Kyllä Olli ohjata osaa (Suden vuosi * * * * *)Olipa paukku! Maanantai-iltana Ylen TV1:n Kotikatsomo esitti Olli Saarelan uusimman elokuvan Suden vuoden, joka perustuu Virpi Hämeen-Anttilan romaaniin. Elokuva valmistui vuonna 2007. En sitä silloin nähnyt, joten tv-ensi-ilta oli myös Saarelan elokuvan ensi-ilta minulle - varmasti monelle muullekin.
Olli Saarela kertoi sykähdyttävästi, kuin tunteiden vuoristoradalla liikkuen, kirjallisuuden yliopistolehtorin (Kari Heiskanen) ja opiskelijatytön (Krista Kosonen) heräävästä rakkaudesta. Miten sen kokee työyhteisö, miten lehtorin lähiomaiset? Ei niin kovin ennakkoluulottomasti. Ei todellakaan.
Suden vuoden kerronta kulki, kuvien ja kohtausten suunnittelu toimi, näyttelijät olivat suurenmoisia ja Tuomas Kantelisen elokuvamusiikki oli juuri sitä oikeaa musiikkia tarinan tueksi (huomautan myös, että Postia pappi Jaakobille -elokuvan musiikki on loistavaa). Kari Heiskanen näytteli kypsästi, viisaasti fantastisen hyvin. Juuri koko kevään TV1:llä esitetyssä Jaroskiwj-yhtiön Uutishuoneessa esiintynyt Krista Kosonen oli aivan upea naispääroolissa. Hän on filmitähti, kameralle syntynyt, hän hakkaa nyt kaikki muut suomalaiset filminäyttelijät. Kiitos maanantai-illan tv-elämyksestä Olli, Kari ja Krista sekä vielä huikean sivuroolin professorina tehnyt Oiva Lohtander.
=======================================================
Suden vuosi ei aikanaan saanut kovin hehkeää arvostusta. Taikin käynyt Olli Saarela (s. 1965) oli ohjannut sitä ennen kymmenen vuotta elokuvia. Kari Heiskasen näyttelemä Lunastus oli vahva esikoiselokuva, koskettava sisällisotadraama. Rukajärven tie (1999) oli paras suomalainen sotafilmi sitten Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan (1955). Saarelan 2000-luvun tuotannossa vimmainen rikosodysseia Bad Luck Love vakuutti. Siinä kuten muissakin elokuvissa Saarela osoitti kiinnostuksensa uskonnollisuuden, kuoleman ja väkivallan kysymyksiin.
Suden vuoden ohjauksellinen varmuus ja kerronnallinen intensiteetti on harvinaista uudessa kotimaisessa elokuvassa. Epäilen, että Saarela ei saanut täyttä oikeutta teatteri-ensi-illan aikaan, koska iltapäivälehtimedia jauhoi hänet rikki Tanja Karpela -affäärin takia. Vieläkään Suomessa ei osata erottaa taiteilijan julkisia teoksia ja yksityselämää toisistaan. Saattoihan Olli tietenkin myös itse lyödä lisää löylyä julkisuuskalabaliikkiin?
Tänä keväänä kuvattavaksi aiottu Olli Saarelan uusin elokuvatyö Kuoropojat on joutunut rahoitusvaikeuksiin. Se on pantu jäihin - toistaiseksi.
Yleisradion viime vuoden tulos on kääntynyt voitolliseksi. Viime vuosina isoja tappioita tehnyt julkisen palvelu radio-tv- ja internetyhtiö keräsi liikevaihtona 380,5 miljoonaa euroa (voittoa 0,7 milj. euroa). Samalla saatiin tietää, että Ylen TV1 on Suomen suosituin tv-kanava.
Voi kysyä: Mistä muutos johtui? Joitakin vuosia sitten MTV3 oli Suomen suosituin tv-kanava. MTV3 sahasi omaa oksaansa perustamalla kortilla katsottavia maksukanavia, joista etenkin Max kiinnostaa äijämiehiä ja äijänaisia Formula-lähetysten vuoksi. Samaan aikaan Ylen TV1 alkoi viihteellistyä (urheiluun panostava TV2 on sitä ollut kauan). Nyt TV1 on Suomen viihteellisin tv-kanava - uutis- ja ajankohtaislähetyksiä ja dokumenttiohjelmia lukun ottamatta. Omituisesti TV1 näyttää uusintoina amerikkalaisia tv-sarjoja, joita on esitetty aikaisemmin kaupallisilla kanavilla. Mutta totuus julki: Onhan Ylen televisio ainutlaatuinen Teeman johdosta, kun siellä näkee Francon aikaa, Idioottia ja muita merkittäviä sarjoja. Sekä tiedeohjelmia.
Mika Lintilän johtama parlamentaarinen komitea pohtii parhaillaan Ylen asemaa ja miten Ylen rahoitus pitäisi järjestää. Yle on saanut kautta aikojen tulonsa tv-lupamaksusta, joita oli viime vuonna 1 916 256 kappaletta. Siis ei edes puolta kansasta ole tv-lupamaksun piirissä.
Lintilän komitea on toiminut niin salassa, että mitään tarkkaa tietoa sieltä ei ole herunut julkisuuteen. Vuodatettu on tosin huhu, jonka mukaan komiteassa oltaisiin päätymässä Yle-veroon. Jos näin käy - komitean pitäisi saada paperinsa valmiiksi vappuun mennessä - niin eikö se johda eriarvoisuuteen. Vero kerättäisin heiltäkin, jotka eivät katso televisiota eivätkä maksa tv-lupaa. Vai miten se pitäisi ymmärtää.
Nykyisin yhä useampia katsoo jos katsoo Ylen tv-ohjelmia netistä. Yle on vahvistanut nettikaistaansa yhä enemmän ja enemmän. Eikä siinä ole mitään pahaa, koska ilman nettiin menoa Yle olisi pudonnut mediakilpailusta. Voi tietysti kysyä, täytyykö julkisen palvelun radio- ja tv-yhtiön olla kaikessa mukana.
Ongelma on siinä, ettei niin Yle tai isot ja pienet mediatalot saa tuloja netistä. Nuoret ovat oppineet käyttämään nettiä ilmaiseksi. Eikä käytäntö tule muuttumaan. Kun meidän sukupolvemme poistuu, niin kuka enää tilaa sanomalehtiä tai maksaa tv-lupamaksun - tai mikä se sitten onkin tulevaisuudessa.
Ennen nettiaikaa Ylellä oli ulkomaan palvelu, jotta ulkosuomalaiset voivat nähdä joitakin tv-ohjelmia. Nyt sellaista ei tarvita. Nuorin tyttäreni katsoo Kaliforniassa miehensä kanssa TV1:n Kotikatua Yle-Areenan kautta. Tämä on sitä oikeaa julkisen palvelun yhtiön lisäarvopalvelua.
Entä se Yle-vero? En usko, että menee läpi. Ehkä sittenkin tv-lupamaksu (käyttömaksu) on ainoa mahdollinen tasa-arvoinen ratkaisu. Tai sitten osa Ylen ohjelmista (Teema, Radio 1, sinfoniaorkesteri, opetusohjelmat) siirretään valtion budjetin/tai veikkausvoittovarojen tuen piiriin (vrt. Kansallisooppera, Kansallisteatteri) ja Ylen viihteelliset sekä massiiviset urheiluohjelmat maksukortin taakse. Miten uutis- ja ajankohtaisohjelmatarjonta? Siinäpä kysymys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti