tag:blogger.com,1999:blog-3770742769889866282024-03-13T08:22:05.023+02:00KINO JA TVMikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.comBlogger487125tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-75742648403637644982015-06-24T16:30:00.001+03:002015-06-24T16:30:35.431+03:00Russell Crowe Gallipolin tiellä * * *<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Australialaisohjaaja Peter
Weir toteutti vuonna 1981 voimakkaan elokuvan Gallipolin, jossa
kilpailijaystävykset – Mark Lee ja Mel Gibson – ilmoittautuvat
armeijaan. Eletään ensimmäisen maailmansodan aikaa Australiassa.
Leen esittämä juoksija on erittäin isämaallinen, brittihenkinen
mies, joka uskoo sotilastehtäväänsä. Gibsonin juoksija epäilee
sotaan liittyviä asioita. Molemmat lähtevät australialaisjoukon
mukana pitkälle matkalle kohti Eurooppaa ja osallistuvat brittien
johtamaan traagiseen operaatioon Turkissa, lähellä Gallipolia.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Australialaisnäyttelijä
Russell Crowe on ikään kuin ohjannut Gallipolin jatko-osan. Crowen
esikoisohjaus Kaivonkatsoja (The Water Diviner) tapahtuu ensimmäisen
ja toisen maailmansodan välisenä aikana. Peter Weirin Gallipolissa
kuvaamat historialliset tapahtumat liittyivät verilöylyyn, jossa
britit uhrasivat ”toisen luokan” australialaiset sotilaat
Osmanien kuoleman kentälle. Crowen Kaivonkatsojassa
australialaisisä, maanviljelijä Joshua Connor (ohjaaja pääosassa)
matkustaa neljä vuotta ensimmäisen maailmansodan jälkeen
Eurooppaan, etsimään Gallipolin kauhuihin kadonneita poikiaan. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">==================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Jo muutama viikko
sitten ohjelmistoon tullut Kaivonkatsoja on historiallinen
draamaelokuva. Russell Crowe, joka on näytellyt lukuisissa
Hollywood-elokuvissa kuten Gallipolin Mel Gibson, hyödyntää
kameran edessä saamansa vuosien opin ja kokemuksen. Crowe ohjaa
varmasti, pyrkii totuudellisiin kuiviin, joskin elokuvasta puuttuu
sellainen ohjauksellinen intohimo ja luovuus, joka nostaisi sen
keskinkertaisuudesta huippuluokkaan. Crowella ei ole ryhmässään
Gallipolin kaltaisia huipputekujöitä – kuten kuvaaja Russell Boyd
tai Weirille hienon käsikirjoituksen laatinut David Williamson.
Näyttää myös siltä, että Crowe ei ole pystynyt täysin jakamaan
ohjaajan ja näyttelijän tehtäviään.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Russell Crowen elokuva on
hiukan asetelmallinen, jopa lapsellinen monissa painotuksissaan,
mutta silti se on sydämeenkäypä etenkin tuskaisen isän tarinana.
Elokuvan nimi juontanee kohtauksesta, jossa Joshua Connor laskeutuu
omituiseen kaivoon, koska haluaa tarkistaa sen todellisen tilan.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Peter Weirin Gallipolissa
pysähdytään muutaman kerran vetämään henkeä eri paikkoihin
ennen kuin australialaisotilaat pääsevät tositoimiin Turkkiin.
Kaivonkatsojassa Joshuan matka pysähtyy istanbulaiseen hotelliin,
jota vetää Olga Kurylenkon esittämä yksinhuoltaja. Russell Crowe
on sallinut entisen Bond-tytön loistaa synnynnäisellä
hurmaavuudellaan. Kiinnostavan lisän elokuvaan tuo Joshua Connorin
aivan kuin iltasatuna pojilleen lukema tarina taikamatosta.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<b><span style="color: blue;">Ajankohtainen kommentti</span></b></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Yleisradion tv-keskäkuu on täynnä
uusintoja. Otan esimerkeiksi viime viikon keskiviikon ja torstain.
Keskiviikkona TV1 uusi Kyläsairaalaa, Rosvo Roopea, Midsomerin
murhia. TV2:n puolella uusittiin Satuhäitä, Käsilaukkua, Ihania
autoja, Uutta päivää, Boardwalk Empireä. Uutuussarja Decaption
sentään piristi. Yle Teemalla uusittiin Muinaisen Egyptin
taideaarteet, Koukuttavat nautinnot, kreikkalaista sarjaa Saarta.</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Torstai oli vielä
uusintapainotteisempi. TV1:n ohjelmistosta löytyvät uusintoina
Kyläsairaala, A-Studio, Midsomerin murhat, kymmenosainen Downton
Abbey, joka alkoi alusta. TV2 uusi Satuhäät, Tanskalaisen
maajussin, Uuden päivän kaksi osaa. Teeman uusinnat olivat
Ylipainoinen USA, Aranda, Mikä ei tapa, vahvistaa, mutta iloa iltaan
toivat Kansallisteatterin Luolaston tv-versio kuin tärkeä
”ilmastonmuutoselokuva Koyaanisqatsi (1982), johon Philip Glass
sävelsi musiikin.</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Yle Teeman kesän hölmöin panostus on
Batman-sarja, poliittisesti jopa vaarallisen oiekistolainen. En
myöskään ymmärrä Paluu 1980-luvulle -sarjan uusintaesityksiä ja
muita ”kasariaiheita”. Varmaankin tulossa on ysärisarja, ja
sitten mennään ”seiskariin” ja ”kuusikkoon”
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
=====================================================================================================</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
Ylen kesäkuun ovat
pelastaneet Buster Keatonin 1920-luvun mykkäkomediat. Vaikka niitä
on esitetty tiuhasti aikaisemminkin, niin mestarilliset mykät
Keatonit toivottaa aina tervetulleeksi ohjelmistoon. Viime sunnuntain
Keaton oli mainio Hyppyä, soutua ja rakkautta, jota valtalehden
tv-elokuvien arvostelija ei maininnut. Tähän on tultu, linja
elokuvataiteen suureen perintöön on katkennut Suomessa. Sarja
päättyy ensi sunnuntaina Keatonin viimeiseen ns. itsenäiseen
komediaan, jonka nimi on Laivakalle nuorempi eli Steamboat Bill Jr.</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: 15pt;"><b>Muistoja
kirjahyllystä</b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Buster Keaton (1895-1966)
luonnehti aikanaan 1920-luvun mykän komedian työtapojaan
seuraavasti: ”Meillä ei ollut koskaan käsikirjoitusta. Aloimme
vain yksinkertaisesti puhua aiheesta ja kuvasimme siitä kaiken minkä
keksimme. Lopuksi liimasimme tulokset yhteen ja elokuva oli valmis.”</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Buster Keaton syntyi
sirkusteltassa, Kansasissa, kulki vanhempiensa mukana
akrobaattiesityksissä. Hänestä kouliutui loistava akrobaatti.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Keaton tutustui
22-vuotiaana New Yorkissa elokuvamiehiin Fatty Arbuckleen ja Joseph
Schenkiin. Siitä alkoi koomikon elokuvaura. Muutto länteen,
nousevaan Hollywoodiin oli edessä. Vuonna 1922 Keaton siirtyi
Metrolle ja neljä vuotta myöhemmin United Artistsille. Keatonin
maineikas ura päättyi äänielokuvan tuloon. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Näyttelijänä Buster
Keaton ei enää kelvannut äänifilmeihin. Murtunut Keaton nähtiin
myöhemmin pienissä rooleissa, kuten Billy Wilderin 1950
legendaarisessa Hollywood-kritiikissä<i> Auringonlaskun kadussa</i>
ja 1952 Charles Chaplinin <i>Parrasvaloissa</i>. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Vielä 1960-luvulla Buster
Keaton vieraili Stanley Kramerin slapstickhengisessä komediassa
<i>Mieletön, mieletön maailm</i>a. Vuosi ennen kuolemaansa Keaton,
Kivikasvo, sai vetää mykän kauden absoluuttisen muukalaisuuden
yhteen Gerald Pottertonin <i>The Railrodderissa</i>.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">=====================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">En löytänyt
Buster Keatonista kirjaa, joista lienee kiinnostavin on 1960
julkaistu ”My Wonderful World of Slapstick”. Charles Samuels
kirjoitti kirjan yhdessä Kivikasvon kanssa. Löysin kiinnostavan,
kuvallisesti esitetyn teoksen mykkäelokuvasta. Daniel Blumin
laatima ”Silent Films” on jokaisella sivullaan täynnä kuvia
mykän kauden ohjaajista ja näyttelijöistä. Sivulla 315 Buster
Keaton nähdään tuossa viime sunnuntain <i>Collegessa</i>, eli
komediassa <i>Hyppyä, soutua ja rakkautta</i> (1927).</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Löysin hyllystäni
Philipp Reclam Juniorin kustantamon 998 Stuttgartissa julkaiseman,
neljän A3- kokoisen kirjan ”vihkosarjan” ”Filmklassiker”.
Vihkot on aseteltu kätevästi laatikkoon.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Ensimmäisessä vihkossa
vuosilta 1913-1946 esitellään ja analysoidaan saksalaisen
perusteellisesti Buster Keatonin komedia <i>Steamboat Bill Jr. </i>Eli<i>
Laivakalle nuorempi</i>. Sen saksalainen nimi oli <i>Wasser hat
Balken – Steamboat Bill Jr.</i> </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">William Canfield senior
toivoo, että hänen poikansa William Canfield jr. (Buster Keaton)
ottaisi haltuun Mississippillä liikkuvan matkustajalaivan, jolla
voimakastahtoinen ja karski isä on kilpaillut rajusti toisen
yrittäjän kanssa. Poika saapuu paikalle ukuleetä soitellen. Hän
näyttää kippari-isän kauhuksi enemmän esteetikolta kuin
ronskilta laivakallelta. Komediassa on myös rakkautta, sillä
Juniori ihastuu kilpailevan laivayrittäjän tyttäreen (Mary King).</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Recklamin ”Film
Klassiker” -kirjassa korostetaan, että <i>Laivakalle nuoremmassa</i>
on lukuisia Buster Keatonin komedioille tyypillisiä jaksoja –
ristiriitoja, kommellusten sarjoja, pakoja ja takaa-ajoja,
uhanalaisia taloja. Ja kuten niin monesti on Keaton-analyyseissä
todettu, komedia sisältää kaikkien aikojen myrskyjakson.</span></div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-18144003857843797182015-06-15T23:04:00.002+03:002015-06-15T23:04:30.176+03:00While We ´re Young -Tuttua ja tyypillistä New Yorkista * *<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Noah Baumbach (s.
1969) on minulle täysin tuntematon amerikkalaisohjaaja.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Se johtuu siitä, että
missasin Baumbachin kolme vuotta sitten julkaistun naiskuvauksen
<i>Frances Ha:</i>n. Luin siitä kirjoitettuja kritiikkejä, ne
olivat todella kehuvia, jopa ylistäviä.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Noah Baumbachin uusin
elokuva <i>While We´re Young</i> on kesäkuun teatteriohjelmiston
uutuuksia. Sen muoto ja sisältö eivät ole täysin ohjaajan
hallussa. Focus taitaa olla satiirin puolella, vaikka elokuvaa voi
myös pitää draamakomediana. Sellaisena Woody Allenin
newyorkilaiskuvausten jatkumona. Tai oikeastaan lähimpänä
vertailukohteena on Washintonissa 1952 syntyneen
demokraattipoliitikon pojan Whit Stillmanin yhdeksänkymmenlukulaiset
indenpendent-elokuvat <i>Metropolitan ja Last Days of Disco. </i>Mutta
Allenin ja Whitmanin laatutasolle Baumbach ei yllä.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>While We´re Young </i>on
tutusti kulkeva sukupolvielokuva – ei vain kuvaus nuorista
newyorkilaisälyköstä, vaan myös keski-ikäisistä taapertajista,
joiden sielussa palaa elämän pelko ja tuska. Jotenkin alkoi
vaikuttaa siltä, että tämä elokuva on nähty monesti
aikaisemminkin.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">=======================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Ben Stiller ja
Naomi Watts tulkitsevat newyorkilaisia dokumenttaristeja Joshia ja
Corneliaa. Josh on saanut hyvät arvostelut elokuvastaan, mutta
vuodet ovat vain kuluneet, eikä toista elokuvaa ole saatu valmiiseen
kuntoon. Joshin luomisvoima on kuivumassa. Cornelia työskentelee
taas isänsä apulaisena. Charles Grodinin isä on maineikas
dokumentaristi.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Nuoruutta ja rentoutta
elokuvassa edustavat Jamie ja Darby, joita esittävät Adam Driver ja
Amanda Seyfried. Josh ja Cornelia kiinnittyvät läheisesti nuoren
parin elämäntapaan, koska se synnyttää muistoja. Elimmekö
silloin samanikäisinä samalla tavalla, saattaa Josh kysyä. Ainakin
muisto keskenmenoista ja lapsettomuudesta palaa hetkeksi Joshin ja
Cornelian mieleen.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Whit Stillman
<i>Metropolitanissa</i> New Yorkin Upper East Side oli kuin
mikrokosmos yhteiskunnasta, jossa vallitsee eriarvoisuus ja rahan
vapaus. Noah Baumbachin stillmanilaisesti jopa
”norsunluutornimaisessa” elokuvassa eletään tässä hetkessä,
niinpä dokumenttielokuvan todellisuusvaateet asetetaan kriittiseeen
tarkasteluun. Joka puolella riehuva tosi-tv:n -hype esitetää
valheellisena viihteenä. Ei ole uutinen. Jamie on tämän ajan
yksilökeskeisen elämäntavan ”lapsi”. Mitä sillä on väliä,
jos kuvamme todellisuudesta saa fiktiivisiä sävyjä, Jamie taitaa
ajatella. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Noah Baumbach kuten Whit
Stillman ovat siinä mielessä ristiriitoja herättäviä ohjaajia,
että he tietävät kaiken, eikä vastaväitteitä saa esittää.
Tällainen egoismi menee läpi, jos elokuva on upeasti kirjoitettu ja
ohjattu. <i>While We´re Young</i> ei ole tällainen elokuva.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">XX</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: blue; font-size: 15pt;"><b>Ajankohtainen
kommentti</b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Suomen Palloliiton
pääsihteerin Pertti Alajan kaksoisveli Erkki on tehnyt suurtyön
kirjoittamalla Bolliksen eli Töölön Pallokentän historiikin.
Kysymys on 100-vuotishistoriikista, jonka urheilukirjoja kustantanut
Teos on saattanut julkisuuteen.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Erkki Alaja on entinen
jalkapalloilija, nyt jo kuudenkymmenen ikäpaalun ylittänyt
intohimoinen futismies, jonka kirja on tekstien ja valokuvien
puolesta huippuluokkaa. Alaja on haastatellut lukuisia Bollikseen
liittyviä henkilöitä, niin jalkapalloilijoita kuin katsojia.
Bolliksen ”isä” Erik von Frenckell ei ole enää elossa, mutta
hän saanee nimikkokenttänsä, kun kakkoskenttä vihitään. Alaja
on kunnioittanut von Frenckelliä kirjansa sivuilla. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Erkki Alajan kirjan
lukuisista haastateltavista erottuu Länsi-Saksassa ammattilaisuransa
luonut Pasi Rautiainen, jonka toivoisi palaavan valmennustyöhön
tv-studion hektisestä ilmapiiristä. Niin kuin teki Pasin
tv-asiantuntijakaveri Keith ”Keke” Armstrong, joka valmentaa
nykyisin Tampereen Ilvestä. Haastattelujen lisäksi ei voi olla
kehumatta kirjan upeaa valokuvamateriaalia, jossa kuljetaan
100-vuotishistoriikki alusta loppuun. Moni töölöläinen nauttii
varmasti valokuvista, jotka kertovat myös kaupuginosan kehityksestä
vuosikymmenien saatossa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">===================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Itse kävin
ensimmäisen kerran Bolliksella keväällä 1968, kun meidän nuori
perheemme asui Mannerheimintien ja Sallinkadun kulmassa. Kajaanista
tulleena intohimoni jalkapalloon ei katkennut pääkaupungissa, vaan
se vain vahvistui. Vieläkin muistissa säilyy kuva nyt erotetun
Huuhkajien päävelmentajan Mixu Paatelaisen isästä ”Rotosta”,
joka rynni boksissa HIFK:n riveissä. Tai en unohda ”Kaitsu”
Pahlmania, jota käytiin myöhemmin katsomassa Lahdessa, kun hän
mätti maaleja Reippaan riveissä. Kaitsu taisi asuakakin viimeiset
vuotensa Urheilukadulla, hänet näki silloin tällöin seuraamassa
pelejä Bolliksen jälkeen tulleessa Finnair-Stadionin katsomossa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Muistan 1960-luvun lopulta
vapunpäivän pelin, jonka aikana lumi satoi hiljalleen kentälle. En
unohda tuttuja kasvoja katsomossa – näyttelijät Uuno Montonen ja
Heimo Lepistö tietenkin omilla paikoillaan. Elämys oli nähdä
Valkeakosken ”jalkapallohullu”, Yhtyneiden patruuna Juuso Wallden
katsomossa, kun Koskenpojat tulivat pelaamaan pääkaupunkiin. Juuso
muuten huolehti tehtaansa työläisistä myymällä heille asunnon
yhdellä markalla. Myöhemmin näimme nuorimman poikani kanssa
Bolliksen katsomossa niin Klasu Anderssonin kuin Pekka Laihon. Ja
monen muun.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Bolliksella on tullut
istuttua yli 40 vuotta. Niin vanhassa katsomossa kuin uudessa
Finskissä ja Sonerassa. Taisi olla vuosi 2001, kun uusi Stadion
avattiin , ja oliko se FC Jokerin Sefki Kugi, joka rynni tekemään
maalin kuin Roto aikanaan. Kun sitten 1970-luvun lopulla olin
työkeikalla Jämsänkoskella, futishulluus iski taas sydämeen, kun
istuimme iltaa Juuson pojan kotona ja Roto sekä Semi Nuoranen kävivä
kylässä. Lahden poika Semi lienee kuuluisa siitä, kun pelattiin
Olympiastadionilla, niin katsomosta kuului huutoja: ”Semi, tule
pois sieltä, siellä on peli.” Bolliksella en koskaan kuullut
vastaavia huutoja.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: blue; font-size: 15pt;"><b>Muistoja
kirjahyllystä</b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Bo Widerberg oli 1960- ja
1970-luvun alun tärkein ruotsalaisen uuden elokuvan ohjaaja. Teokset
<i>Lastenvanut, Korppikortteli, Elvira Madigan, Ådalen 31 ja Joe
Hill</i> olivat Widerbergin vahvoja ohjaustöitä. Hän muuten
protestoi 1960-luvun alussa Ingmar Bergmanin liiallista valta-asemaa
vastaan ja puhui nuorten tekijöiden mahdollisuukista voida tehdän
ensimmäiset elokuvansa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kirjahyllystä löytyi
Stig Björkmanin kirjoittama elokuvakirja ”Film in Sweden -The New
Directors”. Se ilmestyi 1977 Svenska Filminstitutetin
kirjasarjassa, jonka toimittajia olivat Jörn Donner ja Peter Cowie.
Olin hankkinut kirjan vuonna 1978. Silloin ei enää pututtu
ruotsalaisen elokuvan uudesta aallosta. Elokuvien taso oli alkanut
pudota, mutta esimerkiksi Roy Andersson ohjasi 1970-luvulla loistavan
<i>Gilliapin.</i> Tosin se muserrrettiin Ruotsissa – ehkäpä
surrealistisen otteensa ja camusilaisen sivullisuusteeman tähden. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Jalkapalloaiheisista
elokuvista Bo Widerberg muistetaan vuoden 1974<i> Fimpenin </i>tekijänä.
Elokuva on siinä mielessä erikoinen, että Widerberg kertoo
nuoresta Stubbysta, Fimpenistä, joka kohtaa vihreällä veralla
Ruotsin jalkapallomaajoukkueen suuruudet. Taisi siellä pelata
lahkakkuus nimeltä Tommy Svensson.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Bo Widerbergin elokuva on
fantasia, sillä nuori Fimpen rökittää ruotsalaiset
maajoukkuepelaajat miten tahtoo. Toisaalta John Olssonin kuvaamat
otteluvälähdykset ovat jännittäviä, ne vievät mukanaan ainakin
sellaisen katsojan, joka rakastaa Kuningas jalkapalloa. Johan Bergman
esitti hurmaavasti Fimpeniä – niin arkikohtauksissa kuin
peliotoksissa. Elokuvan aikuisia olivat Monica Zetterlundin oettaja,
Ernst-Hugo Järegårdin seurajohtaja ja Inger Bergmanin äiti.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><b><br /></b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><b>P.S.</b> Kiitokset Yle
Teemalle sunnuntain Buster Keaton -klassikoista. Amerikkalaisen mykän
komedian valio <i>Kenraali</i> osoitti jälleen, mikä luova nero
Keaton oli niin ohjaajana kuin näyttelijänä. Kivikasvo-Buster
liikkui junassaan kuin taitava akrobaatti ja huippu-urheilija. Ja
olihan Amerikan sisällissodan keskellä liikkuva komedia myös
painotuksiltaan pasifistinen.</span></div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-64033431584466939952015-06-10T16:06:00.002+03:002015-06-10T16:06:26.723+03:00Itävallan Arska takamaiden isänä Maggiessa * * *<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Se oli vuosi
1980, kun varteenotettava amerikkalaisohjaaja John Milius esitteli
entisen kehonrakentajan Arnold Schwarzeneggerin historiallisessa
toimintafilmissä </span><i style="font-size: large;">Conan, barbaari</i><span style="font-size: medium;">. Elokuva osoitti, että
Itävallan Arskan muskelit ja voima ovat huippuluokkaa, mutta katsoja
sulki mielellään korvansa, kun amerikkalaistunut kehonrakentaja
alkoi puhua.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Tuo näyttelemisen taidon
puute ja huono suullinen ulosanti seurasivat Arnoldia elokuvasta
toiseen, mutta kassoilla kilahti valtavasti, kun James Cameron
esitteli Arnoldin kyberhahmona 1980-luvun kahdessa
<i>Terminator</i>-elokuvassaan. Sitten Arnoldin suosio jatkui
vuodesta toiseen kunnes mies päätti siirtyä politiikkaan.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Arnold Schwarzenegger
palasi elokuvaan Kalifornian kuvernöörin paikalta. Mutta
Hollywoodin viime vuosikymmenien ehkä kuuluisin actionnäyttelijä
ei enää pullistele, vaan omalla tavallaan on hyväksynyt
ikääntymisen katkeran taakan. Arnold esittäytyy kohta
70-vuotiaana, partaisena ja tuimana Amerikan keskilännen isänä
Henry Hobsonin esikoiselokuvassa <i>Maggiessa.</i> </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Maggieta</i> on jo
ehditty nimitellä zombielokuvaksi. Miksipä ei, vaikka puhuisin
draaman sisälle tungetusta lääketieteellisestä varoitushuudosta:
Mitä jos todella vaaralliset virukset pääsevät pesiytymään
ihmisiin ja tuloksena on verenperintö, joka muuttaa meidät
ihmissyöjiksi?</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Ohjaaja Henry Hobson ja
käsikirjoittaja John Scott III ovat sijoittaneet murheellisen,
vavahduttavan tarinan amerikkalaiseen pienyhteisöön, jonnekin
sivistyksen syrjämaalle. Näin elokuvan virusteema ei vaikuta liian
epäuskottavalta. Toki joissakin kohtauksissa kerronta lipsahtaa
lapsellisuuden puolelle.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Maggiessa</i> on myös
toinen piirre, joka oikeuttaa Hobsonin ja Scott III:n pyrkimykset.
Elokuva on isän ja tyttären tarina. Abigail Breslin esittää
tytärtä ja varastaa melkein koko elokuvan. Breslinin tytär huojuu
aikuisuuden kynnyksellä ja kokee vuoristoratamaisia tuntemuksia
uusperheen elämässä. Joely Richardson näyttelee Maggien
äitipuolta.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Siinä mielessä<i> Maggie</i>
on tyypillinen amerikkalainen sankaritarina, että Arnold
Schwarzeneggerin isä ei luota paikalliseen terveyspalveluun, vaan
haluaa hoitaa tyttärensä kotona. Siellä kohdataan sellaisia
kauheuksia, joihin kuuluvat muun muassa ihmislihan sairastuminen
kaikkine järkyttävine ilmiöineen. Allergisesta ihottumasta kärsivä
katsoja saattaa vierastaa elokuvaa, mutta katsomossahan voi aina
sulkea silmänsä.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">============================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Onko entinen
actionnäyttelijä Arnold Schwarzenegger hyvä uudistuneessa
roolissaan? Ei ainakaan huono, ja tekijät ovat antaneet Arnoldille
mahdollisuuden ikään kuin näytellä hahmollaan, eleillään ja
olemuksellaan. Vuorosanat on karsittu minimiin – niin kuin Arnoldin
aikaisemmissa actionelokuvissa. Tosin Arnoldin työskentelyn
karsimisessa olisi voitu mennä vielä pitemmälle, sillä joissakin
kohtauksissa hänen puhekielensä on kehnoa. Onneksi se ei ”tapa”
yritteliästä elokuvaa, jonka maisema- ja ymmpäristökuvat –
hurjat tulisuihkut -ovat Emmanuel Lubezkin mestarillista kuvaajan
työtä.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">=================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Juhannuksen
jälkeen Arnold Schwarzenegger palaa jälleen actionsankariksi. Hän
on mukana uudessa Terminator-elokuvassa <i>Genisyys</i>, joka on
tuotettu ajan trendin mukaan 3D-muodossa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">(Maggie on esillä
valkokankaalla vain Arabianrannan uudessa Kino Sherylissä, muuten
dvd-levikissä).</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: 15pt;"><b><span style="color: blue;">Ajankohtainen
kommentti</span></b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Yle Teema on siirtynyt
kesäkauteen. Sarjoissa luotetaan hölmöön Batmaniin, joka
valmistui 1960-luvulla. Teeman Batman-panostus jatkuu koko kesän.
Huh, huh! </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Sarja oli räikeä. Ote
oli komediallinen tai pakotetun humoristinen. Tv-sarjasta puuttuivat
kokonaan Batman-sarjakuvan alkuperäisen luojan Bob Kanen
painotukset.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Bob Kanen luomat
sajakuvahahmot ovat asiantuntijoiden mukaan perin synkkäsävyisiä.
Batman-tuntijat ovat jo ehtineet muistuttaa, että Kanen luomat
hahmot seikkailivat ensin 1940-luvun elokuvasarjoissa, joiden jaksoja
näytettiin tavan mukaan valkokankaalla. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Minä en tunne Batmaneja
kovin hyvin, en ole niistä mitenkään innostunut, mutta jos
puhutaan Kanen alkuperäisten tavoitteiden siirtämisestä
valkokankaalle, niin asiantuntijat ovat viitanneet niin Tim Burtonin
1990-luvun elokuviin kuin Christopher Nolanin ohjaamiin uusiin
Batman-elokuvapanostuksiin. Burtonin elokuvasovituksista jäi mieleen
Jack Nicholsonin rankasti revittelevä Jokeri. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Yle Teeman <i>Batman</i>-sarja
levittää televisioon camp-tuulahduksen amerikkalaisen
televisiotuotannon 1960-luvulta, jolloin hassuteltiin pilke
silmäkulmassa. Sarjaa on puolusteltu juuri tuolla camp-epiteetillä.
Mitähän se oikein tarkoittaa? Puhuisin mieluimmin limbo-sarjasta.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Yle Teeman kesäsarjan
Batman on Adam West ja Robin Burt Ward. Rehellisyyden nimissä
täytyy todeta, että he näyttelevät kehnosti. Ja jaksojen
yleisilme ja ”draaman mahdollinen” kaari on aina melko
samanlainen. Batman-velhojen auto herätti huomiota 1960-luvulla. Nyt
se näyttää vanhentuneelta kapistukselta. Ja jos Batman-sarjaa
katsottiin meillä 1960-luvulla mustavalkoisesta televisiosta, niin
Teeman esityksissä värit puhkeavat kukkaan.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: 15pt;"><b>Muistoja
kirjahyllystä</b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Mitä elokuva-arkiston tai
ns. Kavin Orionin-kesäsarjaan kuuluu? Parhaillaan teatterissa menee
saksalaisen Volker Schlöndorffin elokuvia. Tänään oli vuorossa
<i>Petosten kehässä,</i> joka kuvattiin sodan keskellä Beirutissa.
Huomenna eitykseen tulee Schlöndorffin romaanisovitus <i>Swannin
rakkaus</i>, joka pohjaa ranskalaisen Marcel Proustin tekstiin.
Schlöndorff-sarjassa on jo nähty 1970-luvun terrorismia sivuava
<i>Armonlaukaus.</i></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">====================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Tämän viikon
tapaus on kuitenkin edesmenneen italialaisen Luchino Viscontin
(1906-1976) komea eepos <i>Tiikerikissa</i> (1963) , jossa Italia
yhdistyy. Palataan siis vuoteen 1860. Caribaldin sotilasryhmä nousee
Sisiliaan ja liittää karun saaren Italian kuningaskuntaan. Burt
Lancaster on se vanhan maailman viimeinen patriarkka, Salinan
ruhtinas Don Fabrizio, joka näkee muutoksen, mutta onko hän valmis
hyväksymään sen, koska aristokratian valta lähestyy loppuaan.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Elokuvan kaunis lemmenpari
ovat Alain Delon (Tancredi) ja Claudia Cardinale (Angelica). Jos en
väärin muista, niin muuan heidän ythteisistä kohtauksista isossa
talossa kestää kymmeniä minuuttieja. Myös loppupuolen huikea
tanssikohtaus hakee vertaistaan italialaisen elokuvan historiassa. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Luchino Visconti halusi
luoda Giuseppe Tomasi de Lampedusan romaanin pohjalta pohdiskelevan
eepoksen, jonka kuvalliset puitteet loi mestarikuvaaja Giuseppe
Rotunno. Visconti alusti keskustelun edistyksen ja taantumuksen
välille. Salinan ruhtinaasta ei muovattu yksoikoista aristokraattia,
vaan hänet kuvattiin älykkäänä ajattelijana, joka suo serkulleen
Tancredille mahdollisuuden liittyä Caribaldin joukkoihin ja edustaa
uutta aikaa. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">========================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kirjahyllyni
paljasti Luciano de Giustin kirjan ”I Film de Luchino Visconti”,
joka ilmestyi vuonna 1985. Kirja on A4-kokoa. Se sisältää huiman
määrän valokuvia, niin ohjaajasta, hänen elokuvistaan ja
näyttelijöistään sekä festivaalien palkintotilaisuuksista.
Kirjassa haastatellaan milanolaista Viscontia, jonka vuoden 1960
mestariteos <i>Rocco ja hänen veljensä</i> tapahtuu Milanossa.
(Italian matkalla 1990 tuli käytyä vierailamassa Viscontin suvun
pääpaikalla Pavian läheisyydessä. Aika arvostettu oli tämä
marxilainen aristokraatti Luchino Visconti).</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Luchino Viscontin
kiintymys ”oppi-isäänsänsä” Tshehoviin, Shakespeareen ja
Verdiin huomioidaan. Viscontin elokuvaura käydään läpi
kronologisesti aina James Cain -inspiraatiosta <i>Ossessionesta</i>
(1943) <i>Maa järisee </i>-neorealismiin (1948) ja kauniiseen
<i>Bellissimaan </i>(1951).</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Edelleen de Giusti jatkaa
Viscontin tuotannon käsittelyä Camillo Boiton novelliin
perustuvasta <i>Sensosta</i> (1954), jossa soivat Verdin sävelmät,
ja tietenkin vahvasti ovat esillä 1960-luvun <i>Tiikerikissa</i>,
1970-luvun alun Thomas Mann -sovitus K<i>uolema Venetsiassa</i> . Ja
tietenkin de Giusti kirjoittaa vuoden 1973 Ludwigista, Helmut
Bergerin näyttelemästä Neuschwansteinin hallitsijan Ludwig II:n
elämästä (1845-1886), jossa Wagnerin musiikki ja henkilöhahmo
ovat esillä. Kirjan elokuvaosuuden päättää tietenkin testamentti
<i>Rakkaus Roomassa </i>(1976), oikeilla tapahtumapakoilla kuvattu
melodraama miehestä, Giancarlo Gianninin esittämästä Tulliosta,
joka uskoo olevansa yli-ihminen.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
”<span style="font-size: medium;">I Film de Luchino
Visconti” -kirjan bonuksena on luettelo ohjaajan teatteri- ja
oopperatoteutuksista. Verdiä hän ohjasi, mutta myös Donizettiä,
Puccinia, Straussia ja Mozartia. Verdi-ohjauksia taisi olla kymmenen.
Teatterissa Visconti toteutti Jean Anouilhia ja Shakespearea, mutta
myös amerikkalaisia Tennessee Williamsia ja Arthur Milleriä.
<i>Viettelyksen vaunussa</i> 1949 näyttelivät nuoret Vittorio
Gassman ja Marcello Mastroianni.</span></div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-48936788322273238662015-06-02T13:35:00.003+03:002015-06-02T13:35:57.969+03:00Ida – kevään elokuvia * * * *<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Viime kerralla tuli
puhuttua puolalaisesta elokuvasta. Eipä sitä ole nähty paljoa
Suomessa. Eikä oikein ole tietoa, miten puolalainen laatuelokuva
voi.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kino Engelissä ja
Kino-Palaltsin pienessä salissa esitetään edelleen helmikuussa
ensi-iltaan tullutta Pawel Pawlikowskin palkittua <i>Ida-</i>elokuvaa.
Se on puolalais-tanskalainen yhteistuotanto. Ehkä yhteistuotannot
ovat ainoa mahdollisuus pitää eurooppalaisen laatuelokuvan lippua
korkealla.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Ida </i>palaa
1960-luvulle. Pawel Pawlikowski kertoo nuoren naisen kokemuksista
ennen nunnalupausta. Puola oli ja on edelleen vahva katolilainen maa,
joten nunnaksi lähteminen ei ole mikään sensaatio. Ne tapahtumat
ja syyt, jotka johdattivat Idan luostariin ovat hätkähdyttäviä.
Ida saa selville perheeseensä liittyviä salaisuuksia, jotka
johtavat natsimiehityksen aikaan.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">==================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">I<i>dan</i>
ohjaaja Pawel Pawlikowski (s. 1957) on puolalais-englantilainen
elokuvantekijä, joka on työskennellyt saarivaltakunnassa.
Pawlikowski ohjasi 1980- ja 1990-luvuilla kehuttuja
dokumenttielokuvia. Hän kiinnostui venäläisistä aiheista, ohjasi
muun muassa road movien kirjailija Dostojevskin vaelluksesta
Pietarista Länsi-Eurooppaan, Baden-Badeniin. Kaupungin kasinollako
kirjailija menetti rahansa 1800-luvun loppupuolella? </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Serbian Epic</i> (1992)
tunkeutui kriittisesti Bosnian sotaan. <i>Volga-</i>dokumentistaan
Pawlikowski sai Grierson-palkinnon vuonna 1995. Pawlikowski tekee
elokuvassaan venematkan meilläkin tunnetun poliitikko Vladimir
Zhirinovskyn kanssa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Pawel Pawlikowskin
draamaelokuvat <i>Last Resort </i>ja <i>My Summer of Love</i>
saavuttivat arvostettuja BAFTA-palkintoja. Edelleen ajankohtainen<i>
Ida</i> palkittiin viime vuonna parhaana ulkomaisena elokuvana
Oscar-kilvassa. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Elokuvan vaativan
pääroolin esittävä Agata Kulesza on lähes maaginen nuorena
Idana. Pawlikowskin kuvakerronta on kaunista, runollistakin, aika ja
paikat ovat ohjaajan hallussa. Elokuvaa voi syystä pitää yhtenä
kevätkauden parhaista.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: 15pt;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: 15pt;"><b><span style="color: blue;">Ajankohtainen
kommentti</span></b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">HS:n tv-ohjelmasivulla
julkaistaan viidentoista tv-kanavan tiedot. Seitsemän niistä on
niin sanottuja pääkanavia. Loput ovat muita kanavia, mutta kaikki
nuo tv-kanavat ovat maksuttomia.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kun tuohon lisätään
vielä kortin taakse asetetut maksulliset kanavat ja operaattorien
tv-palvelut, niin katsojan valinnan vapaus on huimaava. Totuuden
nimessä on sanottava, että suuri osa tv-katsojista seuraa vain
muutamaa pääkanavaa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Sanomalehtien levikin
lasku ja printtilehdistön ankeat ajat ovat aiheuttaneet niin
YT-neuvotteluja kuin irtisanomisia. Toimittajiin irtisanomiset ovat
usein kohdistuneet, joten näyttää siltä, että ainakaan
perinteinen media-ala ei ole enää kiinnostava nuorten keskuudessa.
Lehtiä ei enää tilata, sillä nettipalvelut mahdollistavat
esimerkiksi ympäri vuorokauden tapahtuvan uutisseurannan. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Jos sanomalehti ei enää
aamuyöllä tipahda postiluukusta, niin tuskin monikaan enää tuntee
pahoinvointia. Siitä vain tietokone auki ja vaikkapa Ylen
nettisivuille katsomaan, missä maaimalla mennään. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Ja onhan Ylen aamu-tv
-lähetykset uutisineen. Kenenkään ei tarvitse olla ulalla oman
maan ja maailman tapahtumista. Ja jos on matkoilla tai työssä voi
katselle uutisia ja ohjelmia älypuhelimesta.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">=======================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kaupallisista
mediataloista Sanoma loi omat tv-kanavansa. HS-TV täydentää
lehdessä julkaistuja artikkeleita liikkuvalla kuvalla ja
haastatteluilla. HS-TV on asiallinen, laatulehden mukainen. Viime
viikolla HS-TV haastatteli kulmapöydässä niin eroavan hallituksen
puolustusministeriä Carl Haglundia kuin myöhemmin uuden hallituksen
työ- ja oikeusminsteriä Jari Lindströmiä. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">HS-TV lupaa joka päivä
uusia videoita. Futiksen ystäviä lämmittää tieto, että HS-TV
esittää samana iltana kaikkien Veikkausliigan otteluiden
huippuhetket. Siinä on selvä kilpailuviesti Ylelle. Ennen digiaikaa
vain Yle pystyi sunnuntain Urheiluruudussa palvelemaan meitä
jalkapallokierroksen huippuhetkillä.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Taas Sanoman IS-Tv
panostaa viihteellisempään antiin. Perinteisiltä tv-kanavilta on
”kopioitu” haastatteluohjelmia, joissa iltapäivälehden
tunnettu toimittaja jututtaa jotakin ajankohtaista julkkista,
poliitikkoa tai viihdetaiteilijaa. Toinen IS-Tv:n näkyvä
tarjontahype on urheilu. Kanava näyttää Veikkausliigan
jalkapallo-ottelut. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Voi ajatella, että nämä
lehtien tv-panostukset ovat muuan kilpailuvaltti verovaroin toimivaa
Yleä vastaan. Tai voi myös ajatella, että tehdään me se itse,
eikä kiukutella Ylelle, kun siihen on nyt digitalisoinnin johdosta
mahdollisuus.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: blue; font-size: medium;"><b>Muistoja
kirjahyllystä</b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Niin, tämä
digitaalisuus? Digi-kanavat murtautuivat meillä yleisön ulottuville
2000-luvun alussa. Minäkin ”konservatiivi” vastustin digiä
valtalehden kolumneissa. Mutta karavaani kulki. Nyt digiboksit ovat
kaiken tv-katselun lähde.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kun tapletit ja
älypuhelimet olivat todellisuutta joitakin vuosia sitten, ei
kriittisiä ääniä enää kuulunut. ”On niin kiva kävellä
kadulla, kun saa näplätä puhelinta ja vierittää silmiensä eteen
uutisia, tietoja, viihdettä, facebookia, twitteriä, ystävien kuvia
ja niin edelleen.” Näin minulle totesi eräs lukiolaistyttö,
johon olin törmätä kävellessäni aamulla kauppakeskukseen.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Hän näytti minulle kuvan
tyttökaverinsa uudesta poikaystävästä. Upea kuva. Ja jos pidätte
silmänne auki, niin ennen kaikkea tytöt näpläävät puhelimia,
niin kävellessään kouluun kuin metrossa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Niin, tämä
digitaalisuus? Löysin kirjahyllystä takavuosikymmenien ruotsalaisen
elokuva- ja kulttuurivaikuttajan, itävaltalaissyntyisen Harry
Scheinin (1924-2006) teoksen ”Inför en ny mediapolitik”. Schein
muistetaan niin Ruotsin elokuvainstituutin johtotöistä,
elokuvapoliittisten ohjelmien ja uudistusten laatimisesta, mutta myös
Bergman-Visconti -näyttelijän Ingrid Thulinin aviomiehenä
(1956-1989). </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Harry Schein oli Ruotsin
elokuvainstituutin perustaja. Hän laati 1963 kuuluisan
”filmireformin”, jossa elokuvateatterit velvoitettiin tilittämään
10 % lipputuloista Ruotsin elokuvainstituutille. Suomessakin
seurailtiin ruotsalaisia, kun 1960-luvun lopulla alettiin luoda
elokuvasäätiötä. (Nykyisin säätiö saa tukirahansa valtion
kulttuuribudjetista).</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">====================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Harry Scheinin
kirja ”Inför en ny mediapolitik” julkaistiin vuonna 1972. Hän
keskittyy ennen kaikkea tuolloin ajankohtaisen kaapelitelevision
haasteisiin ja merkityksiin. Hän viittaa myös satelliittikanavien
tuloon, mutta Schein ei unohda ihmisen ja tekniikan,
kommunikaatioteknologian suhdetta demokratian ja tasa-arvon
vaatimuksiin.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Harry Scheinin kirjan
aikoihin kommunikaatioteknologiassa elettiin vielä analogista aikaa.
Mutta hyvä ihme, jo vuonna 1972, kun Suomessa ei näistä asioista
tiedetty ainakaan maallikkojen keskuudessa juuri mitään, niin Harry
Schein toi keskusteluun sanat ”digitaalinen metodi” ja bitit.
Scheinin mukaan vasta digitaalinen tekniikka mahdollistaa tuhansien
ja tuhansien ja tuhansien esimerkiksi samanaikaisten puhelujen
perillemenon. Oikeassa oli.</span></div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-38030919508589273182015-05-28T19:22:00.000+03:002015-05-28T19:22:33.413+03:00Rikosetsivät vaikeissa valinnoissa - Tanskalainen Susanne Bier on jälleen hyvässä vedossa * * * *<div style="margin-bottom: 0cm;">
<i style="font-size: large;">Toinen
mahdollisuus </i><span style="font-size: medium;">on loppukevään kiinnostavimpia uutuuselokuvia.
Tekijä on Susanne Bier, jolta nähtiin nelisen vuotta sitten
piinavan hyvä </span><i style="font-size: large;">Kosto</i><span style="font-size: medium;">. Tässä elokuvassa Bier liikkui oman
käden oikeuden ja väkivallan rajatilanteissa. Ylen Fem-kanava
esitti viime lauantaina Bierin kiehtovan, kolme vuotta sitten
valmistuneen </span><i style="font-size: large;">Love is All You Need.</i></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Helsingin Kino-Palatsissa
ja Kino Engelissä nähtävässä <i>Toisessa mahdollisuudessa</i>
liikutaan ystävyyden, oikean ja väärän, poliisitoiminnan sekä
ihmisen valintojen hiostavassa pulssissa. Bier purkaa miesten
maailman ennakkoluuloja ja asenteita. Ei hän unohda naisiakaan.
Äitiyttä valotetaan, mutta myös huumeriippuvuutta.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Rikosetsivät ovat Andreas
(Nikolaj Coster-Waldau) ja Simon (Ulrich Thomsen). Andreas on
rauhoittanut hektisen elämänsä saatuaan lapsen kauniin vaimonsa
kanssa. Ystävä Simon on toista maata. Hän on eronnut ja luuhaa
humaltuneena strippiklubeissa. Etsivät ovat ystäviä. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Susanne Bier ei kerro
mitään tavanomaista tarinaa, vaikka siihen olisivat kaikki
edellytykset. Andreasin ja Simonin työtavat ja ystävyys ikään
kuin paloitellaan rikki, jotta jossain vaiheessa tulisi toinen
mahdollisuus, polku sovitukseen ja anteeksiantoon. Sillä elokuvan
dramaattisessa kohtauksessa rikosetsiväpari joutuu selvittelemään
huumeperheen väkivaltaista tilannetta. Jostain kuuluu lapsen itku,
ja se asettaa Andreasin aivan uuteen tilanteeseen: Nyt ei voi enää
pitää kiinni poliisin ohjekirjasta.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">==================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kööpenhaminalainen
Susanne Bier (s. 1960) on Tanskan elokuvan uuden aallon lahjakkaimpia
ohjaajia. Hän on pitänyt ”jalat maassa”, eikä ole ryhtynyt
kilpailemaan omituisilla elokuvapanostuksilla nerokkaan maanmiehensä
Lars von Trierin kanssa. Bier on valinnut realismin, halun kuvata
ihmiselämän nousuja ja laskuja, ihmisen epäonnistumisia ja –
voittojakin. Siksi Bier on säilyttänyt optimisminsa.<i> Koston</i>
ja uutuuden <i>Toisen mahdollisuuden </i>ohella Bierin merkkitöitä
ovat olleet 2000-luvun elokuvat <i>Häiden jälkeen </i>ja<i>
Veljekset</i>. Miksei L<i>ove is All You Need</i>. USA:ssa valmistui
vuonna 2014 elokuva <i>Serena</i>.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Toisessa
mahdollisuudessa</i> herättää ihailua taitava näyttelijäohjaus.
Eivät vain Nikolaj Coster-Waldau ja Ulrich Thomsen syvenny täysillä
ihmiskuvaukseen, vaan myös naisroolien esittäjät ovat erinomaisia
- ruotsalaisnäyttelijä Maria Bonnevie ja debytoiva Lykke May
Andersen. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Niin ovat myös elokuvan
maisemakuvat, rantatalon hiljainen hehku ja esimerkiksi
etsintäkohtaukset metsässä. Susanne Bier asettaa rankkojakin
kysymyksiä tilanteessa, jossa mietitään, kenelle lapsi kuuluu:
”Jos he vievät hänet, tapan itseni.”</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: 15pt;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: 15pt;"><b><span style="color: blue;">Ajankohtainen
kommentti</span></b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Medialalla järjestetään
jatkuvasti YT-neuvotteluja. Irtisanomia tapahtuu, mutta ne ovat
kohdistuneet ennen kaikkea toimittajiin, journalisteihin. Sitten HS:n
vastaavan päätoimittajan Mikael Pentikäisen erottamisen jälkeen
isot mediatalot ovat välttäneet isokenkäisten irtisanomisia. Nyt
sitten on alkanut tapahtua. Ruotsalaisomistuksessa toimivan
mediayhtiö MTV:n toimitusjohtaja Heikki Rotko irtisanottiin
toukokuun puolivälin tienoilla. Omistaja Bonnier Broadcasting
-yhtiön johtaja on viitannut median vaikeaan taloudelliseen
tilanteeseen ja MTV:ltä vaadittavaan panostukseen digitaalisuuteen.
Digi on päivän sana.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Täytyy tunnustaa, että
katson MTV3- tv-kanavalta vain uutisia. Eivät ne ole enää aivan
samaa tasoa kuin muutama vuosi sitten, mutta kelpaavat yhtiön
lippulaivaksi. Ohjelmakartat ovat taas kertoneet selkeää kieltään
tv-yhtiön ”populistisista” viihdepanostuksista.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">MTV3:lla on keskitytty<i>
Putous</i>-tyyppiseen pelleilyviihteeseen, tosi-tv-jumputukseen,
tanssikilpailuihin ja urheiluun. Tv-sarjoissa ei ole enää samaa
imua kuin muutaman vuoden tapaisessa <i>Housessa</i>. Ja urheilukin
formuloineen on siirretty MTV3-maksukanavalle. Toki Tshekin
kiekkokisojen aikaan Suomen pelit ja ratkaisumatsit näytettiin
MTV3:n maksuttomalla pääkanavalla.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Jäikö MTV muiden isojen
toimijoiden jalkoihin, koska vasta nyt vaaditaan ”digitaalista
hyppyä”? Ja ovatko esimerkiksi Sanoman tv-kanavat HS-TV ja IS-tv
verottaneet MTV3-kanavan katsojakatetta? Ja ehtikö Yle jo aikoja
sitten alkaneella digitaalisella verkkopanostuksella muodostua niin
suureksi toimijaksi, että ei sitä enää oteta kiinni.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">===========================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">MTV3 ilmoitti jo
ennen Heikki Rotkon potkuja isoista saneerauksista. Toiminta
haluttiin arvioida uudelleen ja maan tavan mukaan vähentää
YT-neuvottelujen jälkeen yli 100 henkilötyövuotta. Miten sitten
esimerkiksi toimittajien vähentämisen jälkeen selvitään emoyhtiö
Bonnierin vaatimasta digitaalisesta panostuksesta? </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Tämäkin kysymys jää
leijailemaan ilmaan. Toki pitää muistaa että YLE-veron
jäädyttämisen jälkeen myös julkisen palvelun yhtiössä
aloitettiin YT-neuvottelut ja henkilöstön vähentaminen. Silti
digitaalinen Yle eli netin verkkopalvelut toimivat täydellä
teholla. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><b>P.S</b>. Jos Ilmarisen ja
Kämp Groupin suunnitelmat pitävät paikkaansa, niin Helsingin
elokuvaväen huoli Maxim-laatuelokuvateattereiden alasajosta
Kluuvikadulla poistuu. Kulttuurihistorialliset arvot voittivat, sillä
Maximin sanotaan olevan Suomen vanhin samassa kiinteistössä toimiva
elokuvateatteri.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Minäkin bongasin sen
syksyllä 1959, kun matkustin Eerikkälän teinijohtajakursseilta
viikoksi katsomaan elokuvia ja teatteria Helsinkiin. Maxim oli
silloin ruotsalaisen elokuvan edustusnäyttämö Helsingissä. Ingmar
Bergmanin <i>Kasvot</i> tuli katsottua ja ennen saliin menoa ihailtua
ruotsalaisten elokuvanäyttelijöiden valokuvia aulan seinillä. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Nyt siis Maxim ilmeisesti
säilytetään, ja teatterikompleksiin tulee vielä yksi lisäsali,
Maxim Studio. Ja suunnitelmien mukaan pieni hotelli. Kulttuuriväen
äänekkäät protestit auttoivat. Kansalaisaktiivisuus nostaa netin
johdosta päätään Suomessa. Hyvä niin!</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><b>Muistoja
kirjahyllystä</b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Yle Teema esittää
perjantaina Roman Polanskin <i>Pianistin</i>, joka tapahtuu toisen
maailmansodan aikana. Se on eräänlainen kafkamainen kuvaus herkästä
taiteilijasta, joka joutuu tahtomattaan sodan riipaisevien hetkien
keskelle – ei rintamalla, vaan pommitettavassa kaupungissa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Pianisti </i>palkittiin
2002 Cannesin filmijuhlilla. Meillä se on esitetty niin teattereissa
kuin aikaisemmin myös televisiossa. Hieno, tarkkanäköinen
kriisitilanteen ja poikkeusyksilön kuvaus antsaitsee ehdottomasti
uusinnan. Polanskin elokuva liittyy myös Teeman toista maailmansotaa
kuvaavien elokuvien kimaraan.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Löysin kirjahyllystäni
Markku Tuulen teoksen ”Maisema taistelun jälkeen – Elokuva uutta
Puolaa rakentamassa”. Se ilmestyi vuonna 1980 Suomen elokuvasäätiön
julkaisusarjassa, kymmenentenä julkaisuna (sellaista sarjaa ei
säätiö enää kustanna, jakaa vain rahaa).</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Markku Tuuli oli
kriitikkotovereitani. Hän kirjoitti Katso-lehteen, joka oli
1980-luvulla laadukas televisio- ja elokuvaviikkojulkaisu. Tuuli ei
kirjoittanut vain ensi-iltaelokuvista, vaan myös televisiossa
esitettävistä filmeistä. Hän käsitteli myös videoilla
julkaistuja elokuvia VHS-kasettien vallatessa hetkeksi alaa
1980-luvun alussa. Tuuli luki kirjallisuutta, kävi kansainvälisillä
elokuvajuhlilla, ja kevään 1984 Cannes oli hänen viimeinen
työmatkansa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Cannesista palattuaan ja
loman aloitettuaan mökillä Markku tuupertui ja menehtyi. Siis hyvin
nuorena, tuskin 40-vuotiaana. Usein pohdimme, ehtikö Markku edes
nukkua öisin, koska työtahti oli niin kova. Jos ei päässyt
pressinäytäntöihin Markku istui iltaisin normaaliesityksissä.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">===================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Markku Tuulen
perusteellinen kirja alkaa tiedemiehistä kertoneen ohjaaja Krzysztof
Zanussin motolla, jossa vaaditaan totuutta ja tasa-arvoisuutta,
oikeudenmukaisuutta. Zanussin mukaan nämä arvot eivät olleet vielä
toteutuneet Puolassa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Markku Tuulen kirja
jakautuu eri osioihin, joista mainittakoon <i>Tie taisteluun, Ihmisen
kasvot, Maisema taistelun jälkeen.</i> Kirjan 14. osa <i>Puolalaisen
elokuvan koko kuva</i> on aakkosten mukaan kulkeva ohjaajahakemisto.
Sitä selaillessa haukkoo vieläkin henkeään: Miten paljon,
kymmenittäin ja kymmenittäin entisessä Puolassa toimi tekijöitä.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Lännessä 1990-luvun
alkupuolella valmistuneesta <i>Väritrilogiasta </i>kuuluisa
Kieslowski ohjasi Puolassa jo vuonna 1975 ensimmäisen elokuvansa.
