torstaina, tammikuuta 07, 2010

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 29

Katkera voitto (Bitter Victory, USA 1957), ohjaus: Nicholas Ray, käsikirjoitus: René Hardy, Ray ja Gavin Lambert - Hardyn romaanin mukaan, kuvaus: Michel Kelber, lavastus: Jean D´Eaubonne, musiikki: Maurice Leorux, pääosissa: Richard Burton (kapteeni James Leith), Curt Jürgens (majuri David Brand), Ruth Roman (Jane Brand), Raymond Pellegrin (Mokrane), Sean Kelly (luutnantti Barton), tuotanto: Paul Graetz/Transcontinental Films/Robert Laffont Productions/Columbia.


Löytyy neljä elokuvaa, jotka tekivät minusta pasifistin. Ne ovat Stanley Kubrickin ensimmäisen maailmansodan moraliteetti Kunnian polut (1957), saman Kubrickin satiiri Tri. Outolempi (1962), John Hustonin lyyrinen Stephen Cranen USA:n sisällissodan-romaanin filmatisointi Kunnian kentällä (1951) ja Nicholas Rayn toisen maailmansodan erämaataisteluihin liittyvä Katkera voitto.
Näin Katkeran voiton hiukan aikaisemmin, kun astuin 1964 varusmiespalvelukseen lokakuun ryhmässä Kajaanin Hoikankankaan prikaatiin. Isä oli määrännyt minut suorittamaan asepalveluksen, vaikka Jörn Donnerin Terveenä sairaalassa - tilityskirjan luettuani elättelin mielessäni siviilipalvelusmiehen uraa - tai lykkäystä (huomautettakoon, että ystäväni erotettiin lukiosta kolmeksi kuukaudeksi, kun hän vaahtosi Donnerin kirjasta).
En ollut pannut vastaan isälleni, en tuolloin syksyn ylioppilaskirjoitusten jälkeen, en aikaisemmin syksyllä 1961, kun olin saanut Simeonin miespääosan Kajaanin Työväenteatterin ryhtyessä harjoittelemaan Walentin Chorellin Ruoho-näytelmää. Viikko oli harjoiteltu, kun isä saapui teatterille ja määräsi "Mikon" kotiin. "Nyt loppuu teatteri, sillä koulu kärsii". Rauha isäni (1916-1984) muistolle. (Kirjoitin muuten romaanin noottikriisin syksyn 1961 tapahtumista, mutta se ei sopinut minkään kustantamon julkaisuohjelmaan).
===================================================================================================
Muistikuvat Katkerasta voitosta palasivat kirkkaina tajuntaan, kun Hoikankankaan kasarmille levisi lokakuussa pelko: Nikita Hrutshev oli syrjäytetty Neuvostoliitossa. Huhuttiin, että Neuvostoliiton puolella itärajalla odotti panssarivaunujen armeija. Leonid Brezhnev oli noussut naapurissa valtaan. Mikään ei ollut enää varmaa.
Näin yöllä tuvassa painajaisen, jossa skorpioni lähestyy hiekassa makaavaa loukkaantunutta Richard Burtonia. Se painajainen oli muistuma Katkerasta voitosta. Muutama päivä myöhemmin opportunistin mieltäni kaiversi: Muistin Nicholas Rayn elokuvan kuuluisan loppukohtauksen, jossa Curt Jürgens repäisee sotilasmerkin rinnuksestaan ja kiinnittää sen mallinukkeen. Se oli mielestäni - ja on edelleen - Nicholas Rayn selkeä kannanotto sotaa ja väkivaltaa vastaan: On riisuttava aseet, on hylättävä prenikat.
Katkera voitto liittyy toisen maailmansodan erämaataisteluihin Afrikassa. Kolmannen valtakunnan kuuluisa sotataktikko, generalfeldmarschall Erwin Rommel yrittää pitää Saksan joukot voittoputkessa erämaassa. Liittoutuneiden kapteeni James Leith ja majuri David Brand ovat väsyneitä ja turhautuneita, vaikka he ovat johtaneet menestyksellisesti Rommelin piirittämiä joukkoja. Mukaan on mahdutettu henkilökohtaisia ristiriitoja ja kahden upseerin erimielisyyksiä. Burtonin kapteeni on ollut rakastunut majurin vaimoon (Ruth Roman), mutta säilyykö se salaisuutena, vai jatkuuko miehen elämä valheessa.
Katkeran voiton sodanvastaisuudesta kertoo kaiken niin elokuvan nimi kuin Richard Burtonin toteamus: "Tapoin eläviä, mutta pelastin kuolleita." Nicholas Rayta on joskus nimitetty auringonlaskun ohjaajaksi. Tämä sopii hyvin Katkeraan voittoon, jossa näkyy myös ohjaajalle tyypillisiä romanttisia painotuksia. Raylla oli kuitenkin ainutlaatuinen kyky suhtautua sankareihinsa objektiivisesti. Itse asiassa hänen sankareistaan tuli antisankareita - kuten Burtonin ja Jürgensin upseereista, jotka tajuavat vähitellen sodan mielettömyyden.
===================================================================================================
Nicholas Rayn 1950-luvun elokuvissa oli olennaista Cinemascopen käyttö ja värikuvaus. Verrattuna saman ajankohdan toiseen tärkeään amerikkalaisohjaajaan Robert Aldrichiin (mm. sotafilmi Helvetti 1944), Ray painotti aina runollisia hetkiä ja lepattavia tunnelmia. Ray oli visualistina staattisempi kuin Aldrich, joka pyrki nopeaan rytmiin ja antoi kameralle vapauksia. Ray uskoi sommitelmiin ja variaatioihin kuvan sisällä.
Katkera voitto on mustavalkoinen elokuva. Sotafilmiin mustavalkokuvaus soveltui hyvin. Samalla tavalla Kubrickin Kunnian polut on mustavalkokuvan juhlaa. Mutta Katkerassa voitossa Cinemascope on jälleen käytössä. Eikä voi unohtaa sen sallimia laajoja otoksia, joissa inhimilliset ongelmat ja ristiriidat tihentyvät erämaaympäristöjen lähes arkeologiseen tallentamiseen.

Ei kommentteja: