tiistaina, tammikuuta 20, 2015

Babelin ohjaajan uusi voitto * * * * *

(c)2014. Twentieth Century Fox 


















En ole koskaan ollut innostunut amerikkalaiskoomikko Michael Keatonista. Nyt täytyy sanoa, että hän näyttelee hyvin Alejandro Gonza´les Inárritun uudessa elokuvassa Birdman. Keaton on näyttelijä Riggan Thomson, joka on kyllästynyt supersankarin osaansa. Hän haluaa jotakin uutta, jotakin haasteellista, sellaista luovaa työtä, joka poikkeaa entisestä elokuvatyöstä. Riggan hakeutuu Broadwaylle ja pyrkii ohjaajaksi.
Meksikolaisperäinen (s. 1963) Alejandro Gonza´les Inárritu ohjasi 2000-luvun kaksi merkittävää elokuvaa, 21 grammaa (2001) ja Babel (2006). Etenkin Babelissa hätkähdytti ohjaajan taito rakentaa toimivia takautumia ja luoda monikerroksinen tarinarakenne. Tässä elokuvassa oltiin bussimatkalla, mukana muun muassa Brad Pitt. Sitten bussia kohti ammutaan, eikä seuraumuksista voi heti päätellä mitään. Inárritu antoi tarinan juosta nykyajassa, taustoittua menneisyyteen ja kerrostua hienoksi ihmissuhdepeliksi, johon myös maailmanpolitiikka iskostui. Elokuvan tapahtumat kulkivat Marokossa, Japanissa, Meksikossa ja USA:ssa.
====================================================================================================
Birdman on toisenlainen elokuva, visuaalisesti. Kuvaaja Emmanuel Lubezki, joka on työskennellyt Terrence Malickin kanssa, sai määräyksen pyrkiä harmoniaan. Hitchcock olisi ollut haltioissaan Inárritun ja Lubezkin innostuksesta antaa kameran kiertää 360 astetta henkilöiden vanavedessä. Lubezki käyttää taidokkaasti käsivaraa. Täytyy sanoa, että tuloksena on erittäin puhdas visuaalinen elokuvatyö, jollaista ei nähdä joka viikko.
Niin, se Michael Keaton. Kuvallisten hienouksen, lähes täydellisiksi hioittujen otosten sisälle, Alejandro Gonza´les Inárritu on kirjoittanut sähäkän, eksistentialisten tarinan, jossa teatterin tekeminen rinnastetaan kiehtovasti elokuvan ominaispiirteisiin.
Keatonin Riggan Thomsonilla ei ole todellakaan helppoa Broadwaylla, ja kuten olettaa saattaa ihmkisushteet ovat törmäyskurssilla. Ja uskomatonta kyllä, Inárritu pystyy tunkeutumaan kuin psykiatri Thomsonin alitajuntaan.
Birdman on alkukevään merkittäviä ensi-iltoja, osoitus elokuvataiteen vielä hengittävän, ainakin luovien ohjaajien käsissä. Birdman on yksi kevään Osacar-ehdokkaista.

Ajankohtainen kommentti

Yle vähentää ohjelmiaan säästösyistä. Yle-veroa ei suinkaan alenneta, vaikka kaikki Mestarien liigan tv-pelien ystävät sitä toivoisivat. Liigan tv-pelit loppuvat Ylellä, sillä tarjouskilpailussa julkisen palvelun yhtiöllä ei ollut varaa maksaa sitä, mitä kaupalliset kanavat ovat ilmeisesti valmiit panostamaan tuotteeseen.
En ole katsellut Ylen tiistaisia tv-pelejä suinkaan säännöllisesti, sillä hiukan on ärsyttänyt TV2:n ohjelmakoostomus. Pelit näytetään kyllä suorina ja sellaisinaan, mutta alun kommentoiva studio-osuus on alle kymmenen minuuttia. Mitä siinä ajassa ehtii sanoa tulevasta pelistä. Ei ainakaan syvällisempää, vaikka Yle käyttää maamme parhaita kommentaattoreita. Ei sentään vakituisesti Jari Litmasta, joka loisti Ylen studiossa kesän MM-ksojen aikana. Erkka V. Lehtola on ollut hyvä ja asiantunteva kommentaattori, joten hänenkin panoksensa loppunee lyhyeen.
Saa nähdä sitten, minkälaisen Mestarien liiga -kattauksen joku kaupallinen kanava levittää keväällä ruutuun. MTV3 on näyttänyt tähänkin saakka liigan tv-pelejä, mutta ainakaan vielä ei ole saatu vahvistusta, jatkaako MTV3 liigan pelien välittämistä ja lisää tarjontaan Yleltä poistuvat tiistai-illan ”ykköspelit”. MTV3:n johto on viitannut urheilun tv-oikeuksien kalleuteen. Näinä taloudellisen tilanteen ankeina aikkoina kaupallisellakin kanavalla täytyy pohtia tarkasti, millaisiin sopimuksiin voi sitoutua.

P.S. Kaikki mahdollinen ja ylikin palkittiin viime viikolla Urheilutoimittajien ja Ylen Urheilugaalassa. Mutta ei keihään kultamitalimiestä Antti Ruuskaista, ei HJK:n eurokentillä menestykseen johtanut valmentaja ”Bana” Lehkosuota. TV2:n puolella lähetys kesti kaksi tuntia. Lähetys oli rakennettu massiiviseksi viihdepaketiksi. Sitä pakettia sitten Ylen aamu-tv:n Jälkihien keskustelijat kehuivat yli ymmärryksen. Kriittisiä ääniä ei kuulu, koska urheilu taitaa olla pyhä Suomessa.
Muuan lisähuomio: Kaupalliset MTV3 ja Nelonen näyttävät paljon urheilua, mutta kanavien edustajia ei gaalassa juurikaan nähty. Ja kävikö nyt niin, että HJK sivuutettiin, koska seuran europelejä kotikatsomoihin välitti kaupallinen Nelonen Pro.


Ei kommentteja: