Kansainvälisesti tunnettu tanskalainen elokuvaohjaaja Lars von Trier herätti pahennusta toukokuisilla Cannesin filmifestivaaleilla. Jos on mediaan uskomista, niin von Trier esitti natsihenkisiä mielipiteitä. Voi olla, että von Trier vitsaili, mutta sanomisten jälkeen hänet suljettiin ulos Cannesista. Lars von Trieristä tuli ainakin Etelä-Ranskaan persona non grata. Niin kuin aina tällaisissa tilanteissa, tanskalainen ohjaaja pyysi anteeksi puhumisiaan ja tuomitsi Hitlerin Saksan kansanmurhan juutalaisväestöä vastaan.
Lars von Trier (s. 1956) on hätkäyttänyt jokaisella uudella elokuvallaan sen jälkeen kun hän voitti Cannesin Grand Prix -palkinnon 1996 Breaking the Wavesilla. Viimeksi tämä tapahtui 2009 hurjalla, seksuaalisymbolistisella Antichrist-elokuvalla, jossa ranskalaisnäyttelijätär Charlotte Gainsboroug joutui tulkitsemaan rohkeita kohtauksia. Tai, voisiko elokuvasta puhua jopa viittauksena pornografiaan.
Cannesin festivaaleille Lars von Trieriltä valittiin uutuus Melancholia, joka tuli Suomessa ensi-iltaan kesäkuun alussa. 1990-luvun Dogma-liikkeen parissakin askarrellut von Trier on maininnut esikuvikeen maanmiehensä Carl Th. Dreyerin. Von Trier on maininnut myös italialaisen Liliana Cavanin Yöportieri-elokuvan (1974), jossa Charlotte Rampling esiintyi kutkuttavissa kohtauksissa. Kysymys oli entisen natsiupseerin ja tämän uhrin sadomasokistisista peleistä.
Melancholia
on visuaaliselta ilmeeltään Lars von Trierin hienoimpia elokuvia. Charlotte Gainsbourg on jälleen mukana, mutta yllättävinä valintoina voi pitää amerikkalaisia Kirsten Dunstia ja Kiefer Sutherlandia. Dunst on von Trierin ohjauksessa todella hyvä. Cannesin jury antoi Dunstille parhaan naisnäyttelijän palkinnon. Sutherlandin uskottiin juuttuneen 24- tv-sarjaan, mutta osallistuminen tuohon väkisin jatkettuun väkivaltatoimintasarjaan ei ole ainakaan kangistanut Donald Sutherlandin pojan näytelijäkykyjä. Kiefer on vakuuttava tiedeuskovaisena aviomiehenä. Elokuvan neljäs tuttu näyttelijäkasvo on ruotsalainen Stellan Skaarsgård, joka esiintyy nykyisin kansainvälisissä elokuvaprojekteissa.
Melancholiassa
siskokset Justine (Dunst ) ja Claire (Gainsboroug ) ovat riidoissa. Samaan aikaan planeetta maa on suurissa vaikeuksissa. Jotkut ulkopuoliset tuhovoimat uhkaavat maata. Saapuuko tuho auringon takaa? Onko se vieras planeetta, josta ei ole tiedetty aikaisemmin? Joka tapauksessa ihmiset alkavat pelätä planeettojen yhteentörmäystä. Siskoksista Claire liittyy pelkääjiin, mutta juuri häitään viettänyt Justine pysyy tyynenä - elokuvan nimen mukaisesti melankolisena.
Tanskalaisen mahtiyhtiön Zentropan tuottamaan, ulkoasultaan kauniiseen elokuvaan on saatu rahaa myös Ruotsista, Ranskasta, Saksasta ja Italiasta. Elokuvan genreksi osoittautuu science-fiction, mutta heti on huomautetttava, että Lars von Trier rikkoo lajityypin rajoja. Von Trierin elokuvaa on vaikea verrata muihin tieteisfilmeihin. Tässä saattaa piillä von Trierin suuruus nykyaikaisena elokuvaohjaajana, joka tunnustaa vaikutteensa, mutta luo aivan omatyyppistä elokuvaa. Ei sellaisia ohjaajia ole enää monta elokuvataiteessa. Melancholia on vuoden suuria elokuvia.