Vuoden 1979 <i>Elokuvahullusta</i> muodostui Kieslowskin voitto ja
Puolan elokuvan uuden aallon suunnannäyttäjä. Markku Tuuli
määritteli Kieslowskin tinkimättömäksi uuden Puolan
taistelijaksi.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">====================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kun keväällä
1997 olin Suomen Puolaseuran mukana esittelemässä Varsovassa uutta
suomalaista elokuvaa, niin elokuvakulttuurin silloiset puolalaiset
toimijat valittivat Krzysztof Kieslowskin varhaista kuolemaa ja
pahoittelivat elokuvan alasajoa ja rappiota kapitalistisessa
Puolassa. Ehkä Andrzej Wajdaa lukuun ottamatta sosialistisen Puolan
uuden elokuvan rakentajat olivat hävinneet kuin tuhka tuleen.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">====================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Entä <i>Pianon
</i>Roman Polanski. Hän syntyi Pariisissa, mutta muutti perheensä
mukana Puolaan ja näytteli 1950-luvulla muun muassa Wajdan
elokuvissa. Polanski oli puolalaisen elokuvakoulun kasvatti, jota
absurdismi ja musta huumori miellyttivät.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Tästä on hyvä esimerkki
Polanskin puolalainen pääteos <i>Veitsi vedessä</i>, joka
valmistui vuonna 1962. Kolme vuotta myöhemmin Polanski oli jo
lännessä, syntyivät maineikkaat <i>Inho ja Umpikuja</i> Euroopassa
ja V<i>ampyyrintappajat, Rosemaryn Baby </i>ja se magnum opus
<i>Chinatown</i> (1974) Yhdysvalloissa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Raiskausepäilyjen vuoksi
Polanski joutui palaamaan Eurooppaan. Tapausta on<i> </i>vieläkin
käsitelty ja vaadittu ohjaajan palauttamista oikeuskäsittelyyn
Yhdysvaltoihin. Roman Polanski ei ole kuitenkaan luopunut
ohjaamisesta, ei iäkkyydestäkään huolimatta. <i>Pianon</i>
jälkeen on valmistunut <i>Oliver Twist</i> (2005) ja
<i>Haamukirjoittaja</i> (2010).</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Voin hyvin yhtyä Markku
Tuulen 35 vuoden takaiseen toteamukseen, jonka mukaan Polanskin
elokuvissa ilmenee pelon ja naurun kuvio, kuuluu kylmältä
kalskahtava nauru ja synkkä ironia.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Missä on uuden
Puolan elokuva? Emme tiedä, koska täällä ei ole juurikaan
näytetty puolalaisia uutuuksia. Aivan sokkona ei meidän tarvitse
olla, sillä Helsingin ohjelmistossa pyörii vielä Pavel
Pawlikowskin ohjaama <i>Ida</i>, joka kuvaa vanhempansa toisessa
maailmansodassa menettänyttä Annaa. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Piano</i> Yle Teemalla
29.5. klo 21.00</span></div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-60320143672909602402015-05-19T19:49:00.000+03:002015-05-19T19:49:10.143+03:00Maailma palaa uudessa Mad Maxissa * *<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">George Millerin
3D-toimintafantasiaa on ehditty kutsua kesän isoksi elokuvahitiksi.
Niin myös meillä, ja </span><i style="font-size: large;">Avangersin </i><span style="font-size: medium;">jälkeen </span><i style="font-size: large;">Mad Max: Fury
Road</i><span style="font-size: medium;"> on lyömässä katsojarekordeja. Nämä elokuvat myyvät
nykyisin.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Warner Bros. -elokuva on
menoltaan niin kovaa, väkivaltaista ja hurjaa toimintaa, että
ilmeisesti Milleriä avustanut tietokoneryhmä on tehnyt pitkiä
päiviä visuaalisen ”loiston” saavuttamiseksi. Mitähän
elokuvan teknologisesta pyörityksestä sanoisivat vanhan Hollywoodin
actionmestarit, jotka ohjasivat elokuvia käsityöläisten tavoin.
Toiminnan sisään luotiin tavallisen kameran haltioittamia
kuvallisia oivalluksia ja ihmissuhdedraamaa – romanssiakin.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Mad Max: Fury Road </i>on
nimetty dystopia-elokuvaksi, pessimismikuvaelmaksi. Dystopia on
utopian vastakohta. Toivotaan, ettei vaan sellaista yhteiskuntaa
koskaan tule. Vaikka sitähän ei tiedä, laukkaavatko Ilmestyskirjan
ratsastajat tuhoa kyntämässä, kun ilmastonmuutos saavuttaa
lakipisteensä maapallolla? </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Brittinäyttelijä Tom
Hardy esittää kulkemaan predestinoiduttua, ”toiminnan ja harvojen
sanojen miestä” Maxia. Charlize The´ron on toiminnan nainen,
rohkea, mitään pelkäämätön rekkakuski, joka syöksyy
uhkatilanteisiin <i>in medias res</i> – eli suoraan asiaan.
The´ronin roolihenkilö on nimeltään Furiosa. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Elokuvan kolmas näkyvä
henkilö on Nicholas Houltin esittämä nuorukainen, joka uhmaa
vaaratilanteita. Elokuvan pahis on Hugh Keays-Byrnen Joe, jonka
käsittelyyn Max joutuu. Kysymys on hengenvaarallisesta
säteilypiikistä, jota Max ei halua ihoonsa, vaan murtautuu ulos
pahan vallasta ja aloittaa pitkän pakomatkan. Todella pitkän.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">===================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Australialainen
George Miller ohjasi 1978 ensimmäisen <i>Mad Max</i> -elokuvan. Tämä
elokuva sinkautti 23-vuotiaan Mel Gibsonin tähteyteen ja
Hollywoodiin (toki hän näytteli toisenlaisissakin australialaisissa
elokuvissa 1980-luvun alussa, niin kuin sotatarina Gallipoli). Gibson
sai legendan mukaan Max Rockatanskyn roolin päivä sen jälkeen, kun
näyttelijän naamataulu sai iskuja kapakkatappelussa.
Ensimmäisestä <i>Mad Maxista</i> kehkeytyi menestys – jopa
USA:ssa, vaikka kansa vieroksui australialaista aksenttia. Miller
hullaantui maailmanlopun tarinaan. Hän kirjoitti ja ohjasi vielä
kaksi <i>Mad Maxia, </i>jotka olivat
<i>The Road Warrior </i>ja <i>Mad Max Behind Thunderdome.</i> </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Ensimmäisessä <i>Mad Max
</i>-elokuvassa Mel Gibsonin päähenkilö on poliisi, joka yrittää
pitää järjestystä tulevaisuuden Australiassa. Max ajaa
moottoripyörällä. Vaimon ja lapsen murha heittävät Maxin koston
tielle. Siitä alkaa toiminnan apokalypsi näyttävine jahtineen,
hurjine rymistyksineen ja raakoine tappeluineen. Ihmeteltiin, miten
Miller sai aikaan sellaista toiminnan spektaakkelia, vaikka elokuva
tuotettiin 400 000 dolarilla. Kassoilla elokuva tienasi ympäri
maailmaa yli 100 miljoonaa dollaria.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Oikeastaan uusin <i>Mad
Max</i> -elokuva ei poikkea paljoakaan 1970-luvun lopun ja 1980-luvun
alun trilogiasta. Maailma tulee nytkin hulluksi, mutta erojakin
löytyy. Alkuperäisessä elokuvassa juoni ja jopa ihmissuhdekuvaus
oli tärkeää visuaalisten huipennusten rinnalla. Nyt ne ovat
jääneet Maxin henkiinjäämistaistelun taakse. Uuden <i>Mad Maxin</i>
maailma on tulta ja verta, lohduttomia aavikkoseutuja, uskomattomia
ajopelejä, aseita ja – sitä väkivaltaa ilman selityksiä.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: blue; font-size: 15pt;"><b>Ajankohtainen
kommentti</b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kajaanilaissyntyinen
dokumentaristi ja taannoisen Yle Radio 1:n keskusteluohjelman kipakka
juontaja Markku Heikkinen on palannut kotiin. Äskettäin häneltä
nähtiin dokumenttielokuva Talvivaaran kaivoksen sotkuista. Nyt
Heikkinen on pureutunut kantaaottavasti Kajaanin seminaarin eli
opettajainkoulutuslaitoksen törkeään lopettamiseen. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Yli sata vuotta vanha
sivistyslaitos päätettiin kuopata Oulun yliopiston ja Vanhasen
sekä Kiviniemen hallitusten kylmällä kumilaimasimella. Asia
liitettiin dokumentin mukaan uuteen yliopistolakiin. Oulun sanottiin
kiusaantuneen Kajaanin seminaarin menestysvuosista. Heikkisen
dokumenttielokuva on saanut ansaitun teatterilevityksen.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Markku Heikkisen
dokumentti <i>Olipa kerran seminaari </i>on hyvin koskettava.
Heikkinen lataa valkokankaalle täyttä asiaa, rohkeita mielipiteitä
ja ujostelematonta syytöstä lyhytnäköisiä päättäjiä vastaan.
Paperitehtaan alasajo oli jo valtava tappio Kajaanille. Seminaarin
karskea lopettaminen ei vain murskannut sivistystahtoa kaupungissa,
vaan johti työpaikkojen menetykseen.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">==================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Asuin
pikkupoikana Tehdaskadulla. Vierailin usein isoäidin ja -isoisän
Ylätalossa, joka sijaitsi Osmonkadulla. Vastapäätä kohosivat
Seminaarin oppilaiden asuntorakennukset. Asuihan muuan oppilas
meilläkin alivuokralaisena Tehdaskadulla, jonka ikkunasta näki aina
vähän ennen yhtätoista, kuinka työläiset ajoivat polkupyörillä
Paperitehtaalta ruokatunnille omiin koteihinsa. Oli elämää,
energiaa ja tulevaisuuden uskoa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Seminaarin joenpuoleisella
sivustalla toimi alakoulu matalassa rakennuksessa. Siellä vietin
kouluaikani ensimmäiset neljä vuotta. Seminaarin hiekkakentällä
opeteltiin jalkapallon aakkoset niin poudassa kuin sateessa. Vieläkin
muistuvat mieleen Seminaarin isot opetusrakennukset ja juhlasali,
jonka vappujuhlassa sain lausua runoja. Ja olihan äitini viimeiset
vuodet ennen eläköitymistään Seminaarin kuvaamataidon opettaja,
joka näytti oppilaille dioja niin kuvataiteen mestariteoksista kuin
tärkeistä elokuvista.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: 26pt;"><span style="font-size: medium;">Olipa
kerran seminaari herättää noita muistoja. Samalla se panee sapen
kiehumaan, mielen suuttumaan. Näin toimii sivistysvaltio Suomi. Vai
onko tämä laaja maa enää edes sivistysvaltio? Niin, demokratiasta
puhumattakaan. </span> </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: 15pt;"><b>Muistoja
kirjahyllystä</b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kotimaiset
dokumenttielokuvat ovat saaneet kiirtettävästi valokokangastilaa
kinoissa. Itse olen pitänyt Markku Heikkisen uuden dokumentin ohella
sellaisista viime vuosien hienoista saavutuksista kuin <i>Kenen
joukoissa seisot, Kuningas Litmanen, Eedenistä pohjoiseen, Alaska
Highway, Himmlerin kanteleensoittaja, Laulu koti-ikävästä</i>.
Muitakin vavahduttavia suomalaisia dokumentteja löytyy, ja
tekijöiden määrä on melko suuri. Ei, todella suuri se on, sillä
Suomen elokuvasäätiön tilaston mukaan tuotannossa on parhaillaan
kymmeniä ja kymmeniä dokumenttielokuvia.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Silti olen aina ollut sitä
mieltä, että fiktioelokuva kertoo syvemmin, dramaattisemmin,
paikkoja ja aikaa, ihmissuhteiden kiertoa hämmentäen
todellisuudesta.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Robert J. Flaherty loi
dokumenttielokuvan idean vuonna 1922 julkaistussa <i>Nanookissa –
pakkasen pojassa</i>. Flaherty otti satoja ja satoja otoksia
eskimoiden elämästä, mutta hän käytti myös fiktioelokuville
ominaista asettelua, lavastusta ja puvustusta. Hän ikään kuin
ohjasi Nanookia tekemään niitä toimia, joita eskimot tekevät
arkielämässä. Flahertyn ote ei ollut tieteellinen tai
objektiivinen, vaan taiteellisten valintojen summa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kirjahyllystäni en
löytänyt tähän hätään dokumenttielokuvaa käsitteleviä
teoksia, mutta silmiini osui vuonna 1971 Penguin Books -sarjassa
julkaistu Roy Armesin ”Film and Reality”, joka on historiallinen
katsaus filmirealismin kehitykseen. Se esittelee myös
filmi-illuusiot ja elokuvan modernistiset pyrkimykset. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Roy Armes seuraa elokuvan
ja todellisuuden suhteita aina Lumie`resta ja Me´lie`sta Flahertyyn,
neuvostoelokuvan Vertoviin, Stroheimin realistiseen fiktioelokuvaan,
Renoirin runolliseen realismiin, Italian 1940-luvun neorealismiin,
televisiorealismiin. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Illuusiota, ”varjojen
leikkiä kankaalla” käsitellään Griffithistä Hollywoodin
1930-luvun studioaikakauteen, Disneyn piirrosfilmeihin, westerniin ja
Hitchcockin tekijän politiikkaan Hollywoodissa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kirjan kolmas osa
”Filmimodernismi” kattaa mykänkauden kokeilut, Bunuelin
surrealismin, Resnaisin aikakäsitykset, Godardin omaehtoisen tavan
tehdä elokuvaa ja vieläpä amerikkalaisen undergroundfilmin
fokuksen.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Voisiko Roy Armesin
johdantoajatusta pitää vielä näin 44 vuotta myöhemmin oikeana?
Jotakin tällaista Armes esitti: ”Taiteilijan ensisijainen
tarkoitus ei ole esittää tai kuvitella, vaan asettaa ihmiset,
kohteet, näkymät ja kokemukset niin suoraan kuin mahdollista
kameran eteen ja mahdollistaa katsojan kyky nähdä.”</span></div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-30378158733752606002015-05-12T18:58:00.000+03:002015-05-12T18:58:38.378+03:00Öljymyyntiä 1980-luvun New Yorkissa * * * *<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Rikos- ja mafiaelokuvat
olivat iso genre 1970- ja 1980-luvulla Hollywoodissa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Useimmiten niissä
kuvattiin järjestäytynyttä rikollisuutta väkivallan
suodatinikkunan kautta. Jokainen muistaa <i>Kummisetä</i>-trilogian,
<i>Mafiaveljet, Scarfacen</i> ja vaikkapa Sergio Leonen <i>Suuren
gangsterisodan</i>, jonka nerokas aikakäsitys kuva-, tunnelma- ja
musiikkipanostus ovat ainutlaatuisia modernin elokuvan historiassa.
Genre hiipui vähitellen tai ohjaajat halusivat avata uusia
näkökulmia amerikkalaiseen rikollisuuteen.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Tällainen uuden tyylin
rikoselokuva on J.C. Chandorin ohjaama <i>Väkivallan vuosi (A Most
Violent Year),</i> joka tapahtuu
vuoden 1981 New Yorkissa<i>. </i>Oscar
Isaac esittää liikemies Abel Moralesia, joka kauppaa
lämmitysöljyä suurkaupungin asukkaille. Abel on toista maata kuin
lahjotut poliisit ja kartelleja muodostaneet öljyfirmat. Abel
välttää väkivaltaa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Voisiko sanoa, että Abel
on amerikkalaisen rikoselokuvan vannoutunut pasifisti. Muutama
repliikki kuvastaa Abel Moralesia: ”Älkää pitäkö rehellisyyttä
heikkoutena”, ”Olen aina valinnut oikealta tuntuvan polun.” Eri
asia on sitten, miten tämä idealismi toimii pahassa maailmassa. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">==========================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">J.C. Chandor on
melko tuntematon ohjaaja suomalaiselle elokuvayleisölle. Jos joku
näki Chandorin toisen ohjaustyön <i>All Is Lost</i>, niin se
miellettiin varmaankin pääosanesittäjä Robert Redfordin
elokuvaksi. Hengissäsäilymiskuvaus on kuuluisa Redfordin vahvasta
sooloroolista ja perin niukasta dialogista.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Väkivallan vuoteen</i>
ei ole palkattu Redfordin katltaisia elokuvaikoneja, mutta ehkä näin
on hyvä. Näyttelijätyön kannalta Chandorin elokuva on
valioluokkaa – mainitaanpa esimerkiksi Martin Scorsesen 1970-luvun
New Yorkia tihkuvan <i>Taksikuskin</i> sivuosanäyttelijä Albert
Brooks, joka tulkitsee Abel Moralesin juristia ja nouseva kyky
Jessica Chastain öljykayppiaan vaimona.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">J.C. Chandor syntyi 1973
New Jerseyssä. Hänen isänsä oli investointipankkiiri. Poika
hengaili usein isän toimistossa Wall Streetillä. J.C. Valmistui
1992 Ridge High Schoolista. Hän ohjasi viisitoista vuotta
mainoselokuvia.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Samalla J.C. kehitteli
ikään kuin isänsä toiminnan pohjalta wallstreetaiheista
esikoiselokuvaa<i> Margin Call</i>, joka julkaistiin suitsutusten
kerra vuonna 2011Redfordin perustamalla Sundance filmifestivaaleilla.
Elokuva oli osuva muotokuva pörssimeklareista ja pankkiireista.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">==============================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Väkivallan
vuosi </i>on hyvin todentuntuinen elokuva. New Yorkin näkymät ovat
jotakin ainutlaatuista sitten Woody Allenin elokuvien. J.C. Chandorin
elokuvan tarina toimii. Ohjaaja on tutkinut tarkkaan 1980-luvun
newyorkilaisen öljybisneksen toimintatavat. Hän on selvillä
kartellien röyhkeydestä ja rahamaailman ahneudesta. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Väkivallan vuodessa</i>
on samaa todistavuutta kuin ohjaajan esikoisessa <i>Margin Callissa</i>
tai Oliver Stonen <i>Wall Streetissä </i>(1987<i>)</i>,
joskin J.C. Chandorin painopisteet ovat toisaalla. Hän ei kuvaa
vielä aikaa, jolloin nousukausi loi puitteet rahakoneiden
raksutukselle pankkisaleissa ja pörsseissä. Chandor selvittää
urhoollisesti onko camusilaisella sivullishahmolla mahdollisuuksia
selvitä puhtain keinoin öljykaupassa. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">XXXX </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: blue; font-size: medium;"><b>Ajankohtainen
kommentti</b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Yle-Radio 1:n
kuuntelijana ei voi kuin ihailla kulttuuriohjelma <i>Kultakuumee</i>n
monipuolista tasoa. Ohjelma on hyvä vastine valtalehdistön
kulttuuriosastoille, ja merkittävän panostuksen radiossa ohjelman
tasoon antavat eri-ikäiset toimittajat. Ei siis vain nuoruutta,
mutta myös kokemusta ja kypsyyttä.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Viimeksi kuuntelin
<i>Kultakuumetta</i>, joka muuten lähetetään arkisin heti klo
15.00 Yle-uutisten jälkeen, suurella mielenkiinnolla. Oli puhetta
Kuvataideakatemiasta ja nuorten kuvataiteilijoiden mahdollisuudesta
pärjätä taiteilijoina. Oli kiukun nostattanutta puhetta
Jyväskylästä, jossa on tehty aloite ulkoistaa kaupunginteatterin
toiminnot. Kuulinko oikein: ettei vain joku jyväskyläläinen persu
ollut todennut, että taide ja kulttuuri eivät kiinnosta ihmisiä?</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Samanlaisia mielipiteitä
kuulin minäkin ennen vaaleja. Ja kuitenkin kaikissa tutkimuksissa on
todettu, että liikunnan ohella kulttuuri tuo elämäämme eliksiiriä
ja sisältöä. Pelonsekaisin tuntein odottaa uuden hallituksen
ohjelmaa: Onko taide ja kulttuuri jätetty ulkopuolelle?</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Todella hieno,
perusasioihin kurkorttava, oli <i>Kultakuumeen</i> kolumnistin,
elokuvaohjaaja Saara Cantellin puheenvuoro, jossa ihmiselämä
kerrattiin syntymästä vanhainkotiin. Aivan olennaista tekstiä eri
ikä- ja kehitysvaiheiden pulssista. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">=====================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Käykääpä Ylen
sivulla yle.fi./aihe/prophecy. Sinne on koottu Ylen tulevaisuutta ja
tehtävää käsitelleen ”profeettaseminaarin” puheenvuoroja.
Seminaarin vetäjä ja innostaja oli julkaisupäällikkö Risto
Kuulasmaa, jonka sanoman mukaan Ylen merkitys tullaan arvioimaan
siinä tilanteessa, miten se vaikuttaa nuorten aikuisten elämässä.
Sopii epäillä.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Seminaariin osallistui
satakunta asiantuntijaa Suomesta ja Ruotsista. Asiantuntijat olivat
osittain jännittävistä co-creation -yrityksistä. Se on kai sitä
tämän nettiajan uutta luovuutta.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Eilen Ylen sivulle
ilmestyneen ted-talk -puheiden sanomat liittyivät julkisen palvelun
yhtiön strategioihin. Jos ymmärsin oikein, niin filosofi Esa
Saarisen sanoma oli napakka ja selkeä: Ylen pitää tukea
suomalaisen demokratian ja sitä kautta yhteiskunnan kehitystä. Niin
se vain on.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Joissain lehdissä on
haastateltu tulevan kolmen oikeistopuolueen hallituksen nokkamiehiä.
Sitä mieltä oallaan, että Ylen tehtäviä on arvioitava uudelleen.
Olisiko arviossa pohdittava Ylen kulttuuritehtävää, taiteen
edistämistä ja viihteen merkityksen pienentämistä.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Tulevan hallituksen
edustajien mukaan Ylen rahoituskin on otettava syyniin. Nyt
Yle-verolla toimivan yhtiön indeksikorotus on jäädytetty. Ja näin
tapahtunee jatkossakin, sillä Yle ei voi toimia nykyisessä kehnossa
taloudellisessa tilanteessa kuin siihen ei sovellettaisi samoja
linjauksia kuin yhteiskunnan muihinkin toimijoihin. Lehdistössä on
myös esiintynyt vaatimuksia Yle-veron alentamisesta. Norjankin
suuntaan ovat viitanneet perinteisen printtimedian edustajat. Siellä
lehdet on vapautettu arvonlisäverosta ja norjalaisten digitaalisten
sisältöjen arvonlisäveroa aiotaan laskea, jotta esimerkiksi
ylinkasallinen Google ei nappaisi kaikkia mainostuloja. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Viime aikoina on myös
kuullut ja saanut lukea kannanottoja, joiden mukaan julkisen palvelun
yhtiö ei voi olla oma saareke tai linnake, jota säästötarpeet ja
tulevat leikkaukset eivät koske.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: 15pt;"><b><span style="color: blue;">Muistoja
kirjahyllystä</span></b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Lukiolaisina Kajaanissa
luimme niin Ylioppilaslehden, Kauppalehden kuin englantilaisen Sight
and Soundin elokuvajuttuja. Ja tutkimme myös muistaakseni neljä
kertaa vuodessa ilmestyneen Projektion tekstejä. Jäi mieleen erään
esseen otsake: ”Orson Welles – hauras jättiläinen”. Siinä
amerikkalaisen ohjaajaneron uraa suodatettiin 1940-luvun alun <i>Citizen
Kanesta </i>aina 1950-luvun liopun <i>Pahan kosketukseen</i>.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Jälkimmäinen elokuva
säilyi vuosia omalla 10 parhaan elokuvan listalla, mutta nyt asian
voisi tarkistaa: Kiinnyin aikanaan surrealistiseen Kafka-elokuvaan
<i>Oikeusjuttuun</i> (1963) niin intensiivisesti, että Anthony
Perkinsin esittämä, tahtomattaan vallan syyniin joutunut
sivullishahmo lipsahtaa joskus uniin. Ja en voi unohtaa ihanaa Leniä,
eli Romy Schneideria, jolle Welles teki palveluksen vetämällä
hänet irti Sissi-elokuvien ”taakasta”.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Nyt Yle Teema esittää
”Citizen Wellesin” syntymän 100-vuotismuistoksi kolme Orsonin
huipputeosta –<i> Citizen Kane </i>ja<i>
Mahtavat Ambersonit </i>nähtiin viime viikonloppuna, <i>Nainen
Shanghaista </i>ja <i>Oikeusjuttu</i>
ovat vielä tulossa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kirjahyllystäni löytyy
Peter Noblen teos ”The Fabulous Orson Welles”, joka ilmestyi
vuonna 1956. Teoksessa käydään Wellesin vaiheet toukokuun
kuudennen päivän syntymästä vuonna 1915 wisconsilaisessa Kenoshan
pikkukaupungissa ja chicagolaisesta lapsuudesta nuoruuden
teatteriesityksiin. Taiteilijan uraa valotetaan Mercury-teatterin
esityksistä kuuluisaan <i>Maailmojen</i> <i>sota</i> -kuunnelmaan,
joka järisytti Amerikkaa, Citizen Kanen tuotantoon Hollywoodissa,
välirikkoon RKO-yhtiön kanssa, 1940-luvun muihin elokuviin
<i>Mahtavista</i> <i>Ambersoneista Nainen Shanghaissa</i>
-trilleriin, muutamien minuuttien hätkähdyttävään
näyttelijätyöhön Carol Reedin<i> Kolmannessa miehessä</i> ja
1950-luvun työskentelyyn voittoineen ja tappioineen Euroopassa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Nyt oli kiinnostavaa lukea
Orson Wellesin teatteripanostuksista niin Pariisissa kuin Lontoossa.
Ranskalaisille Welles toi kesällä 1955 oman näytelmänsä <i>Moby
Dickin</i>, joka perustuu Herman Melvillen suurromaaniin. Welles
näytteli kapteeni Ahabin roolin. (John Hustonin vuoden 1956
elokuvaversiossa Welles tulkitsi isä Mapplea). </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Lontoon menestys oli
seuraavana vuonna valmistunut <i>Kuningas Lear, </i>ja koska Noblen
kirjan valokuvakuvitus on osuva, niin täytyy vain ihailla
ohjaaja-näyttelijän kykyä naamioitua rooleja varten. Kun Welles
palasi 1956 New Yorkiin, Peter Noble näyttää meille lähes koko
sivulla, millaiseen maskiin ja puvustukseen Welles naamioitui
<i>Kuningas Learin</i> New Yorkin City Centren teatteriesitystä
varten. Esityksen jälkeen uskottiin, että ”Fabulous Orson” oli
palannut vihdoinkin kotiin.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kaksi vuotta myöhemmin
hän ”rukoili” Hollywoodissa Universalin pomoilta luvan ohjata
”halvan” mustavalkoisen <i>Pahan kosketuksen</i>, josta tuli
hankalana ja jopa pahana poikana pidetyn Wellesin uran suuri voitto.
