sunnuntaina, syyskuuta 13, 2009

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 14

Varastettu kuolema (Suomi 1938), ohjaus: Nyrki Tapiovaara, käsikirjoitus: Eino Mäkinen, Erik Blomberg, Matti Kurjensaari - Runar Schildtin novellista Köttkvarnen (1919, suomennettu 1922 nimellä Lihamylly), kuvaus Olavi Gunnari, Erik Blomberg, musiikki: George de Godzinsky, lavastus: Kille Oksanen, Tapio Tapiovaara, pääosissa: Tuulikki Paananen (Manja), Ilmari Mänty (Robert Hedman), Santeri Karilo (Jonni Claesson), Annie Mörk (matami Johansson), tuotanto: Erik Blomberg.



Pyrin katsomaan kouluaikoina kaikki uudet kotimaiset elokuvat. Vaikka Jörn Donner oli kirjoittanut 1960 Elokuvan vuosikirja Studioon tulikivenkatkuisen arvion elokuvamme tilasta. Donnerin mukaan elokuvassamme oli menossa vuosi nolla. Muistan hetken, kun kävelin Kajaanin Pohjolankadulla ja muuan elokuvakerhomme Kate-Kinon aktiivi tuli vastaan ja kysyi uteliaana, minne olin menossa. Sanoin meneväni katsomaan Kino Kainuuseen Aarne Tarkaksen uutta elokuvaa Hän varasti elämän. Aktiivin katseessa eli päivittelevä sääli. Ei kukaan kotimaista halunnut katsoa. Sitä pidettiin moukkamaisena, sivistymättömänä. Myöhemmin tajusin, että kriitikon toimessa kouluajan kotimaisen elokuvan säännöllisellä seuraamisella oli suuri hyöty.
Elokuvakerhomme tapauksia oli Nyrki Tapiovaaran Varastetun kuoleman esitys. Tiesimme Tapiovaaraa pidetyn 1930-luvun suomalaisen elokuvan suurimpana lupauksena, joka ei ehtinyt luoda kovin pitkää uraa. Tapiovaara kuoli 29.2.1940 Tohmajärvellä. Hän suoritti asepalvelusta talvisodan aikana.
Olen valinnut Tapiovaaran elokuvista sarjaani Varastetun kuoleman kahdesta syystä: Siinä on se kuuluisa pakojuoksu halki pihan valkoisten pyykkien ja kuvallisesti uskomattoman komea loppujakso, jossa kuljetaan kohti valoa ja vapautta, aavaa merta. Toinen syy on uskollisuus: Kun Helsingin Sanomissa kysyttiin elokuvan 100-vuotisvuonna parasta kotimaista elokuvaa useilta elokuva-aktiiveilta, niin vastaukseni oli empimättä Varastettu kuolema.
Nyrki Tapiovaara oli minusta taiteellisen suomalaisen elokuvan pioneeri, mannermainen kyky. Tuskin häntä on ylistetty myöhemmin, vaikka annan arvoa Hannu Lemisen, Valentin Vaalan, Erik Blombergin, Edvin Laineen, Matti Kassilan, Mikko Niskasen, Risto Jarvan ja joidenkin nykyohjaajienkin työnäytteille. Tapiovaara oli filmisivistyneenä ohjaajalahjakkuutena meillä ainutlaatuinen tapaus. Tapiovaaran ohjaamat elokuvat Juha, Varastettu kuolema ja Miehen tie jäävät pohjoismaisen elokuvan historiaan.
================================================================================
Nyrki Tapiovaara (s.1911) oli aloittanut lakitieteen opinnot, mutta ne keskeytyivät. Hän toimi ensin teatterikriitikkona ja sai ohjata 1934-35 Työväen näyttämöllä. Hän kuului niin sanotun Tulenkantajien ryhmään. Tapiovaaran elokuvainnostus puhkesi kukkaan 1934 perustetussa helsinkiläisessä elokuvakerho Studiossa (kerho herätettiin henkiin 1950-luvulla, sen julkaisutoimintaan kuului oloissamme ylittämätön Elokuvan vuosikirja Studio, jonka julkaiseminen loppui 1960-luvun alussa).