Ajankohtainen kommentti
Melancholiaon Helsingin kesäohjelmiston tapauksia. Ainakin loppukeväällä ja kesäkuun alussa yleisön mielenkiinto kohdistui lähes pelkästään uuteen merirosvoseikkailuun Pirates of the Caribbean. Tämän neljännen osan lisänimeksi on meillä merkitty "Vierailla vesillä". En ole ymmärtänyt, miksi niin lahjakkaat näyttelijät kuin Johnny Depp ja Penelope Cruz viihtyvät merirosvoseikkailussa. Syy lienee se raha, sillä Disney-yhtiö on hankkinut aikaisemmista osista kolmisen miljardia euroa. Uusin merirosvokseikkailu kuvattiin 3D-tekniikalla. Jälleen täytyy huomauttaa, että tuo tekniikka ei edistä elokuvataiteen kehitystä. Se on pelkkä markkinointikikka.
Kesäkuun ensi-iltaelokuvista ei ole löytynyt mitään mainittavaa Melanhcolian lisäksi. Kiinnostusta tosin on herättänyt suomalaisen Antti J. Jokisen ohjaama amerikkalais-englantilainen kauhufilmi The Resident, joka tuli teattereihin juhannukseksi. Palaan elokuvaan ensi viikolla.
Kesän tulevista ensi-illoista odotan paljon eteläafrikkalaisesta Chandan salaisuudesta ja vietnamilaiskyvyn Tran Anh Hungin rakkausdraamasta Norwegian Wood, joka perustuu japanilaisen Haruki Murakamin romaaniin. Tässäkö kaikki?.
Ei voi mitään, mutta kyllä Helsingin kesäohjelmisto vaikuttaa köyhältä. Koska keskustan kahdessa monisaliteatterissa on lukuisia pieniäkin elokuvateattereita, niin eikö kannattaisi tuoda kesällä ohjelmistoon merkittäviä uusintoja. Ne pitäisi osata markkinoida kunnolla. DVD:n aikakaudella tämä on tietenkin utopistinen toive, mutta jotakin täytyisi tehdä, että elokuvakulttuuri ei näivettyisi kokonaan Helsingissä. Jos en väärin muista, niin viimeisin uusinta taisi olla Stanley Kubrickin Peli on menetetty (1957), jonka laatuelokuvaa vaaliva Cinema Mondo esitti viime vuosisadan alkupuolella Bio Rexissä.
Mistä muuten johtuu, että Bio Rexistä ei saada kunnallista elokuvateatteria Helsinkiin. Eikö Helsingin kaupunki arvosta elokuvaa? Elokuvakin voisi olla parhaimmillaan kulttuuria siinä kuin tuetut kirjastot, teatterit, ooppera ja taidemuseot. Miksi Suomen elokuvasäätiössä ei ole enää minkäänlaista kulttuuritahtoa verrattuna 1980-luvun vuosiin. Säätiöstä on tullut pelkkä tuotantorahan jakoautomaatti.
1 kommentti:
Oliko Breaking the Waves se leffa, jossa oli se islantilainen naisartisti pääosassa? Se oli erikoinen, ahdistava ja traaginen filkka.
Yhdyn tuohon, että on kyllä harmi, että Bio Rex toimii vajaakäyttöisenä. Saattoi tuo Peli on menetetty pyöriä siellä kymmenisen vuotta sitten, mutta ainakin se pyöri Kino Engelissä, jossa kävin sen katsomassa, olisiko ollut v. 2003. Engelissä pyöri myös Punainen ympyrä. En valitettavasti ehtinyt käydä katsomassa sitä.
Lähetä kommentti