sunnuntaina, elokuuta 14, 2011

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 99

Scarface (Scarface, USA 1982), ohjaus: Brian De Palma, käsikirjoitus: Oliver Stone, kuvaus: John A. Alonzo, musiikki: Georgio Moroder, pääosissa: Al Pacino (Tony Montana), Steven Bauer (Manny Ray), Michelle Pfeiffer (Elvira), Mary Elizabeth Mastrantonio (Gina), Robert Loggia (Frank Lopez), Miriam Colon (Montanan äiti), F. Murray Abraham (Omar Swarez), Harris Yulin (Bernstein), Angel Salazar (Chi Chi). Tuotanto: Peter Saphier ja Martin Bregman/Universal Pictures.

Brian De Palma oli 42-vuotias, kun hän sai siihen saakka suurimman elokuvansa Scarfacen ensi-iltaan. De Palma oli kasvanut Philadelphiassa. Hänen isänsä oli kirurgi. Poika näki nuorena paljon verta ja kauhua, sillä hän sai seurata usein isänsä työskentelyä leikkaussalissa. De Palma on kertonut, että hän "hullaantui" väkivallasta, eivätkä nuoruuden kokemukset olisi voineet olla vaikuttamatta hänen tuleviin elokuviinsa. Hän opiskeli Columbian yliopistossa, liittyi draamakoulutukseen ja hankki 16 mm:n elokuvakameran.
Scarface muistetaan aina väkivaltaisesta loppujaksosta, jonka aikana mahtavaan huvilaansa linnoittautunut päähenkilö, kuubalainen pakolainen Tony Montana saa surmansa hurjan ammuskelun yhteydessä. De Palma latasi loppuun kaiken väkivaltaisista ja verisistä muistoistaan, mutta hän ei olisi tehnyt mestariteostaan, jos hän ei olisi esittänyt kriittistä kommenttiaan Tony Montanasta: Huumelordin ja kyltymättömän rikollisen kuolema oli yhtä armoton kuin hänen elämänsä.
Ennen Scarfacea Brian De Palma muistetaan ennen kaikkea Alfred Hitchcockia jäljittelevistä trillereistä Sisters (1973) ja Dressed to Kill (1980). Sisterssissä De Palma seuraili hitchcockilaisia kuvastoja, mutta osoitti jo kykenevänsä luomaan omaperäisen visuaalisen ilmaisunsa.
Dressed to Kill eli Tappava tunnustus  on nautittavin De Palman varhaisista elokuvista, se on kuin Vertigon - Punaisen kyyneleen (1958) uudestisyntyminen. Sen jälkeen julkaistu Blow-Out (1981) on jo täysin omaperäinen trilleri, jonka teemaksi kohoaa salakuuntelu ja privaatin murtuminen. Samaa aihetta käsitteli Francis Ford Coppola 1970-luvun alun hienossa Keskustelu-elokuvassaan.
=====================================================================================================
Suomessa 9.3. 1984 Adlonissa ja Gloriassa ensi-iltaan tulleen Scarfacen nimi viittaa 1930-luvun alkuun. Kysymys oli Howard Hawksin loistokkaasta rikos- ja gangsterielokuvasta, joka tunnetaan meillä nimellä Arpinaama. Se valmistui aikana, jolloin kieltolaki ja nouseva rikollisuus ruokkivat amerikkalaista gangsterielokuvaa. Tutkija Robert Warshaw on todennut lajityypistä: "Gangsterielokuva, jota ei enää klassisessa muodossa ole - on tarina hankkeesta ja menestyksestä ja se päättyy äkilliseen tappioon." Tehokas Paul Muni tulkitsi Hawksin elokuvan gangsteria Tony Camontea, pateettista "infantiilia" hahmoa, joka tappaa sympaattisia henkilöjä, koska hän kuvittelee elävänsä primiitisessä yhteisössä.
Howard Hawksin gangsterielokuva oli varhaisen äänielokuvan vahva naturalistinen teos, jossa Tony Comonte kuvattiin kompleksiseksi henkilöhahmoksi. Hän on kuin lapsi, johon katsoja tuntee sääliä. Hän on moraaliton, mutta hän näkee itsensä ikään kuin viattomissa poikien leikeissä. Hän kuolee, koska viattomuus murtuu, mutta missään vaiheessa Tony ei halua suojaa, vaan hän toimii yksin - "I got nobody - I`m all alone".
Brian De Palma säilytti omassa Scarfacessaan Tonyn etunimen, mutta vaihtoi sukunimeksi Montanan. Se viittaa Kuubaan, mutta yhtä hyvin westernin maailmaan. Howard Hawksin alkuperäinen gangsterifilmi perustui Al Caponen, kuuluisan chicagolaisen rikollispomon elämään. Hawks esitti väkivallan melkein graafisena visuaalisena efektinä. Nuori Howard Hawks säilytti objektiivisen suhteensa aiheeseen, ja elokuvaa kritisoitiinkin, koska se ei tuomitse kansakunnan häpeäksi muodostunutta rikollisuutta.
De Palma ja Al Pacino luonnostelivat Tony Montanan modernin kapitalismin hyväksikäyttäjäksi, joka asuu komeissa oloissa Miamissa. Kaupungista tuli kuubalaisten emigranttien kohtauspaikka, kun Fidel Castro otti 1950-luvun lopulla vallan Havannassa. Myöhemmin Castro avasi rajat kuubalaisille rikollisille, jotka matkustivat Miamiin.
Tony Montana ja hänen ystävänsä Manny Ray hankkivat omaisuuden huumekaupalla ja huumemiljonäärien rahanpesulla. Hampurilainen kriitikko Steffren Haubner on korostanut, että Amerikan ensi-illassa pelkkänä väkivaltafilminä pidetty Scarface ilmentää saumattomasti Ronald Reaganin ahneuden ja uusliberalismin aikaa.
Howard Hawksin elokuvan aikana Amerikka oli kokenut valtavan pörssiromahduksen. Raha katosi kuin sadepisarat helteisessä aamussa. Kansalaisten usko pankkeihin, valtiovaltaan ja kapitalismiin murtui. Työttömyyden ja köyhyyden Amerikassa täytyi luoda vastavoimia kapitalismille, joten presidentti Franklin D. Rooseveltin sanoma uudesta jaosta, tasa-arvoisemmasta Amerikasta, upposi kansaan. Howard Hawks ei kiinnittänyt tähän yhteiskunnalliseen tilanteeseen juurikaan huomiota, vaan hänen Arpinaamansa on kuohuvan ajan yksilötarina, jossa rikollisin keinoin saavutettu menestys lopulta tuhoutuu.
Brian De Palman kuvauksellisesti täyteläisesti rullaaava Scarface on 1980-luvun ajan peili. Kasinoaika ja pörssikeinottelu olivat tulossa. Helpolle rahalle, rikollisuudelle on kasvualustaa, mutta De Palman ja varmasti suurelta osalta käsikirjoittaja Oliver Stonen mukaan poliitikot yrittävät kieltää ja kitkeä huumeet, mutta he eivät puutu järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Korruptio leviää niin hallinnossa kuin poliisivoimissa, joten Tony Montanan tapaisilla gangstereilla on aikaa ja tilaa toimia.
Tony Montana on aivan kuin Hawksin Tony Camonte - "kadotettu sielu". Molemmat tappavat, tuhoavat nekin ihmiset, joita rakastavat. Hawksin gansterifilmissä poliisit esitetään vielä yhteiskunnan lainvalvojina ja kansalaisten suojelijoina, mutta De Palmalla Tony Montanan kuolemantanssissa vastapuolena on mafia.
Scarfacen psykologiset ja poliittiset ulottovuudet ovat olennaiset. Oliver Stone kirjoitti elokuvan tärkeimmän repliikin, jonka Tony Montana lausuu: "Tässä maassa on tehtävä ensin rahaa. Kun olet saanut rahaa, saat valtaa. Kun olet saanut valtaa, sinä saat naisen." Elokuvan nainen on Michelle Pfeifferin suloinen Elvira, jonka kanssa Tony menee naimisiin. Aviomies käyttäytyy vaimoaan kohtaan kahdella tavalla: Nai ja hakkaa. Elviran alennustila ja lopulta Montanan avioliitto muurataan huumeilla, viinalla ja miehen sairaalloisella itsekeskeisyydellä.
=====================================================================================================
Brian De Palma
Brian De Palma ei ole nykyisin kovin merkittävä elokuvaohjaaja. Scarfacen jälkeen tulleista teoksista Lahjomattomat (1987) Carlito´s Way (1993) ovat kyllä suurenmoista De Palmaa, mutta voisiko todeta, että ura ikään kuin vesittyi, kun hän otti vastaan vuonna 1996 mekaanisen Tom Cruise -jännärin Mission Impossiblen ohjaustyön. Tuossa tv-sarjan ensimmäisessä elokuvaversiossa ei ole mitään jäljellä Brian De Palman aikaisemmasta persoonallisesta tyylistä. Valitettavasti Brian De Palman aika on mennyt.
Toisin on Tony Montanan tulkitsijan Al Pacinon laita. Newyorkilainen Pacino (s. 1940) on italialaisen maahanmuuttajan poika - samoin kuin aikalainen Robert De Niro. Molemmat ovat metodinäyttelijäkoulun kasvatteja. He erikoistuivat rikollisten tai poliisien rooleihin, mutta ovat kokeilleet komediaa ja romanttisiakin elokuvia. Al Pacinon kuuluisa läpimurto tapahtui 1972 Kummisedässä, ja kaksi vuotta myöhemmin hän ja De Niro kohtasivat Francis Ford Coppolan mafiaelokuvan jatko-osassa. Michael Mann sai 1995 Pacinon ja De Niron Heat-ajojahti -elokuvaan, jossa he toimivat lain eri puolilla, mutta eivät kohtaa koskaan tunnistettavasti samassa kuvassa.
Molemmat metodinäyttelijät ovat myös kokeilleet kykyjään ohjaajina. Robert de Niron hieno pieni elokuva A Bronx Tale valmistui vuonna 1993. Al Pacinon ohjaustyö Venetsian kauppias (2004) on erittäin varteenotettava suoritus. De Niron taso näyttelijänä on pudonnut viime vuosina, mutta Al Pacino on pitänyt tasonsa (Pormestari, Donnie Brasco, Paholaisen asianajaja, The Insider - sisäpiirissä, Pacino on jakanut aikansa myös teatterille, kun taas De Niron unelma on ollut newyorkilainen tuotantoyhtiö ja elokuvakeskus Tribeca.
Uskon silti, että Robert De Niro tulee vielä - ja Martin Scorsesen kanssa.    

Ei kommentteja: