SUOMALAISOHJAAJAN KULUNUTTA KAUHUA *

The Resident on Yhdysvalloissa mainetta maisnosfilmien ja musiikkivideoiden tekijänä hankkineen Antti J. Jokisen esikoisnäytelmäfilmi. Amerikkalais-englantilaisena tuotantona New Yorkissa ja Uudessa Meksikossa kuvattu elokuva on viritykseltään kauhufilmi. Jokinen on saanut pääosaan itse Hilary Swankin, joka muistetaan parhaiten naisnyrkkeilijänä Clint Eastwoodin hienossa kasvukuvauksessa Million Dollar Babyssä. Clint näytteli itse naisnyrkkeilijän valmentajaa. Swank sai Oscarin ja kiitti gaalassa Clintiä, että tämä oli ottanut hänet mukaan ja luottanut häneen.
Million Dollarin Babyn julkaisemisesta on kulunut seitsemän vuotta. Swankilla (s. 1974) on täytynyt olla hirveä luottamus Antti J. Jokiseen, koska on lähtenyt mukaan tai sitten hän on hakenut uutta nostetta uraansa suomalaisdebytantin avulla. Jälkimmäinen ajatus saattaa pitää paikkaansa, sillä Clint Eastwoodin elokuvan jälkeen Swank ei ole ollut mukana kovin kummoisissa projekteissa.
Ilman Hilary Swankia suomalaisohjaajan elokuva ylittäisi tuskin kiinnostuskynnystä. Tosin vanhojen kauhuelokuvien ystävät saattavat innostua englantilaisesta Christopher Leestä (s. 1922), josta tuli 1950-luvulla lontoolaisen pienen budjetin tuotantoyhtiön Hammer Filmsin vakiokasvo. Leen näyttelemä Dracula-sarja alkoi vuonna 1958. Lee nähtiin myös Sherlock Holmes -filmeissä. Hän esiintyi Englannin lisäksi Yhdysvalloissa ja Ranskassa. Suomalaisohjaajan elokuvassa Lee on mitättömässä roolissa.
Hilary Swank esittää The Residentissä tohtori Juliet Devereauta. Hän on päättänyt erota ja aloittelee uutta elämää New Yorkissa. Komeassa brooklyniläisessä talossa ei ole kaikki kunnossa. Siellä alkaa tapahtua outoja. Mystiset kauhuilmiöt ympäröivät Julieten. Onko kaiken takana kiusaaja vai kummitus, talon omistajan Maxin (Jeffrey Dean Morgan) mäkättävä isoisä August (Christopher Lee).
The Resident hakee vaikutteita 1940-luvun kauhufilmeistä. Jokinen sirottelee mukaan nykyaikaista kaupunkikuvaa ja noidutun residenssin arvoituksia. Salaisuudet saattavat paljastua suljettujen ovien takaa. Käytävät ja peilit ovat tärkessä osassa. Toisaalta Antti J. Jokisen elokuva - hän vastaa myös kuvauksesta - on liian tosikkomainen, jotta syntyisi hauskoja veivauksia kuten vaikkapa Joseph L. Mankiewiczin nautittavassa klassikossa Kummistus ja rouva Muir (1947). Jokisen elokuva alkaa myös näyttää liikaa Robert Siodmakin Kierreportaiden (1946) kopiolta. Ohjaajan keinot ovat kuluneita, omaa persoonaa ei löydy kuvista.
Antti J. Jokisella ei ollut tuuria elokuvansa levityspäätöksissä. The Resident ei päässyt Yhdysvalloissa teattereihin, vaan kuin tuhkasta noussut Hammer Films julkaisi sen dvd-levikkinä viime maaliskuussa. Britanniassa ja Alankomaissa se on saanut tilaa teattereissa. Näyttää kuitenkin epävarmalta, saako Jokinen todella kunnon ohjaustilaisuutta Hollywoodissa. Ja riittävätkö lahjat?

