torstaina, marraskuuta 29, 2007

Itsenäisyyspäivänä Suomi on sodassa


Elokuvateatterit ja televisio juhlii Suomen 90-itsenäisyyspäivää sotakuvauksilla. Edvin Laineen kollektiivista suomalaista muistia hellivä Tuntematon sotilas (1955) uusitaan jälleen televisiossa itsenäisyyspäivänä. Väinö Linnan romaaniin perustuva sotakuvaus konekiväärikomppanian vaiheista jatkosodassa on noussut oikeutetusti kansakunnan kaapin päälle. Rauni Mollbergin versio (1985) ei ole saavuttanut samanlaista asemaa, mutta voitaisiin sekin uusia joskus itsenäisyyspäivänä ja laittaa Laineen elokuva muutamaksi vuodeksi hyllylle.
Toinen itsenäisyyspäivän suomalainen sotaelokuva on Åke Lindmanin realistinen, todella erinomaisesti ohjattu Etulinjan edessä (2004), jossa kuvataan suomenruotsalaisen jalkaväkirykmenttti JR 61:n vaiheita jatkosodan aikana Syvärillä ja Kannaksella. Tapahtumavuodet ovat 1942 - 1944.
Åke Lindman ohjasi elokuvalleen jatko-osan Tali-Ihantala, joka tulee itsenäisyyspäiväksi ensi-iltaan elokuvateattereihin. Tosin nyt ei voi puhua kokonaan Laineen Tuntemattomassa ikimuistettavasti Lehtoa esittäneen Lindmanin omasta ohjauksesta. Jalkapalloilijanakin 1950-luvulla mainetta saavuttanut ohjaaja ja näyttelijä Lindman sairastui, joten Sakari Kirjavainen ohjasi Tali-Ihantalan loppuun.
Vähän ennen itsenäisyyspäivää saa kinoissa ensi-iltansa Jörn Donnerin tuottama ja Lauri Törhösen ohjaama Raja 18, jossa käsitellään kiperiä valkoisten ja punaisten suhteita sisällissodan aikana. Törhösen näkemys on objektiivinen, toteutus realismia.
=======================================================
Kaiken kukkuraksi Suomi viettää itsenäisyyspäivänä todellista teatteritapausta, vuosikymmenen tapausta, joka asettaa eliitin juhlinnan Linnassa aivan uuteen valoon. Sain nähdä ennakkona (26.11) Kansallisteatterissa Kristian Smedsin, nuoren teatterisukupolven ohjaajan Tuntemattoman sotilaan. Smeds on päivittänyt hurjalla, vimmaisella ja kaaoksen dymaniikkaa pursuavala ohjaustavalla Väinö Linnan romaanin. Samalla myös Edvin Laineen elokuvaversion. Smedsin teatteriteon uskoisi myös houkuttelevan nuorisoa teatteriin. Saleissa istuu usein vain meitä harmaantuneita.
Kristian Smedsin Tuntematon on täynnä kollektiivista muistiamme liikuttavia, "tuttuja" kohtauksia (3 sotilasta kurin risteillä viholliskoneiden lähestyessä), mutta on se myös myytin rikkirepivä, anarkiaa hautova ja tähän päivään (Irakin sota) viittaava teatteriesitys.
Kristian Smedsin ohjaus on oivalluksien juhlaa, aina huimasta juopottelukohtauksesta (ämpärit) loppupuolen kiipeämiseen pylvääseen, jossa lausutaan näytelmän oleellisin repliikki: "Miksi ihmistä tapetaan." Sitä sopii kysyä niin sodassa kuin rauhassa.
