Juhlakauden arviointia



Joulunajan elokuva- ja sarjaohjelmistoa ajatellessa tuntui kuin kaikki hyvä olisi pakattu tähän joulunpyhiin ja vähän niiden jälkeiseenkin aikaan.
Aikanaan Yle alkoi nimittää joulun ja uuden vuoden tv-ohjelmistoaan juhlakaudeksi: Silloin lyödään pöytään parasta mitä löytyy.
Ja löytyihän sitä, hetkittäin myös kaupallisilta kanavailta. Kiitos Neloselle. Martin Scorsesen Taksikuskin (1976) esittäminen oli joulun kulttuuritapaus. Muuten Nelosen elokuvaohjelmisto oli ala-arvoista.
============================================
Robert De Niron uskomattoman syvästi ja rehellisesti tulkitsema taksikuski Travis Bickle oli 1970-luvun ehkä loistavin näyttelijätyö. Taksikuskin Vietnam-veteraani Travis Bickle on elokuvahistorian kuuluisia ulkopuolisia, vieraantunut ja yksinäinen yksilö. Travis ei saa unta, joten hän ajaa taksia öisin. New Yorkin "Pikku-Italian" kasvatti Martin Scorsese loi ohjaajana sellaisen suurkaupunkiodysseian, että ei siihen myöhemmin ole monikaan elokuvataiteilija enää yltänyt.
Travis Bickle haluaisi siivota saastasta New Yorkin kadut. Hän tuntee vastuuta lähimmäisistään, etenkin Jodie Fosterin esittämästä lapsiprostituoidusta, jonka pelastamisesta tulee taksikuskin elämäntehtävä. Eri asia on sitten, oliko Travisin tapa käyttää silmitöntä väkivaltaa oikeutettu.
Itse aloin miettiä, että jos koko elokuva olikin Vietnam-veteraanin unta, painajaista, joka täytyi lopettaa hinnalla millä hyvänsä. Tuo painajainen ilmestyi Travisin päähän psyykkisen luhistumisen jälkeen.
Oudon kaunis Taksikuski oli näyte Martin Scorsesen, viimeisen suuren amerikkalaisen elokuvaohjaajan, mestarillisesta kyvystä luoda kuvia, tilanteita, henkilökuvia ja tunnelmia, juoksuttaa kupruilevasti tarinaa. Eikä pidä unohtaa Paul Schraderin kalvinistista käsikirjoitusta, Michael Chapmanin ympäristöihin sulautuvaa kameratyötä ja Hitchcock-säveltäjän Bernard Herrmannin unenomaista musiikkia.
===============================================
Yleisradion television puolella huomion anasti Yle Teema. Olen seurannut henkeä pidätellen saksalaista Kotiseutu-sarjaa, joka päättyi joulupäivänä. Edgar Reitzin mammuttisarja on Saksan koko viime vuosisadan historiikki. Se sisälsi kolme eri osaa, joissa kaikissa oli lukuisia, lähes pitkän elokuvan kestoisia jaksoja. Tämä viimeinen Osa III loppui millenniumin hetkiin.
Henkisesti Kotiseutu oli lähellä meitäkin, tai sanoisiko pitkän saksan lukenutta sukupolveamme, joka on kasvanut jo nuorena kulttuurin pariin. Samanlaisia lähihistorian kehityskausia olemme käyneet läpi täälläkin pienemmässä mittakaavassa.
===============================================
Yle Teema alkoi näyttää tapanin jälkeisenä päivänä kesällä kuolleen Ingmar Bergmanin elokuvia. Mansikkapaikalla (1957) aloitettiin. Bergman-sarja jatkuu pitkälle tammikuuhun.
Mansikkapaikka oli Elia Kazanin Alastoman sataman ohella tärkeä elokuvani nuoruudessa. Bergman ja Kazan tekivät minusta filmihullun. Hitchcock, Ray ja Truffaut jatkoivat sitten samalla tiellä.
===============================================
Muistetaanpa vielä Yle Teeman kolmiosaista Hiljaa virtaa Don -elokuvaa. Sergei Gerasimovin taiten ohjaamassa Sovcolor-eepoksessa seurattiin aron kasakoiden silmin viime vuosisadan alun murroksia Venäjällä.
Mihail Sholovin meilläkin luettuun ja rakastetuun romaaniin perustuva elokuva on hyvä näyttö 1950-luvun lopun neuvostoelokuvan saavutuksista. Se on perinteisen elokuvakerronnan voitto, ihmiskohtaloiden, kasakoiden ohella lukuisten naisten elämän luotausta Don-joen suistossa. Bolshevikkien tullessa Donille mikään entinen ei enää ole arvossaan.
===============================================
Neuvostoliitto on nykysin demonisoitu mielissämme, syystäkin, mutta kulttuurin alueella, etenkin elokuvassa ja musiikissa, sen kukinnat olivat kiistattomat. Eikä kaikki taide ollut pelkkää sosialistista realismia.
Ajatellaanpa vaikka edesmennyttä Andrei Tarkovskia, Ei paluuta -esikoisfilmin, Andrei Rublevin, Peilin, Solariksen ja Stalkerin venäläistä ohjaajaa. Tarkovskin taiteellisesti omaääniset elokuvat olivat kaukana virallisen neuvostokulttuurin ihanteista.
Ok, Andrei Tarkovskin tuotanto oli suppea, kesti 1960-luvun alusta 1980-luvun alkuun. Viimeiset työnsä Nostalgian ja Uhrin neuvostoviranomaisten kanssa hankauksissa ollut Tarkovski ohjasi Italiassa ja Ruotsissa.
===============================================
Uudesta venäläisestä elokuvasta emme tiedä juuri mitään, mutta ainakin Teemalla vastikään pyörinyt huikea Saatana saapuu Moskovaan -sarja antoi lupauksia tulevaisuudesta. Tekemisen, luomisen, ohjaamisen ja näyttelemisen taito on tallella.
==============================================
Vähän sapiskaa lopuksi. Ylen TV1:n hempeily ärsytti. Juhlakauden tv-ohjelmien välissä lähetettiin loputtomiin Minun jouluni -mainoksia, niin lapsellisia, että ei niitä voinut katsella ja kuunnella.
Hirvittävää on ollut kohdata TV1:n uuden kevätkausisarjan Harvoin tarjolla esittelymainos. Lapsilleko 14.1. maanantain Kotikatsomossa alkava, Production Housen tuottama sarja on tarkoitettu?

