Lapsellista tv-muistelua



Suomen television lähetystoiminnan aloituksesta tuli tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta. Toki aikaisemmin oli jo pystytty tarjoamaan tv-lähetyksiä, Tesvision toimesta, mutta Yleisradion virallinen lähtölaukaus tapahtui 1957.
Sunnuntai-iltaisin on TV1:llä, heti iltauutisten jälkeen nähty Kati Sinisalon ja Harto Hännisen toimittama ja ohjaama sarja Muistikuvaputki. Odotin sen olevan kattava katsaus ohjelmatoiminnasta, analyyttinen ja kriittinen selvitys suomalaisen television - niin julkisen palvelun kuin kaupallisen - viidestäkymmenestä vuodesta. Sitä se ei ole ollut.
Muistikuvaputki on ollut jankkaava, toistava ja sillisalaattina rehottava hömppäpläjäys. Esimerkiksi sarjan toiseksi viimeisin, visailuja käsittelevä jakso (9.12.) oli piinaavaa katsottavaa: Tunti vanhoja tietokilpailupätkiä sekamelskana esiteltynä.
==============================================
Muistikuvaputken tekomuoto on kyseenalainen: näyttelijän esittämä Ruuturouva johdattelee ja ilmestyy vanhojen pätkien eteen keskustelemaan menneiden vuosien tuttujen tv-sankareiden kanssa. Tulee mieleen Robert Zemeckisin 1980-luvun lopun jännityskomedia Kuka viritti ansan, Roger Rabbit, jossa oikeat näyttelijät ja piirroshahmot yhdistettiin.
Muistikuvaputkessa Ruuturouvan tapa hypätä vanhojen pätkien eteen ja tai poistua niiden edestä on varmasti ollut tekijöille hauska kokeilu. Valitettavasti Ruuturouvan näyttelijän suuhun on iskostunut sama lässyttävä ote kuin yleisemminkin Ylessä: niin TV1:n naiskuuluttajien esittelyissä kuin vaikkapa TV2:n Punaisessa langassa, jonka juontaja käsittelee studiovierasta kuin tämä olisi aivoton lapsi.
==============================================
Muistikuvaputken näytteet ja jaksot ovat olleet sieltä täältä arkistoista poimittua viihdeaineistoa. Ylen Revon kaudesta, informatiivisesta ohjelmapolitiikasta tai valistuksen ajan ihanteisiin kuuluvasta 1960- ja 1970-lukujen ohjelmatarjonnasta ei saa käsitystä. Eikä muutenkaan pohdita television osuutta medioiden lähihistoriassa, suhdetta muihin medioihin tai vaikkapa urheilun valtavaa osuutta Ylen tarjonnassa.
Anteeksi: sana pohtia on aivan väärä, sillä Muistikuvaputki sopisikin esitettäväksi paremmin TV2:n Pikku kakkosen yhteydessä. Niin lapsellinen sarja on käsittelyltään.
Muistikuvaputkessa tavalliset katsojat puhuvat lapsuuden tv-kokemuksista tyyliin "kyllä kansa muistaa". Menetelmä on varmasti kunniallinen, kuvastaa muutenkin Ylen nykyistä linjaa reivata viihteellisyyden tieltä kaikki ajattelu, kaikki syvempi yhteiskunnallisten asiakokonaisuuksien ja valtasuhteiden tarkastelu.
Ajatellaanpa vaikka "naapurin pojan" Arto Nybergin sunnuntai-illan haastatteluohjelmaa, jota tuottaa Production House. Se on löysää ja innotonta, väsynyttä jutustelua. Studiovieraita kutsutaan paikalle ikään kuin kyselijällä olisi hinku täyttää tunnetuilla nimillä vieraskirjansa.
===========================================
Muistikuvaputki kuten viime kesän dokumenttiuusinnat tai aikaisemmat tv-draamojen uusinnat omalla tavallaan nakertavat pohjaa Ylen tv-toiminnan nykyiseltä uskottavuudelta. Esimerkiksi Muistikuvaputken jakso, jossa käsiteltiin menneiden vuosien lastenohjelmia, osoitti aivan selvästi, miten takavuosikymmeninä Ylessä oli luovia ohjelmantekijöitä, ohjaajia ja käsikirjoittajia, jotka työstivät omia ohjelmia ruutuun. Nykyisin Ylessä luuraa eri sortin päälliköitä. Ei ihme, koska ohjelmanteko on ulkoistettu pikkufirmoille.
On surullista ajatella television lastenohjelmien nykyistä suppeaa ja laadutonta tarjontaa. Pikku kakkosta vaalitaan, mutta muuten Yle on luovuttanut lastentarjonnan lähes kokonaan kaupallisten kanavien Disney-panostuksille. Siis amerikkalaiselle roskalle. Eikä kukaan skribentti puhu lastentarjonnan alennustilasta, ei ole puhunut sitten edesmenneen Jukka Kajavan.

Ajankohtainen kommentti

Lehdissä on valitettu Linnan juhlien Yle-televisionnin kehnoudesta. Totta oli, että selostajat eivät tunteneet käteltäviä, alkupuolella kotkatsomoihin levisi piinallinen hiljaisuus. Ei ollut mitään kerrottavaa, kun kotiläksyjä ei oltu tehty eikä vieraiden kuviin tutustuttu. Vai mistä oli kysymys. Vasta myöhemmin ääneen päässeen Ari Hakahuhdan pelastusselotus nosti tv-taltioinnin kohtalaiselle tasolle.
==========================================
Kun kirjoittajilla ei ole käsitystä Ylen nykyisen ohjelmatarjonnan kokonaistilasta (katsotaan joku dokumentti ja uutiset), on turha mennä valittelemaan Linnan juhlien -taltiointia.
Jos seuraa edes hiukan tarkemmin ja eri kanavia analysoiden Ylen nykyistä ohjelmatarjontaa, niin ei tarvitse olla mikään neropatti, jos huomaa, miten pääkanavat on valjastettu viihteellisiksi. Eikä Ylen Linnan juhlat -ohjelmassa nimeksikään puututtu yhteiskunnallisin kysymyksin tai pantu mm. poliittisen eliitin edustajia ahtaalle, vaan toimittiin kuin viihdelehtien juorutoimittajat. Vastapainona sentään MTV3: n päivää myöhemmin tulleessa Linnan juhlat -lähetyksessä haaastattelijat pystyivät tekemään paljon syvällisempiä kysymyksiä.