Kristian Smedsin Tuntematon sotilas on pasifistinen mestariteos. Se murtaa myytin sodasta sankaritekojen matkana. Se herjaa kiillotettua, konsensuksen Suomi-kuvaa, mutta samalla se näyttää, mitä sota tekee ihmiselle, miten Suomikin kuolee ainakin hetkeksi jatkosodan tappion tantereilla. Loppukohtausten vyörystä ei kukaan voi olla eri mieltä. Smeds vaatii itsepintaisella nuoruuden idealismilla, että aseet riisutaan ja sodat lopetetaan.
Tuntemattoman sotilaan loppujakso assosioituu toiseen pasifististen sotakuvausten mestariteokseen. Eli Nicholas Rayn Katkeraan voittoon, joka valmistui 1958. Smeds laittaa konekiväärikomppaninasa miehet heittämään aseet pellolle vähän samalla tavalla kuin Curd Jurgensin näyttelemä majuri David Brand esittää inhonsa sotimiselle Rayn elokuvan lopussa irrottamalla sotilasläpyskän takistaan.
Kristian Smedsin Tuntematon on taistelukohtauksiltaan uskomaton teatteritaiteellinen ja -tekninen suoritus. Räiskettä riittää, se tehdään äänillä ja valoilla, sodan tuntu on käsinkosketeltava. Smeds käyttää myös nerokkaasti taustoina videokuvaa. Kameramies liikkuu näyttämöllä kuin olisi oleellinen osa ryhmässä. Musiikilliset valinnat ovat upeita, jopa humoristisia, campista (Ihanaa leijonat, ihanaa, Lemmenlaivan tunnari) aina sielua riistäviin kappaleisiin (Elämää juoksuhaudoissa, Finlandia).
Mutta Smedsin ohjaus on myös ryhmätyön analyysi. Kuten Howard Hawksilla (Rio Bravo, Hatari!) Smedisillä tutkitaan, miten ryhmä toimii, miten yksilö toimii ryhmässä. Siksi Kansallisteatterin esityksen näyttelijät ovat ehdottomassa avainasemassa. He ovat kaikki suurenmoisia, jo fyysisesti heidän työnsä on äärirajoja hipovaa. Miettii, montako kertaa he jaksavat viikossa vetää horjumatta esityksen. Ennakossa kaikki oli täydellistä.
Näyttelijkätyötä katsoessa ei enää halua verrata tämän ja tuon roolin esittäjää Laineen elokuvaversion "tähtiin", jotka kieltämättä olivat Linnan romaanin nuoria sotilaita vanhempia. Smedsin esityksessä Juha Varis tekee elämänsä roolin Rahikaisena, Antti Luusuaniemen Lammio on täysosuma, kuten Timo Tuomisen Koskela, Kristo Salmisen Hietanen tai Heikki Pitkäsen Riitaoja.
Ja vielä: Kristian Smeds maksaa omalla tavallaan velkojaan sellaiselle suurelle teatterigurulle Jouko Turkalle, joka on hänkin sovittanut Tuntemattoman näyttämölle. Eikä Smeds Linnaa päivittäessään ole minään hetkenä uskoton Linnalle. Eikä Aleksis Kivelle, Impivaaran veljeksille, joiden tapaista ryhmäkuvaa Tuntematon sotilas niin muodoin järjestelee kansallisena instuutiona pidetyn Kansallisteatterin isolle näyttämölle.