Tapiovaara tutustui kerhossa muun muassa tulevaan arkkitehtilegendaan Alvar Aaltoon ja kirjailija Juhani Ahon poikaan Heikkiin. Tapiovaara sai ohjata 1937 esikoiselokuvanaan Juhani Ahon Juhan. Romaanin filmaaminen oli Heikki Ahon suuri unelma. Heikki oli puolestaan vakiinnuttamassa asemaansa merkittävien lyhytfilmien tekijänä velipuolensa Björn Soldanin kanssa.
Juhasta tuli voimakas romaanifilmatisointi. Se ei ollut suomalaiselle elokuvalle tyypillinen kuvitettu klassikkofilmatisointi, vaan Tapiovaara osoitti heti kuvallisen voimansa. Ahon romaanin lukeneet saattoivat ihmetellä, miksi Tapiovaara on supistanut dialogin minimiin etenkin elokuvan alkupuolella.
Juha hellii jokaisella kuvallaan suomalaista luontoa, mutta Karjalan maisemat eivät ole henkilösuhteiden taustaa, vaan elimellinen osa koskilla hurjaankin tempoon kiihtyvää tarinaa. Tapiovaara-tutkijat ovatkin todenneet, että Juhan, Marjan ja Shemeikan traaginen kolmiodraama sisältää ihmisen tunteiden ja mielialojen jatkuvassa vuorovaikutuksessa olevan sykkeen.
===========================================================================
Varastettua kuolemaa on aina pidetty Nyrki Tapiovaaran hyppäyksenä elokuva-avantgardismin maailmaan. Runar Schildtin novellin tapahtumat on siirretty vuodesta 1918 vuoteen 1905. Kysymys on aktivistien ja venäläisten santarmien välienselvittelystä. Tuulikki Paanasen herkästi ilmentämä Manja on urkkija, joka rakastuu aktivisti Robertiin.
Nyrki Tapiovaaran elokuva on huikea kuvakertomus Suomen vaaran vuodesta, maanalaisesta toiminnasta ja asekaupan vaaroista. Kieltämättä elokuvan käsikirjoitus oli jäänyt hieman epäselväksi, sillä tekijät ovat pyrkineet muuttamaan alkuperäisen novellin hengen ja asetelmat. Mutta elokuvaa katsoessaan ihaileekin elävää kuvakieltä ja romanttisia paisutuksia - eikä ole väärin toistaa, että Varastettu kuolema on kansainvälinen kotimainen elokuva, joka kunnioittaa elokuvataiteen perinteitä ja kokelumieltä.
Varastetun kuoleman tärkeä kanssatekijä oli kuvaaja Erik Blomberg, joka ohjasi 1950-luvulla muutaman hienon elokuvan (Valkoinen peura, Kun on tunteet, Kihlaus). Varastetussa kuolemassa Blomberg toimi kuvaajana Olavi Gunnarin kanssa. Blomberg kuvasi yksin Tapiovaaran testamentiksi jääneen Miehen tien, joka perustuu juuri kirjallisuuden Nobelin voittaneen F.E. Sillanpään romaaniin. Blomberg, näyttelijä Mirjami Kuosmanen ja uusintakuvausten henkilöohjaaja Hugo Hytönen saattoivat keskeneräisen elokuvan loppuun.
=================================================================================
Erik Blomberg on kertonut työskentelystään vasemmistointellektuelli Tapiovaaralle muun muassa seuraavaa: "Oli suuri riemu kuvaajalle, kun kerrankin pääsee kuvaamaan niin kuin itse lystää ja tuntee että hyvää tulee. Ei ollut mitään kiirettä, saatoimme rauhassa työskennellä. Niin, se oli nuoruuden kevättä. Olimme hyvin innostuneita koko joukko siitä touhusta. Se oli mitä suurinta juhlaa..." ( Sakari Toiviainen: Erik Blomberg, Suomen elokuva-arkiston julkaisu 1983).

Ei kommentteja: