* * * * * Mammutti-perimmäisten kysymysten äärellä








Ruotsalainen Lukas Moodysson on nyt kova ohjaajanimi. Auteur myös, tinkimätön moralisti, suurin pohjoismaalainen kansainvälisen merkityksen saanut ohjaaja sitten Ingmar Bergmanin ja Lars von Trierin. Jos Modyssonin ensimmäiset elokuvat Fucking Åmål ja Kimpassa olivat vielä rennon kotoisia, ruotsalaisia taidonnäytteitä, niin Lilja 4- ever pureutui pohjoisen ulottuvuuden kysymyksiin, ihmiskauppaan ja härskien miesten pornotoimintaan Venäjä-Ruotsi -akselilla. Moodyssonin uutuus, englantia puhuva ja näyttelijöiltään kansainvälinen Mammutti on globaali puheenvuoro. Ja elokuvallisesti äärimmäisen "kulkeva" ja "syttyvä".
Mammutissa newyorkilaisperheen isä Leo (Gael Garcia Bernal) on rikastunut mahtavasti nettipelifirmalla. Hänen vaimonsa Ellen (Michelle Williams) työskentelee kirurgina sairaalan yöpäivystysosastolla. Nuoren, vaurastuneen perheen 10-vuotias tytär Jackie (Sophie Nyweide) käy koulua ja harrastaa tähtitiedettä. Fiksua, uteliasta ja ennakkoluulotonta Jackieta hoitaa filippiiniläinen nanny (Marife Necesito), joka on joutunut jättämään kaksi keskenkasvuista poikaansa kotimaahan isoäidin hoivaan.
Mammutissa liikutaan kolmessa maassa. Lukas Moodysson seuraa tiiviisti äidin, tyttären ja filippiiniläishoitajan elämää New Yorkissa. Samaan aikaan isä matkustaa kollegansa kanssa tekemään isoa kauppaa Thaimaahan. Vielä avataan verho filippiiniläishoitajan poikien vaiheisiin.
Lukas Moodysson pitää kolmea eri tapahtumavyyhtiä tiivisti käsissään. Draama ja jännitys, katsojan tunteiden herääminen kasvavat juuri tästä samanaikaisten tapahtumien luontevasta kuvaamisesta. Kansainvälisen elokuvan ruotsalainen tekninen ryhmä - mm. kuvaaja, lavastaja - on sisällä elokuvan tekemisen täysammattimaisessa pulssissa. Hollywood ei ole mukana, mutta Moodyssonin elokuva on ulkoasultaan Hollywood-luokkaa.
===============================================================
Mammutissa todetaan, että osa maapallomme eläinkunnasta on kuollut aikoja sitten sukupuuttoon. Iso elefantti sentään vielä tallustaa Thaimaan maaseudulla. Ja juuri newyorkilaisperheen hippimäisesti käyttäytyvä isä ja nettimiljonääri Leo saa kohdata tämän eläinkunnan "viimeisen mohikaanin". Leo ei nimittäin halua osallistua pitkiin bisnesneuvotteluihin, vaan ottaa Bangkokissa muutaman päivän vapaan ja putoaa ehkä tahtomattaan seikkailuun - lyhyeen romanssiin thaimaalaisprostituoidun kanssa.
Samaan aikaan perheen hoitajaäidin vanhin poika, vielä viaton lapsi vedetään Filippiineillä pahaan saumaan. Taas Leon ja Ellenin tytär haluaa viettää aikaa hoitajatätinsä kanssa, jopa sivuuttaen oman äitinsä kiinnostuksen. Ja mitä tekee äiti, uurastava uranainen, joka huomaa olevansa "poissa" - niin kodin arkisista toimista kuin tyttärensä kasvatuksesta.
Lukas Moodysson pureutuu kolmen samanaikaisen tapahtumakuvion takaa - ikään kuin huomaamatta - keskelle ihmiskunnan perimmäisiä kysymyksiä. Ei liene mikään uutinen, että Moodysson asettaa meidät pohtimaan pimeässä teatterisalissa yhtä ja ainoaa kysymystä: Säilyykö ihmiskunta? Ehkä olemme menossa kohti katastrofia, sitä suurta pamausta, sillä ainakaan länsimaisessa elämäntavassa ei haluta hellittää, antaa periksi, hypätä pois oravanpyörästä. Sen todistaa elokuvan loppu, jonka Moodysson paaluttaa tätä länsimaista laatuaikaa olennaisesti kuvastavan Leon ja Ellenin perheen ratkaisuihin.
Mutta jälleen kerran Lukas Moodysson tuntee huolta lapsista, hyväksikäytöstä ja heittää syytöksen raakalaismaisiin miehiin, joiden moraalikato on syvä. Omalla tavallaan filippiiniläishoitajan vanhimman pojan kohtalo vertautuu Lilja 4-ever -elokuvan venäläistyttöön, jonka aikuiset miehet alentavat ja brutalisoivat Ruotsissa. Moodysson huomauttaa mitenkään korostamatta, että Thaimaan maaseudulta tulevilla tytöillä ei ole juuri paremmin korruption läpisyömässä Bankgokissa, jossa länsimaiset seksituristit käyvät sankoin joukoin apajille.
=========================================================
Mammuttia katsoessaan ei niinkään tunne katsovansa asioita, joista ei olisi tiedetty, joita ei olisi tiedostettu. Elokuvansa käsikirjoituksenkin tehnyt Lukas Moodysson projisoi ne draamaan, jonka tunneintensiteetti on valtava. Olisiko aika liittää Moodysson niiden harvojen elokuvataiteilijoiden joukkoon (Scorsese, Kiarostami, Kim Ki-duk, Eastwood), joilla on vielä kyky sanoa jotakin tärkeää ja hyppysissään taito ohjata elokuvaa.