Ajankohtainen kommentti

Ylen ahdinko syvenee. Lupamaksuja jää saamatta 60 000 suomalaiselta - joko ei makseta tai on luovuttu televisiosta. Lain mukaan jokaisessa huushollissa jossa mököttää televisio täytyy olla myös tv-lupa.
Ylen talous ei kestä menetettyhjä lupamaksurahoja,joten toimistusjohtaja etsii uusia ja uusia säästöjä. Ohjelmatuotanto on melkein kokonaan ulkoistettu, irtisanomisia on tapahtunut, Musiikkitalon osuudesta on luovuttu raukkamaisesti ja nyt lopetetaan kanavia (niistä nuorille suunnattu Extra on osoittautunut rehellisyyden nimessä sudeksi).
Ylen säästöt iskevät eniten ruotsinkieliseen puoleen. Ei tarvitse olla hyvä ennustaja, jos sanoo, että FST:n asema hankaloituu jatkossa. Jäänee mietittäväksi, tarviiko Yle runsaiden tv-kanavien maassa neljää tv-kanavaa? Mitä Tohlopin kaupallistuneelle ja viihteellistyneelle TV2:lle tehdään? Pysyykö Yle Teema, jota ei kuulemma katsota ja jonka ainoaa olennaista antia syksyllä ovat olleet uusitut Mennyt maailma ja Kotiseutu, loistava uusi Saatana saapuu Moskovaan ja perjantai-illan Henry Rollins - show, kipakoiden vastalauseiden tv-virkistys.
Säästö- ja irtisanomispolitiikaan sijasta pitäisi ryhtyä miettimään, mitä me teemme tv-liupamaksulla muutaman viime vuoden aikana täysin muuttuneessa media-ilmastossa, jossa internet omii enemmän ja enemmän kuluttajan aikaa ja nettiä voi katselle taskussa kannettavalla kännykällä.
Ja onko oikein, että nuori joka katsoo maksullisia tv-kanavia tai pelkästään internetiä, eikä lämpene Ylelle, joutuu maksamaan tv-lupamaksun. Muistettakoon vielä, että Ylekin valtaa palveluilleen jatkuvasti uutta tilaa netistä.
Olisiko eduskunnan Yle otettava lopulta eduskunnan "haltuun". Maksetaan se verovaroista kuten muutkin kulttuurilaitokset. Tietenkin sillä ehdolla, että Yle palaa julkisen palvelun yhtiöksi. Viihteellistynyt Yle liikkuu huolestuttavasti samoilla ohjelma-apajilla kuin kaupalliset tv-kanavat MTV3 ja Nelonen, joiden katsojamäärien kerrotaan pudonneen. Ylellä ne ovat kasvussa. Eikä syy voi olla vain erinomainen uutis- ja ajankohtaistarjonta.