Tähän teokseen Noblen kirja ei enää ulotu. Ei siis myöskään
1960-luvun huikeaan <i>Oikeusjuttuun</i> tai 1970-luvun alun
kokeelliseen <i>V niin kuin väärennös</i> -elokuvaan. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Todettakoon lisäyksenä,
että moni Orson Wellesin projekti jäi toteutumatta. Rahapulassa
Welles joutui näyttelemään kehnoissakin elokuvissa. Wellesin on
laskettu esiintyneen näyttelijänä 122 kertaa valkokakaalla.
Ohjauksia – niin pitkiä, lyhyitä, dokumentteja kuin tv-elokuvia –
lasketaan kertyneen 47. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Orson Welles oli myös
romanssien mies, vaikka vihasi yleisesti naisia. Wellesin
rakastetuista ja vaimoista kuuluisin oli <i>Nainen Shanghai</i>
-elokuvan (1948) Rita Hayworth.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Nuori George Lucas
kaavaili 1971 Wellesiä OMN: n ääninäyttelijäksi oppilastyöhönsä
<i>THX 1138</i> ja Francis Ford Coppola suunnitteli ensin Orsonia
Kurtziksi 1979 julkaistuun Vietnam-eepokseen <i>Ilmestyskirja. Nyt.</i>
Se ei toteutunut.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Orson Welles muuten asui useita vuosia 1970-luvulla
elokuvakriitikko-ohjaaja Peter Bognanovichin ja tämän silloisen
naisystävän Cybill Shepherdin kodissa. Bognanovich kirjoitti myös
kirjan Wellesistä.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kun Orson Welles kuoli
vuonna 1989 muistokirjoituksissa ei enää epäilty ”hauraan
jättiläisen” maagista merkitystä elokuvataiteelle. Olihan
esimerkiksi<i> Citizen Kane </i>keikkunut ykkösenä vuosikymmenestä
toiseen arvovaltaisen englantilaisen Sight and Sound -elokuvalehden
äänestyksessä.</span></div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-10297684583505818642015-05-05T20:09:00.002+03:002015-05-05T20:09:35.843+03:00Avengers edustaa huimaa toimintaviihdettä * *<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: large;"><span style="color: black; line-height: 100%;"><span style="font-family: Times New Roman;">Hollywood
luottaa animaatioihin ja 3D-toiminta- fantasiaseikkailuihin. Siis
rahakoneina. Uusin tuote on Joss Whelonin ohjaama rätistely
</span></span><span style="color: black; line-height: 100%;"><span style="font-family: Times New Roman;"><i>Avengers:
Age of Ulron</i></span></span><span style="color: black; line-height: 100%;"><span style="font-family: Times New Roman;">.
Sen tausta löytyy vuonna 2012 valmistuneesta </span></span><span style="color: black; line-height: 100%;"><span style="font-family: Times New Roman;"><i>Avengers</i></span></span><span style="color: black; line-height: 100%;"><span style="font-family: Times New Roman;">-elokuvasta,
joka oli myös Whelonin ohjauskäsialaa.</span></span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman; font-size: large;">Uudessa
seikkailussa ilkeä Ultron-robotti kehittelee maailmaa suojaavaa
panssaria. Avengers-ryhmä herätetään eloon ja – huh, huh –
supersankarit Iron Man, Captain America, Thor, Hulk, Hawkeye ja Black
Widow juoksutetaan pahaa Ultronia vastaan. Toiminnan ohjaaja on Tony
”Iron Man” Stark, jota Robert Downey Jr. esittää tutuin elein
ja äänenpainoin.</span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: large;"><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;">Avengers:
Age of Ultron on Marvel Studios-elokuva. Studio perustettiin vuonna
1993. Jos olen ymmärtänyt asian oikein, niin Marvel viittaa
amerikkalaisen viihdekulttuurin perintöön, sarjakuviin ja
toimintalehtiin. </span></span>
</span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman; font-size: large;">Marvel
Studios on The Walt Disney Companyn omistama Marvel Entertainment
-tytäryhtiö. Marvelin aikaisempia saavutuksia elokuvan alueella
ovat muun muassa X-Men ja Hämähäkkimies. Parin vuoden kuluttua
aiotaan julkaista uusi Hämähäkkimies-elokuva.</span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman; font-size: large;">Avengers:
Age of Ultron osoittaa, että Joss Whedon (s. 1964) on amerikkalaisen
viihdekulttuurin, television ja elokuvan kyllästämä actionmies,
joka kouliintui ammattiinsa pikku hiljaa. Whedon toimi kirjoittajana
muun muassa tv-sarja Roseannessa, joka nähtiin Suomenkin
televisiossa. Elokuvissa Whedonin kirjoittajaosuus näkyi The
Getawayssa (1994), Toy Storyssa – Lelumaailmassa (1995) ja Alien –
Resurrectionissa - Ylösnousemuksessa (1997). Vuonna 2012 valmistunut
ensimmäinen Avengers-elokuva kiinnitti Joss Whedonin
Marvel-Studioiden palkkalistalle.</span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman; font-size: large;">Nyt
Helsingin ohjelmistoon jopa maailman ensi-iltana tullut Avengers: Age
of Ultron toimii kohtalaisesti fantasia-actionina. Tietokonenajot ja
animaationryhmän valpas työskentely mahdollistavat mitä hurjimmat
taistelut ja takaa-ajot, räjäytykset ja tuhon maisemat.
Hengästyttää, hengästyttää, mutta täytyy vain kestää.</span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman; font-size: large;">Elokuvan
ongelmaksi muodostuu tosin liian ison suupalan haukkausyritys:
Marvelin väki on ikään kuin halunnut näyttää katsojille kaikki
sen aikaisemmat sankarit toiminnan pyörteissä. Se on sentään jo
liikaa, ja etenkin sellainen katsoja, joka ei tunne Marvelin
aikaisempia sankaripläjäyksiä, alkaa hikoilla hengästymisen
pyörteissä katsomon penkillä. Liiallinen paukuttelu alkaa pikku
hiljaa tylsistyttää.</span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="line-height: 100%;"><b><span style="color: blue; font-size: large;"><br /></span></b></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="line-height: 100%;"><b><span style="color: blue; font-size: large;">Ajankohtainen
kommentti</span></b></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman; font-size: large;"><br /></span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman; font-size: large;">Suomen
tiettävästi rikkain mies ja globaalin menestysyhtiön Koneen
hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin on puhunut. Herlinin
haastattelu julkaistiin 26.4. ”omassa lehdessä” Helsingin
Sanomissa. Herlin on nimittäin Sanoman pääomistajia.</span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman; font-size: large;">Antti
Herlin uskoo vahvasti, että printtilehti pärjää vielä kauan. Hän
uskoo myös digitaaliseen julkaisutoimintaan, mutta valittaa, että
isot amerikkalaiset toimijat – kaiketi Google etunenässä –
vievät ilmoituksia suomalaisilta mediataloilta. Herlin muistuttaa,
että isot toimijat eivät tee sisältöjä. Suomalaiset tekevät. Ja
joka aamuhan sen huomaa, kun nostaa Helsingin Sanomat postiluukun
alta.</span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: large;"><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;">Herlinin
kritiikki osuu myös Yleisradioon. Kun kaupalliset mediatalot
joutuvat ansaitsemaan mainoksilla elämänsä ja elantonsa, niin Yle
saa toimia verovaroilla. Senhän voi jokainen tarkistaa äskettäin
tulleista veropäätöksistä, joissa näkyy Yle-vero. Herlinin
mukaan Yle väärentää kilpailua. Mielipide ei ole suinkaan uusia,
sillä tästä muistutti aikanaan Helsingin Sanomien entinen vastaava
päätoimittaja Mikael Pentikäinen. Myös monet eläkkellä olevat
päätoimittajat ovat puhuneet samasta asiasta. </span></span>
</span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman; font-size: large;">Sanoma
on karsinut viime aikoina rankalla kädellä versoja. Yrityksiä on
myyty Rautakirjasta Wsoy-kustantamoon ja Finnkinoon. Ulkomaan
”seikkailuja” on karsittu, mutta Sanoma aikoo olla mediapeluri
ainakin Hollannissa ja Belgiassa. Unkarista on lähdetty.</span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: large;"><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;">Ymmärsin
Herlinin lausunnosta, että Sanoma operoi ulkomailla liian isoilla
pelimerkeillä, mutta joutui myymään yrityksiä pienemmillä
summilla. Suomalaisen menestysyhtiön Koneen pääomistaja Antti
Herlin on kuitenkin realisti. Faktat täytyy hyväksyä. </span></span>
</span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: 16pt;"><br /></span></span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: 16pt;">Muistoja
kirjahyllystä</span></span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: 16pt;"><br /></span></span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: 16pt;">Uudessa
sarjassani piipahdan elokuvakirjojen parissa kirjahyllyn liepeillä.
Ensimmäinen muisto liittyy ranskalaiseen </span></span></span><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: medium;">François
Roland </span></span></span><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: 16pt;">Truffautiin
ja hänen hienoon, henkilökohtaiseen ”filmihullu” -kirjaansa
Elämäni elokuvat, joka ilmestyi suomeksi Sakari Toiviaisen
toimittamana vuonna 1982. </span></span></span>
</div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: medium;">François
</span></span></span><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: 16pt;">Truffaut,
</span></span></span><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: medium;"><i>400
kepposen, </i></span></span></span><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: 16pt;"><i>Ampukaa
pianisti</i></span></span></span><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: 16pt;">
-elokuvan, </span></span></span><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: 16pt;"><i>Rakkaus-sarjan,</i></span></span></span><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: 16pt;"><span style="background-attachment: initial; background-clip: initial; background-image: initial; background-origin: initial; background-position: initial; background-repeat: initial; background-size: initial;">
</span></span></span></span><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: 16pt;"><i>Amerikkalaisen
yön </i></span></span></span><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: 16pt;">ja
</span></span></span><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: medium;"><i>Englantilaisten
naisten</i></span></span></span><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: 16pt;">
mestari kuoli syksyllä 1984. Hän olisyntynyt 6.2. 1932.</span></span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: 16pt;">Kirjoitin
muistosanat Truffautille Projektio-lehteen. Artikkeleni
”Kiitollisuudella</span></span></span><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: medium;">
François </span></span></span><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: 16pt;">Truffautille
alkoivat näin: ”Sunnuntaina 21.10. 1984 tv:n iltauutiset on
katsottu. Lapset nukkuvat. Okalinnuista alkaa viimeinen jakso. Olen
yrittänyt katsoa sitä ainoastaan Rachel Wardin vuoksi, mutta totta
puhuen – silmät on joutunut sulkemaan monta kertaa, kun ei ole
voinut nähdä hänen ”vanhemistaan” (kamalan keinotekoista)
sarjan viimejaksoissa. Puhelin soi. Jarmo Valkola soittaa
Jyväksylästä: ”Lehdestä ilmoitettiin juuri, että </span></span></span><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: medium;">
François</span></span></span><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: 16pt;">Truffaut
on kuollut. Syvä hiljaisuus. Ja juuri eilenkehuin lehdessä </span></span></span><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: 16pt;"><i>Pitkää
viikonloppua. </i></span></span></span><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: 16pt;">Ja
juuri toissapäivänä ilmoitin Projektion haastattelijalle, että
kukaan muu kuin </span></span></span><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: medium;">
François</span></span></span><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: 16pt;">Truffaut
ei voi tehdä 20 vuoden päästä parasta elokuvaa.”</span></span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: 16pt;">Ranskan
elokuvan 1960-luvun uuden aallon kärkiohjaajaan palasi uudelleen
huhtikuun lopulla. Ystävät olivat järjestäneet
1-vuotiasmuistotilaisuuden Sakke Salkolle, sivistyneelle ihmiselle,
joka oli elokuvataiteen viimeisiä puolustajia. Laadin muistosanat
Sakelle. Ne päättyvät Truffaut-lainaukseen: ”Itse
elokuvanäytöksen ideaan sisältyy lupaus mielihyvästä, ajatus
haltoitumisesta joka on ristiriidassa elämän varsinaisen liikkeen,
toisin sanoen laskevan käyrän, rappeutumisen, vanhenemisen ja
kuoleman kanssa. Tiivistäen, ja yksinkertaistaen: Näytös on kuin
nouseva, elämä laskeva käyrä ja jos tämä näkemys hyväksytään,
sanotaan, että näytös päivastoin kuin journalismi ajaa valheen
asiaa, mutta että näytöksen taiteen suurimpia nimiä ovat ne jotka
onnistuvat välttämään la nkeamisen valheeseen ja saavat yleisön
hyväksymään oman totuutensa, loukkaamatta kuitenkaan näytöksen
nousevan käyrän lakia. He saavat hyväksytyksi totuutensa ja
hulluutensa, sillä on muistettava, että taiteilijan on välitettävä
oma erityinen hulluutensa itseään v ähemmän hulluille katsojille
joiden hulluus on vaihtelevaa lajia.” (Truffaut-kirjan suomennos
Eija Piokkinen, Sakari Toiviainen).</span></span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;"><span style="font-size: 16pt;"><b>P.S.</b>
Lopetin sivustoni tammikuussa. Lukijoiden pyynnöstä sivusto avautuu
uudelleen. Ei siis pidä koskaan sanoa ei koskaan. Sivuston elementit
ovat samat kuin ennen - muuten kuin uutena sarjana tuon mukaan
elokuvakirjojen kavalkadin. Mitä kirjahyllystäni löytyy, siis mitä
sellaista, joka on koskettanut kirjoittajaa ja johon on aikanaan
syntynyt ensirakkaus. Ja kirjoja, joita olen tarvinnut työelömän
aikana. </span></span></span>
</div>
<br />
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-24690287940679131052015-02-08T19:06:00.001+02:002015-02-08T22:37:20.260+02:00Michael Mann hakkerimaailmassa * * * *<div style="margin-bottom: 0cm;">
<i style="font-size: large;">Blackhat </i><span style="font-size: medium;">on
</span><i style="font-size: large;">Miami Vice</i><span style="font-size: medium;"> -sarjan luojan Michael Mannin uusin elokuvatyö. Se
on jäänyt meillä kovin pienelle huomiolle. Mann ohjaa todella
intensiivisesti, mutta elokuvan ongelma on hiukan kulunut tarina. Nyt
ollaan siis jäljittämässä kyberrikollisia.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Blackhatissa </i>kiven
sisässä uinuva hakkeri kutsutaan töihin. Saako hän vapauden, jos
pystyy jäljittämään äärimmäisen uhkaaviksi koetut
kyberrikolliset. Tarina on tyypillistä amerikkalaista mytologiaa,
koska USA:ssa ukostaan yhden käden oikeuteen ja vierastetaan
viranomaisten toimia. Tarvitaan sankari, joka ratkaisee ongelmat,
koska poliisi ei siihen aina pysty. Kuvio on ollut sama aina
westerneistä lähtien.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Michael Mann (s.1943) on
chicagolaisslähtöinen ohjaaja, tuottaja ja käsikirjoittaja, Mann
opiskeli 1960-luvun lopulla Lontoon filmikoulussa. Mannin ensimmäinen
varsinainen elokuvatyö oli 1979 valmistunut <i>Jericho Mile</i>,
televisiolle tehty, hyvin kulkenut trilleri, jossa vankilassa virunut
mies saa luvan osallistua USA:n olympiajoukkueeseen. Mannin
ensimmäinen teatterielokuva <i>Thief </i>(1981) oli äärimmäisen
kliininen tutkielma huippuvarkaasta, jota esitti James Caan. Michael
Mann ohjasi myöhemminvuonna 1992 erikoislaatuisen westernin
<i>Viimeisen mohikaanin</i>, mutta neljä vuotta myöhemmin valmistui
huippuohjaus <i>Heat -ajojahti</i>, jossa Al Pacinon poliisi jahtaa
”nerokasta” rikollista (Robert De Nero)</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Michael Mannin tapa löytää
aiheita ja käsitellä niitä viittaa kahtaalle: loistava visuaalinen
kerronta ja osittain yhteiskunnallinen panostus. Tästä on hyvä
esimerkki 1999 valmistunut <i>The Insider</i>, jossa Russell Crowen
näyttelemä tutkija paljastaa tupakkafirman valheet. Blackhatissa
on samaa yhteiskunnallista otetta, mutta elokuva olisi
saavuttanut paremman suosion, jos se olisi tuotettu kymmenen vuotta
aikaisemmin. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Blackhatin</i> ongelma
on myös näyttelijävalinta. <i>Thor</i>-filmeistä tunnettu Chris
Hensworth on täysin sopimaton päärooliin. Osoittaako Hensworthin
valinta Michael Mannin ohjaajan arvon putoamista Hollywoodissa? Mann
ei saa enää elokuviinsa todellisia huippunäyttelijöitä. Se on
vahinko, sillä kokonaisuutena Blackhat kulkee niin joustavasti ja
jännittävästi, että siitä voivat nuoremmat ohjaajat oppia
paljon.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Palataan vielä
visuaaliseen panokseen. <i> Heat</i>-elokuvassa Micael Mannilla oli
kuvaajana lahjakas, italialaissyntyinen Dante Spinotti (s.1943). Ja
tulos oli fantastista. <i>Backheatin</i> kuvaaja,
englantilaissyntyinen Stuart Dryburgh (s. 1952) ei ole läheskään
yhtä tunnettu, mutta tarkkasilmäiset muistavat hänen upean työnsä
vuonna 1993 uusiselantilaisen Jane Campionin <i>Piano</i>-elokuvassa.
</span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: 15pt;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: 15pt;"><b><span style="color: blue;">Ajankohtainen
kommentti</span></b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Omistan tämän viimeisen
juttuni Martin Scorseselle ja Robert De Nirolle.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Olen kirjoittanut
elokuvasta 15-vuotiaasta lähtien. Eli 55 vuotta. Nyt tämä on
tässä. Kiitän poikaani Nicholasta, joka on editoinut ja julkaissut juttuni ammattitaidolla viimeiset kahdeksan vuotta. Kiitän kaikkia lukijoita, joiden määrä on kasvanut
tasaisesti. Kiitän myös
Filmikamaria pressipassista</span><span style="font-size: medium;"> ja Vuosikortista.</span></div>
<br />
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Erikoisterveiset menevät
Italian Paviaan ja Kalifornian San Franciscoon. </span>
</div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-61453881251357623562015-01-27T20:12:00.000+02:002015-01-27T20:12:08.565+02:00Nuoren kanadalaisohjaajan voitto - Yksinhuoltajaäidin ja kapinallispojan huikea tarina * * * *<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
<ul>
<li><span style="font-size: medium;">Kanadasta tulee
hyviä, elokuvantekijöinä, todella kunnianhimoisia ohjaajia. David
Cronenberg ei ole ainoa, mutta hyviä ovat muun muassa Atom Egoyan ja
</span><i style="font-size: large;">Montrealin Jeesuksen </i><span style="font-size: medium;">ohjaaja Denys Arcand. Kairolaissyntyinen
Egoyan muutti perheensä kanssa kolme-vuotiaana Kanadaan. Kohuttuja
olivat Egoyanin 1990-luvun elokuvat </span><i style="font-size: large;">Exotica</i><span style="font-size: medium;">, joka palkittiin
Cannesin filmijuhlilla ja </span><i style="font-size: large;">The Sweet Hereafter,</i><span style="font-size: medium;"> joka käsitteli
insestiä. Mainittakoon vielä quebecilainen Francois Girard, joka
ohjasi 1993 kiehtovan muusikkomuotokuvan </span><i style="font-size: large;">Thirty Two Short Films
About Glenn Gould</i><span style="font-size: medium;">.</span></li>
</ul>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Ja nyt kohistaan
quebeckilaisesta Xavier Dolanista, 25-vuotiaasta näkijästä ja
tekijästä, joka on kuvannut tavallisesta poikkeavia aiheita, niin
kuin elokuvassa<i> I Killed My Mother </i>(2009), jossa etualalla on
äidin ja homopojan kimurantti tarina. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Tiettävästi Dolan on
ehtinyt ohjata jo viisi elokuvaa, ja huomionarvoista on että äidit
ovat useimmiten yksinhuoltajia. Dolan on kuvannut myös
sukupuoli-identiteetin muutoksia. Onko kysymys erikoisuuden
tavoittelusta vai paneutumisesta todellisuuden marginaaleihin?</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Xavier Dolanin uusin
ohjaustyö <i>Mommy</i> tuli toissa viikolla Helsingin ohjelmistoon.
Maailmalla elokuva on otettu suitsutuksella vastaan. Kehuihin on
helppo yhtyä.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Quebecissa iloittiin viime
keväänä Cannesin filmifestivaaleilta irronnutta pystiä. Dolania
pidettiin ranskankielisessä Kanadassa 1960-luvun Ranskan uuden
elokuvan perillisenä. Ilmaisussa on samaa herkkyyttä ja voimaa kuin
vaikkapa Truffautin ja Godardin elokuvissa, mutta aihemaailma on
toinen. Tietenkin se on toinen, koska maailma on muuttunut
ratkaisevasti viidessäkymmenessä vuodessa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">====================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Mommyssa</i>
eletään asumalähiössä. Xavier Dolan kertoo yksinhuoltajaäiti
Dianesta (Anne Dorval), joka yrittää selviytyä ongelmapoikansa
Steven (Antoine Pilon) kanssa ankarasta arjesta. Steven vaikeuksien
tähden äiti muuttaa asumalähiöön. Siellä hän kohtaa läheisen
naapurin (Suzanne Clemente), josta kehkeytyy Steven tukija ja
opettaja. Naapurilla on henkilökohtainen elämänsä, mutta onko se
auvoinen vai täynnä haasteita. Elämisen pelkoa sivutaan.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Xavier Dolan tunkeutuu
syvälle kuvaamiensa henkilöiden psyykeen. Etenkin Steven kohtaamat
ulkoiset vaikeudet rinnastuvat kiinnostavasti muiden henkilöiden
yrityksiin ottaa elämä edes hetkeksi haltuun. Steven äidin Dolan
kuvaa hellällä rakkaudella. Eikä äidin ja pojan suhdetta pääse
horjuttamaan ulkoa päin kuin väkivallalla. <i>Mommyssa</i> elämä
ei juokse vain ongelmien ja raadollisuuden kehissä, vaan Xavier
Dolan sopeuttaa tarinaansa joitakin optimismia pursuavia kuvajaisia.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: blue; font-size: medium;"><b>Ajankohtainen
kommentti</b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i><br /></i></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Mommysta</i></span><span style="font-size: medium;">
on puhuttu ja kirjoitettu ohjaajan elokuvana. Sitä se on jokaisella
solullaan. Takavuosina elokuvia markkinoitiin yleensä ohjaajan
nimellä. Nykyisin ajat ovat muuttuneet, sillä esimerkiksi Yle
Teeman sunnuntaiklassikkoja esitellään näyttelijän kasvokuvilla.
Kysymys on saksalaisesta Marlene Dietrichistä (1901-1992), joka oli
itävaltalaissyntyisen, Hollywoodissa työskennelleen </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Josef von Sternbergin
luomus. Teema mainitsee kyllä von Sternbergin (1894-1969), mutta
keskittyy ennen kaikkea Dietrichiin.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Josef von Sternberg oli
1930-luvun studio-ohjaaja, jota esimerkiksi Sergei Eisenstein kehui
kyvystä luoda rakkauden kauneimpia kuvia. Von Sternberg uskoi
puhtaaseen taiteeseen. Hänelle elokuvissa oli tärkeintä liike,
kauneus, valojen ja varjojen harmonia ja musiikki. Sanottiin, että
von Sternbergille elokuva oli maalaamista liikkeeseen. Kriittisiäkin
puheenvuoroja kuultiin. John Griersonin lausui 1947: ”Kun ohjaaja
kuolee, hänestä tulee valokuvaaja”.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Josef von Sternberg
pamahti kansainvälisen elokuvayleisön tietoisuuteen vuonna 1930
itävaltalaisella <i>Sinisellä enkelillä.</i> Se aloitti von
Sternbergin ja lumoavan Marlene Dietrichin viisi vuotta kestäneen
yhteistyön. Siihen kuuluivat <i>Marocco</i>, <i>Shanghain pikajuna</i>,
<i>Vaalea Venus</i>,<i> Eri lippujen alla</i>, <i>Intohimojen
keisarinna</i>, <i>Paholainen on nainen</i>. Yhteistyö lakkasi
vuonna 1935. On sanottu, että glamour-tähti Marlene oli von
Sternbergin elokuvissa rakkaudelle kokonaan suuntautuva nainen.
<i>Marocossa</i> hän uhrautuu rakkaudelle ja elokuvassa <i>Eri
lippujen alla</i> hän kuolee rakkauden tähden.</span></div>
<br />
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
</div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-46997120095626658492015-01-20T18:20:00.000+02:002015-01-20T18:20:01.789+02:00Babelin ohjaajan uusi voitto * * * * *<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: left; margin-right: 1em; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj0gKwqrLQ0DOPNr5UL95Tmf8K27rCR5xLloHdUaFso_jqDotnT1Goc9SzH6fNZ6qKG1iRmbPKzc0yGPgHdc6W44g5zGMFU0Ui51mv4hFBjPZym4Qx8m-Zi-KNu2Z4lVUsyJB4idWtE9x14/s1600/001_BM_00796.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj0gKwqrLQ0DOPNr5UL95Tmf8K27rCR5xLloHdUaFso_jqDotnT1Goc9SzH6fNZ6qKG1iRmbPKzc0yGPgHdc6W44g5zGMFU0Ui51mv4hFBjPZym4Qx8m-Zi-KNu2Z4lVUsyJB4idWtE9x14/s1600/001_BM_00796.jpg" height="426" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="background-color: #4f647c; color: white; font-family: Verdana, Arial, Genava, Helvetica, sans-serif; font-size: 10px; text-align: start;">(c)2014. Twentieth Century Fox </span></td></tr>
</tbody></table>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">En ole koskaan ollut
innostunut amerikkalaiskoomikko Michael Keatonista. Nyt täytyy
sanoa, että hän näyttelee hyvin Alejandro Gonza´les Inárritun
uudessa elokuvassa </span><i style="font-size: large;">Birdman.</i><span style="font-size: medium;"> Keaton on näyttelijä Riggan
Thomson, joka on kyllästynyt supersankarin osaansa. Hän haluaa
jotakin uutta, jotakin haasteellista, sellaista luovaa työtä, joka
poikkeaa entisestä elokuvatyöstä. Riggan hakeutuu Broadwaylle ja
pyrkii ohjaajaksi.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Meksikolaisperäinen (s.
1963) Alejandro Gonza´les Inárritu ohjasi 2000-luvun kaksi
merkittävää elokuvaa, <i>21 grammaa</i> (2001) ja <i>Babel</i>
(2006). Etenkin <i>Babelissa</i> hätkähdytti ohjaajan taito
rakentaa toimivia takautumia ja luoda monikerroksinen tarinarakenne.
Tässä elokuvassa oltiin bussimatkalla, mukana muun muassa Brad
Pitt. Sitten bussia kohti ammutaan, eikä seuraumuksista voi heti
päätellä mitään. Inárritu antoi tarinan juosta nykyajassa,
taustoittua menneisyyteen ja kerrostua hienoksi ihmissuhdepeliksi,
johon myös maailmanpolitiikka iskostui. Elokuvan tapahtumat kulkivat
Marokossa, Japanissa, Meksikossa ja USA:ssa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">====================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Birdman</i> on
toisenlainen elokuva, visuaalisesti. Kuvaaja Emmanuel Lubezki, joka
on työskennellyt Terrence Malickin kanssa, sai määräyksen pyrkiä
harmoniaan. Hitchcock olisi ollut haltioissaan Inárritun ja
Lubezkin innostuksesta antaa kameran kiertää 360 astetta
henkilöiden vanavedessä. Lubezki käyttää taidokkaasti käsivaraa.
