökkinyt. Rainer Werner Fassbinder oli kolmikosta tuotteliain, jos lasketaan elokuvat per vuosi.
Rainer Werner Fassbinderin (1942-1982) ura oli komea mutta lyhyt. Fassbinderin luovin kausi ajoittui 1970-luvulle. Hän ohjasi sekä dramaattisesti köyhiä elokuvia, joissa tutkittiin elokuvan ilmaisua ja estetiikkaa sekä suuren yleisön elokuvia, jotka viilsivät koskettavasti Saksan lähihistoriaan. Niistä "helpoin" on Maria Braunin avioliitto (1979, joka peilasi yhden naiskohtalon kautta sodanjälkeistä Saksaa ja talousihmeen vuosia.
Rainer Werner Fassbinderin opintovuodet tapahtuivat 1960-luvun lopulla muncheniläisessä teatterimaailmassa. Hän näytteli ja ohjasi. Hän perusti vuonna 1968 oman kokeellisen teatteriryhmän "Anti-Teatterin". Hän oli ohjannut jo parikymppisenä lyhytfilmejä. Televisokaan ei jäänyt
Fassbinderille tuntemattomaksi. Ahkeruus ja energia siivittivät nuoren Fassbinderin taiteellista työtä.
Rainer Werner Fassbinder oli itsepäinen oman tiensä kulkija, joka inhosi taiteellisia kompromisseja. 1960-luvulla tosissaan vauhdittunut elokuvaohjaajan ura tuotti neljäntoista-viidentoista vuoden aikana jopa viisi-kuusi elokuvaa vuodessa, mukaan lukien tv-työt, joista ainutlaatuinen on 1980 julkaistu 13-
osainen sarja Berlin Alexanderplatz.
Avoimesti homo Rainer Werner Fassbinder kokosi ympärilleen teknikkojen ja näyttelijöiden tutun ryhmän. Hän pystyi luomaan loistavavia naiskuvia, etenkin näyttelijättäriensä Hanna Schygullan, Ingrid Cavenin ja Barbara Sukowan kanssa. Näyttelipä ranskalainen ikoni Jeanne Moreaukin vuonna 1982 Fassbinderin kameran edessä - viimeiseksi jääneessä elokuvassa Querellessa.
Rainer Werner Fassbinderiä verrattiin joskus syyttä Jean-Luc Godardiin. Itsenäisyys, polittisuus ja oma ilmaisutapa sopivat molempiin, mutta erot olivat myös huomattavia. Godard irtaantui kaupallisesta elokuvatuotannosta, mutta Fassbinder pysyi loppuun saakka saksalaisessa valtaelokuvassa. Molemmat ihailivat amerikkalaista elokuvaa, Godard etenkin 1940-luvun film
noiria. Fassbinder fanitti 1950-luvun Douglas Sirkin, maanmiehensä, Hollywood-melodraamoja. Fassbinderin oman tuotannon teokset Kiinalainen ruletti (1976) ja Bolwieser (1977) kunnioittavat Sirkiä, jonka alkuperäinen saksalainen nimi oli Detlef Sierck.
Rainer Werner Fassbinder ei liikkunut vain Saksan lähihistoriassa, vaan hän käsitteli räjähtäviä ajankohtaisia yhteiskunnallisia aiheita (Kolmas sukupolvi, Terrorin ja kauhun syksy) tai peilasi vierastyöläisen arkea ja sosiaalista vieraantumista hyvinvointivaltiossa (Angst essen Seele Auf). Laajan tuotannon kansainvälisiä hittejä olivat Petra von Kantin katkerat kyyneleet (1972), Maria Braunin avioliitto ja Veronika Vossin kaipuu (1982). Viimeksi mainittu sai Kultaisen karhun Berliinin elokuvajuhlilla.
=====================================================================================================
Lili Marlen ikuistaa jälkipolville sodanaikaisen iskelmän, jota saksalaiset sotilaat lauloivat juoksuhaudoissa. Saksan radio teki iskelmästä tunnetun. Rainer Werner Fasbinderin elokuvassa kuvitetaan loistokkaasti tunteisiin vetoavan klassikkokappaleen synty. Fassbinder näyttää
radioesityksen. Hän sommittelee taustalle välähdyksiä sodasta, juoksuhaudoista, sotilaiden kasvoista ja kotirintaman naisista. Iskelmän ilmennetään kollektiivisen saksalaisen tunteen peilinä. Samalla katsojalle heitetään kiperä kysymys: Voiko taiteilija liikkua rintamien välissä ja tuoda iloa sodan osapuolille?
Lili Marlen alkaa vuonna 1938 Zurichissä. Hanna Schygulla näyttelee laulajatar Wilkietä, joka esiintyy zurichiläisessä radiossa. Hän on saksalainen. Wilkie rakastaa lahjakasta säveltäjää Robertia (Giannini), jonka isä (Ferrer) on perustanut järjestön auttamaan juutalaisia. Niin isä kuin poika ovat
juutalaisia, eikä ole todennäköistä, että he voisivat matkustaa Sveitsistä ulkomaille.
Elokuvan ensimmäiset dramaattiset hetket koetaan Sveitsin ja Saksan rajalla. Wilkie on menossa esiintymään Saksaan. Robert jää matkasta. Kestääkö Wilkien ja Robertin suhde, vaikka laulajatar on luvannut ikuista rakkautta miehelle. Saksassa suosittua Wilkietä kositaan Kolmannen valtakunnan töihin. Natsipomo Henkelistä (von Hassel) tulee Wilkien arvovaltainen tukija.
Lili Marlen on säväyttävä kuva saksalaisesta psyykestä. Rainer Werner Fassbinder kuvaa niin pöyhkeileviä vallanpitäjiä kuin vainottuja juutalaisia. Elokuvasta kehittyy vähitellen hullun rakkauden oodi. Kirjoitin lokakuussa 1983, että Lili Marlenin esikuvana voisi olla Jean Renoirin 1950-luvun
tragikomedia Elena ja miehet. Fassbinderillä esiintyvä Mel Ferrer oli näytellyt Ingrid Bergmanin ja Jean Maraisin rinnalla Renoirin helmeilevässä kolmiodraamassa. Molemmissa elokuvissa taide ja
politiikka, kauneus ja rakkaus saavat monimielisen selityksen.
Jean Renoirin ohjauksen ote on kepeämpi, ilakoivampi, kun taas Rainer Werner Fassbinder korostaa teatraalista tyylittelyä ja melodramaattista hehkua. Upeat lavastukset ja historiallinen kuvasto ei jätä mitään varjoon. Fassbinder ei syytä ketään, vaan luottaa ironiaan ja vastakohtien jännitteiseen vaihteluun.
=====================================================================================================
Rainer Werner Fassbinder
Lili Marlen sai Suomen ensi-illan Mäkelöiden Filmipajan maahantuomana 10.4.1981. Tuolloin Suomessa elettiin todellista Fassbinder-kuumetta. Harva tiesi, että elämäntyyliltään itstuhoinen Rainer Werner Fassbinder käytti kokainia ja muita huumeita. Hän kuoli yliannostukseen vain 36-vuoden ikäisenä. Järkytys oli iso. Kuolema tapahtui tasan kaksi kuukautta Lili Marlenin suomalaisen ensiesityksen jälkeen.
Seuraavana vuonna sain tehtävän kirjoittaa Helsingin Sanomiin ensi-ilta-arvion Querellesta, Fassbinderin testamentista, joka perustuu Jean Genetin näytelmään. Tehtävä oli urani vaikeimpia, sillä nyt voin tunnustaa, että heteromiehen ennakkoluulot ja pelot harasivat vastaan. Sitä paitsi aika oli vielä kaikkea muuta kuin homoudelle suvaitsevainen.
Nähtyäni Qurelleen tajusin Rainer Werner Fassbinderin käsitelleen homoproblematiikkaa taiteilijan suurella intohimolla ja omakohtaisella vakaumuksella, mutta myös tyylillä ja tarvittavalla karkeudella. Syntyi elokuva, jonka moraali "Kukkien madonnan" Jean Genetiin viitaten ei tosiaankaan ole mikään tavanomainen moraali, mutta moraali se on joka tapauksessa, moraali jolla on oma Hyvänsä ja Pahansa.                   