lauantaina, marraskuuta 24, 2007


Musta jää petti



Petri Kotwica on ohjannut lukuisia lyhytelokuvia. Kaksi vuotta sitten Kotwica toteutti ensimmäisen näytelmäelokuvansa, nuorisokuvauksen Koti-ikävä. Siinä herätti kysymyksiä liiottelu ja epäuskottavuus, väkisin sommiteltu raakuus.
Musta jää on Kotwican toinen näytelmäelokuva. Elokuva tapahtuu pääkaupunkiseudulla. Outi Mäenpää esittää erikoislääkäri Saaraa, jonka aviomies Leo (Martti Suosalo) on arkkitehti ja naistenmies. Kondomipakkaus herättää vaimon epäilyt, ja totta tosiaan Leolla on suhde alle kolmikymppisen oppilaansa Tuulin (Ria Kataja) kanssa. Tuuli toimii iltaisin taekwondoryhmän ohjaajana. Sinne Saara liittyy voidakseen ottaa selvää miehensä uskottomuudesta ja kehitellä koston kuvioita.
=========================================================
Musta jää on valmistunut kansainvälisenä yhteistyönä. Se halutaan Euroopan markkinoille. Petri Kotwica on kertonut kirjoittaneensa käsikirjoitusta vuosia. Elokuvan nähtyään tulee siihen johtopäätökseen, että eiköhän ensimmäisen kirjoitusvuoden ensimmäinen käsikirjoituskerta olisi ollut paras lähtökohta.
Elokuva on olevinaan psykologinen trilleri. Kuitenkin sen psykologia vaikuttaa pettävältä. Epäuskottavuus näkyy tarinan kehittelyssä kuin dialogiossa. Vuoropuhelu muuttuu usein lähes naurattavaksi. Henkilöt ovat kliseekimppuja. Syntyy kohtauksia, jotka painuvat farssin puolelle. Tekijä ei ole kyvykäs kirjoittamaan ja ohjaamaan elokuvaa.
Näyttelijävalinnat ontuvat. Outi Mäenpää yrittää liikaa. Martti Suosalo on väärässä roolissa. Ria Kataja onnistuu kolmikosta parhaiten, mutta miten voi ymmärtää sivuosien raakilemaisia luonnosteluja - Ville Virtanen ja Sara Paavolainen ovat täysi ulalla arkkitehti-lääkäripariskunnan ystävinä.
===========================================================
Muuten: Jos hiukan mahtipontiselta kuulostava musiikki jätettäisiin pois, niin Musta jää tuskin kulkisi eteenpäin metriäkään.