Täytyy sanoa, että tuloksena on erittäin puhdas visuaalinen
elokuvatyö, jollaista ei nähdä joka viikko.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Niin, se Michael Keaton.
Kuvallisten hienouksen, lähes täydellisiksi hioittujen otosten
sisälle, Alejandro Gonza´les Inárritu on kirjoittanut sähäkän,
eksistentialisten tarinan, jossa teatterin tekeminen rinnastetaan
kiehtovasti elokuvan ominaispiirteisiin. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Keatonin Riggan
Thomsonilla ei ole todellakaan helppoa Broadwaylla, ja kuten olettaa
saattaa ihmkisushteet ovat törmäyskurssilla. Ja uskomatonta kyllä,
Inárritu pystyy tunkeutumaan kuin psykiatri Thomsonin alitajuntaan.
</span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Birdman on alkukevään
merkittäviä ensi-iltoja, osoitus elokuvataiteen vielä hengittävän,
ainakin luovien ohjaajien käsissä. <i>Birdman </i>on yksi kevään
Osacar-ehdokkaista.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: 15pt;"><b><span style="color: blue;">Ajankohtainen
kommentti</span></b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: 15pt;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: large;">Yle
vähentää ohjelmiaan säästösyistä. Yle-veroa ei suinkaan
alenneta, vaikka kaikki <i>Mestarien liigan</i> tv-pelien ystävät
sitä toivoisivat. Liigan tv-pelit loppuvat Ylellä, sillä
tarjouskilpailussa julkisen palvelun yhtiöllä ei ollut varaa maksaa
sitä, mitä kaupalliset kanavat ovat ilmeisesti valmiit panostamaan
tuotteeseen.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: large;">En
ole katsellut Ylen tiistaisia tv-pelejä suinkaan säännöllisesti,
sillä hiukan on ärsyttänyt TV2:n ohjelmakoostomus. Pelit näytetään
kyllä suorina ja sellaisinaan, mutta alun kommentoiva studio-osuus
on alle kymmenen minuuttia. Mitä siinä ajassa ehtii sanoa tulevasta
pelistä. Ei ainakaan syvällisempää, vaikka Yle käyttää maamme
parhaita kommentaattoreita. Ei sentään vakituisesti Jari Litmasta,
joka loisti Ylen studiossa kesän MM-ksojen aikana. Erkka V. Lehtola
on ollut hyvä ja asiantunteva kommentaattori, joten hänenkin
panoksensa loppunee lyhyeen.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: large;">Saa
nähdä sitten, minkälaisen <i>Mestarien liiga</i> -kattauksen joku
kaupallinen kanava levittää keväällä ruutuun. MTV3 on näyttänyt
tähänkin saakka liigan tv-pelejä, mutta ainakaan vielä ei ole
saatu vahvistusta, jatkaako MTV3 liigan pelien välittämistä ja
lisää tarjontaan Yleltä poistuvat tiistai-illan ”ykköspelit”.
MTV3:n johto on viitannut urheilun tv-oikeuksien kalleuteen. Näinä
taloudellisen tilanteen ankeina aikkoina kaupallisellakin kanavalla
täytyy pohtia tarkasti, millaisiin sopimuksiin voi sitoutua.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: large;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: large;"><b><span style="color: blue;">P.S.
</span></b>Kaikki mahdollinen ja ylikin palkittiin viime viikolla
Urheilutoimittajien ja Ylen Urheilugaalassa. Mutta ei keihään
kultamitalimiestä Antti Ruuskaista, ei HJK:n eurokentillä
menestykseen johtanut valmentaja ”Bana” Lehkosuota. TV2:n
puolella lähetys kesti kaksi tuntia. Lähetys oli rakennettu
massiiviseksi viihdepaketiksi. Sitä pakettia sitten Ylen aamu-tv:n
Jälkihien keskustelijat kehuivat yli ymmärryksen. Kriittisiä ääniä
ei kuulu, koska urheilu taitaa olla pyhä Suomessa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: large;">Muuan
lisähuomio: Kaupalliset MTV3 ja Nelonen näyttävät paljon
urheilua, mutta kanavien edustajia ei gaalassa juurikaan nähty. Ja
kävikö nyt niin, että HJK sivuutettiin, koska seuran europelejä
kotikatsomoihin välitti kaupallinen Nelonen Pro.</span></div>
<br />
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-76646564046566306712015-01-13T11:45:00.002+02:002015-01-13T11:45:49.321+02:00Kavan kevätsarja on tasokas<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Suomen
elokuva-arkisto tai nykyisin Kava on julkaissut kevätkauden
ohjelmiston. Howard Hawksin Hemingway-elokuvalla </span><i style="font-size: large;">Kirjava satama</i><span style="font-size: medium;">
kausi alkoi 12.1. tutussa Eerikinkadun Orionissa. Kevään
ohjaajanimiä ovat Richard Linklater, Marcel Carne, Michael Powell ja
Emeric Pressburger ja Kanadan elokuvan uusi nuori toivo Xavier Dolan,
joka Kavan esittelytekstin kirjoittajan mukaan on saanut vaikutteita
1950-luvun melodraaman mestarilta Douglas Sirkiltä ja
MTV-videoestetiikasta.</span></div>
<div lang="fi-FI" style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kava saa myös
arvovaltaisia ohjaajavieraita. Orionissa pistäytyvät Margarethe von
Trotta, Marcel Carne ja Alejandro Jodorowsky. Näyttelijöistä
Vesa-Matti Loiri juhlistaa Kavan kevätkautta. Loirin 13.1.
tapahtuvan vierailun otsikoksi on merkitty ”Television legendoja
1”. </span>
</div>
<div lang="fi-FI" style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Orionissa
kuullaan 19.1. luento ”Neorealismi ja uusi italialainen elokuva”,
joka kuuluu Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston opetukseen.
Neorealismi-sarjan hienoja esityksiä on Vittorio de Sican 1952
valmistunut <i>Umberto De – elämän vanki</i>,
johon
Cesare Zavattini kirjoitti käsikirjoituksen. Italialaista uutta
elokuva edustaa Tavianin-veljesten vaikuttava <i>Isäni, herrani</i>
(1977).</span></div>
<div lang="fi-FI" style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kavan
keväästä voi poimia 26.1 Ranskan uutta aaltoa käsittelevän
luennon, elokuvaesimerkkeinä muun muassa Eric Rohmerin 1966
valmistnut <i>Keräilijätär</i>. Marcel Carnelta nähdään
esimerkiksi 8.2. <i>Paratiisin lapset</i> (1945) ja nerokkaalta
koomikolta Jacques Tatilta 27.1. <i>Playtime</i> (1967). Uudemman
eurooppalaisen elokuvan täkyjä ovat 4.2. saksalaisen Wim Wendersin
<i>Amerikkalainen ystävä</i> (1977) ja 2.2. Michael Powellin
hätkähdyttävä tirkistelymoraliteetti <i>Peeping Tom</i> (1960).</span></div>
<div lang="fi-FI" style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Mitä vielä?
Aasialaisen elokuvan kohokohtiin kuuluu 16.2. Akira Kurosawan
japanilainen <i>Rashomon – paholaisen temppeli</i> (1950). Richard
Linklaterilta näytetään kaikkien aikojen Rakkaus-kolmikko, jossa
amerikkalaisopiskelija (Ethan Hawke) ja ranskalaistyttö (Julie
Delpy) kohtaavat: 21.2. <i>Rakkautta ennen aamua (1995), Rakkautta
ennen auringonlasku (2004) ja Rakkautta ennen keskiyöt</i>ä (2013).</span></div>
<div lang="fi-FI" style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kavan
maaliskuun klassikkotapaus on 4.3. Robert Bressonin ranskalainen
<i>Kuolemantuomittu on karannut</i> (1956), huhtikuun valio on 14.4.
Ingmar Bergmanin <i>Mansikkapaikka</i> (1957). Kava järjestää
20.4. luennon elokuva Espanjassa, Turkissa ja Israelissa,
elokuvaesimerkkeinä muun muassa Carlos Sauran<i> Carmen</i> (1983)
ja 21.4. Sefin Görenin maineikas turkkilainen vapaus-tutkielma<i>
Yol</i> (1982). Samana päivänä nähdään saksalaisen Margerethe
von Trottan myöhäistuotannon <i>Ruusujen katu</i> (2003). </span>
</div>
<div lang="fi-FI" style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Toukokuun
kiinnostavia elokuvia on 1.5. Richard Linklaterin <i>Hämärän
vartija</i> (2006), jokka perustuu Philip K. Dickin romaaniin. </span>
</div>
<div lang="fi-FI" style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kava muistaa
tanssin, musiikin, animaation ja suomalaisen elokuvan ystäviä.
Koululaisiakin hemmotellaan luennoilla ja elokuvaesityksillä, sillä
alakoulua, yläkoulun II astetta ja nuoria puhuttelevia klassikoita
on valittu kokonaisen päivän tarjontaan.</span></div>
<div lang="fi-FI" style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Sokeri vielä
pohjalla: kriitikko ja tutkija, eläkeläinen Matti Salo on
kirjoittanut uuden elokuvakirjan ”Viitta ja tikari.” Siitä
keskustellaan Orionissa 24.2 . Salo käsittelee yhteiskunnallisia
käännekohtia kautta maailman. Kirjan nimen sanotaan viittaavan
perinteisiin vakoojiin ja salamurhaajiin. Salon mukaan kaikki
elokuvat ovat poliittisia trillereitä.</span></div>
<div lang="fi-FI" style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: blue; font-size: medium;"><b>Ajankohtainen
kommentti</b></span></div>
<div lang="fi-FI" style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div lang="fi-FI" style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Loppiaisen
jälkeen ensi-iltaan tullut vuoden ensimmäinen kotimainen uutuus on
nimeltään <i>Vares – Sheriff</i>i. Viime kesän helleaallon
aikana kuvattu dekkarifilmi perustuu tietenkin turkulaisen Reijo Mäen
kynäilemään romaaniin. Vares-elokuvia on filmattu ahkerasti
suomalaisten ohjaajien toimesta, mutta uutuuden puikkoihin asettui
Hannu Salonen. Niin, Saksassa mainetta saavuttanut suomalainen
ohjaaja, joka on erikoistunut rikossarjoihin. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><span lang="fi-FI">Tv-elokuviakin
22 vuotta sitten Saksaan opiskelemaan matkustanut Salonen on
ohjannut. Viimeksi muistan nähneeni Salosen tv-elokuvan </span><span lang="fi-FI"><i>Borowskin
tango</i></span><span lang="fi-FI">, joka perustuu suosittuun
saksalaiseen </span><span lang="fi-FI"><i>Tator</i></span><span lang="fi-FI">t-krimisarjaan.
Berliinin elokuva-akatemiassa opiskellut Salonen viihtyy Saksassa.
Töitä riittää, on hän jopa ohjannut kuuluisaa
amerikkalaisnäyttelijää Donald Sutherlandia. Kysymys oli
poliisisarja </span><span lang="fi-FI"><i>Crossing Linestä, </i></span><span lang="fi-FI">ja
Salonen sai valtavasti opastusta kokeneelta näyttelijä</span><span lang="fi-FI">ltä,
joka täyttää kohta 80 vuotta.</span></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><span lang="fi-FI"><i>Vares
– Sheriffi</i></span><span lang="fi-FI"> on tilaustyö. Solariksen
Markus Selin soitti Saloselle Saksaan ja tarjosi ohjaustiaisuutta.
Salonen suostui. Hän on toteuttanut yhdeksännen Vares-elokuvan.
Solariksen Markus Selin soitti Saloselle Saksaan ja tarjosi
ohjaustiaisuutta. Salonen suostui. Hän on toteuttanut yhdeksännen
Vares-elokuvan. Ei se ole sen parempi kin edellisetkään. Tuli
ohjaaja sitten Hollywoodista, Kittilästä tai Tukholmasta, niin Mäen
dekkareista ei saa millään kunnon elokuvaa.</span></span></div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-62963870955892650492015-01-07T11:01:00.001+02:002015-01-07T11:01:43.082+02:00Päin seinää -komediaa vai tragediaa * * *<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Jos
David Cronenbergin ilkeässä Hollywood-kritiikissä </span><i style="font-size: large;">Maps to the
Stars</i><span style="font-size: medium;"> sekoillaan, ollaan lääkeriippuvaisia, tullaan
mielisairaalasta ja huumeongelmien hoidosta, niin Antti Heikki
Pesosen (s. 1982) kotimaisessa </span><i style="font-size: large;">Päin seinää</i><span style="font-size: medium;"> -uutuudessa
ihmiset liikuskelevat vähän samanlaisissa tilanteissa. On
yksinhuoltajaäiti Essi (Armi Toivanen), jonka käsitys
kasvattamisesta on horjunut, on tytär Takku (Mimosa Wellamo), joka
kapinoi minkä ehtii. Takku on jatkuvasti lentämässä ulos
koulusta. Ja Essi-äiti tuskailee hermojensa kanssa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Päin
seinää </i>-elokuvan miehet ovat luusereita tai hulttioita.
Opettaja Lasse (Eero Ritala) ei osaa tai ei halua katsoa
tulevaisuuteen, vaan kaipaa edelleen nuoruuden rakastettuaan Essiä.
Kai Lehtisen esittämä Sakke on renttu, jonka menneisyyden salat
saattavat kiinnostaa Takkua. Eipä ole hurraamista elokuvan
henkilöissä. Elämä kulkee rajamailla, elämä ottaa enemmän kuin
antaa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Päin
seinää</i> tapahtuu Korsossa, jota on käytetty ennenkin
kotimaisissa elokuvissa. Akseli Tuomivaaran viime vuoden helmikuussa
teattereihin tullut nuorisokuvaus oli nimeltään <i>Korso</i>. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Antti
Heikki Pesonen on ohjannut Korsoon sijioittuvan lyhytfilmin. Hän
voitti pääpalkinnon Tampereen lyhytfilmifestivaaleilla tällä
<i>Korsoteoria</i>-lyhärillään.
Vantaalta kotoisin oleva Pesonen on valmistunut ohjaajaksi
Taideteollisesta korkeakoulusta.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">=====================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Päin
seinää o</i>n ennemmin draamakomedia, jossa vilahtelee traagisia
elementtejä. Antti Heikki Pesonen on kirjoittanut vahvan
käsikirjoituksen. Ei ihme, sillä hänen elokuvaideoitaan on
palkittu muun muassa Pohjoismaiden parhaana. Pesosen
käsikirjoituksesta napsahti palkinto Ranskan Henri Langlois
-festivaaleilla. <i>Korsoteoria</i> on ollut Pesosen voitto ja
elokuvan teon kypsyyskoe. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Korsoteorian
</i>nähnyt ei oikein kostu Pesosen kokoillanelokuvasta. Ohjaaja on
laskenut varman päälle – ikään kuin laajentanut lyhytfilminsä
aihemaailmaa. Visuaalinen ilmaisu ja tapahtumat muistuttavat jopa
häiritsevästi <i>Korsoteoriaa</i>. Olisiko ollut syytä kirjoittaa
uudenlainen tarina, olisiko ollut syytä hylätä ankeiden lähiöiden
epäonniset ja epäonnistuneet ihmiset, joiden vaiheista Pesonen
kertoo tavalla, joka ei jätä yllätyksille sijaa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kun
äidin kukkaro on tyhjä ja bensa lopussa niin kapinallisten matka
tyssää ainakin hetkeksi. Uskallan silti toivoa: Miten olisi joskus
uusi kotimainen elokuva, jossa ilo ja onni pulpahtelevat?</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">=====================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Näyttelijäohjaajana
Antti Heikki Pesonen on hyvä. Lähiöiden kieli ei maistu puulta,
vaan todellisuudelta. Kapinoivia äitiä ja tytärtä esittävät
Armi Toivanen ja Mimosa Willamo ovat luotettavasti rooliensa tasolla.
Nuori Willamo lienee lupaus.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: 15pt;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: 15pt;"><b><span style="color: blue;">Ajankohtainen
kommentti</span></b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Matti Ijäs
on suomalaisen tv-elokuvan mestari, todellinen auteur. Pitkä ura
Ylellä näyttää jatkuvan, kun toinen mestari Veli-Matti Saikkonen
on viettänyt jo vuosia eläkepäiviä. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Matti
Ijäksen uutta työtä odottaa aina mielenkiinnolla. Ijäs on
ohjannut silloin tällöin myös teatterielokuvia – viimeksi vuoden
2013 parhaisiin kotimaisiin lukeutunut <i>Kaikella
rakkaudella</i>. Ijäksen
tv-elokuvista muistetaan aina mainita <i>Painija</i>,
joka valmistui vuonna 1985. Hyviä olivat <i>Tarpeettomia
ihmisiä </i>(2005) ja <i>Puolin
ja toisin</i> (2013).</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kotikatsomossa
nähtiin sunnuntaina Matti Ijäksen ohjaama <i>Orkesteri – The
Everlast,</i> jonka taustalta löytyy Juha Lentolan näytelmä. Ijäs
kertoo entisestä hittibändistä, joka soittaa nykyisin vain
hääkeikkoja. Teosta on luonnehdittu takahuonekomediaksi. Sinne
yhteen huoneeseen se keskittyi.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Pääsimme
mukaan bändin yhdelle keikalle. Kaksikymmentä vuotta sitten loiston
päiviä elänyt bändi on menettänyt suosionsa ja tasonsa. Bändin
ikääntyneet jäsenet käyvätkin aikamoiseen toistensa syyttelyyn
takahuoneessa. Eikä soitto taida enää maistua.</span></div>
<br />
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Orkesteri
– The Everlast </i>on selvä välityö, toki absurdia,
vinksahtanutta ijäslaista ihmissuhdedraamaa. Ohjaus, kuvaus ja
näyttelijätyö toimivat hyvin, mutta tv-elokuvan tarkoitus jää
epämääräiseksi. Lopun poliisien syöksy häätalolle ja epäilty
kidnappaustilanne eivät oikein loksahda kokonaisuuteen.</span></div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-57069879669416806162014-12-30T18:10:00.000+02:002014-12-30T18:10:17.027+02:00Upea elokuvateos valon mestarista * * * * *<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjOOI-aMz_nIJrmsgM_dmu9zbAt8uiumS9P76hyphenhyphen339Q0LQbvXBNfCqE9kROyoEFwtbzeRVVAVtWz7dk4Kxtph9zxVG9JvXFSuxgZPjjG5LqUUh_PuDdm7ur_o0kLGH1lILoJUTe7olkdWPz/s1600/maxresdefault+(1).jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjOOI-aMz_nIJrmsgM_dmu9zbAt8uiumS9P76hyphenhyphen339Q0LQbvXBNfCqE9kROyoEFwtbzeRVVAVtWz7dk4Kxtph9zxVG9JvXFSuxgZPjjG5LqUUh_PuDdm7ur_o0kLGH1lILoJUTe7olkdWPz/s1600/maxresdefault+(1).jpg" height="360" width="640" /></a></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Merkittävät
elokuvaohjaajat ovat mielellään tarttuneet kuvataiteen historiaan
liittyviin aiheisiin. He ovat toteuttaneet elokuvia suurista
kuvataiteilijoista, joiden nimet ovat jääneet historiaan. Muistamme
Carlos Sauran espanjalaisen </span><i style="font-size: large;">Goyan</i><span style="font-size: medium;">, Robert Altmanin osittain
Hollannissa tuotetun Van Gogh -elokuvan </span><i style="font-size: large;">Vincent ja Theo </i><span style="font-size: medium;">ja
Jacques Rivetten ranskalaisen </span><i style="font-size: large;">La Belle noiseusen</i><span style="font-size: medium;">. Aivan
äskettäin teattereissa nähtiin elokuva </span><i style="font-size: large;">Renoir</i><span style="font-size: medium;">, joka kertoo
elokuvaohjaaja Jean Renoirin isästä Augustesta.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Juuri ennen joulua
Helsingin ohjelmistoon saatiin pienimuotoisten englantilaisten
ihmissuhdefilmien mestarin Mike Leighin uusin työ <i>Mr. Turner.</i>
Se ei ole ollenkaan pienimuotoineen, vaan mittava historiallinen
taiteilijakuvaus.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Timothy Spall tekee
vavahduttavan muotokuvan brittitaiteilija J.M.W Turnerista
(1775-1851), jonka herkkiä maisemakuvauksia tullaan katsomaan ympäri
maapalloa Lontooseen. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Turnerin maalauksia
katsoessaan vakuuttuu siitä, että hän oli todellakin taiteilija,
joka pystyi vangitsemaan kankaalle valon. Uskomattomia ovat himmeää
ruskeaa ja keltaista valoa suihkuttavat maalaukset orjalaivoista.
Turnerin tapa ikuistaa kankaalle ihmisfiguureja oli varmasti jotakin
sensaatiomaista 1800-luvun alun Englannissa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Mike Leigh on
elokuvantekijänä vasemmalle suuntautunut, joten on pieni ihme että
hän on halunnut kertoa Turnerista. Vanhemmittain Leighin arvostus
Turneria kohtaan on noussut selvästi. Niin kuin meillä monilla
muilla kuvataiteen harrastelijakatsojilla.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Leighin mukaan Turnerin
maalaukset ovat elokuvallisia. Turnerin elämä ja hänen kokemansa
ristiriitainen vastaanotto taiteilijana tuo elokuvaan dramatiikkaa.
Värit, puvustus ja interiöörien rikkaus lisäävät vahvaa
visuaalista poltetta.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Turner-elokuvassa, niin
taiteilijan maalaukset kuin tapa työskennellä ovat tietenkin isossa
osassa. Leigh antaa turnerilaisen maiseman hehkua, kuvaa taiteilijan
etsimässä maalauskohteita, levittää laajan kuvakulman rannoille,
merille ja kukkuloille. Ja tietenkin elokuvassa elävät ihmiskuvat,
samalla tavalla kuin Leighin meilläkin nähdyssä modernissa
avioliittokuvauksessa <i>Vuosi elämästä</i>.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">=====================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<i style="font-size: large;">Mr. Turneria
</i><span style="font-size: medium;">voi myös kutsua epookkielokuvaksi. Jokainen maalauskohtaus on
tarkoin harkittu ja harjoiteltu. Dickensin vaikutus näkyy, mutta ei
häiritsevästi. Timothy Spall hallitsee suvereenisti vanhan
lontoolaisen puhekielen. Britannian ensi-illan yhteydessä lokakuun
lopulla arvostelijat pitivät tätä puhekielen merkitystä elokuvan
sieluna.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Maalatessaan Spall näyttää
oikealta taiteilijalta, oikealta Turnerilta. Se ei ole ihme, sillä
rooliaan varten Spall opetteli maalaamaan vähän samalla tavalla
kuin Robert De Niro paneutui saksofoniopintoihin ennen Martin
Scorsesen 1970-luvun lopun <i>New York, New York</i> -elokuvan
kuvauksia. Huikelta vaikuttaa Timothy Spallin tapa puhua tai antaa
nyrpeyden valahtaa kasvoilleen. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Timothy Spallin
sisäistynyt, uskottava työskentelý on elokuvan voima ja oikeutus.
Ennen Lontoon ensi-iltaa Mike Leigh puhui historiallisten
tosiseikkojen haltuunotosta. Historiallisen ajankuvan ja
turnerlilaisen taiteen viritysten huomioimisessa Leighia voi pitää
perfektionistina. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Silti elokuva ei ole
jäykkä, vaan elävä ja vapautunut. Turnerilainen maisemavalo ja
sisäkohtausten detaljirikkaus elävät vangitsevasti. Aikakauden
musiikinkäyttö lisää elokuvan vaikuttavuutta ja todistusvoimaa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: blue; font-size: medium;"><b>Ajankohtainen
kommentti</b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Vuoden parhaat elokuvat
tuli valittua hiukan liian aikaisin, sillä ennen joulua Helsingin
ohjelmistoon tuli kaksi kaiken huomioarvoista uutta teosta.
Ensimmäinen on yllä esitelty taiteilijamuotokuva <i>Mr. Turner</i>,
joka menee vuoden parhaiden listalle. Toinen on David Cronenbergin
Hollywood-kritiikki <i>Maps to The Stars, </i>joka avaa
pöyristyttävän näkökulman unelmakaupungin pimeään puoleen ja
sekoilevien ihmisten painajaisiin. Julianna Moore on pääosassa
”toista tilaisuutta” kinuvana, pilleririippuvaisena
filmitähtenä, jonka huudot ja nopeutuva puhe järkyttävät. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kotimaisen elokuvan vuosi
oli vaisu, kuten on tullut todettua jo aikaisemmin.
Jouluoohjelmistoon saatiin Antti Heikki Pesosen sukupolvikuvaus <i>Päin
seinää</i> ja Taru Mäkelän lastenelokuva <i>Eila, Rampe ja Likka,
</i>joka perustuu Sinikka Nopolan kirjaan ja hahmoihin. Pesosen
esikoispitkään palaan ensi viikolla.</span></div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-3170664336536931662014-12-02T18:42:00.000+02:002014-12-02T18:42:02.322+02:00Työpaikka menossa – taistelu alkaa * * * *<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Suomessa eletään
nykyisin heikon, lähes nollan talouskasvun aikaa ja Yt-neuvottelujen
arkipäivää. Irtisanomiset ja lomautukset ovat tosiasia monen
perheen elämässä. Tuhansien ja tuhansien. Hallitus ei löydä
millään lääkkeitä uuteen talouskasvuun ja työttömyyden
alentamiseen. Joulun alla monissa kodeissa tuskaillaan viimeisten
eurojen kanssa. Saavatko lapset edes jotain iloa joulupöytään?</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Belgialaisten
Dardennen-veljesten uutuuselokuva <i>Kaksi päivää, yksi yö</i>
iskee kuin salama tähän länsimaisen todellisuuden
irtisanomispulssiin. Työttömyysluvut kasvavat kasvamistaan.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kysymys on niin
ajankohtaisesta elokuvasta, että hirvittää ajatella, miksi meillä
ei puhuta tai käsitellä nykytuotannossa yhteiskunnallisista
ongelmista. Meillä pahoitetaan vain mieltä ja kansa pannaan
juoksemaan teattereihin typerien itsestäänselvyyksein perässä. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Kaksi päivää, yksi
yö</i> esittelee kahden lapsen äidin Sandran (Marion Cotillard),
joka on kokenut elämässään vahvan masennuskauden. Sairasloman
jälkeen Sandra palaa työpaikalleen, mutta saa kuulla ikäviä
uutisia. Sandran työpaikka on vaarassa. Miksi? Koska muut
työntekijät ovat asettaneet Sandran työn omia etujaan vastaan.
Bonuksia on tulossa muille, jos Sandra lähtee kilometritehtaalle.