3 kommenttia:

Juha kirjoitti...

Joo, Querelle oli katkeraa katsottavaa, kun televisiosta joskus tuli. Lienikö vain sattumaa, että pääosaa esitti oikeasti homo Brad Davis. Taisi aidsiin mennä hänkin. Tämä Lili Marlen on komea elokuva, mutta jotenkin se tuntui aika pitkältä. Tai sitten juoni kulki vain niin hitaasti. Enpä ole näitä Fassbindereitä pahemmin nähnyt, mutta hyvä oli se juoposta hedelmäkauppiaasta ja vaimon hakkaajasta kertova elokuva. Veronika Vossin kaipuun kävin katsomassa SEA:ssa Fassbinder-sarjassa.

Deekoo kirjoitti...

Kävin katsomassa filmin jo 1980-luvulla elokuvateatterissa. Filmistä en juuri muista kun yllätykseni siitä, kuinka erilainen se oli verrattuna Berlin Alexanderplatziin, joka oli sarjana ennenkokematonta, sarjahan on tullut pari kertaa uusintana, ja yhtenä kesänä muistaakseni vielä samaan aikaan kun Mennyt maailma. Filmikin oli hyvä.

Beat74 kirjoitti...

Kohta puoleen muuten ilmestyy Fassbinder-dvd-boksi, jossa on kai 4 pitkää filmiä, joitain Fassbinderin lyhytelokuvia ja haastatteludokumentti. Elokuvista ainakin on koottu Kauppias kaiken aikaa, Maria Braunin avioliitto, Kiinalainen ruletti ja Pelko jäytää sielua. Näin siis muistaakseni - tuosta viimeksi mainitusta en ole varma. Hieno homma joka tapauksessa. Ostan ehdottomasti!