Lisähuomio:

Katsoin Mustan jään Kinopalatsin kakkossalissa.Teatteri on viihtyisä kohtauspaikka, jossa asiakas voi ostaa popcornia, makeisia ja juomia ennen elokuvaa. Oheistuotteiden ostosta on tullutkin nykyelokuvakatsojan tärkein riitti.
Kinopalatsi on Tennispalatsin ohella ainoita toimivia elokuvateattereita Helsingissä. Molemmissa teattereissa ohjelmisto määritellään Hollywoodin käskyjen mukaan. Kotimaisia uutuuksia otetaan tietenkin ohjelmistoon, mutta laatuelokuvat ja eurooppalaiset ovat vähemmistössä.
Tuntuu surulliselta ajaa ratikalla Lasipalatsin ohi ja nähdä mihin rappioon kuuluisa Bio Rex - sodan jälkeen se oli suomalaisten elokuvien ensi-iltanäyttämö - on pudonnut. Ei toimintaa, kuin joskus elokuvaviikkojen aikana.
Kun puuhakas, syvästi filmihullu ja ketterä elokuvaliikemies Freddy Kamras kuoli, niin Helsingin elokuvakartalta poistui ainoa teatterikompleksi, joka keskittyi laatuelokuvaan. Siis Mikonkadun Kaisaniemenpuiston puoleinen Bio City.
Itsekin olemme huomanneet, että Bio Cityn mentyä on hyvin vähän tarvetta lähteä sunnuntaina leffaan. Kino Engel vielä sinnittelee, mutta kuinka kauan?
Helsinki on olevinaan metropoli, mutta sen elkokuvateatteritarjonta on surkeaa. Tänne tulevat ulkomaalaiset ihmettelevät sitä. Ei me voida vaatia Pariisin tai Lontoon tasoista monipuolista tarjontaa, mutta jotakin sentään, jotakin sysäkettä elokuvataiteen kokemiseen.
Vai onko niin, että yhä uudet sukupolvet siirtyvät dvd:n käyttäjiksi. Nyt se on vaihtoehto, koska kotiteatterit yleistyvät ja seinälle voi heijastaa elokuvan aika mallikkaassa visuaalisessa kunnossa.

Ajankohtainen kommentti

Kirjastonhoitaja Heikki Poroila on kirjoittanut pampfletin oman alueensa sensuurimentaliteetista. Tiina Länkinen esittelee kirjasen Helsingin Sanomien kulttuuriosastossa (21.11.2007). Jutun otsake on paljonpuhuva: "Ei pornoa kirjaston hyllyille".
Jutusta selviää, että Poroila on tuohtunut, kun kirjastot eivät anna tilaa pornolle ja väkivallalle. Entistä kultturiministeriä Tanja Karpelaakin sivautetaan, koska hän yritti saada eston kirjastojen tietokoneisiin.
Ymmärsin, että Poroila (ja Länkinen) vaativat kirjastojen hyllyille ja tietokoneisiin täydellistä vapautta alentaa ihmisyys nollapisteeseen. Ehkä Poroila vaatii seuraavassa kirjasessaan lapsiponroa kirjastoihin.
===================================================
Kuka tarvitsee rikollista roska-aineistoa kirjastoihin. Kyllä halukas saa sen omalle tietokoneelleen. Voi tietysti ajatella, että kirjastoa käyttävät usein kansalaiset, joilla ei ole varaa ostaa kirjoja eikä kotona nökötä oma tietokone. Nyt heidän pitäisi saada lainata pornolehtiä - ja kasetteja kirjastosta tai katsella satoja, tuhansia, kymmeniä tuhansia pornosivuja kirjaston tietokoneen ruudulta.
Ei kai suomalainen kehtaa avata nytkään noita sivuja, sillä ainakin meillä Vuosaaressa tietokoneet ovat yleisessä kirjastotilassa, jossa jokainen voi ohi kulkiessaan vilkaista -jos haluaa - mitä sivua henkilö katsoo. Haluavatko Poroila (ja Länkinen) näin Jokelan jälkeen kirjastoihin pornohuoneita, joissa voi katsella kasetteja ja tiirailla pornolehtiä.
Eikö pampfletin tekijän kannattaisi olla huolissaan kirjastomäärärahoista ja kirjastovirkailijoiden huonosta palkkauksesta. Eikö kukaan kirjoita kirjasta, jossa vaadittaisiin enemmän kappeleita laatukirjoista hyllyille, jotta lainausjonot pienentyisivät? Uutta kotimaista kirjallisuutta on lähes mahdoton saada heti lainaan kirjastosta.
Enkä ymmärrä, miksi pitää vaatia "väkivalta-aiheisia teoksia" kirjastoihin. Käykääpä joskus kirjastossa: siellä asioivat köyhät, pienituloiset ja eläkeläiset sekä suuressa määrin nuoret ja lapset. Eikö heitä pitäisi johdattaa hyvän kirjan, elokuvan ja lehden pariin? Miksi kukaan ei tee pamflettia laadun ja arvokkaan puolesta?

perjantaina, marraskuuta 16, 2007

Pehmeät arvot kunniaan!