Ajankohtainen kommentti

Jokainen televisiota seuraava ja perspektiiviä historiaan omaava on huomannut viimeisten vuosien aikana, että Ylen tarjonta on viihteellistynyt kovaa vauhtia. TV2 meni ensin, nyt myös TV1 - maan suostuin tv-kanava - panostaa viihteeseen, jolla napsitaan katsojia kaupallisilta kanavilta. Urheilun valtavasta osuudesta Ylellä ei kukaan enää valita - purnaukset ovat hiipuneet. TV2 onkin valtakunnan suosituin urheilukanava, jonka massiivisen tarjonnan (eikö hiihto ollut jo ylitarjonnnan asemassa) vuoksi Sanoma Entertainmentin Urheilukanava ei koskaan tule lyömään itseään läpi.
Olen kirjoittanut aikaisemmin monesti tästä Ylen viihteellistymisestä. Nyt myös asiaan on saatu arvovaltaista tieteellistä todistusta. Helsingin Sanomat on tutkinut television kehitystä viimeisen kymmenen vuoden aiana. HS-artikkelin, käyrien ja tilastojen mukaan katsotuimpien tv-ohjelmien Top 40 -lista antaa selviä viitteitä meidän suomalaisten katselutottumuksista. Viihde on syönyt asiaohjelmilta ja informatiiviselta televisiolta vallan. HS-selvitysten taustalla ovat tietenkin Finnpanelin mittaritutkimukset: yhtiö julkaisee viikottain katsotuimpien tv-ohjelmien listan, mutta kerää myös vuosittain tiedot kanavien suosituimmista ohjelmista.
Tärkeä vdenjakaja on vuosi 2004, josta viihdeohjelmien määrä on kasvanut huomattavasti. Toinen tärkeä vedenjakaja on parin vuoden takainen siirtyminen lopullisesti digiaikaan: katsojamäärät ovat pudonneet eri kanavilla, koska kanavia (lue: maksukanavia) tuli lisää ja etenkin viihteellisen mössön tarjonta lisääntyi suuresti.
=========================================================
HS-artikkelista käy ilmi raadollisesti, miten oikeastaan mainostajat (lue: mainostoimistot) päättävät, mitä MTV3 ja Nelonen esittää. Ylellä ei ole mainostajia, vaan lupamaksajia eli siis meitä katsojia, jotka näyttävät ainakin pinnalta katsoen määräävän, mitä tarjotaan. Aina hoetaan, että kansa tietää ja päättää. Nyt kansa on päättänyt, että Ylen ajankohtaisohjelmat eivät enää kiinnosta. Mutta kannattaa muistaa, että myös Ylen päättäjät ovat vannoneet viihteen nimeen.
Muuten: HS-artikkelissa todetaan, että Yle on alkanut tuottaa yhä enemmän viihdettä. Ollaanpa tarkkana: Yle on alkanut välittää yhä enemmän viihdettä, sillä Yle ei enää juuri tuota, vaan ostaa lähes kaiken alihankkijoilta. Miksi tätä ei haluta huomata tai tunnustaa. Jos se tehtäisiin, yhä useampi kansalainen ja skribentti olisi huolissaan esimerkiksi Ylen oman draamatuotannon alasajosta. (Lue enemmän Mikko Niemelä: http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Viihde+valtasi+alaa+asiaohjelmilta+tvn+katsotuimpien+listalla/1135245295097).
P.S. Entä jos kansa kyllästyy valtavaan viihdetarjontaan?