Ajankohtainen kommentti

Liikenne- ja viestintävirason sivuilta saamme lukea vuotta 2008 koskevan uutisen: "Televisiomaksu nousee 3,5 prosenttia. Uusi vuosimaksu on 215,45 euroa. Televisiomaksun voi maksaa kuukauden (18,60 euroa), kolmen kuukauden (54,85 euroa) tai puolen vuoden (108,40 euroa) jaksoissa."Jokainen tv-katsoja kommentoi kukkarollaan korotusta, mutta varmasti moni miettii saako 3,5 prosentin maksukorotuksella lisää vastinetta tv-tarjontaan.
Otan esimerkin: Pakistaniin palannut, rauhasta toivoa levittänyt oppositiojohtaja Benazir Bhutto murhattiin ra´asti tapanin jälkeisenä torstaina. Ylen tv-uutiset toimivat, mutta epätietoinen katsoja olisi odottanut kommentointia ja taustoitusta ajankohtaisohjelmissa. Tekijät olivat lomalla. Ohjelmia ei ollut.
Nyt kun suomalaiset ovat tutkimusten mukaan kokemassa enemmän uhkakuvia maailmanpoliittisessa tilanteissa, niin ulkomaan ajankohtaisohjelmia tarvittaisiin lisää.
Mitä vielä: Yle lopettaa sunnuntaiaamuna lähetetyn ainoan maailmanpoliittisen keskusteluohjelman Maailmannäytttämöllä. Ainakaan tammikuun TV1:n sunnuntaiaamuista sitä ei löydy, vaikka Yle mainostaa vielä verkkosivullaan suomalaisille yhä kiihtyvän uutistulvan arviointiin eväitä antavaa keskusteluohjelmaa.
Jos lopetus on tosi, se tuntuu käsittämättömältä lupamaksukorotuksen tullessa voimaan 1.1. 2008.