Yle Urheilun kiekkoasiantuntija, Turussa teatterinjohtajanakin käväissyt, Suomessa, Sveitsissä ja Chicagossa valmentanut Alpo Suhonen tunnetaan humanistisesta elämänkatsomuksestaan. Monet ihmettilivät, kun SM-liigan hännille juuttunut Pron Ässät palkkasi Suhosen uudeksi päävalmentajaksi: Mitä pehmeiden arvojen mies tekee kovien äijien kaukalossa. Voisi vastata: Jos tässä on kylvetty muutoksen siemen?
Alpo Suhonen on kirjoittanut myös kolumneja Helsingin Sanomien urheiluosastoon. Hän paukutti viimeksi tykillä: Jääkiekon henkinen tila on rappiolla, voittamisen kulttuurion ainoa tavoite, samoin korostunut väkivalta kiekossa, välinpitämätön suhtautuminen dopingiin, huumeisiin ja alkoholiin.
Suhosen kolumniin eivät ainakaan kiekkojohtajat ole tarttuneet. Jere Karalahden tapauksesta ollaan hiljaa, koska se on kiusallinen, mutta ei sitten Suhosen teesien taaksekaan nousta, koska kiekkoväki haluaa säilyttää oman väkivaltamaailmansa suojattuna lintukotona. Jos syntipukkeja hateaan, niin niitä löydetään ulkomaalaisista - kuten Kummola kuumakalle Matt Nickersonista.
===========================================
Miksi kirjoitaan otsakkeeni alla jääkiekosta?
Siksi, että Jokelan tragedian jälkeen Suomessa on herätty tarkkailemaan asioita ja ilmiöitä hiukan entistä rehellisemmin. Alpo Suhosen kolumnin vastasi samassa lehdessä, jossa humanistin pesti Poriin julkaistiin, Kiekko-Espoon Juniorit ry:n puhjeenjohtaja Pertti Järvenpää. Hän puolusti syvästi suomalaista kiekkomaailmaa, mutta hänen kirjoituksetsaan löytyi muuan lause, joka sopii napakasti tähän meidän nykyiseen arvomaailmaan - oli kyse kiekosta tai jostakin muusta inhimillisestä toiminnasta. Järvenpää kirjoitti: "Jokelan tapahtumien jälkeen luulisi kaikkien jo vihdoin tajuavan, mitä aktiiviset nuoret tarvitsevat toimintaelokuvien ja taistelupelien tilalle. Tilaa ja mahdollisuuksia mielekkääseen harrastukseen."
Elokuvakriitikkona olen aina vastustanut toiminta- ja väkivaltaelokuvia. Olen hyväksynyt monet väkivallan kuvaukset (esim. Peckinpahin Hurja joukko), jos niissä väkivalta asetetaan yhteiskunnallisiin ja poliittisiin yhteyksiinsä. Mitään nykyisten toiminta- ja kauhuelokuvien väkivaltabalettia (Haloween, Kill Bill) en hyväksy koskaan. Olkoon ohjaaja vaikka mikä nero tahansa. Jos hän kilvoittelee vain toiminnan ja väkivallan jippojen keksimisessä, niin luonteessa täytyy olla jotakin vikaa.
======================================
Itsekin tunnen urheilua niin lapsuuden ajan futismaalivahtina kuin 1990-luvun alkupuolelta Grifk:n juniorien joukkueenjohtajana. Ihmettelin jo silloin, miksi junnujen vanhemmat eivät iskosta lapsiinsa muita arvoja kuin urheilun ja toiminnaan. Erään silmälääkärin, Suomen huipun, poika pelasi joukkueessamme. Kerran matsin aikana silmälääkäri-isä tuli puhumaan minulle: "Ihmettelen, että kannatat niitä naisten elokuvia, miksi et suosi toimintaa, miesten juttuja."
Tuo toteamus elää vieläkin mielessäni. Siinä on pähkinänkuoressa kasvatusmalli, oppimismalli, josta Espoon kiekkojuniorien Pertti Järvenpää vaivihkaa varoitti. Nuoret urheilijanalut pitää saada kokemaan muutakin kuin kiekkoa tai futista, väkivaltaleffoja ja sotapelien maailmaa.
Ajankohtainen mahdollisuus olksi pian kirjallisuuden Finlandia-palkinnon jakotilaisuus. Miksi sitä ei järjestetä Messuhallissa tai Harkimon Areenassa. Kutsuttaisiin sinne kaikki Helsingin koulujen yläasteen ja lukion oppilaat. Saisivat kosketuksen kirjaan, jos tilaisuus olisi hyvin järjestetty. Ei vain palkinnon saajan esittelyä, vaan puhetta kirjasta ja vaikka hienoja tanssi-ja musiikkiesityksiä. Nuortenkin haastatteluja. Nuorten esityksiä.
Eli: murretaan eliitin valta. Annetaan nuorille uusia malleja, uusia viirkkeitä. Uskon tähän, sillä jos Jokelasta jotakin positiivista haluaa etsiä, niin tiedotusvälineissä, televisiossa eritoten nuoret saivat vihdoinkin kasvot. Tiistain 13.11 Ajankohtaisen Kakkosen ja keskiviikon 14.11 A-Studion haastattelemat nuoret osoittivat uskomatonta fiksuutta ja älykkyyttä. Kyllä täällä kaikesta ympäröivöstä viihteellisestä virikepaskasta huolimatta suurin osa nuorista kasvaa tunteviksi ja älyäviksi ihmisiksi. Sivistyksen janoakin löytyy.
==================================
Palasin Suomen Cupin loppuottelusta sunnuntaina 11.11. - onnea Tamu - Finnairstadionilta ratikan kautta Rautatieasemalle.Laskeuduin rullaportaat alas metroasemalle. Elokuvajuliste uudesta Halloweenista, jossa luvattiin verilöylyn alkavan, oli poistettu seinältä. Jotakin häpyä vielä löytyy. Kun vielä älytön veri ja väkivalta poistetaan elokuvateattereista ja television myöhäisilloista, niin voimme olla tyytyväisempiä. Antakaa hyvät päättäjät, mainosmiehet, tuottajat, palvelujen tarjoajat, tv-yhtiöiden klopit nuorten hinautua vähitellen pehmeiden arvojen maailmaan. Minun lukioaikana se oli enemmän sääntö kuin poikkeus, vaikka hiukan tajusimme ihmisen pahuudesta, hiukan tiesimme, että maailma ei ole idylli.
Silti nuoren pitää päästä unelmoimaan paremmasta, hyvästäkin.

perjantaina, marraskuuta 09, 2007

Viattomuuden aikaa ei ole ollut


Keskiviikkoiltapäivällä istun metrossa. Olen menossa Vuosaaresta keskustaan hoitamaan asioita. Sen jälkeen siirryn Töölön Pallolentälle seuraamaan meille vuosaarelaisille äärettömän tärkeää futisottelua Viikingit-Rops. Eli putoaako meidän joukkueemme vai nouseeko Rovaniemellä 1-0 voiton ottanut Rops Veikkausliigaan.
Saan metrossa viestin, että Tuusulan Jokelassa on ammuskeltu. En nykyään enää pidä televisiota päivällä auki, vaan kuuntelen digisovittimen radiopuolen kanavalta 3 Ylen klassista. Olen siis ollut uutispimennossa, ja viestin saatuani luulen, että Jokelassa on joku mies ammuskellut talonsa ovella.
Karmea todellisuus paljastuu lopulta Töölön Pallokentällä. Saan tietää pojaltani, mitä on todella tapahtunut, ja ennen ottelun alkua pidetään puolen minuutin hiljainen hetki Jokelan koulusurman uhreille. Ei siinä oikein jaksa seurata futismatsia, ja kun Rops tekee ekapuoliajalla maalin, homma alkaa näyttää selvältä. Vuosaarelaiset putoavat Ykköseen ja kenttäolosuhteidensa kanssa tappeleva Rops nousee Veikkausliigaan. Saako sitten lisenssin, koska kenttäolosuhteita ei Rovaniemellä ole laitettu kuntoon vuosiin. Tapaan kentän laidalla rehellisen kansanedustajan ja Pohjoisen pojan Esko-Juhani Tennilän, joka vakuuttaa että Rovaniemen kenttäolosuhteet laitetaan kuntoon. "On pakko."
====================================
Ottelun jälkeen laskeudun rullaportaita Rautientorilta alas metrotunneliin. Silmiini pistää seinälle asetettu, ensi-iltaan tulevasta elokuvasta kertiva mainosjuliste: "Halloween. Verilöyly voi alkaa." Kyllä se tuntuu pöyristyttävältä Jokelan tapahtumien jälkeen. Että taas helsinkiläiseen porpcorn-elokuvateatteriin tuodaan kauhufilmi, jossa silmitön tappaminen on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Totta: En jaksa enää vaahdota fiktiivisestä väkivallasta. Katsoin sitä 41 vuoden työrupeamani aikana tolkuttoman paljon. Kirjoitin ainakin 12 000: sta elokuvasta. 1960-luvun lopulla Arthur Pennin Bonnien & Clyden jälkeen väkivalta oikein ryöpsähti valkokankaalle. Hidastetuista väkivaltakohtauksista tuli muoti-ilmiö. Sen jälkeen väkivalta on ollut keskinen osa Hollywood-tuotantoa.
Kyllä minä tiedän, että väkivalta myy. Meissä ihmisissä on viehtymys pahaan, karmeaan, kauhuun. Eihän Hollywoodissa muuten tuotettaisi väkivaltaa. Suomen Renny Harlinkin lähti Hollywoodiin ohjaamaan väkivaltaa. Ja nyt Jokelan tragedian jälkeisenä kolmantena päivänä Helsingin Sanomissa haastatellaan uuden Halloween-elokuvan tekijää. Tämä tekijä Rob Zombie sanoo, ehkä tahattomasti, mikä on elokuvan tekemisen tarkoitus tänään: "Kaikki elokuvat ovat eksploitaatiota - niissä valitaan aihe, tehdään elokuva ja odotetaan, että ihmiset maksavat rahaa."
================================
Hyvät lukijat! Olen nähnyt viime vuosina törkeitä väkivaltakohtauksia. Loputtomiin. Siis todellakin loputtomiin. Television myöhäisilta on perjantaisin ja lauantaisin täynnä väkivaltaa. Sitä esitetään, koska keksittin nerokas tapa välttää vastuuta: K-15 -logo. Ei se ole ainoa syy, mutta sillä vältät vastuun. Eli: televisiosta tuli väline, joka ei pyri hyvään, vaan pahaan. Koska se myy.
Jokelan koulusurmien yhteydessä harva on viitanut tähän fiktiivisen väkivallan massiivisen olemassaoloon. Se ei tehnyt minusta tappajaa, mutta saattaa purra haitallisesti vaikutuksille alttiiseen ja herkkään ihmisyksilöön. Ja nuoreen, jonka kokemus- ja tietomaailma on vasta kehittymässä. Ja nyt välineitä on niin paljon. Minun lukioaikana meillä Kajaanissa ei näkynyt vielä televisiota.
Voisi sanoa, että elokuvan ja television jälkeen internetistä on tullut uusi luonto, joka tarjoaa paljon kaunista ja tarpeellista, tietoa ja opastusta, mutta iskee myös säälittä, iskee kuin myrsky, jolle ihminen ei voi mitään. Ja silloin ovat heikoimmat taimet vaarassa.