Tosin asia ei ole niin yksinkertainen, koska tehtaan johto on
vääristellyt tosiasioita. Niin päätetään, että äänestys
työvoiman bonuksista ja Sandran irtisanomisesta tapahtuvat
viikonlopun jälkeen.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">=====================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Jean-Pierre ja
Luc Dardenne ovat luoneet todellisen jännitystarinan
yhteiskunnallisesti huutavan tärkeän aiheen keskelle. Siksi
elokuvaa <i>Kaksi päivää, yksi yö</i> ei pidä pelätä, vaan
sitä on kaikki syy mennä katsomaan, vaikka mielensäpahoittajat
haluaisivat, että tällaisia todellisuuteen rikkaasti pureutuvia
aiheita pitäisi välttää. Ei ole sattunut allekirjoittaneen eteen
montakaan viimeaikaista uutta eurooppalaista elokuvaa, jossa kompassi
pidetään hievahtamatta tavallisen työtä tekevän ihmisen tasolla.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Eivätkä
Dardennen-veljekset syytä ketään tahoa sinänsä, vaan osoittavat
selkeästi, että länsimainen kapitalismi on pian umpikujassa. Siksi
tarvitaan muutosta – uutta veljeyttä työtätekevien keskuudessa.
Ja uutta talouspoliittista ajattelua.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kaksi päivää, yksi yö
on myös hienon näyttelijän Marion Cotillardin elokuva, voisiko
sanoa – munaskuihin menevä hillitty bravuuri. Jos on etuoikeutettu
suomalainen, jolla ei ole pelkoa YT-neuvotteluista tai eläkkeen
tason laskusta, niin ainakin Cotillardin uskomattoman rohkean
näyttelijätyön tähden kannattaa suunnistautua teatteriin.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: 15pt;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: 15pt;"><b><span style="color: blue;">Ajankohtainen
kommentti</span></b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Täytyy antaa
erikoiskiitokset Yle Teemalle ja tuottaja Kati Sinisalolle. Viime
viikon <i>Teeman elokuvafestivaali 2014</i> oli yhtä juhlaa.
Monipuolisen tarjonnan kruunasi minusta Jean-Luc Godardin 1965
valmistunut Ranskan uuden aallon teos <i>Hullu Pierrot, </i>josta
näytettiin uusi entisöity kopio. Elokuvan värimaailma pääsi
oikeuksiinsa pienessä tv-ruudussakin. Ja selvisi muuan asia. Olen
usein miettynyt, missä elokuvassa kulttuuriviitteitä viljellyt
Godard mainitsee kuvataiteen suuren nimen Velasquezin. Tulihan se
sieltä: <i>Hullun Pierrotin </i>alussa. Niin, ja omaa tietään
kulkenut amerikkalaisohjaaja Samuel Fuller käy elokuvassa
määrittelemässä legendaarisesti: ”Elokuva on taistelukenttä:
Rakkautta, vihaa, toimintaa, väkivaltaa ja kuolemaa. Sanalla sanoen:
Emootioita.”</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Hiukan hämmästelin, että
elokuvafestivaalin haastatellut filmi-ihmiset nostivat Stanley
Kubrickin vuonna 1980 valmistuneen <i>Hohdon</i> arvoon
arvaamattoman. Onhan se totta vie perfektionisti Kubrickin mestarityö
– niin kuin melkein kaikki hänen tuotannossaan – mutta yhtä
asiaa olen aina pohtinut. Lapsen käyttö kauhun kierteen
maksimoinnissa ei ole mennyt minun päässäni koskaan läpi.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Toisaalta Teeman
festivaalin huippuja oli espanjalaisen Carlos Sauran vangitseva
<i>Korppi sylissä</i>, joka meni 19.08. 1977 ensi-illan jälkeen
Aito Mäkisen legendaarisessa Diana-teatterissa vuoden. Yksi
menestyksen syitä oli elokuvan tunnuskappale, Jeanetten laulama ”Por
que´te vas”, josta Suomessa tuli hitti. Toiset olivat Ana
Torrentin kasvot ja Geraldine Chaplinin riisuttu suoritus Anan
äitinä. Teeman festivaali osoitti, että <i>Korppi sylissä</i> on
lapsikuvausten huippuja. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">=====================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Elokuvavuosi 2014
alkaa olla lopullaan. Odotettavissa on vielä ainakin Ridley Scottin
uusi elokuva ja kaksi kotimaista, joissa näyttelee suosittu Armi
Toivonen. Todettakoon kuitenkin, että kotimaisen elokuvan vuosi ei
ollut kovin innostava, kahta poikkeusta lukuun ottamatta. Ne ovat J-P
Valkeapään <i>He ovat paenneet</i> ja Juha Lehtolan <i>Aikuisten
poika</i>. Niissä näkyi, että elokuva voi olla vielä luovaa
pyrskähtelyä ja taiteellista panostusta, eikä vain kaupallista
laskelmointia.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Ulkolaisista uutuuksista
parhaiksi valitsen seuraavat: <i>”71”,</i> <i>Boyhood, Couds</i> <i>Sils of Maria</i>. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><b><span style="color: blue;"><br /></span></b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><b><span style="color: blue;">P.S.</span></b> Sivusto jää
joulukuuksi lomalle. Kiitän lukijoita kiinnostuksesta ja
palautteista. Heti tammikuussa palataan asiaan.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<br />
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-52552751481006723442014-11-25T13:47:00.000+02:002014-11-25T13:50:10.215+02:00Brittisotilaan kujanjuoksu Belfastissa * * * * *<div style="margin-bottom: 0cm;">
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: left; margin-right: 1em; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj5Vzh5lsGgWY3YsDCzkEhF5BqTEUL-Tiji3nAlncPVkMukNqrmZqkisq0875uaoN_q31MG1U16UlSgF0ZZ77DVeOij5B-aD7VMNlQoag5TYwKOVXzOUvrddNEnPVImIhfyP0D7KdtHTtvI/s1600/7C7A0652_71.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj5Vzh5lsGgWY3YsDCzkEhF5BqTEUL-Tiji3nAlncPVkMukNqrmZqkisq0875uaoN_q31MG1U16UlSgF0ZZ77DVeOij5B-aD7VMNlQoag5TYwKOVXzOUvrddNEnPVImIhfyP0D7KdtHTtvI/s1600/7C7A0652_71.jpg" height="426" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span class="otsikko1" style="background-color: #4f647c; color: #97aac2; font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; text-align: start;">Atlantic Film</span></td></tr>
</tbody></table>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;">Syksyn
vaikuttavimpia, jännittävimpiä ja ohjaukseltaan ekonomisen
taidokkaimpia uutuuselokuvia on </span><i style="font-size: large;">”71” - Mustat enkelit</i><span style="font-size: medium;">.
Vuosiluku viittaa elokuvan tapahtumajaksoon. Pohjois-Irlanti on
väkivallan kierteessä, ja brittisotilaiden pitäisi ylläpitää
edes jonkinlaista järjestystä Belfastissa. Jakautuneet
belfastilaiset murhaavat toisiaan kaduilla ja kujilla.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Yann Demangen ohjaaman ja
Gregory Burken kirjoittaman <i>”71”</i> -elokuvan alussa
brittisotilaiden yksikkö lähtee partioimaan kaduille. Mukana on
kokematon alokas Gary Hook (Jack O´Connell), joka joutuu onnettomien
yhteensattumien tähden erilleen yksiköstään. Hook harhailee
kaduilla ja talojen käytävillä. Hän loukkaantuu, mutta ei anna
periksi. Gary Hook aikoo juosta verisenäkin turvaan, omaan
yksikköönsä. Elokuvassa todetaan hiukan ironisesti, että
sotilaita ei jätetä. Jätettiinkö Gary Hook sittenkin oman onnensa
huomaan?</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Elokuva on yhden miehen
selviytymiskamppailu. Rinnalle luodaan äärimmäisen realistista
kuvaa Belfastista, jonka monet katu- ja talo-osuudet ovat rikki
revittyjä kuin sodan jäljiltä. Ohjaaja huomioi tarkasti
pohjoisirlantilaisten eri osapuolet. Yhdessä viiltävässä
tilanteessa nuori poika joutuu kiperän väkivaltatilanteen eteen.
Rohkeneeeko hän tappaa, sillä aikuiset tietävät, että poika on
halunnut asemieheksi.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">======================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Pohjois-Irlannin
tilanne on nykyisin ainakin päällisin puolin rauhoittunut. IRA:sta
ei ole kuulunut juuri mitään, ja oliko niin, että rauhanteossa
järjestö jouduttiin lopettamaan. Elokuvassa käsitelty 1970-luvun
alun tilanne oli aivan toinen. Eikä ohjaaja Yann Demange ole ainoa,
joka on puuttunut noihin lähihistorian väkivaltaisiin vuosiin,
jolloin ”omat” taistelivat toisiaan vastaan. Muistamme hyvin
englantilaisen Kenneth Loachin pessimistisen <i>Hidden Agendan</i>
(1990), Margaret Thatcherin ajan poliittisen trillerin, jossa britit
sekaantuivat ihmisoikeusjuristin murhaan.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
”<span style="font-size: medium;"><i>71”</i> muistuttaa
Pohjois-Irlannin ja emämaa Britanniankin lähistoriasta. Historia on
tunnettava, ja väkivallan analyysit tehtävä. Elokuvan jälkeen jää
miettimään, miksi uskonnolliset raja-aidat ovat olleet niin tiukat.
Entä Britannian osuus? Oman pesän rankkaankin analyysiin olisi
ollut aihetta, mutta nyt se tulee kuin vaivihkaa yhden nuoren
alokkaan kujanjuoksuna. Ja vuosikymmeniä myöhemmin.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
”<span style="font-size: medium;"><i>71” </i>- Mustat
enkelit on Yann Demangen esikoisohjaus. Mikä tulo elokuvaan!
(Ensi-ilta 14.11. 2014)</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
<span style="color: blue; font-size: medium;"><b>Ajankohtainen kommentti</b></span><br />
<b style="font-size: large;"><br /></b>
<span style="font-size: medium;">Yle Teema on hemmotellut meitä elokuvan historiaan ja kehitykseen liittyvällä sarjalla. Toki Elokuvan tarina on uusinta, mutta nyt sen tueksi on valittu niitä ”kaikkien aikojen” parhaita klassikkoja – kuten Jean Renoirin 1930-luvun lopun Pelin säännöt. Kuvataiteilijamestari Auguste Renoirin poika oli sotien välisen ja sodan jälkeisen ranskalaisen elokuvan suuri nimi, jonka tarkoitus oli tuoda rakkaus tähän julmaan maailmaan.</span><br />
<span style="font-size: medium;">Huomenna Yle Teema aloittaa Elokuvafestivaalin. Ohjelmisto on monipuolinen ja kattava – Stanley Kubrickin Hohdosta mykkään kauhuklassikkoon Tri. Caligarin kabinettiin. Teeman neljä päivää jatkuvassa festivaalissa nähdään huipputeoksia. Teeman tuottaja Kati Sinisalo on valinnut festivaaleille edellisten lisäksi muun muassa seuraavia teoksia: äskettäin edesmenneen näyttelijä Philip Seymour Hoffmanin muistoksi Mestarin, Sean Pennin näyttelemän This Must Be The Placen, Jean-luc Godardin 1960-luvun puolivälin Hullun Pierrotin, jossa Jean-Paul Belmondo ja Anna Karina pakenevat kohti etelää, Carlos Sairan espanjalaisen Korppi sylissä, Billy Wilderin aina katsottavan Poikamiesboksin ja F.W. Murnaun klassisen Auringonnousun. Lyhytfilminä esitetään Aki Kaurismäen harvinainen Bluesia Pieksänmäen asemalla.</span><br />
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><b><span style="color: blue;">P.S.</span></b> Yle TV1 esitti eilen myöhäisillassa Simo Sipolan dokumenttielokuvan Neljäs kuolema, jossa seurattiin 50-vuotisen avioliiton kokeneen Eija ja Oiva Saarisen yhteiselämän viimeisiä vaiheita. Eija toimi jaksamisen rajoilla kamppailevana omaishoitajana, sillä hänen miehensä oli halvaantunut ja saanut vielä ärhäkkään syövän. Sipolan dokumentti oli mestarillista työtä; hallittu ja tasapainoinen, loppuun saakka visuaalisesti hiottu, mutta myös asiakokonaisuudeltaan inhimillinen ja silmiä avaava. Kukat, puut, aurinko, taivas, nuo runolliset välähdykset ulkoelämän ominaispiirteistä toivat lohtua traagisen aiheen rankkaan kuvaamiseen.</span><br />
<span style="font-size: medium;">Raskasta välittämistyötä aaamusta iltaan tekeviä omaishoitajia on maassamme 60 000. He säästävät miljardin vanhusten hoidon laitoskustannuksista, mutta saavat korvausta vain 16 euroa vuorokausi. Hävetkää päättäjät! </span></div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-23021414845108984222014-11-18T11:10:00.001+02:002014-11-18T11:10:20.489+02:00Aika juoksee hienossa Boyhoodissa * * * * *<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhcUpKeDhJwR8oG6djJ0AUeul7xQ14EUYN2jdfyOVEkqMnK86WSohpnefOW0tLvH7ykA7JJlco8tiCUejeKLB3GLQjtRJYXDZAa46RLymcL1-mbvsryiUfvy90omq_4P3OZw_GmHI6vVZTk/s1600/boyhood.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhcUpKeDhJwR8oG6djJ0AUeul7xQ14EUYN2jdfyOVEkqMnK86WSohpnefOW0tLvH7ykA7JJlco8tiCUejeKLB3GLQjtRJYXDZAa46RLymcL1-mbvsryiUfvy90omq_4P3OZw_GmHI6vVZTk/s1600/boyhood.jpg" height="474" width="640" /></a></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Rakkautta
& Anarkiaa – festivaaleilta jäi kaupalliseen ohjelmistoon
houstonilaisen Richard Linklaterin uutuuselokuva </span><span style="font-size: medium;"><i>Boyhood.</i></span><span style="font-size: medium;">
Ai että sitä on nautinnollista katsoa. Sillä siinä kaikki toimii,
ja 12 vuoden aikajakso näyttää meille, miten kasvaminen käy ja
nuoruus muuttuu aikuisuudeksi.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Varmasti jokainen
suomalainen hyvän elokuvan ystävä tuntee Richard Linklaterin (s.
1960). Nimittäin 1990-luvun puolivälissä silloin vielä
elinkelpoisessa President-elokuvateatterissa esitettiin Linklaterin
elokuva <i>Rakkautta ennen aamua</i>. Tuossa elokuvassa ohjaajan
vakionäyttelijät Julien Delpy ja Ethan Hawke kohtasivat junassa,
joka puksutti kohti Wieniä. Toinen oli ranskalainen ja toinen
amrikkalainen opiskelija.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Wienissä käveltiin
illalla pitkin katuja ja kujia. Richard Linklater ei näyttänyt
parin mahdollista rakastumista, mutta viimeiset kuvat aamunkoiton viinilaseista viittasivat tulevaan. Linklater jatkoi parin
kohtaamisten kuvaamisia 2000-luvulla elokuvissa <i>Rakkautta ennen
auringonlaskua</i> ja <i>Rakkautta ennen keskiyötä</i>.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Rakkaus-sarjan keskeinen
teema oli aika, ajan kuluminen. Ja tietenkin nuoruuden katoaminen ja
ikääntymisen kohtaaminen.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Sama ajan kuluminen on
teemana Richard Linklaterin <i>Boyhoodissa,</i> joka on muuan viime
aikojen parhaista nuorisokuvauksista. Eliar Coltrane esittää
päähenkilöä, jonka elämää seurataan kuusivuotiaasta
lukiolaiseksi. Aikajana on 12 vuotta. Vanhempia näyttelevät tuttu
Ethan Hawke ja Patricia Arguette.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">=====================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Richard Linklater
on sanonut, että hän yritti elokuvallaan tavoittaa elämän
polveilun. Miten me muistamme menneisyyden, miten suurin osa meistä
ihmisistä kokee vuosien kulumisen? Elokuvassa se näkyy niin
Coltranen pojan kuin vanhempien kasvoilla.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Linklater halusi välttää
kliseitä, joita amerikkalaiset nuorisoelokuvat ovat tuottaneet kuin
liukuhihnalta. Hän tarkoitti sitä, että <i>Boyhoodissa </i>ei
kuvata suudelmia tai poikuuden menettämistä. Henkinen kasvu on
elokuvan suuri sisältö. Ja se, että lapsuus on usein ihanaa aikaa,
mutta myös valmennusta, hiljaista kypsymistä aikuisuuteen. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Boyhood-</i>elokuvan
tekeminen kesti kaksitoista vuotta. Richard Linklater kuvasi Eliar
Coltranen kasvamista ja vanhempien ikääntymistä kuin
dokumentaristi. Kerrotaan, että independent-elokuvan kuvauspäiviä
oli vain kolmekymmentä. Elokuva on kuitenkin selkeä draamatuote, se
puhuttelee meitä filosofisen sisällön ja omia kokemuksiamme
muistuttavan kehitystarinan kautta. Eikä ole liikaa sanottu, että
elokuvan kuvausprosessi on melkein ainutlaatuinen.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: blue; font-size: 15pt;"><b>Ajankohtainen
kommentti</b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: 15pt;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif; font-size: large;">Yle
Fem yrittää kerätä katsojia ruotsalaisilla sarjoilla. Viimeksi
ruutuun tuotiin Maria Lang -dekkareita. Muistan Langin dekkarit
1950-luvulta kesäpaikkamme kirjastohuoneesta. Silloin
keskenkasvuinen poika piti niiden lukemisesta, niin kuin tietenkin
Raymond Chandlerin ja Mickey Spillanen amerikkalaisista
rikosromaaneista. Mutta kaikkein eniten nuorukaiseen puri Edgar
Wallacen rikostarinat. Jos nyt en ole aivan väärässä, niin
niistäkin britit ovat tuottaneet tv-sarjoja. Noissakin
dekkarisarjoissa oli kysymys menneen maailman rakentamisesta sillä
tavalla studioon, että nykykatsoja ei koe vieraantuvansa täysin
vanhaan aikaan.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif; font-size: large;"><i>Maria
Lang</i> -sarja on malliesimerkki tuotannosta, jossa miljöön,
pukujen, interiöörien ja eksteriöörien kautta on yritetty
tavoittaa tämä mennyt ruotsalainen maailma. Ei se oikein toimi.
Kaikki vaikuttaa hiukan lapselliselta ja aikansa eläneeltä.
Pakotetulta. Voi olla, että Maria Langin rikostarinatkin ovat
vanhentuneita. Siksi toivoisi, että Yle Fem hankkisi ruutuun tämän
ajan ruotsalaisia tai pohjoismaalaisia rikossarjoja.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif; font-size: large;"><t>Espanjalainen
<i>Gran Hote</i>l pitäisi ottaa oppivideoksi elokuvataiteen
laitokselle. En tarkoita sen romanttista ilmettä, vaan sitä että
sarja on malliesimerkki tunteiden kiihottamisesta. Ja on se myös
esimerkki henkilögallerian ja tarinan eri puolille juonittuvan
juoksutusten taidonnäytteestä. </t>
</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif; font-size: large;">Katsoessani
<i>Tehdas</i>-sarjan jatko-osia tämä kaikki tuli mieleen: Ei enää
kotikutoista ja pitkitettyä sarjajankutusta huolimattomaan
suomalaiseen tapaan</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<br />
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<br />
<div style="margin-bottom: 0cm;">
</div>
</div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-12072211079620566152014-11-11T19:50:00.000+02:002014-11-11T19:50:46.733+02:00Näyttelijät elokuvantekijöinä - Ruotsalainen hetki * *<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: left; margin-right: 1em; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEicGudDvfMxBMujXBER5mtD9eNln9iGJkzFYouZjKRh0QZk00DUnciZUzS3fR8gaUKpxXn_a-2divT30OnYTUUJGLbcaXgQ0RDKdEHFDxb59z5QR_hwif0sX5t9sj6a_KUAbWSfLdCsR65p/s1600/ruotsalainen_hetki_4_photo_by_olli_karttunen.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="360" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEicGudDvfMxBMujXBER5mtD9eNln9iGJkzFYouZjKRh0QZk00DUnciZUzS3fR8gaUKpxXn_a-2divT30OnYTUUJGLbcaXgQ0RDKdEHFDxb59z5QR_hwif0sX5t9sj6a_KUAbWSfLdCsR65p/s640/ruotsalainen_hetki_4_photo_by_olli_karttunen.jpg" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="background-color: #4f647c; color: white; font-family: Verdana, Arial, Genava, Helvetica, sans-serif; font-size: 10px; text-align: start;"><b>Minna Haapkylä, Hannu-Pekka Björkman. Kuva: Olli Karttunen. © Bufo</b></span></td></tr>
</tbody></table>
<ul>
<li><span style="font-size: medium;"><br /></span></li>
<li><span style="font-size: medium;"><br /></span></li>
<li><span style="font-size: medium;"><br /></span></li>
<li><span style="font-size: medium;"><br /></span></li>
<li><span style="font-size: medium;"><br /></span></li>
<li><span style="font-size: medium;"><br /></span></li>
<li><span style="font-size: medium;"><br /></span></li>
<li><span style="font-size: medium;"><br /></span></li>
<li><span style="font-size: medium;"><br /></span></li>
<li><span style="font-size: medium;"><br /></span></li>
<li><span style="font-size: medium;"><br /></span></li>
<li><span style="font-size: medium;"><br /></span></li>
<li><span style="font-size: medium;"><br /></span></li>
<li><span style="font-size: medium;"><br /></span></li>
<li><span style="font-size: medium;">Tunnetut suomalaiset
näyttelijät ovat asettuneet niin kameran taakse kuin eteen. Heitä
ovat Hannu-Pekka Björkman, Minna Haapkylä, Tommi Korpela ja Elina
Knihtilä. Heitä avustaa kirjailijana tunnettu Teemu Kaskinen.
Ohjausvastuun ottaneet toimivat siis näyttelijöinäkin.
</span><i style="font-size: large;">Ruotsalainen hetki </i><span style="font-size: medium;">ei ole
kovin pitkä kokoillanelokuva – vain hiukan yli 70 minuuttia</span><i style="font-size: large;">.</i></li>
</ul>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Viritykseltään elokuva
on komedia – tai voisiko sanoa musta komedia. Lähtökohta
muistuttaa Alfred Hitchcockin 1950-luvun raikasta murhakomediaa <i>Kuka
murhasi Harryn? </i>Suomalaisten tekijöiden elokuvassa
iskelmälaulaja (Tommi Korpela) on lähdössä etelänlomalle.
Tuleeko siitä mitään, kun vaimo Sonja (Minna Haapkylä) on
mustasukkainen ja auton takakontissta löytyy mattokäärö. Onko
käärön sisällä ruumis? Iskelmälaulaja on pyydettävä entiset
bändikaverit apuun.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Ruotsalaisen hetken</i>
elokuvanimeä on vaikea ymmärtää. Täytyi tutkia asiaa, ja
kyllähän se selvisi: Ruotsalainen hetki merkitsee hetkeä ennen
heräämistä. Elokuvan kuvauksia on suoritettu Helsingin
Töölönlahdella. Tekijät ovat yrittäneet motivoida henkilöhahmot
mahdollisimman hyvin, mutta aikeeksi se on jäänyt. Tommi Korpelan
iskelmälaulaja ei ole uskottava. Eivätkä Elina Knihtilän ja
Hannu-Pekka Björkmanin sisarukset oikein loksahda mustan komedian
pirtaan.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Ruotsalaisen hetken</i>
käsikirjoitus olisi pitänyt kirjoittaa uudelleen. Nyt elokuva alkaa
pyöriä liikaa ideana sinänsä hyvän lähtökohdan ympärillä.
Kehitystä ei tapahdu. Eikä komedia anna minkäänlaisia kimmokkeita
katsojan nauruhermoille. Onkohan nyt niin, että kotimaisia elokuvia
tuotetaan nykyisin liikaa?</span></div>
<br />
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><b><span style="color: blue;">Ajankohtainen kommentti</span></b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Lauantain myöhäisiltojen ilo on TV1:n brittisarja<i> Lewis</i>. Sitä esitettiin 7. kautta vuodesta 2007 ITV-kanavalla. Ensi lauantaina sarjasta ryhdytään esittämään uuden tuotantokauden jaksoja. Kevin Whatelyn esittämä komisario Lewis periytyy takavuosien hienosta <i>Morse-</i>sarjasta. Lewis oli Morsen apuri. Klassista musiikkia kuunteleva ja olutta mielellään maisteleva Morse oli näyttelijä John Thawin (1942-2002) bravuuri. Taustalta löytyivät Colin Dexterin dekkarit, jotka oli sijoitettu Oxfordin akateemiseen ympäristöön. Morse oli hiukan itsetietoinen poliisi, joka koulutti Lewisiä, mutta osoitti silti usein inhimillistä lämpöä apuriaan kohtaan.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">John Thaw oli persoonallisen ylikomisario Morsen tähden todella suosittu Britanniassa. Muistan miten Lontoon matkalla 1990-luvun alussa näyttelijää ja Dexterin dekkareita arvostettiin ja ihailtiin yli kaiken. Suomessakin John Thawin hiljainen karisma puri katsojiin. Meillä <i>Morse</i>-sarja uusittiin taannoin, ja rohkenen väittää, että brittituotannoista siihen ei kyllästy koskaan.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kevin Whatelyn esittämä Lewis on muuttunut hiukan <i>Morsen</i> ajoista. Silti tekijöitä voi onnitella siitä, että Lewisin luonnetta on syvennetty. Jokin Morsemainen sävy häneen on jäänyt. Sarjan todellinen täky on ollut Lewisin apulainen, pitkä ja hoikka, akateemisesti sivistynyt ja tupakkaa polttava James Hathaway. Laurence Fox on näytellyt suurenmoisesti Hathawayta. Ymmärsin, että Hathaway jäi pois uuden tuotantokauden jaksoista. Siltä ainakin vaikutti viime lauantain jakso, jossa teologiaakin opiskellut Hathaway sai moraalisen puuskan ja aikoi luopua poliisin työstä.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<a href="https://www.blogger.com/null" name="rso"></a><span style="font-size: medium;">=====================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Eilisen maanantai-illan tapaus oli tanskalaisen Anders </span><em><span style="font-size: medium;">Ø</span></em><span style="font-size: medium;">stergaardin dokumenttielokuva </span><span style="font-size: medium;"><i>Kun muuri murtui</i></span><span style="font-size: medium;">. Ohjaaja keskittyi siinä Unkariin, sen nuoren pääministeriin Miklo´s Némethiin, jonka rohkeus riitti vastustamaan kommunistipuolueen pelureita ja vanhoillisia vuonna 1989. Samalla Németh oli henkilö, joka lopulta avasi Unkarin rajan länteen. Itäsaksalaisten vyöry alkoi. Samasta aiheesta on aikasisemmin nähty dokumentti, joka kuvasi rajalla päättäväisesti toimineen vartijan halun auttaa länteen pyrkiviä.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Miklo´s Némethin toiminnan rinnalla ohjaaja kertoi tavallisen, järjestelmään lopen kyllästyneen itäsaksalaisperheen pakotarinan, joka ei päättynyt onnellisesti. Näin dokumenttielokuvassa vuoden 1989 johto- ja taustahenkilöt sekä vapautta kaivanneet tavalliset kansalaiset saivat puheenvuoron. Dokumentti päättyi Berliinin muurin murtumiseen. 25-vuotisjuhlia vietettiin sunnuntaina, 9. 11.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Kun muuri murtui</i> on dokumenttielokuvana haasteellinen ja monikerroksinen, oikea fiktion ja faktan, näyttelijöiden esittämien kohtausten ja arkistolöytöjen kavalkadi. Anders <em>Ø</em>stergaardin ja Unkarissa apuna olleen Erzébet Rázin taituruutta historian kuvittajina ja elävöittäjinä ei voi aliarvioida. Kiinnostavan linkin dokumenttiin toivat kuvat neuvostopanssarien murskaamasta Unkarin vuoden 1956 kansannoususta ja unkarilaisten puolelle asettuneen silloisen pääministerin Imre Nagyn kohtalosta. Kun Gorbatshov lupasi 1989 Némethille, että neuvostopanssarit eivät tule Budapestiin, niin oliko optimistista iloita siitä, että historia ei toistukaan aina samalla tavalla.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><b><span style="color: blue;">P .S</span></b>. Samaan aikaan kun tv-ohjelmia katsotaan netistä yhä enemmän, operaattorit ja mediatalot lisäävät tv-palvelujaan. Koko maa on kohta täynnä tv-kanavia, ilmaisia ja maksullisia. Viimeinen tulokas on Hero -tv-kanava, jolla oli koko aukeaman ilmoitus eilen Hesarissa. Kanavalla keskitytään prime-timen tarjontaan. Lähtölaukaus oli amerikkalainen sarja <i>Fargo</i> – juuri niin, sehän muistetaan Coenin-veljesten loistavana 1990-luvun elokuvana. Onneksi Coenin-veljekset ovat toimineet sarjan osatuottajina.</span></div>
</div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-16580823086022267712014-11-04T09:59:00.001+02:002014-11-04T09:59:52.166+02:00Luokkakokous ruotsalaisittain - Anna Odellin elokuva on sietämätön * *<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgAUu_PxQyK4Q7VIAp69ajCZJnQszjdaLeMK5KLkN-ZxXnoNAe-FY3RjkOsllvTNhdDrliKTywnHhZW5U9CFGtg7Nakln400x1vvpK8Wq7aezsHWrsfS8M0feBJHOKCaUTPXZhjzYBtT4Un/s1600/title_IL9jvkCWQysWApxgx_mlHA-1356x761.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgAUu_PxQyK4Q7VIAp69ajCZJnQszjdaLeMK5KLkN-ZxXnoNAe-FY3RjkOsllvTNhdDrliKTywnHhZW5U9CFGtg7Nakln400x1vvpK8Wq7aezsHWrsfS8M0feBJHOKCaUTPXZhjzYBtT4Un/s1600/title_IL9jvkCWQysWApxgx_mlHA-1356x761.jpg" height="358" width="640" /></a></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Tuskin olen
inhonnut tänä vuonna montakaan uutta elokuvaa samalla tavalla kuin
ruotsalaista </span><i style="font-size: large;">Luokkajuhlaa.</i><span style="font-size: medium;"> Ohjaaja Anna Odell on minusta
virittänyt elokuvansa väärälle sointuvärille. Hän syyttää,
mutta ei analysoi. Ja on vaikea sanoa, onko elokuva fiktiota vai
täyttä faktaa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Luokkajuhlassa </i>saman
koulun entiset oppilaat kokoontuvat juhlahetkeen 20 vuotta myöhemmin.