Ajankohtainen kommentti

Ylen TV1:stä ja Teemasta tulee kesäkaudella Uusinta-Yle. Uudet ohjelmat ovat vähässä, eikä mitään tuoretta ja virkistävää keskusteluohjelmaa ole saatu ruutuun taannoisen Mark Levengoodin tapaan. Ehkä se oli liian hyvä ohjelma Ylen kanaville.
On sentään yksi uusi ohjelma, joka toimii ja vetää mukanaan. Se on kymmenosainen Itämeren rannoilla, upea nykyajassa liikkuva matkaohjelma, jossa entisen Hansaliiton maat ja mannut, kaupungit ja ihmiset, luonto ja linnut saavat monipuolisen valoituksen.
Kesän uusista ohjelmista jankkaava on Timo Harakan ja Anna Kortelaisen vetämä 10 kirjaa rahasta. Haastateltavien valitsemissa kirjoissa on itua ja kiinnostavuutta - esimerkiksi Sauli Niinistö ja Balzac. Anna Puu ja Maria Jotunin novellit. Valitettavasti kirjojen käsittely on tavattoman vaikeaselkoista ja visuaalisesti epäkiinnostavaa. Ohjelma saattaisi toimia paremmin radiossa, kun ei tarvitse nähdä "Puhuvia päitä" lausumassa studiossa latteuksia.
Historiallisista dokumenteista amerikkalaisen ABC-yhtiön tuottama Natsien metsästys jätti ristiriitaisen jälkimaun. Vaikutti siltä, että ohjelma oli tehty pönkittämään ABC:n tv-ryhmän ja uutisankkurin erinomaisuutta. Skuuppeja metsästettiin ikään kuin natsien hirmuteot olisivat sittenkin sivuseikka.
Uusista tv-sarjoista brittiläinen, nykyajassa liikkuva Uusi Sherlock Holmes oli kompakti tuote, mutta eikö aika rajunkin teoksen esittäminen sunnuntai alkuillassa ollut virhe. Lauantain Midsomerin murhissakin ilmenee väkivaltaa, vaikka sarja on muuten lempeä. Se on saanut varoitukseksi K13-kyltin.
TV1:n Kotikatsomon uusinta Uudisraivaaja oli siirretty sunnuntai-iltaan. Roope Lehtisen Moskito Televisionin vuonna 2004 tuottama sarja on kohtalaista tasoa, mutta ei siitä löydy mitään sellaista, joka ansaitsisi uusinnan. Jos ei nyt sitten Kari Heiskasen pääosasuoritusta ryhdy ihailemaan.
Sille ei mahda mitään, että sunnuntai-illan brittiläinen uusintasarja Toisia naisia kestää toisenkin katsomisen. Samoin maanantai-illan ruotsalainen Van Veeterenin rikostutkimukset. Eikä voinut kuin ihailla tanskalaisten kykyä tuottaa laadukasta rikossarjaa, kun seurasi FST5:llä uusittua Murhakomissiota. Tästä sarjasta tanskalaisnäyttelijä Mads Mikkelsen siirtyi valkokankaan uudeksi eurooppalaiseksi huippunäyttelijäksi.
Amerikkalaisen HBO-yhtiön laadukkaassa tv-sarjassa Terapiassa vakuuttaa näyttelijänä Gabriel Byrne, Irlannin lahja Amerikalle (muistatte hänet Coen-veljesten Miller Crossingissa). Byrne on ollut TV1:n arki-iltojen terapeutti, joka ei vain kuuntele ja kommentoi potilaidensa asioita, vaan pohtii surullisin kasvoin oman elämänsä haaksirikkoja. Sarja on uusinta, mutta loppukesällä siitä aletaan näyttää uusia jaksoja.
Ylen Radio 1:n kulttuuriohjelmassa hehkutettiin Teemalla sunnuntaisin pyörivää film noir -sarjaa. Valikoima on uusintoja ja uusintojen uusintoja. Sinänsä 1940-luvun amerikkalaiset film noir -klassikot täytyy esittää aina silloin tällöin, koska katsomisikään tulee jatkuvasti uutta polvea. Mistä sitten kertoo, että Ylellä 2000-luvulla kolme kertaa esitetty Nainen ilman omaatuntoa (1944) keräsi ruudun ääreen vain 60 000 katsojaa?

P.S. Ärsyttääkö Ylen säästöohjelma kesällä? Uusinta- ja kierrätyshinkuun on kiinnittänyt huomiota myös entinen Ylen:n toimittaja ja tv-kouluttaja Sakari Salko. Hän kysyy "Liiton Arkki" -lehdessä, mikä oikeuttaa Yle:n ajamaan kaikki esittämänsä ohjelmat vielä säästösyistä kahteen, yleensä kolmeen kertaan (6/7. 2011). "Kierrätys sinänsä on ympäristöystävällinen asenne, mutta jos tv:n katsoja joutuu katselemaan samaa ohjelmaa kolmeen kertaan eikö sen pitäisi myös näkyä kahden kolmanneksen pudotuksena tv-maksuissa."
Liiton Arkki -lehti on RTTL:n eli Radio- ja televisiotoimittajien liiton pää-äänenkannattaja.