Olemme tienneet tutkimusten johdosta jo 1960-luvulta, että elokuvalla on vaikutusta meihin katsojiin. Nykyään tätä väheksytään, koska kaikki haluavat huolehtia sananvapaudesta, eikä kukaan halua ottaa vastuuta. Koska ubiikin, äärimmäisesti katetun tietoyhteiskunnan operointiväline (televisio, internet, mobiili) on nykyään yhtä kuin ansaintalogiikka. Raha ratkaisee, pörssi kristallisoi voitot. Arvokeskusteluille ei ole enää sijaa, valistuksesta puhumattakaan.
================================
En halua sensurointia, tiedän että nettiä vasta on turha edes lähteä kontrolloimaan. Mutta syistä ja seurauksista saa ja pitää keskustella. Meiltä aikuisilta, vanhemmilta ja vanhoilta on ehkä unohtunut, että netti on koulunuorisolle nyt yhtä luonnollinen väline kuin valkokangas tai Radio Luxemburg meille silloin taannoin. Me viritimme radioaseman peiton alla yöllä ja kuulimme, kuinka Elvis lauloi Jailhouse Rockin. Me maksoimme pääsylipun elokuvateatteriin, jos saimme isältä rahaa. Nyt isä on ostanut pojalleen tai tytölleen tietskarin: Sen jälkeen kaikki on ilmaista.
Jokelan massamurhaaja oli hakenut mallit netistä ja Yhdysvalloista. Meillä ei usein tajuta, että USA on valtava maa, jossa tapahtuu hyvää ja pahaa. Se on rikas, älykäs, keksivä, luova ja etenkin takavuosina elokuvan, kirjallisuuden ja musiikin alla uskomattomia taiteellisia suorituksia tuottanut maa. Mutta siellä rotujen ja kansakuntien, rikkauden ja köyhyyden, eriarvoisuuden ja eliitin sulastusuunissa tapahtuu paljon ikäviä asiota.
Netti on kymmenen-kahdentoista vuoden ajan räjäyttänyt sen ulotuvillemme. Tuossa maisemassa samoavan täytyy olla valpas ja harkitseva. Tuskin me voimme sille mitään, jos sairaan mielen omaava abiturientti alkaa vainoharhoissaan ja yli-ihmismentaliteetissaan kuvitella olevansa Jumala tai Saatana, jolla on lupa tappaa.
Silti ihmettelen, miksi suomalaisten koulujen rehtorien edusmies Peter Johnson on lähes ainoa, joka näinä tuskan päivinä on rohjennut viitata nuortenkin ympärillä velloviin kuvallisen maailman sykleihin: "Käyttäytymismalli on suoraan Amerikasta, minkä takia piitää perätä uutisvälityksen, viihteen ja median vastuuta." (HS 9.11. 2007)
Me voisimme luoda pelisääntöjä, sivistynyttä ja valistunutta valmiutta nettiin. Siis palveluntarjoajien yms. saiteille. Se on varmankin toiveajattelua, sillä ei sitä luotu Hollywoodiinkaan. Vain raha näyttää oikeuttavan pelisäännöt, ja ne viittaaavat ahneuteen ja voitonpyyntiin. Rikolliset teotkin hyväksytään (kts. netin pornotarjonta tai lääkekauppa), koska rikos on elokuvaohjaaja John Hustonin mukaan inhimillisen yritteliäisyyden vasenkätinen muoto.
===============================
Otsakkeeni on: Viattomuuden aikaa ei ole ollut. Ärsyynnyin joidenkin kolumnistien kirjoituksista, jotka ilmoittavat Jokelan koulusurman jälkeen, että viattomuuden aika loppui nyt. Paskat, se loppui Suomessa jo kansalaissodassa, sillä mitä enemmän olet lukenut siitä ilmestyneitä kirjoja ja tutkimuksia, olet joutunut tajuamaan, että me suomalaiset olimme todellisia tappajia. Eikä talvi- ja jatkosota puhdistaneet kilpeämme. Ja ajatellaanpa, miten paljon täällä tapetaan ja murhataan, kotona ja kylillä. Tilaston mukaan me olemme Euroopan tappajakansaa. Ja aseitakin on kolmanneksi eniten maailmassa.
Eikö tämän pitäisi jo herättää päättäjät: Jonkinlaista kontrollia tappoaseiden saantiin; hiukan herpaantumista metsästykseen, jossa isä opettaa pojalleen aseenkäytön salata (lue: väkivallan); luokkakoot kouluissa pienemmiksi; ei metallinpaljastajia vaan opastavaa ja auttavaa henkilökuntaa kouluun; luokaton lukio pois ja lukio jälleen entiseksi opinahjoksi, jossa nuori tietää, missä tunnit pidetään ja oppii tuntemaan opettajansa; rahaa mielenterveystyöhön (Suomi pursuaa nykyisin rahaa); nuorten pahanolon lievittämiseen uusia yhteisöllisiä rarkaisuja (koulu ei saa olla vain suoritusyhteisö); tv-kanavat ja netin palveluntarjoajat arvokeskusteluun. Ja puhdistus Hollywoodissa: uusi humaani, taiteellisesti ajatteleva ja rahan valtaa torjuva sukupolvi tuottajien, käsikirjoittajien ja ohjaajien palleille.