On tarkoitus syödä ja juoda, muistella samalla menneitä. On
tarkoitus katsoa, miten entisten luokkatoverien habitus on muuttunut
– niin ja mitä kenestäkin on tullut. Juhla alkaa kivasti, mutta
sitten muuan nainen nousee ylös. Häntä ei ole kutsuttu
luokkakokoukseen, mutta hän anastaa heti tilan muilta. Hän on
ohjaaja Anna Odell. Vai onko?</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Luokkajuhlassa </i>tuo
kutsumaton nainen aloittaa puheenvuorojen sarjan. Hän syyttää
muita kokouksen osanottajia kaikesta mahdollisesta. Etenkin miehiä.
Hän väittää tulleensa aikanaan koulukiusatuksi. Nyt sitten
kiusaajat saavat kuulla kunniansa – tai siis heidät paljastetaan
ja työnnetään kuvaannollisesti alimpaan helvettiin.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Täytyy sanoa, että Anna
Odellin puheenvuorot ovat piinaavia. Vaikea sanoa, ovatko piinan
kohteet todella entisiä luokkatovereita. Ruotsalaisten kriitikkojen
mukaan heitä esittävät näyttelijät. Tässä on elokuvan dilemma:
Miksi kokoukseen ei oltu kutsuttu entisiä luokkatovereita, jos
ohjaaja Anna Odell on todella ollut kiusauksen kohde kaksikymmentä
vuotta aikaisemmin? Vai onko Anna Odell ollut edes tuon
luokkakokouksen oppilaiden joukossa?</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">=====================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<i style="font-size: large;">Luokkajuhla</i><span style="font-size: medium;">
on ärsyttävä elokuva siinä mielessä, että katsojan vaikea
tajuta fiktion ja faktan rajoja.Toisaalta ohjaaja syö ideansa liian
aikaisin. Olisiko ollut parempi, että kuokkavieraan syyttely olisi
jätetty loppupuolelle. Niin kuin tanskalaisen Thomas Winterbergin
hienossa elokuvassa </span><i style="font-size: large;">Juhlat</i><span style="font-size: medium;"> (1988). Se on kuulemma toiminut
Anna Odellin inspiraationa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Anna Odellin <i>Luokkajuhla</i> syö kahtia sosiaalisia konflikteja rikkovat ainekset liian aikaisin.
Syytösten vyöry ja koulukiusaamisen paranoia olisi vaatinut
keskittämistä ja puhetulvan karsimista. Tärkeä sanoma vesittyy
syyttelyn loputtomassa tuoksinassa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">(Ensi-ilta 7.11. 2014)</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: 15pt;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: 15pt;"><b><span style="color: blue;">Ajankohtainen
kommentti</span></b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Paavo Westerberg
on nuoren polven lahjakkaita kirjoittajia ja ohjaajia. Hänen
panoksensa Aku Louhimiehen elokuvissa oli huomatta 2000-luvulla.
Westerberg kirjoitti<i> Pahan maan </i>(2005) ja yhdessä näyttelijä
Mikko Koukin kanssa <i>Valkoisen kaupungin</i> (2006)
käsikirjoituksen. Tuo Louhimiehen elokuva pohjautui Westerbergin
kirjoittamaan <i>Irtiottoja</i> -tv-sarjaan, erityisesti sen
henkilöhahmoon taksimies Veli-Mattiin.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Nykyisin Paavo Westerberg
on omistautunut teatterille. Hänen tulkintansa Anton Tshehovin
<i>Vanja-enosta</i> (1897) sai allekirjoittaneen katsomaan esityksen
Kansallisteatteriin. Näytelmä on Paavo Westerbergin debyyttiohjaus
teatterin suurella näyttämöllä. Aikaisemmin hän on ohjannut
Arthur Millerin ja Henrik Ibsenin näytelmiä. Westerbergin omista
kirjoittamista ja ohjaamista esityksistä huomattavia olivat <i>Kotiin
ennen pimeää</i> (2006) ja <i>He eivät asu enää täällä</i>
(2012).</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Vanja-Eno </i>oli
järisyttävä elämys, monikerroksinen kertomus meistä vajavaisista
ihmisistä. Paavo Westerbergin uusi suomennus – yhdessä Eva
Buchwaldin kanssa - kurkisti 1800-luvun lopun Venäjältä tänne
nykyaikaan. Westerbergin ohjaus oli loistokasta. Samoin Markus
Tsokkisen lavastusrakennelmat, niin muodoin Sanna Salmenkallion
äänisuunnittelu ja musiikki. Näyttelijäryhmä Kristo Salmisesta
Emmi Parviaiseen, Krista Kososeen, Heikki Nousiaiseen, Seppo
Pääkköseen, Terhi Panulaan, Eero Ahoon ja Seela Sellaan oli
hioitunut väkeväksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Entä teemat? Näytelmä
ei ole vain kurkistus ihmisiin,
joiden elämä meni hukkaan. Se muistuttaa meitä faktasta, että
ihminen ei sitten millään opi edellisten sukupolvien virheistä.
Näytelmässä ihmisen raadollisuus ja tuo vajavaisuus paljastuu
mahdollisimman avoimena. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Esitys
viittaa ilmastonmuutokseen, jos vain haluaa nähdä yhteydet. Metsä
on tärkeässä osassa tshehovilaisen maalaistalon takana. Anton
Tshehov (1860-1904) ennusti kauaskantoisesti, että maailmallemme käy
huonosti, jos metsät kaadetaan ja ekologinen tasapaino järkkyy. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Nerokas
keksintö oli laskea eräässä kohtauksessa vettä solkenaan
näyttämön yläosasta. Eikö se juuri symbolisoi jäätiköiden
sulamista? Esitys on todella ajankohtainen, jopa siksi kun pari
päivää sitten ilmestyi IPCC:n lopullinen, rankka raportti
ilmastonmuutoksen järkyttävästä kehityksestä.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">=====================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Paavo
Westerbergin ohjauksessa korostuu tietenkin kysymys arvokkaan
ihmiselämän mahdollisuudesta. Sitähän Anton Tshehov pohti niin
näytelmissään kuin novelleissaan. Esityksen loppupuolella
Westerberg muistuttaa meidän ihmisten tarvitsevan myös armoa ja
anteeksiantoa. Se kirkastuu toisten ihmisten huomioon ottamisessa,
kuin kurkistuksena omasta kohti toista. Siksi esityksen lopussa
henkilöt ikään kuin jähmettyvät odottamaan pelastusta, ehkä
myös muutosta.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
</div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-88201391353465298602014-10-28T14:42:00.000+02:002014-10-28T14:42:36.930+02:00Tsetseeni kansainvälisen vakoilun uhrina * * * *<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEibejXV0vP08FRnY3pPZCiNq10w1iwMffaq6d0weCiQQYC2b3jmkKsJvOc5RmuXAckgrKvJpafx0yAt90dTnfTe2_VqCoe1W2j6V1oC-QuCRn9470grxr72SDOtpiAIdcWA_EBst5h58jT7/s1600/maxresdefault.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEibejXV0vP08FRnY3pPZCiNq10w1iwMffaq6d0weCiQQYC2b3jmkKsJvOc5RmuXAckgrKvJpafx0yAt90dTnfTe2_VqCoe1W2j6V1oC-QuCRn9470grxr72SDOtpiAIdcWA_EBst5h58jT7/s1600/maxresdefault.jpg" height="360" width="640" /></a></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Älykkäiden ja
monikerroksisten vakoiluromaanien kirjoittaja John le Carré punoutui
ajankohtaiseen jälki-9/11 -traumaan uudessa romaanissaan, josta
Anton Corbijn on ohjannut mielenkiintoisen elokuvaversion </span><i style="font-size: large;">A Most
Wanted Man</i><span style="font-size: medium;">. le Carré palaa romaanissaan Saksaan, nyt Hampuriin.
Muistamme vielä hyvin Martin Rittin 1960-luvun puolivälin hienon le Carré -filmatisoinnin </span><i style="font-size: large;">Mies kylmästä,</i><span style="font-size: medium;"> jossa Richard
Burton toimi silloisessa jaetussa Berliinissä.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Ajat ovat nykyisin aivan
toiset. Martin Rittin elokuvan tullessa ensi-iltaan elettiin kylmän
sodan vaaran vuosia. Anton Corbijn´n elokuvassa näkyy ja korostuu
kansainvälinen terroristijahti, jossa ilmenee paranoian merkkejä.
Elokuva osoittaa selvästi, että jahdissa on menty liiallisuuksiin. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Toteutukseltaan <i>A Most
Wanted Man</i> muistuttaa hetkittäin ruotsalaisen Tomas Alfredsonin le Carré -elokuvaa <i>Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja</i>
(2011). Sama tarina nähtiin loistavana tv-sarjana 1980-luvun lopulla
– kirjailijan hahmo George Smiley juoni Britannian salaisen
palvelun sokkeloisessa maailmassa. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>A Most Wanted Man</i>
kertoo tsetseeni-venäläisestä Issa Karpovista (Grigori Dobrygin),
joka saapuu laittomasti Hampuriin. Hänen tarkoituksensa on selvittää
isänsä kadonnut omaisuus. Tässä mielessä Willem Dafoen
esittämällä pankkiirilla saattaa olla osuutta Issan isän
taloudellisessa tilanteessa. Issan toimista kiinnostuvat niin
saksalaiset kuin amerikkalaiset agentit. Robin Wright näyttelee
CIA-agenttia ja Philip Seymour Hoffman saksalaista Günther
Bahrmania. Tapahtumiin liittyy monia muitakin henkilöitä – kuten
ihmisoikeusjuristi (Rachel Adams).</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">=====================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<i style="font-size: large;">A Most Wanted
Man</i><span style="font-size: medium;"> näyttää seikkaperäisesti, miten yksilön saattaa käydä,
jos hän joutuu tahtomattaan vakoilu- ja terrosristipelin uhriksi.
John le Carré ei olisi maineensa veroinen, jos hän ei sekoittaisi
pakkaa ja heittäisi vakoilukuvioon salaperäisiä harhautuksia.
Elokuvassa pohditaankin, mikä on tsetseeni-venäläisen tulijan
todellinen identiteetti.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kritiikeissä on ehditty
huomioida ohjaaja Anton Corbijn ekonominen, kirjailijalle oikeutta
tuova, hiukan kuivakin ilmaisu. Arkkitehtoniset kuvadetaljit ovat
myös herättäneet arvostusta. Ja vaikka näyttelijäryhmä on
suuri, niin <i>A Most Wanted Man</i> kohoaa erinomaisen
luonnenäyttelijän Philip Seymour Hoffmanin bravuuriksi. Elokuva on
Hoffmanin viimeisiä suorituksia valkokankaalla.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: blue; font-size: 15pt;"><b>Ajankohtainen
kommentti </b></span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Vilkaistaanpa
katsojatilastoja, kun niistä on tullut sekä valkokankaalla että
televisiossa niin tärkeitä. Nyt Finnpanel mittaa myös netti-tv:n
käynnistykset. Tutkinnan kohteena ovat Ylen Areena, Nelosen Ruutu ja
MTV3:n Katsomo. En ryhdy tässä luettelemaan netti-tv:n
katselijamääriä, mutta kyllä ne ovat suuret – ymmärsinkö
oikein, että käynnistysmäärä saattaa nousta jopa puoleen
miljoonaan? Ja syyskuussa tapahtui oikea nousupiikki. Areena johtaa
käynnistyksiä edelleen, mutta alkusyksynä Katsomo oli nousussa ja
Ruutu oikein hyppäsi lentoon.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Perinteisten tv-kanavien
odotetut, iltapäivälehdissä jatkuvasti mainostetut suosikit ovat
Nelosen <i>Vain elämää, </i> joka keräsi 1, 115 000 katsojaa ja
MTV3:n <i>Tanssii tähtien kanssa</i>, joka ”joutui tyytymään”
978 000 silmäpariin. Onhan ne kovia lukuja. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Kontrastiksi voi ottaa
Ylen Teema -kanavan, jonka katsotuimpia oli jo päättynyt
italialainen tv-sarja <i>Isä Matteon tutkimuksia</i>, katolisen
papin osassa Terence Hill, joka ratsasti 1970-luvulla ja hiukan
myöhemminkin Budd Spencerin kanssa hölmöissä koomisissa
westerneissä. Edelleen Teeman ohjelmistossa pyörivä laadukas
espoanjalainen sarja<i> Gran Hote</i>l on saavuttanut sentään 174
000 katsojan suosion. Itsekin olen siinä mukana.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">=====================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Entä uudet
kotimaiset elokuvat? Dome Karukosken ohjaama </span><i style="font-size: large;">Mielensäpahoittaja</i><span style="font-size: medium;">
on rikkonut 300 000 katsojan rajan lippuluukuilla. Äskettäin
ensi-iltaan tullut </span><i style="font-size: large;">Muumit Rivieralla</i><span style="font-size: medium;"> keräsi ensi-illassa jopa
28 524 lipun lunastanutta. Mutta missä on J-P Valkeapään uutuus </span><i style="font-size: large;">He
ovat paenneet</i><span style="font-size: medium;">. En löytänyt sitä SES:n tilastosta. Laatu ei
siis kiinnosta, eikä sellainen raju todellisuuskuvaus, jonka
toivoisi kansasta vieraantuneiden poliitikkojenkin käyvän
katsomassa.</span></div>
</div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-3968100058416847312014-10-21T18:39:00.000+03:002014-10-21T18:39:40.447+03:00Oman käden oikeutta lumimaassa * *<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: left; margin-right: 1em; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiAequhQuMw4ln1wfrD3iUIYpotI0wXukbd7e40Ro4HD2ImGII7ki9pbP8nUoAcmtn6azctpL2dOXW5EX7MvxUJ7VwLyyesPRvgrL3tORaTOp1ikX3bnu-49GS4LA_1nZ6Oh5zN9jkKlsES/s1600/InOrderofDisappearance_Kraftidioten_StellanSkarsgN771rd_plowman_photo_Paradox_Philip_y776gaard.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiAequhQuMw4ln1wfrD3iUIYpotI0wXukbd7e40Ro4HD2ImGII7ki9pbP8nUoAcmtn6azctpL2dOXW5EX7MvxUJ7VwLyyesPRvgrL3tORaTOp1ikX3bnu-49GS4LA_1nZ6Oh5zN9jkKlsES/s1600/InOrderofDisappearance_Kraftidioten_StellanSkarsgN771rd_plowman_photo_Paradox_Philip_y776gaard.jpg" height="360" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="background-color: #4f647c; color: #97aac2; font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; text-align: start;">Isla Sales</span></td></tr>
</tbody></table>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Helsingin
ohjelmistossa pyörii Antoine Fuguan ohjaama </span><i style="font-size: large;">The Equalizer –
oikeuden puolustaja</i><span style="font-size: medium;">, jonka taustalta löytyy
1980-luvunloppupuolen amerikkalainen tv-sarja </span><i style="font-size: large;">Kutsukaa McCall</i><span style="font-size: medium;">.
Siinä hieno englantilainen näyttelijä Edward Woodward (s. 1930)
oli pantu esittämään ex-agenttia, joka ryhtyy harjoittamaan
kaduilla ja asunnoissa oman käden oikeutta. Vastenmielistä sarjaa
ei voinut puolustella millään argumenteilla.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Nyt
ohjelmistoon on tuotu norjalaisen Hans Peter Molandin ohjaama<i>
Lumiauramies,</i> jonka nimeksi olisi aivan hyvin voinut laittaa
alkuperäisen <i>Kraftidioten´in</i>. Ahkerasti filmaava (myös
Hollywoodissa) ruotsalainen Stellan Skarsgård esittää
yksiviivaisesti yksiviivaisen elokuvan päähenkilöä. Hän on
palkittu kansalainen Nils Dickman, joka puhdistaa talvisin valtavalla
aura-autollaan pohjoisen tiet. Dickmanin elämä muuttuu, kun hänen
poikansa menehtyy huumeiden yliannostukseen. Isä ei usko tähän,
vaan alkaa kostaa kaikille niille, jotka jotenkin liittyvät lumisen
maan huumebisnekseen. Oman käden oikeudesta tulee lumiauramiehen
päivittäinen ”ruoka-annos”, mutta teiden putsaamistakaan ei
unohdeta. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>=====================================================================================================</i></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<i style="font-size: large;">Lumiauramiehen
</i><span style="font-size: medium;">lumise</span><span style="font-size: medium;">t maisemat
pöllyävät isosti katsojan silmien edessä. Maisemakuvaus onkin
Hans Peter Molandin elokuvan parasta antia. Entä sitten se ”oman
käden oikeus” ja silmitön kostoväkivalta. Onko ohjaaja
tavoitellut westernin sävykuvioita vai vain halunnut iskeä katsojaa
munaskuihin niin lujaa kuin pystyy. Elokuva saattaisi toimia
paremmin, jos kostoteemaa olisi varioitu, tapahtumiin olisi tuotu
yllätyksiä ja uusia käänteitä. Nyt elokuva etenee tasapaksua
lumilatua alusta loppuun.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Näytelläänhän
elokuvassa hyvin. Stellan Skarsgård on kuin koston musta enkeli,
joka ei kysy, mutta ei vastaakaan. Parhaan roolityön napsauttaa Pål
Sverre Hagen, joka esittää vaimostaan eronnutta sadistista
huume-Kreiviä. Hän listii toisella kädellään ihmisiä, mutta
vaatii jälkikasvua juomaan porkkanamehua ja välttämään äidin
(Birgitte Hjort) murohömpötyksiä. Huume-Kreivin ja hänen
apuriensa toimet loksahtavat tarinaan, mutta serbigangsterien veto
väkivallan sirkukseen ontuu. Vaikka itse Bruno Ganz vakuuttaa
kivikasvoisena serbipomona.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
(Ensi-ilta 24.10.)</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: blue; font-size: medium;"><b><br /></b></span>
<span style="color: blue; font-size: medium;"><b>Ajankohtainen
kommentti</b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Täytyy kehua Yle Teeman
suursarjaa<i> Sound Trackeria</i>, jossa musiikin nomadi ja
monitoimies, Hanoi Rocksista tunnettu ja Slashin soittokaveri, basisti Sami
Yaffa on kiertänyt maailmaa. Hän on kaivanut musiikilliset juuret
ja ilmenemismuodot, lukuisat erilaiset muusikot New Yorkista,
Serbiasta, Espanjasta, Brasiliasta, Argentiinasta, Etiopiasta.
Lopulta Yaffa on etsinyt musiikin soundeja kaksiosaisessa
ohjelmakokonaisuudessa syvältä Amerikasta. Sarja on varmasti
tyydyttänyt ”maailman musiikin” ja vaikkapa bluesin ystäviä.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Sound Tracker</i> on
nojannut littimäisen hymyn omaavaan Sami Yaffaan. Hänen
musiikintietämyksensä, maailmalla jo aikaisemmin tavattujen
muusikoiden tuntemus ja rento kielimaailma ovat olleet ohjelmasarjan
kivijalka. Yaffan haastatteluissa ja juonnoissa on näkynyt eletyn
elämän ja erilaisten soittokokemustan – kaduilta aina hyvin
palkattuihin areenakonsertteihin - ääni ja vimma. Harrastat tai
kuuntelet sitten minkälaista musiikkia tahansa, niin olet varmasti
ihastunut <i>Sound Trackerin</i> Sami Yaffan lumovoimaan. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Olisi ihme, jos Sami
Yaffalle ei alkaisi sataa palkintoja</span></div>
</div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-74775596173090514672014-10-19T16:00:00.000+03:002014-10-19T16:00:34.473+03:00He pakenavat ”paratiisisaarelle” - J-P Valkeapään uusin elokuva on ehdoton tapaus * * * * *<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: left; margin-right: 1em; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEicyRY7g_Gzc8spo8ktbgL0S2ccvUn-6Dd3yZmnEVB0vBmFpZ_S2fIwQqT3sLb_JeaJIIK_VGYdHS3_m5b3sURRjo2aaQ-x0nSrc1J1czFe2Ir75QEtmOxrU2Kg7FQJpUKNsFwk1lh0aj0f/s1600/_MG_7025.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEicyRY7g_Gzc8spo8ktbgL0S2ccvUn-6Dd3yZmnEVB0vBmFpZ_S2fIwQqT3sLb_JeaJIIK_VGYdHS3_m5b3sURRjo2aaQ-x0nSrc1J1czFe2Ir75QEtmOxrU2Kg7FQJpUKNsFwk1lh0aj0f/s1600/_MG_7025.jpg" height="426" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="background-color: #4f647c; color: white; font-family: Verdana, Arial, Genava, Helvetica, sans-serif; font-size: 10px; text-align: start;">Kuva Jaana Rannikko © Helsinki-filmi 2014 </span></td></tr>
</tbody></table>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">J-P Valkeapää
ponnahti uuteen suomalaiseen elokuvaan ”kuin puskista” vuonna
2009. Hänen esikoiselokuvansa nimi oli </span><i style="font-size: large;">Muukalainen.</i><span style="font-size: medium;"> Sitä ei
oikein osattu ottaa vastaan nuoren ohjaajan taidonnäytteenä, jonka
viisarit osoittivat elokuva- ja romaanitaiteen perinteisiin.
Valkeapään elokuvan ilmaisu ja kerronnan syvyys viittasi
venäläiseen Andrei Tarkovskiin. Tarinassa saattoi nähdä Albert
Camusin ”Sivullisen” vaikutteita. Tällaista nuorta tulokasta
saattoi pitää intohimoisesti elokuvataiteeseen suhtautuvana
ohjaajana.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Viiden vuoden jälkeen J-P
Valkeapää esittelee meille uuden ohjaustyönsä <i>He ovat
paenneet</i>. Siihen osattiin suhtautua meillä huomionarvoisesti jo
syyskuussa, koska teos oli valittu maailman kolmanneksi rankatuimman
Venetsian filmifestivaalin Venice Days -sarjaan. Eipä Venetsiassa
juuri ole nähty suomalaisia elokuvia.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>He ovat paenneet</i>
kertoo Jonista (Teppo Manner) ja Raisasta (Roosa Söderholm), jotka
kohtaavat nuorisokodissa. Joni suorittaa kodissa siviilipalvelusta.
Raisa on nuorisokodin asukki, joka kapinoi auktoriteetteja ja
aikuisten mielivaltaa vastaan. Itse nuorisokoti on kuin sotilaallinen
kasarmi, joka sijaitsee metsän keskellä. Nuorten ja laitoksen
henkilökunnan välillä ei ilmene luottamusta. Nuorisokodissa
vallitsee nollatoleranssi.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">=====================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Elokuvan nimi
kertoo jo sen, miten puhevammaisen, herkän Jonin ja raisujakin
otteita harrastavan Raisan tarina edistyy. He ottavat hatkat
laitoksesta, koska Joni haluaa tukea Raisaa. He lähtevät
pakomatkalle suomalaisessa kesässä. Jonista ja Raisasta tulee
kapinallisia syystä, ei siis syyttä – kuten Nicholas Rayn
1950-luvun puolivälin klassikossa </span><i style="font-size: large;">Nuori kapinallinen</i><span style="font-size: medium;">, johon
kotimaista uutuutta ehdittiin jo verrata R&A -festivaalien
aikana. J-P Valkeapään elokuvan harvat, harkitut repliikit
ilmaisevat kaiken: Raisa Jonille: ”Minua ei ole koskaan
rakastettu.” Joni Raisalle: ”Minä r-rakastan sinua”. Se
riittää.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>He ovat paenneet
</i>johdattaa sopeutumattomat Jonin ja Raisan road movien hengessä
syrjäiselle saarelle”. Jos <i>Nuoren kapinallisen</i> James Dean
ja Natalie Wood etsiytyvät omaan rauhaansa autioon taloon, niin J-P
Valkeapään elokuvassa nuoret löytävät pakopaikkansa saaresta. Se
osoittautuu pelottavaksi paratiisisaareksi, jossa käärme
luikertelee – missä muodossa - se jääköön paljastamatta. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">J-P Valkeapään
elokuvallinen ilmaisu on jälleen rohkeaa, haastavaa, uskomattoman
intensiivistä. Valkeapää viljelee kontrasteja, pelaa
värisommitelmilla (Raisan huulipuna) ja maisemakuvauksen vivahteilla
ja voimakkailla sävymuutoksilla. Uni- ja hallusinaatiojaksot ovat
loistavaa elokuvaa. Ja musiikkitausta lyö älllikällä. Kun Joni ja
Raisa saapuvat toisen kerran samalle saarelle, tunnelmat muuttuvat
pelottavaksi. Julma, äärimmäisen pahaenteinen kidustusjakso
venäläisine ruletteineen viittaa Michael Ciminon Vietnam-odysseiaan
Kauriinmetsästäjään (1978).</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Korostetaan myös, että
<i>He ovat paenneet</i> heittää oman puheenvuoronsa kuin kuvien
välistä nykyisin Suomessa vallitsevaan nuorten pudokas- ja
syrjäytymiskeskusteluun. J-P Valkeapää ei ryhdy syyttelemään,
mutta kieltämättä Raisan vierailu lapsuuden kodissa osoittaa,
miten tunteettomia vanhemmat voivat olla. Ovathan ne hienoja nuo
elokuvan lyhyet takautumat, joissa Raisan lapsuus meni luistimilla
jäällä ja sullottiin lopulta kellarin pahvilaatikkoihin.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Tekisi mieli hehkuttaa <i>He
ovat paenneet</i> -elokuvan pääparia Teppo Manneria ja Roosa
Söderholmia. On siinä täydellisesti onnistunut pari. Ilmeisiä
luonnonlahjakkuuksia. Harvoista sivuosista löytyy Pelle Heikkilän
huimasti esittämä kaupparatsu, joka muistuttaa meille kaiken
julmuuden keskellä, että hyvyyttäkin vielä löytyy.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: blue; font-size: 15pt;"><b>Ajankohtainen
kommentti</b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Nykyisin
kotimaisen elokuvan laadun mittariksi näyttää muodostuneen
yleisömäärä. Sen mukaan vuoden 2014 ”paras kotimainen” olisi
Dome Karukosken Mielensäpahoittaja, jonka katsojamäärä on
kivunnut 300 000 pintaan. Se on tietenkin huima luku nykytilanteessa,
mutta se ei osoita koko totuutta.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Mielensäpahoittaja </i>on
hyvä esimerkki kotimaisen elokuvan nykysuuntauksesta. Tuotannon
lähtökohta on kaupallinen, ei enää taiteellinen ja ilmaisullinen
– kuten Pirjo Honkasalon<i> Betoniyössä</i> tai perjantaina
teattereihin saapuneessa, häikäisevässä <i>He ovat paennee</i>t
-nuorisokuvauksessa. Nuo elokuvat osoittavat, että maassamme toimii,
sinnittelee, vielä ohjaajia, jotka haluavat sanoa jotakin, haluavat
kertoa elokuvallisesti, jopa uudistaa elokuvaa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Muistellaanpa menneitä.
<i>Mielensäpahoittajan</i> päähenkilöä tulkitseva Antti Litja
näytteli 1970-luvun puolivälissä Risto Jarvan komedioissa <i>Mies,
joka ei osannut sanoa ei </i>ja
<i>Loma. </i>Jarva siirtyi rankan realistisesta, kehnosti
lippuluukuilla menestyneestä <i>Yhden miehen sodasta</i> komediaan,
koska halusi pelastaa pian konkurssikypsän Filminor-yhtiön.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Risto Jarvan komediat
saavuttivat puolenmiljoonan katsojamäärät, mutta niiden
toteutuksessa pidettiin koko ajan huolta laadusta ja tasosta. Niissä
itsessään oli siis jotakin arvokasta ja puhuttelevaa, joka
kiinnosti yleisöä. Jarvan elokuvien kaupallinen lähtökohta
liittyi ainoastaan siihen, että ilmaisumuoto oli nyt komedia
(jäähyväistyötä, toki lukijoiden suosikin Arto Paasilinnan
menestysromaaniin perustuvaa ja Litjan näyttelemää Jäniksen
vuotta voi kutsua tragikomediaksi).</span></div>
</div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-68568696627585349722014-10-14T10:27:00.000+03:002014-10-14T10:27:21.918+03:00Kiinnostava elokuva matkasta Australiassa * * * *<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh49eGppVPj85IpD_bBLpun84OH3oqHsrjwlIm7W6edEn9VnndXDeDpIqp65qXh2GNoc9E_GO5hgVccB1o_bfjC3PZhJ7ETVUH-KClCtq5iJThDE3CHODiwj4U4N3K1nudhoKy3weTEYVX7/s1600/images.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh49eGppVPj85IpD_bBLpun84OH3oqHsrjwlIm7W6edEn9VnndXDeDpIqp65qXh2GNoc9E_GO5hgVccB1o_bfjC3PZhJ7ETVUH-KClCtq5iJThDE3CHODiwj4U4N3K1nudhoKy3weTEYVX7/s1600/images.jpg" height="384" width="640" /></a></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Ohjelmistoon
perjantaina otettu </span><span style="font-size: medium;"><i>Tracks</i></span><span style="font-size: medium;">
on minulle täydellinen tuntemattomuus. En tiennyt sen taustoista ja
ohjaaja John Curranista mitään. Oli siis otettava selvää, sillä
tämä autsralialainen uutuuselokuva on kaunis ja peittelemätön
kuvaus nuoren Robyn Davidsonin (Mia Wasikowska) vaivalloisesta
matkasta Keski-Australiasta Intian valtamerelle.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">John Curran (s. 1960) on
newyorkilainen kirjoittaja ja elokuvaohjaaja, jonka teoksista
Suomessa on esitetty ainakin <i>Kirjava huntu</i>. Se valmistui
vuonna 2006. Curranin muita ohjaustöitä ovat <i>Stone </i>(2004)
ja <i>We Don´t Live Here</i> (2010). Curran opiskeli ennen
elokuvaohjaajan uraa maalausta ja lavastusta Syracusan yliopistossa.
Hän työskenteli oppimissaan töissä New Yorkissa, mutta päätti
vuonna 1986 muuttaa Australiaan. </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Sydneyssä John Curran
ohjasi tv-mainoksia kunnes pääsi toteuttamaan ensimmäisen oman
elokuvansa<i> Praisen</i> (1998). Rikoskirjailija Jim Thompsonin
ystävät saattavat muistaa Curranin käsikirjoitustyön elokuvassa
<i>The Killer Inside Me.</i> Sen ohjasi lahjakas Michael
Winterbottom, näyttelijöinä vaikuttivat muun muassa Jessica Alba
ja Bill Pullman. Nykyisin Curran asuu New Yorkissa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">=====================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Tracks</i>
perustuu Robyn Davidsonin omakohtaiseen kirjaan, jota on pidetty
siekailemaattoman feministisenä puheenvuorona. John Curran kuvaa
27-vuotiaan Robynin aavikko- ja erämaavaelluksen kuin viittaisi
hetkittäin David Leanin englantilaiseen sotaeepokseen <i>Arabian
Lawrenceen </i> (1964). Curranin elokuvaa voisikin pitää <i>Arabian
Lawrencen</i> naispuolisena versiona, vaikka maanosa ja ajankohta
ovat aivan toisia (Freddie Youngin huikeista maisemaotoksista
kuuluisa Lawrence tapahtui ensimmäisen maailmansodan aikana).</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Tiedetään, että Robynin
äärimmäisen haastava vaellus kesti yhdeksän kuukautta. Miksi hän
lähti matkalle kamelien ja koiran kanssa – se jää epäselväksi,
mutta oliko Robynilla pakottava halu näyttää naisen
selviytymiskyky erämaaolosuhteissa </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Tracks</i> tapahtuu
vuonna 1977. Taustaksi voisi kertoa, että Robyn Davidson ei ollut
matkalla koko ajan yksin, vaan hänen tukijansa National Geographic
-julkaisu palkkasi kuvaajan dokumentoimaan vaelluksen jälkipolville.
Kuvaaja toimi pieteetillä ja tuli mukaan aina silloin tällöin
vaelluksen aikana.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">On tämä yhden naisen
eeppinen kohtalotarina, jossa huikeat maisemat ikään kuin
siivittävät kulkijan yksityisiä ajatuksia ja tunnekuohuja. Kuka
sitten on Robynia esittävä Mia Wasikowska? Hän vaikuttaa tutulta,
kihelmöivän tutulta, ja niinhän se on, että nuori Wasikowska
näytteli katkeamispisteessä haparoivaa tyttöä HBO-tuotannon
ainutlaatuisessa, Gabriel Byrnen isännöimäss<i>ä Terapia
</i>-tv-sarjassa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br />
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: 15pt;"><b><span style="color: blue;">Ajankohtainen
kommentti</span></b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Vihdoinkin Yle
Teema on valinnut ohjelmistoonsa suomalaisen 1960-luvun uuden
elokuvan mestarin Risto Jarvan teoksia. Tiedän, että MTV3 omistaa
oikeudet useisiin Jarvan elokuviin. Niitä ovat 1970-luvun komediat
<i>Mies, joka ei osannut sanoa ei, Loma </i>ja<i>
Jäniksen vuosi. </i>Viimeksi mainittu jäähyväistyö on Jarvan
tuotannon ehdoton huippu. Risto Jrva kuoli autokolarissa vuoden 1977
lopulla, juuri <i>Jäniksen vuoden </i>ensi-illan jälkeen.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Yle Teeman Jarva-sarjassa
ovat esillä ohjaajan toinen päätyö Työmiehen <i>päiväkirja </i>
(1967), median rikki repivästä ihmiskohtalosta vankkumattoman
kuvauksen tarjonnut <i>Kun taivas putoaa </i>(1972), joka esitetään
16.10, vieläkin ajankohtainen yrittäjäanalyysi <i>Yhden miehen
sota</i> (1973), jota etenkin kirjailija Christer Kihlman arvosti
suuresti, sekä tietenkin tuo Jarvan yhdessä silloisen
Ylioppilasteatterin johtajan Jaakko Pakkasvirran kanssa toteuttama<i>
Yö vai päiv</i>ä (1962). Kaksikon esikoiselokuvaa voi pitää
modernisoituvan Suomen läpivalaisuna ja erittäin vapautuneena
kuvauksena silloisesta kulttuurimiljööstä – ja ”ajan hengestä”
- kuten monipuolisen, perusteellisen ja rikkaan Jarva-kirjan (1983)
tekijä Sakari Toiviainen on asian ilmaissut.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Risto Jarvan ohjaajan ura
kattoi vuodet 1962-1977. Toki Polin teekkari oli ohjannut myös
lyhytelokuvia, joista<i> Työtä Ylioppilasteatterissa</i> (1961) oli
huomattava, niin kuin 1963 toteutettu<i> Kitka</i>. Sakari Toiviainen
kiteyttää Jarvan merkityksen teoksessaan muun muassa seuraavasti:
”Jarvan tuotanto tarjoaa havaintoesimerkin suomalaisen elokuvan
kehityksestä, tematiikan päälinjoista ja painopisteiden
siirtymistä, ajan ja yksilön lävistäneistä
maailmankastomuksellisten prosessien sähkövirroista noina 60- ja
70-luvun vuosina.” Niin, Jarvaa askarrutti kysymys tapahtumien
salaisista syy-yhteyksistä”, kuten asian ilmaisi ohjaajalla
kuvaajana toiminut Antti Peippo.</span></div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-2666877175905651962014-10-07T19:20:00.000+03:002014-10-07T19:55:54.403+03:00Kiltti tyttö katoaa - David Fincherin taidokas trilleri * * * *<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: left; margin-right: 1em; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh1dxpaDIVeYK79wd0h93W2O2i-RPK0RIQ2UwUu7-iTujFSplSK6LKIfnenmGAiY85b48t0TKVdJaK8GSDZQmLG7Zf2QQbtV977DaEBWipBEKIoTKZg7rdy0Dr8FJnWaCDHFZMlAdPok7lz/s1600/DF-05860_R.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh1dxpaDIVeYK79wd0h93W2O2i-RPK0RIQ2UwUu7-iTujFSplSK6LKIfnenmGAiY85b48t0TKVdJaK8GSDZQmLG7Zf2QQbtV977DaEBWipBEKIoTKZg7rdy0Dr8FJnWaCDHFZMlAdPok7lz/s1600/DF-05860_R.jpg" height="424" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="background-color: #4f647c; color: white; font-family: Verdana, Arial, Genava, Helvetica, sans-serif; font-size: 10px; text-align: start;"><b>(c)2014. Twentieth Century Fox </b></span></td></tr>
</tbody></table>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;"><br /></span>
<span style="font-size: medium;">Se oli vuosi
1992, kun coloradolaislähtöinen David Fincher (s. 1962) ohjasi
</span><i style="font-size: large;">Alien</i><span style="font-size: medium;">-sarjan kolmannen elokuvan. Fincher oli ansioitunut
musiikkivideoiden tekijä. Hän työskenteli paljon Madonnan kanssa.
</span><i style="font-size: large;">Alien 3</i><span style="font-size: medium;">- elokuvan jälkeen tulivat mystinen </span><i style="font-size: large;">Se7en</i><span style="font-size: medium;">
(1995) ja </span><i style="font-size: large;">Fight Club</i><span style="font-size: medium;"> (1999), jotka vahvistivat Fincherin
maineen amerikklaisen nykyelokuvan kyynisenä ja postmodernina
”mestarina”. Nelisen vuotta sitten näimme häneltä
ajankohtaisen</span><i style="font-size: large;"> The Social Network-</i><span style="font-size: medium;"> elokuvan.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">David Fincherin uutuus
<i>Gone Girl</i> ei petä odotuksia. Elokuva perustuu </span>
</div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Gillian Flynnin romaaniin
”Kiltti tyttö”, joka ilmestyi 2000-luvun alussa. Flynn on
osallistunut elokuvan käsikirjoituksen tekoon ohjaajan kanssa.
Romaania lukematta voi heti todeta, että tekijät ovat ilmeisesti
sekoittaneet teemaa entisestään. Missourissa tapahtuva murhapeli
menee joskus yli katsojan ymmärryksen. Fincher haluaa olla nokkela
ja haastava.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Elokuvan kiltti tyttö on
Amy Dunne (Rosamund Pike), oikea unelmien nainen. Hänen miehensä
Nick ei erotu mitenkään ainakaan älyn lahjoillaan, mutta baaria
hän osaa vetää kaksoissisarensa (Carrie Coon) kanssa. Dunnet
olivat niin, niin rakastuneita. suhteen alussa, mutta Missouriin
muuton jälkeen avioliitto alkaa rakoilla. Sellaista se on
tosielämässäkin.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">=====================================================================================================</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Puhuin
murhapelistä. Olenkohan oikeassa?<i> Gone Girlin</i> toiminta alkaa
kiihtyä, kun Amy Dunne ilmoitetaan kadonneeksi. David Fincher alkaa
pyörittää kysymystä aviomiehen mahdollisesta osallistumisesta
katoamiseen. Ettei vain olisi murhaan suistunut? No, ainakin
paikkakunnan media alkaa kehitellä tällaista ajatusta, mutta saa
sitten nähdä, mitä poliisi pystyy sanomaan asiasta.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Gone Girl o</i>n
kerronnaltaan tyypillistä David Fincheriä. Teeman sekoitukset
toimivat ainakin puolittain, mutta tunnelmissa ja detaljeissa on
kiehtovia sävyjä. En nyt aivan muista, käyttikö Fincher
aikaisemmissa elokuvissaan sinertävää värimaailmaa, mutta tässä
uutuudessa se on vallitseva elementti – fincheriläisen
kuvakerronnan intensiteetin tae.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Ohjaajankin ansioitunut
Ben Affleck soveltuu erinomaisesti harmaan keskiluokkaisen
amerikklaismiehen rooliin. Amerikkalaiskritiikeissä kehuttu Rosamund
Pike on ”blondiosassaan” kuin haalea muisto Alfred Hitchcockin
1950-luvun trillerien vaaleista naiskaunottarista.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: blue; font-size: medium;"><b>Ajankohtainen kommentti</b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;">Nelonen on tuonut sunnuntai-iltaan Shine Finöandin tuottaman formaattiohjelman <i>Vino Show´</i>n , joka on niin typerä ja tylsä, että ei tiedä, itkeäkö vain nauraa. Ohjelmaa mainostettiin kauppakeskuksemme valotaululla:Kuvassa show-ohjelman näyttelijät seisoivat vinossa asennossa. Onpa hauskaa ja omaperäistä Että oikein lapsettaa. Ohjelman nimi tulee vinoista lavasteista.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: medium;"><i>Vino Show</i> -kamaluudessa näyttelevät muun muassa Ville Virtanen ja Minttu Mustakallio. Niinhän se Leo Jokela -vainaa sanoi aikanaan, että näyttelijä hyppii vaikka seinillä, jos käsketään. Nelosen show´n näyttelijöiden ei tarvitse sentään seinille juosta, sillä vinous ja vinoilu riittävät. Toki muuan näyttelijä seisoo käsillään, ja viime sunnuntaina esitetyn jakson loppupuolella esiintyjät yrittävät päästä vinoa lattia pitkin pisteestä A pitseeseen B. Muuten: Näyttelijöille annetut tunnistamistehtävät muistuttivat takavuosien klassikkoa<i> Thilia Thaliaa</i>.</span></div>
</div>
</div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-377074276988986628.post-65687152936328755822014-10-03T18:15:00.000+03:002014-10-03T18:16:20.195+03:00Suomalaismies ruotsalaisena kansankodissa * * *<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: left; margin-right: 1em; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhtw39TGtFOOGAbLwLTcY3TcLy-91gLABxrHYqXsbEInKt8yXnPGyYoPenxSUKlqUGGWEA8cZWi7iYrMwKwPrlxPni_mFeDzjUthXcn5DWNnSREQm0rAH4BxJRA26KJlpPtCGvHycZeC93K/s1600/Vadelmavenepakolainen_pressi11.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhtw39TGtFOOGAbLwLTcY3TcLy-91gLABxrHYqXsbEInKt8yXnPGyYoPenxSUKlqUGGWEA8cZWi7iYrMwKwPrlxPni_mFeDzjUthXcn5DWNnSREQm0rAH4BxJRA26KJlpPtCGvHycZeC93K/s1600/Vadelmavenepakolainen_pressi11.jpg" height="640" width="448" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="background-color: #4f647c; color: #97aac2; font-family: Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11px; text-align: start;">Nordisk Film</span></td></tr>
</tbody></table>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: medium; line-height: 100%;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; font-size: large; line-height: 100%;">Miika
Nousiainen julkaisi 2007 huomiota herättäneen esikoisromaanin </span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Calibri; line-height: 100%;"><span style="font-size: large;">”Vadelmavenepakolainen”. Ruotsin laivoilla reissaavat tietävät,
mistä romaanin nimi tulee: vadelmaveneistä. Ne ovat karkkia, joita
Nousiaisen sankari Mikko Virtanen ahmii pussillisen. Paha olo siitä
tulee, mutta Virtanen ei luovuta, vaan aikoo Ruotsiin saavuttuaan
muuttua kansankodin demariksi.</span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Calibri; font-size: large;">Leif
Lindblom on ohjannut romaanista suomalaistuottaja Ilkka Matilan
ehdotuksesta samannimisen ruotsalaisen elokuvan. Ruotsia elokuvassa
puhutaan. Mikko Virtasen inho on kohdistunut suomalaisten heikkoon
itsetuntoon, ja ennen Ruotsiin muuttoaan hän on valmistanut alttarin
Ruotsin kuningasperheelle ja tietenkin tuolle kansankodin viimeiselle
toivon tuojalle, päministeri Olof Palmelle, joka murhattiin vuonna
1986.</span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Calibri; font-size: large;"><i>Valdemavenepakolainen</i>
on Leif Lindblomin toinen pitkä elokuvatyö. Esikoisteos
<i>Aurinkomyrsky</i> valmistui vuonna 2007. Ajallisesti ensimmäisen
ja toisen ohjaustyön väli on pitkä, mutta Lindblom on sanonut
haastatteluissa, että ei Ruotsissa ole niinkään helppo päästä
tekemään elokuvia. Tosissaan Lindblom on ottanut romaanin Mikko
Virtasen henkilöhahmon, sillä ohjaaja opiskelee suomea
intensiivikursseilla. Hän myös korostaa, että monikulttuurisessa
Ruotsissa ei ole enää kansankotia – tuskin mikään uutinen -,
joten Mikko Virtasen tarina saattaa tuntua ruotsalaisista oudolta.
Elokuva on tähdätty ruotsalaisille. Suomessa sen vastaanotto on
kysymysmerkki, mutta olihan Nousiaisen kirja meillä menestys.</span></span></div>
<div align="JUSTIFY" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Calibri; font-size: large;">==========================================================================================</span></span></div>
<div align="JUSTIFY" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Calibri; font-size: large;">Hämmentävää
elokuvaversiossa on ruotsalaisen näyttelijän Jonas Karlssonin
valinta suomalaiseksi Mikko Virtaseksi. Kait Suomesta olis löytynyt
näyttelijöitä, joilla ruotsi on hallinnassa. Nousiaisen luoma
Mikko Virtanen muuten pänttäsi päähänsä Göteborgin murteen ja
oppii Ruotsin historian ja kulttuurin ulkoa. On siinä kaveri. Niin,
näytttelijä Jonas Karlssonin kunniaksi täytyy todeta, että hän
opiskeli sitkeästi suomea. Saa sitten nähdä, miten täällä
härmässä otteaan vastaan Karlssonin “suomi”.</span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Calibri; font-size: large;"><i>=========================================================================================</i></span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: large;"><span style="color: black;"><span style="font-family: Calibri;"><i>Vadelmvenpakolaisessa</i>
puretaan tunteita vähän kaikkeen. Tavaraa ja ihmissuhteita on
roppa kaupalla. Lindblom ei ole pystynyt välttämään liiottelun ja
kliseiden tuomista tapahtumiin. Toki romaanin mukaan mennään noin
niin kuin pääpiirteissään, mutta Miika Nousiaisen kirjoittamaa
tapahtumavyyhtiä olisi voitu karsia. </span></span>
</span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Calibri; font-size: large;">Elokuvan
pääteemaksi nousee ihmisen identiteetti. Baarissa Mikko Virtanen
kysyy alkoholisoituneelta opettajalta Anderssonilta, voiko hän ottaa
miehen identiteetin. Saapa nähdä, miten identiteettimuutos
tapahtuu. Ja onko Virtasesta todellakin kunnon Anderssoniksi vai
jääkö hän valheiden seittiin?</span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Calibri; font-size: large;">========================================================================================</span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Calibri; font-size: large;">Leif
Lindblomin elokuvaersio on toiminnallinen. Tyylilajista ei oikein
osaa sanoa mitään. Olisiko se tragikomedia? Vai vauhtikomedia? Joka
tapauksessa ohjaaja ja käsikirjoittajat Erik Ahrnbom ja Daniel
Karlsson ovat pyrkineet kevyeeseen ”soitantaan”. Ja onhan Mikko
Virtasen valituksissa hiukan samaa kuin Dome Karukosken Tuomas Kyrö
-elokuvan <i>Mielensäpahoittajan</i> päähenkilön rutinoissa,
mutta nähtäväksi jää, miten innostuneesti suomalaiskatsojat
jaksavat seurata elokuvan kliseitä ja sterotypioita.</span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Calibri; font-size: large;"> (Ensi-ilta
3.10. 2014)</span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: large;"><br /></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: large;"><br />
</span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Times New Roman;"><span style="color: blue; font-size: large;"><b>Ajankohtainen
kommentti</b></span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman; font-size: large;"><br /></span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman; font-size: large;">Viime
viikkojen mediauutinen oli Ylessä aloitetut YT-neuvottelut. Aiotaan
lopettaa 185 työpaikkaa. Tuhat yleläistä on joutunut
YT-neuvotteluiden piiriin. Neuvotteluista pelastuvat tiettävästi
uutistoiminta, Yle-urheilu ja Yle-Uutisten ulkomaantoiminta. Entä
Ylen ajankohtaistoiminta? Ja miten käy ruotsinkielisen Ylen? Paletin
uskotaan olevan valmis maarraskuussa.</span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-size: large;"><span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman;">Yhtiössö
pidetään väen vähennystarpeen syynä Yle-veroa, joka ei nouse
ensi vuonna, koska Suomen hallitus päätti jäädyttää
indeksikorotuksen. Nyt puhutaan noin kymmenen mijoonaan euron
tulevasta vajeesta Ylen budjettissa. </span></span>
</span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman; font-size: large;">Onko
sittenkin kysymys Ylen huonosta taloudenpidosta. Vai liian laajan
ohjelmapalvelun syöttämisestä Yle-kanaville? Ylessäkin vedotaan
median nopeaan murrokseen. Yllättikö se julkisen palvelun yhtiön,
kun muualla on osattu valmistautua kiihtyvään kehitykseen. Että
perinteinen uutisvälitys siirtyy nopeammin ja nopeammin nettiin ja
mobiiliin. Yle aikookin kasvattaa osuuttaan verkossa, ja se kyllä
taas suututtaa kaupalliset mediatalot.</span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman; font-size: large;">=================================================================================</span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif; font-size: large;"><span style="line-height: 100%;">Yle-television
ohjelmien uusinnat närkästyttävät meitä monia. Ja viime
kesäkausi osoitti, miten eri ohjelmia uusittiin vauhdilla eri
tv-kanavilla. Luonto-ohjelmat ovat kaiketi Yle-television suola,
mutta kuka enää pystyy sanomaan, mikä</span><i style="line-height: 100%;"> Avara luonto </i><span style="line-height: 100%;">-kattaus
oli uusinta ja mikä mahdollinen uutuus. Puhumattakaan vanhoista
elokuvista, joiden uusintamäärää ei pysty enää sanomaan.</span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman; font-size: large;">================================================================================</span></span></div>
<div align="LEFT" style="line-height: 100%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: Times New Roman; font-size: large;">Finnpanelin
tutkimusten mukaan pääkanavien osuudet televison katselusta olivat
elokuussa 2014 seuraavat: Yle TV1 26,4 %, TV2 17,3 %, Yle Teema 2,9
%, Yle Femma 1,1, MTV3 24,4, % ja Nelonen 7,1 %. Per päivä
televisiota katsottiin 2 tuntia ja 34 min. Surkeat ovat
ruotsinkielisen tv-kanavan katsojamäärät ja kulttuurikanava Yle
Teema ei tahdo millään lähteä lentoon. Hiukan ihmetyttää MTV3:
osuus. Toki siellä katsojia on siirtynyt lukuisille maksukanaville.
Nelosen heikko katsojaosuus ei voi olla muuta kuin epäonnistuneen
ohjelmapolitiikan syytä.</span></span></div>
Mikael Fräntihttp://www.blogger.com/profile/12933139458563161391noreply@blogger.com0